Ompeluttaa, mutta mitä ompelisi?

Ah, paluu arkeen. Rakastan juhlia, koska tällöin on usein tarjolla hyvää ruokaa ja seuraa, joista molemmista tykkään. Valitettavasti lanteeni pitävät myös rasvasta, sokerista ja valkoisesta jauhosta. Joten tervetuloa arki niin ruokalautaselle kuin ompelusoppeen!

Tunnustan, että olen myös tullut kaapista. Ystäväni syntymäpäiväjuhlissa Oslossa huomasin mainitsevani ensimmäisenä harrastuksena ompelun ja vasta tämän jälkeen liikunnalliset suoritteet. Eli kaipa minä sitten harrastan ompelua, tai ompelua ja purkamista.

Vein kummitytölle mukanani lahjan. Ikasyrin pallokankaasta ommellun tunikan. Onpas mukavaa, että tätä mainiota kangasta saa Tampereeltakin, Nukkekoti-nimiseltä lastenvaatteisiin erikoistuneelta kirpputorilta. Minulla oli taas suuret visiot valmiista tunikasta, mutta matemaattiset taitoni ovat imetyksen ruostuttamat, jotan kangasta oli liian vähän. Ja sanomattakin lienee selvää, että tunikan teko aloitettiin silloin, kun lähtöhetki oli käsillä. Koska mielikuva oli niin voimakas joutunen ostamaan kangasta lisää (helmikuussa) ja ompelemaan tunikan uudelleen.

Tunika omalla kaavalla koossa 134. Kangas Ikasyrin hankittuna Nukkekodista Tampereelta. Resorit omasta varastosta.

Minulla on ompeluahdistus. Tekisi mieli ommella vaikka mitä, mutta lasten tarpeet alkavat olla täytetyt. Lisäksi mikään kangasvaraston kankaista ei inspiroi, vaikka hankintahetkellä ne olisivat olleet kankaita, jotka on aivan välttämätöntä saada. Taas kerran yksi kohta, jossa maailmankaikkeus ei ymmärrä pienen ihmisen parasta.