Auvo Pietarin kosioretki

Minulla on uusi ompelukone. Tehokas, kaunis ja käyttäjäänsä monipuolisempi. Ei ole helppoa olla huolimaton ompelija, kun edessä on ompelukone, josta olen vain salaa osannut haaveilla. Uuden koneen myötä jouduin sanomaan Varamies P:lle hyvästit. Minulla on ikävä tuota väsymätöntä työjuhtaa, jonka kanssa opin ompelemaan. Kiitos ompeluystäväni S, olet painosi arvoinen kultaa. Ilman ompeluystävääni olisin varmasti lopettanut ompelemisen Sigun hyydyttyä kalkkiviivoille. Toivottavasti Paff Ambition 1.0 alias Auvo Pietari palvelee minua yhtä uskollisesti.

Joulun alusaika on aina yhtä kamalaa. Minä tunnustan olevani hetkessä eläjä ja koen kaiken suunnittelun vaivalloiseksi ja äärimmäisen epämiellyttäväksi. Jos minusta olisi kiinni juoksisimme mieheni kanssa ostamassa joululahjoja aattoaamuna ja joulumme olisi täynnä sponttaaneja virityksiä. Mutta koska toinen minäni, se vastuullinen ja rakentava perheenäiti, haluaa antaa lahjoiksi itsetehtyä ja huolella valittua on minunkin nöyrryttävä tekemään suunnitelmallisia jouluvalmisteluja. Ihan hyviä nuo minun suunnitelmat ovat, mutta ainoa ongelma on tuo toteutus. Kiireen keskellä, kun apumiehet Huiski ja Haiski tuppaavat syöksymään paikalle Ei minua suotta valittu paikallisen ompeluryhmän Vuoden ratkojaksi. Minä olen niin ansainnut tuon kunnianimen.

Minä pidän Noshin kankaista ja vaikka päätin olla tilaamatta talvimalliston kankaita....noh, niitä nyt sattui ilmestymään kaappiin. Heikolle luonnolle ei voi mitään. Tälläisen setin minä surautin...

Kun ei osaa päättää kumpaa kangasta käyttää, on varmista laittaa molempia.

 

Kaavana jälleen kerran On the Road ja housuissa kaavana Saimi, jonka pienensin omin pikku kätösin.

  Samoilla lämpimillä tein samoihin housuihin sopivan kakkospaidan.

Lopuksi sovituskuvia...

 

Me ollaan nyt sitten ihan kavereita minä ja Auvo. Siinä on vaan hurjasti näppäimiä ja vipstaakeja, joten hetki meillä menee ennen kuin ollaan ystäviä. Mutta on se ihana, oma ompelukone.