Tekemällä oppii tai sitten ei

Minusta jumppaaminen on nykyään vastemielistä. Minua ahdistaa ajatus seisoa rivissä tuntemattomien kanssa ja heilua hulluna yhden ihmisen ohjeiden mukaan. Jumpatessa tulee aina ihan älyvapaa olo. Valitettavasti lanteeni eivät pidä tästä, ne tuppaavat levenemään samaan tahtiin jumppakammoni kanssa. Viimeisen niitin "Mrs tuhtiahteri"-kanteen niittasi ihana Hulda-rellu, joka poisti yhdessä pamauksessa työmatkaliikuntani. Tässä sitä ollaan. Joko minun on lisättävä salibandy- ja jalkapallotreenejä tai otettava hattu kauniiseen kouraan ja kammettava jumppariviin. Syömisestä en pysty tinkimään, sillä nälkäisenä vastaan mullilaumaa ja kiihtyvyyteni kohoaa hyvin viritetyn formula-auton lukemiin. Tänään olenkin kuluttanut ompeluaikani selailemalla uusia liikuntaharrastuksia netistä. Ei ole helppoa tulla kauniiseen keski-ikään.

Eilen sunnuntaina päätin ommella esikoiselle mekon. Eipä taas ompelukonetta viritellessä tiennyt mitä tuleman piti. Hyvä niin sillä en olisi mokomaan edes lähtenyt, jos olisin tiennyt ompelevani kaksi hihaa yhteen, purkavani pääntien kolme kertaa ja langoittavani saumurin kahdesti. Mutta mekko on valmis ja M kovasti vannoo siitä pitävänsä. Minusta tuo on ihan karmea tekele. 

Takaosan pitäisi olla etuosaa pidempi, mutta ei se taida olla.

Niin ja hieman kinnaa tuosta kainaloista, kun ratkoin saksilla. Juu ei pitäisi sillekään tielle lähteä.

Tyär pyysi pitsiä ja sitä sai. Kangas on Kestovaippakaupasta ja pitsi paikallisesta kivijalkamyymälästä, jossa on ihan kaikkea.

Tästä ompelukerrasta oli terapia kaukana. Mutta sinnikkäästi jatkoin loppuun, vaikka silppukori ulvoi tekelettä hukkumaan uumeniinsa. Valittaessani ompelun kauheutta S lohdutti minua "Äiti, tekemällä oppii tai sitten ei." Lapseni on viisas. Ompelin lohdutukseksi muutaman peruspaidan ja kyllä, minä osaan vielä ommella.