Ompelumaniaa

Olen saanut lyhyen ajan sisään kolme tunnistusta! Kiitos ChokoKanel (sinun haasteesi on työn alla), Mari ja Petra. Olette elävä todiste siitä, että joku käy täällä ja jopa lukee tekstejäni.

 Sitten asiaan. Olen viime päivinä miettinyt ompelua. Huomaan usein aloittavani ompelukset pienestä sauman oikaisusta tai kesken jääneen työn lopettelusta. Alle puolessa tunnissa eteisen lattia on täynnä kangassilppua, nuppineuloja, kaavoja ja saksia. Kaiken keskellä seison minä, korvat ummistettuna arjen murheilta ja silmissä maaninen ompelukatse. Juuri tuolla satumaisella hetkellä minä olen rentoutunut ja onnellinen, eivätkä koneet ole vielä onnistuneet latistamaan verkkokalvoillani kimmeltävää kuvaa luomuksestani. Tunnettu tosiasiahan on, että Pena ja Sigu osaavat lannistaa pienen ompelijan hetkessä. Onneksi Vanharouva P. on luonteeltaan helpompi ja huomattavan suvaitsevainen. Mutta juuri näiden hetkien takia minä ompelen.

Niin kävi toissapäivänäkin. Minun piti ihan vain suoristaa oman paitani kaula-aukko ja lopputulemana oli neljä uutta vaatetta sekä yksi liian myöhään huomattu kangaskatastrofi, johon liittyi lempikangas, lapset ja sakset. Kuorrutettuna minun liian hitaalla havainnointikyvylläni. Toisin sanoen huomasin vasta lempikankaani saksittuani, että lapset olivat käyneet kangaskasalla ja Selian Runoratsuun oli leikattu palkeenkieli. Tämä palkeenkieli koristaa nyt keskimmäiselle lapselle leikatun hupparin etuosaa. Onneksi kangasta saa vielä.

Majapuun Lohikäärme-kangas kärsi pienistä laatuongelmista, mutta toisaalta niihin on totuttu niin koneiden, kun itse pääsurauttelijankin puolesta. Kangas raidottui ensimmäisessä pesussa ja päätin jättää sen kokonaan ompelematta. Päätöksessä oli mukana luonteelleni niin ominaista pippuria ja eihän tässä mennyt kuin kuukausi niin olin jo tasoittunut.  Keskimmäinen lapsi ei kangasta huolinut, mutta onneksi kasvatus selvästi jalostaa lasta ja esikoinen halusi tämän ihanan kankaan vaatteeseensa.

Koska ihmisen on hyvä oppia asioita ja mieluiten olla rohkea, päätin minäkin leikata kankaan huppariksi. Ensimmäiseksi itsetehdyksi huppariksi. Kaavat olin saanut ompeluystävältä ja tokikaan niissä ei ollut ompeluohjeita. Ja jos joku uskaltaa väittää ettei ompelussa tarvita aivoja niin tervetuloa ompelemaan hupparia ensimmäistä kertaa! Eihän se ihan putkeen mennyt, mutta milloin minulla menisi. Opinpahan paljon ompelusta ja täytyy rukoilla etten unohda ihan kaikkea ennen seuraavaa hupparia.

Majapuun lohikäärme kangas ja Autumn forrest-huppari (Ottobre) koossa 140.

Pieni onnenhetki koettiin samana aamuna, kun molemmat tyttäret olivat valmisvaatteiden sijaan valinneet äidin tekemää ylleen. Päätin kuvat hetken ja tälläisiä kuvista sitten tuli.

Kankaasta minulle tuli ihan ensimmäisenä mieleen ihana kummipoikani ja loppu kankaasta hurautin hänelle peruspaidan.

Kaavana vanha tuttu Papana (86).