keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Voi pyhä jysäys!

Olen pitänyt itseäni varsin päättäväisenä ihmisenä. Onneksi elämä opettaa enemmän kuin uskoisikaan. Ompelukoneen valinta on minulle yhtä vaikeaa kuin aivokirurgia, tai ainakin siltä tuntuu. Vuoden verran olen ajellut rakkaan ompeluystäväni viehkeällä ikäneidolla Varamies P:llä. Saman ajan olen käyttänyt erilaisiin ompelukone haaveisiin, vertailuun ja mietiskelyyn.
 
Järkevänä päivänä olen ostamassa  mekaanista peruskonetta ja tunnepäivänä kaikilla mahdollisilla toiminnoilla varustettua herkkumasiinaa. Koskaan ei tule valmista. Olen jopa sortunut heittämään noppaa ja toivomaan, että joku muu ottaisi homman hanskaansa ja ompsuun ilmestyisi kone kuin taivaasta heittäen. Eniten minua mietityttää elektronisen koneen kestävyys. Valitettavan usein ompeluhuoneeseeni eksyy joukko hyviä ystäviäni, jotka ajalevat saumureilla nuppineuloihin, katkovat katsoisneuloja ja surauttelevat säädöistä välittämättä kaasu pohjassa - sellaisten ompelukavereiden kanssa olisi hyvä olla pomminvarma kone.


Kuitenkin nyt olen saanut tehtyä päätöksen joka on kestänyt melkein 24h:ta. Voidaanko aplodeerata. Seuraava setti valmistui jo hetki sitten ja housuihin on hurjan tyytyväinen. Onneksi purin ja kirosin, nyt nimittäin yksikään sauma ei repsota tai käy silmiin. Ihanaa.

Housujen kaavana muokattu High Jumping ja bodyssä Kisuliini. Housujen ohut ja joustava fakkukangas on EK:sta palalaarista ja ratikkakangas Viljamin puodista.

 









 

22 kommenttia:

  1. Ompas ihan hirmumageet noi haalarit! Ihan huiput!

    VastaaPoista
  2. Ihanat haalarit!!! Meille kanssa.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangasta jäi pienten housujen verran, mutta tarkemmin ajateltuna voisin lähettää sinulle kankaan ja kaavat ;)

      Poista
  3. Mahtava setti =) No mikäs se uusi kone on?

    VastaaPoista
  4. Heh, mallilla riittää ilmeitä joka lähtöön :-). Ja ihanat vaatteet olet taas ommellut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mallilla on ilmeitä tosiaan joka lähtöön ja kuvauksissa mennään vuoristorataa tunteiden kanssa. Äidin ihanuus <3

      Poista
  5. Upeat pöksyt! Ja ihana pieni mies:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihin minun vauva katosi. Mutta kyllä tämä taapero on ihana <3

      Poista
    2. :) Piti ihan uudestaan tulla katsomaan noita sun housutikkauksia.

      Poista
  6. Hieno setti, eteenkin nuo pöksyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yllätyin itsekin siitä että housut näyttävät näin hyvälle päällä.

      Poista
  7. Aivan ihastuttavat farkkuhaalarit! :)

    VastaaPoista
  8. Mahtava setti, tosi hyvän näköiset lappuhaalarit!

    VastaaPoista
  9. Tosi hieno setti ja upeasti onnistuneet haalarit :)

    VastaaPoista
  10. Voi miten ihanat haalarit!! Ja noita ratikoitakin ihailen edelleen ja samalla harmittelen, etteivät ne herättäneet innostusta tyttärissäni.

    Sulla on ihan samanlaiset pohdinnat ompelukoneesta kuin itsellänikin, mutta toisaalta mulla on saumuri (joku hyvä, halpa, helppo, vahva, monipuolinen...) nyt jonossa ekana, joten vanha Bertta saa kelvata vielä toistaiseksi.

    VastaaPoista
  11. Aivan mahtavat haalarit, alkoi tehdä mieli itsekin ommella tuollaisia :). Teitkö tuon taskunkin alusta asti?

    VastaaPoista
  12. Hienot on haalarit! Jatan sulle myos haasteen, jonka loydat blogistani. :)

    VastaaPoista