Yksi pieni Noshfantti marssi näin...

Itsehillintää on pilvenreunalla jaettu ilmeisesti samassa jonossa missä on jaettu hoikkuutta, pituutta ja pitkää pinnaa. Ei ole meikäläinen siinä jonossa ollut aikaansa kuluttamassa, vaan roikkunut tiskeillä mistä saa tilattua hyvää ruokahalua, kovaa ääntä ja huonoa huumorintajua. Tasan ei mene taivaan lahjat, ei. 

Taas se on todistettu, minussa on yhtä paljon selkärankaa kuin ameebassa mikäli puhutaan uutuuskankaista. Noshille tuli uusia kuoseja ja ennen kuin ehdin miettiä yhtään mitään olinkin tilannut sieltä muutamaa ihanuutta kotiin. Ei minua oikeastaan edes kaduta. Kankaat ovat ihania ja laatu pehmeää. Sitä paitsi norsukuosissa on jotain ihanan retroa, muttei liikaa kuitenkaan.

Ajattelin pyytää miestäni laatimaan tietokoneeseen kangaskauppalukon. Ei luulisi olevan liian vaikeaa, kun lapsilukkokin on keksitty aikoja sitten. Siihen saakka joudun silloin tällöin sortumaan ja harjoittelemaan itsehillintää. Ensi syksynä taidan aloittaa joogan, vaikka pelkkä ajatuskin puistattaa. Jotakin tälle pehmeälle ihmisluonnolle on tehtävä, mieluiten nyt.

Nämä kankaat eivät jääneet käyttämättä ja mieskin piti valmistuneista vaatteista niin, että puki ne heti U:lle päälle. Joten nyt ei kaduta muu kuin se, että en tilannut kuosia muissa väreissä. Mutta nyt jatkan itsehillinnän ja etusormen hallintaharjoituksia.

Tässä norsukuosissa on kaikki kohdallaan: värit ja kuosi. Ihanaa sanon minä. Noshin joustis on ihanan paksua, joten kokokin on aikalailla oikea. Menee vielä syksyllä sisävaatteena.

Skootteribody on tehty kaupan farkkushortsejen kaveriksi. Tämän kankaan kanssa jouduin makustelemaan vähän pidempään, mutta tykkään! Kummatkin bodyt on tehty luottokaavalla Kisuliini (onko niitä muita?) ja housut ovat Little houses kaavalla. Molemmat samasta Ottobresta 4/12. Tuohan oli se lehti, josta koko ompeluhulluus alkoi ja paranemista ei ole näkyvissä.

Olen saanut taas monta uutta lukijaa, mukavaa että olette liittyneet seuraamaan blogiani. Edelleen minusta on ihmeellistä, että saan tasaisesti lisää lukijoita! Mahtavaa, että olette täällä, huolimatta pahansisuisesta ajatusäänestäni, joka suoltaa kaikki tekstit. Pitäisikö haastaa itseni kirjoittamaan muutaman postauksen ajan asiallista tietotekstiä.  Äh, jätetään ajatus vielä hetkeksi hautumaan.

Ja lopuksi sovituskuvia...

Vastaan haasteeseen!

Sain tämän haasteen Roudan muruset-blogin Rouva Roudalta. Kiitoksia vaan!

Ohjeet: Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.  

1. Mainitse kolme (3) asiaa joita ilman et voisi elää ja mistä kolmesta olisit valmis heti luopumaan?
En voisi elää ilman perhettäni (tällä tarkoitan laajaa perhettäni, johon kuuluvat oman perheen lisäksi molempien lapsuuden perheet), ystäviä (jotka ihme kyllä jaksavat minua) ja terveyttä.

Haluaisin luopua turhakkeista (joita kaapit ovat pullollaan), osasta kilpailuviettiäni (joka ajaa minut välillä aikamoisiin tilanteisiin) ja itseaiheutetusta kiireestä (osaisinpa sanoa ei).

2. Musta vai valkoinen?Musta on luottovärini, mutta musta-valkoinen kiehtoo yhä enemmän.

3. Osaatko uida?
Osaan ja hyvin osaankin!

4. Perinteinen hammasharja vai sähköhammasharja?
Perinteinen, mutta jos hampailtani kysytään niin sähkö.

5. Mikä on ärsyttävin kotityö?
Pyykkäys. Puhtaan pyykin lajittelu ja kaappeihin saaminen tuntuu vastemielisen vaikealta. Yritän parhainpani mukaan ulkoistaa tätä toimenpidettä miehelle. Menetys ulkoistamisessa on vaihtelevaa, elän kuitenkin toivossa.

6. Mikä saa sinut suuttumaan?
Itsekkyys, eriarvoinen kohtelu, piittaamattomuus läheisistä, hyväksikäyttö, kiusaaminen, roskaaminen ja avonaiset/tyhjät maitopurkit jääkaapissa.

7. Kumpi oli ensin muna vai kana?
Tähän en saanut vastausta edes yliopistossa...

8. Mitä näet keittiösi ikkunasta?
Kotikadun ja kauniin kevätauringon.

9. Onko sinulla jotain pääsiäiseen liittyviä perinteitä, jos on, mitä?
Virpominen, pääsisäisen yöpalvelus (jonne toivon pääseväni tänä vuonna), suklaamunien piilotus, pashan ja kulitsan nauttiminen ja ah, lampaalla herkuttelu.

10. Kuka keksi rakkauden?
Jokainen, joka rakastuu keksii rakkauden uudestaan. 

11. Jos voisit hankkia itsellesi mitä tahansa, hintaa katsomatta, mitä se olisi?
Auto tai ompelukone.


Haastan mukaan seuraavat bloggaajat:
Nurkassa hurisee
Ihan itse tehty
Tuulialla
Kiikerin maailma
Lankoja ja kankaita
Lihkku
Eetukka, Aape ja Taaperot
Tikaten ja takuten
Handmade Namukas
Tyynen surinat
Rosmariini
Satuilua

Teille on varattu seuraavat kysymykset:
1. Mikä on parasta arjessa?
2. Maito, piimä vai vesi?
3. Lapsuuden unelma-ammatti?
4. Kenen kanssa haluaisit vaihtaa päiväksi paikkoja?
5. Makeaa vai suolaista?
6. Ompelussa kaikista parasta?
7. Paras oivalluksesi/niksisi ompelussa?
8. Lempivärisi?
9. Mihin käyttäisit ässä-arvasta voittamasi 500€?
10. Mikä saa sinut nauramaan?

Sielukkaat linnut

Yleensä ompelen itselle Triteksin trikoista. Ihan kustannussyistä ja siksi, että olen vielä epävarma omista taidoista. Pituuteni on jotain pygmin ja kääpiön välistä, mutta leveyttä keskikokoisen painonnostajan verran. Kangasta ei kulu tuhottomasti, mutta liikaa siihen nähden jos ompelus menee ihan harakoille.

Koska tavat ovat rikkomista varten, innostuin ompelemaan sielukkaista linnuista itselleni tunikan. Koska kankaan metrihinta oli reippaasti yli normaalin 8€ päädyin valitsemaan kaavaksi luottokaavani. Onneksi tein niin, sillä kangasta oli tilattu taas naftisti. Juuri ja juuri sain leikattua osaset metrin palasta. Noh, hieman suuremman kangaspalan kanssa olisi voinut miettiä kohdistuksia, mutta nyt leikattiin vaan ronskisti palat ja toivottiin parasta. Eihän se nyt ihan nappiin mennyt, mutta kyllä tätä käyttää.

Lopuksi muutama kuva valmiista työstä. Lasten kuvaaminen on minusta melkoista telmuamista, mutta ei tämä itsensä kuvaaminenkaan mennyt ihan nappiin.

Tunikan kaava saatu ja kankaana Ikasyrin Soulbird. Ihanan pehmoinen kangas, joka kyllä nauttii rummuttamisesta!

Sitten siirrytään taidekuvaukseen. Mieleeni pätkähti ottaa peilin kautta takaosasta kuva...

Melkein...

Olkapää, shit!

Taas olkapää, shit shit.

Jos mie käännyt vähän enemmän niin osuisiko...

Juu ei.

Jep. Done. Vain 20 kuvaa myöhemmin sain tehtyä tämän.

Pitäisi varmaan opettaa mies tai esikoinen kuvaamaan. Eikä hiustenlaittaminen tai meikkaaminenkaan tekisi pahaa. Mutta ei kaikkea ehdi ihan siinä hetkessä.

"Kiharsin ripseni", huokasi Raksu.

Koirilla on silmäripset, tai ainakin näillä koirilla on. Sellaiset pitkät ja kaartuvat, niinkuin usein miehillä on. Naisilla sitä vastoin (mikäli L´Orealin mainoksia uskoo ja minähän uskon, kun telkkarissa niin sanotaan) on aina varaa paksuntaa ja pidentää räpsyjään. Oli niin tai näin, niin minusta tämän kankaan mäyräkoirilla on ihastuttavat ripset, jotka tekevät koirista sympaattisia ja lempeitä.

Olen käynyt ihastelemassa muiden blogeissa esiintyneitä pyöreitä sivutaskuja. Kommenteissa olen ihaillut taskuja ja voivotellut "kunpa minäkin osaisin tehdä tuollaiset". Voi että, alkoi rasittaa, kun sadatta kertaa meinasin samaa asiaa voihkia. Kokoa itsesi nainen!

Päätin, että asiaan on tultava muutos. Ja tulihan siihen. S sai ihanasta Majapuun Raksusta tunikan sivutaskuilla. Ja ei taskujen ompeleminen ollut rakettitiedettä tai ihan kamalaa. Oikeastaan niiden ompelu oli hauskaa ja antavat ihanasti ilmettä perusvaatteelle.

Tässä tunikassa ompelin kantit kaksoisneulalla ja tuli todella siisti lopputulos. Piti vaan nöyrtyä silittämään leikattu resori kolmeen osaan, vaikka tähän saakka olen vältellyt silitystä kaikin tavoin ja tyytynyt surautelemaan. Lisäksi kokeilin ommella kaula-aukon kantin siten, että ompelin toisen olan kiinni vasta kanttauksen jälkeen. Kätsää oli. Teen toistekin. Miksi ihmeessä sitä aina pitkittää kaiken uuden kokeilemista ja pyörii samojen kaavojen ja ompelutapojen ympärillä?  

Tunikan kangas ja raidallinen resori Majapuulta.

Tunikan kaava on peruspaidasta itse muokattu ja taskujen kaava otettu jostain OB:n hupparista. 

Taskussa on tilkuista löytänyt Marimekon raitaa.

Kuvien kääntämien  on ihan yliarvostettua. Kyllä tästä varmaan saa selvää, että kanttaus onnistui.

Tässäpä tämä.

Se kyllä harmittaa, että en ottanut kuvaa siitä kuinka toimii Superompelija. Lapsi pyysi, että lisäisin unohtuneen kokolapun paitaan. Tämä tehosurauttelija katosi alakertaan ja lisäsi lapun minnekäs muualle kuin etulaitaan ja eteen..... Purkuhommiksi meni, mutta nauratti.

Kun kone laulaa ja päätä ei pakota

Raskaus ja kotiäitiys pehmentää aivot. Tutkimuksen mukaan raskaana oleva nainen ei suinkaan kärsi luonnon omasta lobotomiasta vaan aivosolujen koko vain hetkellisesti pienenee. Aivosolujen pitäisi kuitenkin palautua synnytyksen jälkeen ennalleen, joka taas palauttaisi muistin ja aivojen toimintakyvyn ennalleen. Jep, odotettuani tätä ihmettä kahdeksan kuukautta olen lyönyt hanskat tiskiin. Ei toimi tämäkään. Taidan lopettaa vain tähän tutkimukseen uskomisenkin, miesten hapatusta.

Mutta jotenkin vaan minusta tuntuu, että monet asiat vaativat aikaisempaa enemmän pohdiskelua. Jo toinen takkiompelus osoitti, etten pysty enää painamaan mieleen uusia asioita tai oppimaan nopealla tahdilla. Jos kyse ei ole raskauden vaikutuksesta aivosoluihin, epäilen ikääntymistä.

Edellinen takkiompelus oli liian haastavaa, siis älyllisesti. Ja jos joku insinööri sattuu lukemaan tätä niin suosittelisin seuraavaksi innovaatio- ja vientituotteeksi aivojen ulkoista kovalevyä. Voi kuinka näpsää olisikaan välillä ottaa piuhat pois seinästä ja tyhjätä ajatukset turhista tiedoista, ja taas tarpeen vaatiessa kytkeä virta koneeseen ja hakea muistista esim takin ompeluohjeet tai toimintaohjeet raivoavan murkun kanssa.

Jäähdytellessä ylikuumentunutta aivo-osastoa päädyin ompelemaan kasan perusvaatteita. Ei mitään kummallista ja ihan vaan tutuista kaavoista. Olipa ihanaa tietää mitä tekee ja mikä on seuraava työvaihe. Hieman lipesin aikomuksesta vain surautella sillä kokeilin ensimmäistä kertaa suoraan kaksoisneulalla kanttaamista. Noh, ei siitä ihan priimaa tullut, mutta kantti nyt kuitenkin.

Tässä Ketut ja pöllöt-kankaasta tehty Kisuliini  (Ottobre 4/12) Seliasta.

Tässä kuvassa housut pääsevät niin oikeuksiinsa, että kerronpa vaan kankaan olevan Selian  ja kaava Crowl and Roll (OB4/12)

Tässä body taas Kisuliinia ja ensimmäinen suoraan kaksoisneulalla tehty kattaus ikinä. Kädet tärisevät vielä tätä kirjoittaessa. Ja ompeluko ei ole jännää, häh? Bodyn kangas on Verson puodin Hurmuria. Kankaan vihreä oli yllättävän tumma, joten tuuppasin siihen keltaista kaveriksi ja surautin keltaiset pöökät kaveriksi. Hyvä tuli.

Metsolan kankaasta yökkäri. Kangas on ostettu kirpparilta ja en ole siitä oikein välittänyt. Tein yöppyrin. En tykkää vieläkään, mutta enhän minä U:ta öisin katsele. EDIT  Toivosiin, että pääsisin pian siihen vaiheeseen ettei minun tarvitsisi nähdä U:ta niin usein öisin.

Lopuksi jo aiemmin esiintyneet housut toisen bodyn kanssa. Kagas oli aluksi minusta hieman hailukka, mutta nyt tykkään siitä. Kesää kohti mennään.

Minulla on ongelma. Minun pitäisi ommella (tai siis olen jo ommellut) toiselle ompelevalle ihmiselle lahja ja huomaan kärsiväni suorituspaineista. Olen tarkastellut kätteni jälkiä useampaan otteeseen ja miettinyt onko tämä tarpeeksi hyvä, kelpaako? Vaikka tiedän kyllä ettei lahjan saaja varmasti syynää jokaista saumaa, mutta silti.....

Tavoite saavutettiin näillä ompeluilla. Kone lauloi ja pää ei tullut kipeäksi. Hyvä näin. Huomasin, että blogillani on tasan 40 lukijaa. Lämmin tervehdys kaikille uusille lukijoille!

Ei ole ompelulla ja polkupyöräilyllä yhteistä

S halusi takin. Ihan vaan siksi, että U:n takki oli tehnyt häneen vaikutuksen. Äiti halusi ommella takin, koska hänen lapsensa sitä toivoi ja hän eli luulossa, että oli juuri oppinut ompelemaan takkeja. Hän oli vakuuttunut asiasta, sillä kaikella järjellä ajateltuna nyt toisella kerralla kaikki olisi selkeämpää ja nopeampaa. Tietäisihän äiti mitä tehdä ja missä järjestyksessä.

Eipä tiedä äidit paljokaan.

 Ainakaan ompelusta.

Hyvä niin, sillä muuten ompelevat äidit jättäisivät ompelematta ja joisivat kahvia pullalla päivät pääksytysten, lihoen sellaisiksi ettei ovista enää mahtuisi.

Eläköön siis onnistumisesta voimaantuneet ja kaikkivoipaiset äidit.

Tämän ompeluksen aikana kävi selväksi, että muutama väite, jotka olen ompelusta kuullut ovat hieman epätosia. Kirjoitanpa ne tähän, jotta lukijat, jotka vasta harkitsevat ompeluharrastuksen aloittamista eivät lankeaisi harhaan.

Ompeleminen on kuin polkupyörällä ajo, kun sen kerran oppii niin sitä ei unohda. 

Juu, ei muuten ole. Sen jälkeen, kun olen oppinut polkemaan pyörällä olen osannut pyöräillä lähes kaatumatta. Ompelussa tuntuu, että kaikki pitää opetella aina ja aina uudestaan. Ihan kuin toistolla ja oppimisella ei olisi mitään tekemistä toistensa kanssa. Toisena päivänä ompelet bodyn huiskis vaan ja toisena taas tahkoat 8tuntia samaa rättiä vääntäessä.

Aina voi purkaa.

Juu, ei kyllä voi. Laadukkainkaan puuvilla ei kestä ikuisuuksiin ratkojan terävää nokkaa tai saksien teriä. Lisäksi turhautuminen saman sauman purkamiseen nostaa vahinkoprosentteja huimasti.
 

Ompelu on halpa harrastus.

Juu, ei kyllä ole. Kankaat ovat kalliita ja ompelu on välineurheilua ja tässä harrastuksessa tennismailan tai urheilukerraston hinta saadaan kertoa aika isolla luvulla, jotta päästää ompelukoneiden/saumureiden hintoihin.

Mutta lisättäköön nyt tähän, että kaikista näistä huolimatta nähdessäsi valmiin vaatteen tunnet joka kerta ylpeyttä siitä, että olet sen ommellut. Lisäksi onnittelet itseäsi hankalimpien ompelusten kanssa siitä, että et jättänyt työtä kesken (niinkin voi joskus käydä) vaan jatkoi sinnikkäästi loppuun.

Ylläolevasta tekstistä nohevimmat lukijat voivat jo päätellä ettei takki syntynyt helpolla. Mutta siitä tuli valmis (ellei lasketa sitä, että minusta mokoman tekeleen voisi purkaa ja koota uudestaan) ja lapsi on onnellinen. Äiti on hikinen, turhautunut mutta tyytyväinen.

Huomenna ompelen jotain ihan helppoa...

Kaavana tässä takissa on Windy days, koko 134(OB 1/13). Ilmeisesti nimikin viittaa vastatuuleen.

Puuvilla on Marimekon tarjouslaarista ja vuoren fleece taas kerran vanhaa peittoa.

Lapsi tykkää kovasti....

Äitinsä näkee vain virheet.

Tässä lopuksi lohtuevästä (toimii myös hankalien ompelusten jälkeen)

Maalaisleipää, ei kiireisille leipureille

  3dl vettä

pala hiivaa

4rkl fariinisokeria

1dl grahamjauhoja

n 6dl vehnäjauhoja

1rkl suolaa

2tl oliiviöljyä

Mittaa kädenlämpöinen vesi, sokeri, hiiva ja grahamjauhot astiaan. Anna seoksen seistä niin kauan, että se kuplii (meni noin 10min). Sekoita seokseen puolet jauhoista vatkaten. Lisää loput jauhot vaivaamalla noin 10 min käsin tai 4min yleiskoneella. Taikinan pitäisi irrota kulhon laidoista. Laita taikina kohomaan öljyllä voideltuun ja liinalla peitettyyn isoon astiaan 1,5 tunniksi.

Laita uuni kuumenemaan 275 asteeseen ja laita uuniin pelti, jossa on vettä ja toinen pelti, jolle nostat leivotut leivät. Leivät nostetaan siis kuumalle pellille .Leikkaa kohonnut taikina kahdeksi kimpaleeksi ja kaulitse ne suorakaiteen muotoisiksi laatoiksi. Rullaa laatat ja jätä saumakohta alimmaiseksi. Anna kohota vielä 1/2h.

Tee leipiin viiltoja ja poista vesipelti uunista, ennen kuin tönäiset leivät uuniin. Paista leipiä  noin 10 min ja laita sitten lämmöt pois uunista. Anna paistua vielä 15min jälkilämmössä. Nosta uunista leivät ritilälle. Nauti voin kanssa.

Winner takes it all...

Olen pyörinyt aivan liikaa ompelublogeissa. Tunnustan. Olen keikkunut aivan liikaa facebookin ompeluryhmissä. Tunnustan. Olen seilannut kukkaron nyörit aivan liian auki kangaskaupoissa. Tunnustan.

Mutta mitä ovatkaan nämä tunnustukset sen rinnalla, että olen oppinut ompelemaan? Tai siltä minusta ainakin väliaikaisesti tuntuu. Minä olen ommellut takin. Jonka ohjeisiin tarvitsin suomentajan, tunnustan nyt senkin! Kun takki valmistui minusta tuntui, ettei lattia koskenut jalkoihini ja mahanpohjassa kutitti. Illalla laitoin takin makuuhuoneen oveen henkariin roikkumaan, jotta saisin välillä vilkaista sitä. Siinä se roikkui, minun ompelema vuoritettu takki ja minusta tuntui, että oli saavuttanut jotain varsin tärkeää.

Parasta takissa on, että se vuoritettu. Siinä on kokomerkki ja ripustuslenkki. Ompelujälkikin kestää tarkistelua ja se on juuri sellainen, joksi sen kuvittelin. Voiko takkiin rakastua? 

Ja lienee turhaa sanoa ettei takki valmistunut vasemmalla kädellä. Tämä takki on vaatinut kaiken kolmiuloitteisen hahmotuskykyni, ompelutaitoni ja hermoni, jotka minulla on antaa. Lisäksi arvostan taas kerran enemmän Varamies P:tä, joka on väsymätön työjuhta. Ihana kone. Voiko ompelukoneeseen rakastua?

Siinä se on. Takki on Ottobre 1/2013 Against the wind kaavalla tehty ja kokona 80cm.
Päälikangas on Marimekon alennuslaarista ostettu ja vuorena vanha fleecepeitto. Napit taskuissa on Tiimarista. 

Katsokaa siinä on vuori. Niin ja tuulisuoja vetoketjussa ja huppu. Ompelujälki on niin hyvää, että sitä voi aivan tarkistella. 

Huppu on juuri sopiva.

Ja sitten koko kevään hauskin kangas. Hauskaksi sen tekee piippua poltteleva palopäällikkö. Minusta on jollain tapaa viehättävää, että lasten kankaassa on jotain kapinaa. 

Aika villisti käytin Kisuliini kaavaa. Koska olen mielettömän kyvykäs varioimaan kaavoja, vaihdoin hihansuun resorit kaksoistikkaukseen. Mieletöntä.

Ja kuvassa keskellä tupakoiva palomestari, mies paikallaan.

Ja blogini on saanut uusia lukijoita, tervetuloa teille kaikille!!!

Loppuun vielä