Pieni askel ihmiskunnalle....

mutta suuri askel minulle. Aloittaessani ompelemaan vannoin etten ainakaan bodyja ompele, niitähän saa H&M:ltä muutamalla eurolla. Bodyja olen sittemmin ommellut melkein urakalla. Seuraavana vannoin etten ainakaan itselle ompele, väärin manasin. Viimeisenä ilmoitin itselleni vakaalla rintaäänellä, että ainakaan vuoritettuja vaatteita EN ompele. Juu, nyt on helppo ymmmärtää miksi silava istuu lanteillani ja kaappini tursuilevat tavaraa. Minulla ei ole minkään valtakunnnan päättäväisyyttä tai ainakaan en ajattele ennen sanomista. Harmi, mutta minkä sitä luonnolleen voi.

Koska mieheni päätti sairastaa vielä päivän, päätin minä ommella. Ompeluprosessin aikana kävi selväksi, että luetun ymmärtäminen ei kuulu vahvuuksiini. Yritin tavata Ottobren ohjeita ääneen ja hiljaa mielessäni. Mutta ymmärrys oli melkein yhtä sujuvaa, kuin minut olisi laitettu kiinalaisten keskelle keskustelemaan ohitusleikkauksista. Huppari onkin ommeltu yrityksen ja erehdyksen taktiikalla. Näin jälkiviisaana sanoisin, että ensimmäinen vuoritettu vaate kannattaisi olla jostain muusta materiaalista kuin joustofroteesta. Miksi ainoa viisauden muoto, joka tuntuu minulta löytyvän on tuo jälkiviisaus. Missä minä olen ollut, kun on jaettu harkintaa, pitkää pinnaa ja tarkkuutta. Vessajonossa?

Oikeastaan mikään osa valmiissa hupparissa ei kestä lähempää tarkistelua. Liian lyhyt vetoketju, kupruileva helma....loputon lista virheitä. Niiden luettelu olisi pikkusieluista, sillä oikeastaan minussa kuplii ilo siitä, että uskalsin. Tässä hupparissa ei ole kyse siis täydellisestä ompeluksesta, vaan omien rajojen ylittämisestä ja oppimisesta. Seuraavalla kerralla olen jo paljon viisaampi. Täytyy löytää täydellinen kangas ja kokeilla takin ompelemista uudelleen.

Joustofrotee on Viljamin puodin Mustikka-kuosia. Vetoketju on Nokian omasta puodista Salosen tekstiililtä . Nappi Tiimarista.

U:ta naurattaa. Samaa ilmettä ei näkynyt äidin kasvoilla ommellessa, ellei tuskanirvettä lasketa.