sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

"Kiharsin ripseni", huokasi Raksu.

Koirilla on silmäripset, tai ainakin näillä koirilla on. Sellaiset pitkät ja kaartuvat, niinkuin usein miehillä on. Naisilla sitä vastoin (mikäli L´Orealin mainoksia uskoo ja minähän uskon, kun telkkarissa niin sanotaan) on aina varaa paksuntaa ja pidentää räpsyjään. Oli niin tai näin, niin minusta tämän kankaan mäyräkoirilla on ihastuttavat ripset, jotka tekevät koirista sympaattisia ja lempeitä.

Olen käynyt ihastelemassa muiden blogeissa esiintyneitä pyöreitä sivutaskuja. Kommenteissa olen ihaillut taskuja ja voivotellut "kunpa minäkin osaisin tehdä tuollaiset". Voi että, alkoi rasittaa, kun sadatta kertaa meinasin samaa asiaa voihkia. Kokoa itsesi nainen!

Päätin, että asiaan on tultava muutos. Ja tulihan siihen. S sai ihanasta Majapuun Raksusta tunikan sivutaskuilla. Ja ei taskujen ompeleminen ollut rakettitiedettä tai ihan kamalaa. Oikeastaan niiden ompelu oli hauskaa ja antavat ihanasti ilmettä perusvaatteelle.

Tässä tunikassa ompelin kantit kaksoisneulalla ja tuli todella siisti lopputulos. Piti vaan nöyrtyä silittämään leikattu resori kolmeen osaan, vaikka tähän saakka olen vältellyt silitystä kaikin tavoin ja tyytynyt surautelemaan. Lisäksi kokeilin ommella kaula-aukon kantin siten, että ompelin toisen olan kiinni vasta kanttauksen jälkeen. Kätsää oli. Teen toistekin. Miksi ihmeessä sitä aina pitkittää kaiken uuden kokeilemista ja pyörii samojen kaavojen ja ompelutapojen ympärillä?  

Tunikan kangas ja raidallinen resori Majapuulta.

Tunikan kaava on peruspaidasta itse muokattu ja taskujen kaava otettu jostain OB:n hupparista. 




Taskussa on tilkuista löytänyt Marimekon raitaa.

Kuvien kääntämien  on ihan yliarvostettua. Kyllä tästä varmaan saa selvää, että kanttaus onnistui.

Tässäpä tämä.
Se kyllä harmittaa, että en ottanut kuvaa siitä kuinka toimii Superompelija. Lapsi pyysi, että lisäisin unohtuneen kokolapun paitaan. Tämä tehosurauttelija katosi alakertaan ja lisäsi lapun minnekäs muualle kuin etulaitaan ja eteen..... Purkuhommiksi meni, mutta nauratti.

12 kommenttia:

  1. Hienot taskut! Voi sitä mielihyvää kun huomaa osaavansa jotain uutta.
    Minulla odottelee tuolla keltainen ja vihreä raksupala. Eiköhän niistä synny kaksosille samistelujuttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta koko ompelun huikein juttu on tuo uuden jatkuva oppiminen.

      Poista
  2. Voi että minkä teit! Pitäisikö minunkin nyt sitten lopettaa huokailut ja vaan koittaa toteuttaa tuollaiset taskut. Se huokailu on vaan joskus niin paljon helpompaa ja nopeampaa. Ainakin siis hetkellisesti:) Ihana tunika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä blogiin nopeammin huokailut heittää, kun tekee jonkun uuden ompelujutun. Mutta huokailun jälkeen harmittaa ja uuden oppimisen jälkeen jalat tuntuvat kevyiltä ja hymyilyttää. Kiitos kehuista, minustakin tunikasta tuli kiva.

      Poista
  3. Mä yritin tiirailla, että onko nuo taskun kaaret tehty millä ompeleella. Hunajakennolla? Mä en omista peitetikkikonetta, ja oon aina luullu, että noihin kaaritaskuihin tarvii semmosen. Ilmeisesti siis ei...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tavallisella ompelukoneella ompelin ja tolla hunajakennolla. Hyvin toimii! Joten ei tähän hommaan peitetikkikonetta tarvitse.

      Poista
  4. Ihana paita ja loistava kanttaus :D Noi taskut on kyllä tosi kivat. Ite oon tehny vasta muutamaan vaatteeseen, vaikka ovatkin olleet sitten ihan kivoja. Pitääkin laittaa muuten tyttöjen haalariin ja huppariin huomenna jonkinlaiset taskut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, harjoittelu ja hyvät ohjeet tuottavat tulosta. Vaikka en tykkää silittämisestä niin kyllä se kanttauksessa kannatta.

      Poista
  5. Kiva tunika! Ihanat raitaresorit ja kyllä ne taskut vaan on hienot! Mä tekisin vielä yhden, mutta voi miten muka saa kaksi samanlaista, kokoista ja vielä symmetrisesti samalle kohtaan!? Ei ihan aina uskalla lähteä kokeilemaankaan, mutta onneksi joskus! On meillä niitä pelkkiä oikean käden taskujakin jossain vaatteissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie pistin etupuolelle tuon kaavan kiinni ja ompelin paininjalan reina sitä vasten. Minusta onnistui aika hyvin ja helposti tuo kohdistus. Mutta katsotaan vaan niin seuraavista taskuista toinen roikkuu helmassa ja toinen kiipeää kainaloon.

      Poista
  6. Mää kohta pyörryn. Tosi hieno tunika ja siistit taskut, vau!

    VastaaPoista