sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Toppahousut ja sukupolvien välinen kuilu

Toppahousut, vaatekappale joka jakaa ikäpolvet kahtia. Katselen lämmöllä ja kaikkitietävänä esiteini-ikäistä lastani, joka potee joka aamu pahalaatuista toppahousuangstia. Tiedän motkottavani aivan turhaa, mutta joka aamu kerron munuaisten hyvinvoinnista ja mainostan "virtsiksen pelko, on viisauden alku". Ja aivan yhtä usein toivon, että lapseni muistaa nämä hetket toistaessaan samaa mantraa omalle jälkikasvulleen. Kai jokaisen teinin on palellutettava omat kinttunsa, korvansa ja sormensa pystyäkseen aikuisena nauttimaan lämmöstä. Minä pidän ylpeänä toppahousuja ja villasukkia, tuntuu etuoikeutetulta olla iässä, jossa palelu ei ole enää coolia.
 
 
Viime viikolla se viimein tapahtui. Herra insinööri totesi U:n tarvitsevan lisää vaatteita. Toden totta, pikku-ukko on vihdoinkin kasvanut ulos kesäisen ompelumaniani tuotoksista. Ah, vihdoinkin voin ommella oikeaan tarpeeseen. Viime viikolla sainkin ommeltua yllättävän paljon, mutta kaikki vaatekappaleet jäivät viimeistelyä vaille. Miksi ihmeessä leikattuja kappaleita on vaikeampi sietää kuin päättelyä vaille olevia?
 
 
 
Onneksi sain yhden setin pääteltyä valmiiksi. Tämän setin valmistuminen vei ainakin neljä kuukautta. Aarrekidin kankaat ovat ihania, mutta minun saumurini rei'itti saumat inhottavasti. Heitin leikin sikseen ja menetin hermoni. Onneksi muistini toimii toistaiseksi moitteetta ja muistuttaa minua säännöllisesti keskeneräisyyksistä. Myönnän olevani pahimman luokan suorittaja. Niinpä suoritin tämänkin loppuun, rahalla tästäkin selvittiin. Saumuriin uudet neulat ja koko setti uusiksi. Esikoinen hoiti väritykset ja U valitsi värejä.
 
 
 
Sovituskuvia saatte myöhemmin. Herra "Enainakaanseisotaiolepaikallani" ei suostunut yhteistyöhön. Ihme.
 
 
Bodyssä kaavana Kisuliini.

Housuissa kaavana Saimi, joista katkaistu lahje ja lisätty pitkä resori.
Bodyn kangas Aarrekid ja housujen kankaat Nosh.





sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Ompeluahdistusta ja valmistuneita

Työt alkoivat ja samaan tahtiin kuluneiden työpäivien kanssa laski minun jaksamiseni. Työpaikan oven sulkiessa ja kulkiessa pimeyden läpi autolle ei päässä liiku säkenöivää tai ainutlaatuista ompeluideaa, vaan jauhelihapaketteja, kaatuneita nokkamukeja ja joka paikkaan vyöryviä pyykkikasoja. Arki on ihanaa, mutta kyllä ikuiset kotityöt sylettävät välillä. Kun ei saa ommeltua sairastuu ompeluahdistukseen. Oireet ovat seuraavanlaiset: käyt vähän väliä ompelukoneiden luona, mittailet kaavoja ja kankaita saamatta aikaiseksi mitään. Puhut enemmän ompelusta kuin ompelet ja näet sekavia unia ompeluun liittyen. Ompeluahdistus poistunee ompelemalla.

 Pyykkejä viikatessa on aikaa ajatella. Ompeluahdistukseenkin ehdin löytämään syyn, kotityöt. Vaikka miehenikin osallistuu kotitöihin, tuntuu niiden määrä kasvavan jatkuvasti. Tänään yrittäessäni taltuttaa kodinhuoneen yhä pahenevaa "tuomionpäivän tilaa" muistin muutaman vuoden takaisen mainospätkän. Mainoksessa hekumoitiin pesuvapaita ikkunoita, jotta ihan turha keksintö. Kenen arkea likaiset ikkunat tai niiden peseminen kuormittavat. Ei ainakaan minun. Mutta rakkaat insinöörit, keksikääpä itsestään peseytyvä laatta- ja parkettilattia, iIkipuhto kaakelit tai pölyvapaa viilupinta. On nimittäin naista K-raudan edessä jonoksi asti. Ja mikäli en saa itsestään siivoutuvia tasoja tai lattioita niin elähän huoli, lottovoittokin kelpaisi. Kyllä minä sitten muutaman ihmisen lupaisin työllistää ja ilolla. Edellä mainittuja odotellessa kotityöt verottavat ompeluaikaa ja ainakin ideointia.

Selian laulukalat olivat minun ensimmäisiä "ihan pakko saada- kankaita". Onneksi minulla on arviointikykyä omien luomusteni suhteen ja päätin säilöä kangasta kunnes olen oppinut ompelemaan edes auttavasti. En tiedä halusiko maailmankaikkeus opettaa minulle jotakin vai mistä johtuu, että laulukalajumpperia ommellessa Pena meni rikki, kaksoisneula katkesi ja ompeluksesta tuli ompeluhuoneeni ensimmäinen UFO. Haalari huuteli minulle keskeneräisyyttään marraskuusta lähtien, mutta minä olin loukkaantunut koko vaatteelle. Tammikuussa uuden elämän aikakaudella viimeistelin haalarin loppuun. Ja kyllä minä siitä tykkään, vaikka enää en koskaan haudo kankaita, sen olen oppinut. Ommeltavaksi kankaat on tehty!


Laulukala jumpsuit Ottobren kaavoilla ja koossa 80cm. Hupun raitakangas Triteksiltä ja muut Saliasta.




Koska minusta pienet pojat jumpsuiteissa ovat ihania ja pelkään, että lapseni ei muutaman vuoden päästä haluakaan käyttää äidin ompelemia pukuja vaan pukeutuu kaupan hirviövaatteisiin, päätin ommella vielä toisen jumpsuitin. Tällä kertaa käytin Metsolan froteeta ja jätin hupun ompelematta. Ehkä hieman yökkärimäinen lopputulos, mutta ei haittaa.





Lopuksi ennen joulua bloggaamatta jäänyt tonttuasu. Valmistui kuusi tuntia ennen määräaikaa. Ennakoiminen ja minä emme edelleenkään asu samassa osoitteessa.

Yläosassa Kisuliini-body ja ompeluystävän (Mari <3) avulla leikattu tonttuhattu.
 Trikoo tilattu Seliasta.

Housut ovat Fabriinan velouria. Täydellinen väri.
Nyt ompeluahdistus on selätetty. Kunhan ompelen kangaspinoja pienemmäksi vapaudun kangasahdistuksestakin. Tervetuloa tervemielinen ompeluvuosi 2014!


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi vuosi vanhoilla mausteilla

Selvisin joulusta ja sain tehtyä joululahjat melkein ajoissa. Muutama aikuisten lahja valmistui välipäivinä, mutta aikuisten tontut voivat olla puolivallattomia ja holtittomia. En olisi koskaan uskonut tunnustavani tätä, mutta viimeiseten kukkaroiden ompelu oli jo silkkaa pusertamista. Ompeluilo, joka yleensä kuplii minussa oli kokonaan hukassa. Mutta niinhän se on, pakko tappaa tekemisen ilon aika tehokkaasti. Kyllähän sen jokainen peruskoulun käynyt tietää.

Olen vuosi kehuskellut noudattavani Marttojen vanhaa ohjetta "Siivoa komerot jouluksi, jos aiot viettää aattoiltaa siellä.". Tänä vuonna vielä aatonaattona näytti siltä, että perheemme nauttii kinkkua keittiön kaapeissa tai puhtauttaan kiiltävässä mikrossa. Valtava joulusotku ei tänä vuonna siistiytynyt kuin itsestään. Koska syyllinen on aina löydettävä, niin tällä kertaa sen täytyy olla lumeton luonto. Eihän ihminen voi ymmärtää tekevänsä joulusiivoa vesisateessa ja vihreiden nurmikoiden ympäröimänä. Mutta joulu tuli ja vei stressin.

Uuden vuoden lupaukseni on sama kuin viimekin vuonna. Lupaan sanoa ääneen mieleeni tulevat hyvät asiat. Viime vuoden aikana olen kehunut Siwan kassan kampausta, kertonut kassajonossa edellä olevalle mummolle hänen virkatun myssyn olevan täydellinen ja muistanut sanoa lähimmilleni kuinka onnelliseksi he minut tekevät. Hyvä lupaus. Ja loppu vuodesta lupauksesta oli tullut luonteva tapa. On oikeastaan helppoa löytää toisista hyvää, ihan tuntemattomistakin. Toinen lupauksistani koskee kuvankäsittelyä, jota lupaan opetella tulevan vuoden aikana.


Tässä vielä muutama joululahja. Valloittavalle, uniikille ja iso sydämmelliselle kummipojalle ommeltu paita. Hahmon valitseminen oli hankalaa, mutta valitsin lopuksi oman lempparini- Harmaa college on Triteksin ja loput kankaat varastoista.


Lisää kuvateksti


Serkkuni pojalle ompelin hupparin. Kerrankin kaikki sujui alusta loppuun saakka hyvin ja en joutunut tekemään yhteistyötä Rouva Ratkojan kanssa. Tähän saattaisi jopa tottua. Kangas on Majapuun .

Majapuun kaivurikangas on harmaa keltainen, ei sitä näistä kuvista uskoisi :D.
Aikaa ei jäänyt omien lasten lahjojen ompelemiseen, joten he saivat lahjakortit. Tälläiset kankaat ja mallit lapsille kelpasivat. Molemmat saivat väritellä omaa paitaansa ja paras kiitos oli, että paidat menivät välittömästi päälle.
Timantit käpyseltä ja siilit majapuulta.





Keskimmäiselle siilejä...





Lopuksi, kiitos kaikille lukijoille viime vuodesta ja mennään täyttä höyryä eteenpäin. Olkoon 2014 ompelun vuosi!