tiistai 2. huhtikuuta 2013

Ekana se kalastaisi ja sitten poimisi mustikoita!

Minä en pidä merestä. Tai siis pidän, jos saan ihailla sitä rannalta kesäauringon kuumottaessa naamalle. Meri on pelottava ja saa purtilon koosta riippumatta mahani sekaisin. Edes länsimainen lääketiede, jota kovasti arvostan, ei ole pystynyt uutterasta tuotannosta ja tutkimuksesta huolimatta tuottamaan lääkettä, joka pitäisi merimatkoilla sisuskaluni paikallaan.

Minä pidän järvistä. Erityisesti pidän niistä rannalta ja laiturilta katsottuna. Kalastustakin harrastan, mutten suinkaan kalasaaliin takia vaan eväiden. Ilmeisesti Viisikot ovat vaikuttaneet lapsen pehmeään aivokudokseen varsin voimakkaasti, sillä edelleen luontoretkeilyn tärkein osa on mielestäni eväät. Kalastus on hurjan tylsää ilman juustoleipiä voipaperiin käärittynä tai mehupulloa. Lisäksi aikuisena olen hakenut kalareisuille lisäjännitystä ottamalla mukaan salasuklaata, joka on siis makeisteollisuuden tuote jota aikuinen nauttii salaa jälkikasvultaan. 

Koska ilmeisesti pidän kalastuksesta ja vedestä päätin ommella Majapuun uutuuskuosista U:lle kesäsetin. Ensimmäiset housut menivät ihan päin prinkkalaa, koska ompelin niitä samaan aikaan, kun mieleni oli levoton ja loukkaantunut. Ompelu ei siis sovikaan kaikkiin mielialoihin vaan paha mieli on hyvä surra pois ennen ompelukoneeseen tarttumista. Hyvä tietää.

Trikoot ja joustis Majapuulta. Bodyn kaavana hieman muokattu Kisuliini ja housuissa Little houses. Piti oikeastaan ommella housut Tiikeri-kaavalla, mutta miten lie unohtunut. 





Kävin aamulla lenkillä katumassa kaikkia niitä viattomia suklaamunia, jotka joutuivat uppoamaan kiduksiini pääsiäisen aikana. Samalla totesin tarvitsevani trikoolörpäkettä hieman paksumman lenkkipipon. Kyllä mieli ilahtui, kun muistin, että tätä Viljamin puodin Mustikkamaa kangasta on pipon verran jäljellä.
Nyt minulla on siis lenkkipipo!

Piti laittaa käsi naaman eteen. Aamulla nimittäin melkein meikkasin.
Ja se on sitten kevät. Ihan virallisesti. Kotikadun lapset ovat avanneet pyöräilykauden.

Ja lopuksi nostan lipun salkoon ja lurautan iloisen ylistyslaulun. Minulla on 50 lukijaa ja se on noin 48 enemmän kuin uskoin saavani. Kiitos teille kaikille!

31 kommenttia:

  1. Oot ihana <3 ja kyllä poitsun taas nuissa vaatteissa kelpaa (:

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka ihanat tuli sekä bodysta että housuista pipoa unohtamatta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täällä odottaa sinua paketti ja tietenkin kahvikuppi :).

      Poista
  3. Tää on ihan kauheeta kun alkaa aina tehdä mieli kaikkia kankaita (jota jo on päättänyt että ei tarvitse) kun näkee näitä valmiiksi ommeltuja. Nyt mua huutaa tuo housujen joustis. Tosi ihana setti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on niin tuo sama. Aina himon iskettyä surffaan kangaskauppaan ja toivon juuri tuon kankaan loppuneen. Harvoin on, valitettavasti.

      Poista
  4. Ihanat ompelukset taas valmistuneet! :D Täälläkin lasten pyöräilykausi korkattu eilen! :)

    VastaaPoista
  5. Kiva setti pienellä ja mustikkatrikoo on ihanaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo mustikkakangas on aivan mahtavaa!

      Poista
  6. Ihana kalastaja, Mahtava setti!

    VastaaPoista
  7. Kerrassaan valloittava pikku-kalastaja, tosi kiva setti tuli!! Kerro sitten kun saat sen Tiikeri-kaavan testattua jotta millanen oli... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy huomenna surauttaa Tiikerit. Jäi niin kaivelemaan, että taas unohtui ajattelu ennen kankaan leikkaamista!

      Poista
  8. Ihana, hyvänmielen teksti. Ja ihanat vaatteet myös.

    VastaaPoista
  9. Tuo kalastaja kangas on niin <3! Meillä vanhempi poika jo ilmoitti että "äiti minä haluan tota poika-kangasta!" =) Ihana pipo, tollasen haluaisin itsellekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja poikien kankaita on kieltämättä hintsusti, joka ei kyllä ole estänyt minua hankkimasta järjetöntä määrää kankaita. Mutta kalastajat kyllä vetoavat minuun, vaikka hieman niitä säälinkin, kun missään ei ole näkyvillä eväitä :).

      Pipo on ihan huippu!

      Poista
  10. Ihana U ja uudet vaatteet!!!! :)

    VastaaPoista
  11. Voi että, miten kiva toi kalastajakangas on vaatteena ja noin yhdisteltynä! Mä ihailin kanssa sitä pinkkisävyistä, mutta pakko jättää aina joku joskus hankkimatta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se niin väärin, että tili ei täyty samaa tahta uusien kankaiden ilmestymisen kanssa. Toisaalta on lohdullista ajatella, että jatkossakin tulee ihanuuksia vaikka jonkin jättäisi ostamatta :)

      Poista
  12. Onpas taas ihana setti! Jos mulla ois poika, niin mäkin joutuisin nyt menemään (tälle päivälle jo kolmatta kertaa) nettikauppaan ja tilaamaan. No, onneksi tällä kertaa selviän vain ihastelulla! :) Ja tekstejäsi on, niinkuin olen ennenkin maininnut, mukava lukea! Eivät ole sitä samaa, mitä kaikilla muilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että olet löytänyt mieluisia kankaita ostettavaksi. Tämä kangasholismi on kyllä ihme tauti. Ja mukavaa kuulla, että tykkäät lukea tekstejäni :), vaikka ovatkin melkoista ajatuksen virtaa.

      Poista
  13. Ihastuttavia vaatteita blogissasi!!! Ja samaa mieltä - järvi, ei meri. Tästä kinasin koko lapsuuteni isän kanssa - hän halusi mökin mereltä, minä järveltä. Merellä käytiin. Nyt ei ole kellään mökkiä, ei tarvi kinata. Harmi, nyt on ikävä jo mertakin :-) Sinulla on ihanien vaatteiden lisäksi hauskaa tekstiä blogissasi! Salasuklaa-käsitteen otan heti käyttöön. Itse salasuklaa onkin ollut käytössä jo kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salasuklaa voittaa Fazerin sinisen mennen tullen. Kiitos kovasti kommentista ja hienoa, että pidät teksteistä!

      Poista
  14. Voi että, kun tuli U:lle ihanan raikas setti. Mä olen jotenkin salaa itseltänikin innostunut keltaisen lisäksi kirkkaan sinisestä. Sepä vaan ei värinä meidän tytöille kelpaa. Itelle kyllä.
    Samalla sitten näyttää tuo mustikkapipokin todella kivalle, vaikka en kankaasta alunperin innostunutkaan.

    Eväistä ja retkeilystä täysin samaa mieltä!! Meilläkin on aina kalareissuilla hirveät määrät eväitä. Myös salasuklaata. Mä en vaan tiennyt, että se on sen nimistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen on tullut meille kuin salaa hiipimällä. Ensin minulla oli voimakas vihreä kausi, sitten keltainen ja nyt olen kallellaan siniseen. Mehän voitais lähteä yhdessä retkelle, olisi nimittäin huippueväät mukana :D.

      Poista
  15. Oi mahtavat nuo poitsun vaatteet jälleen. Ja hauska postaus tämä ja seuraavakin, mutta ehdin nyt vaan yhteen kommentoida.

    VastaaPoista
  16. Onpa suloinen pikkuihminen! :) Ja kivat vaatteet kaikki!

    VastaaPoista
  17. Ihana setti ja ihana pieni malli. :) Ihana blogikin. Liitynkin kasvavaan lukijoukkoon mukaan. :)

    VastaaPoista