Suomalaiset - maailman janoisin kansa?

Minä vietin äitini ja lasten kanssa kaksi päivää Tallinnassa. Ja kyllä olen nyt varma siitä, että suomalaiset ovat maailman janoisin kansa. On se niin kamala se jano, että pitää trukkilavoittain kärrätä Suomessa valmistettua olutta takaisin kotimaahan. Tai sitten suomalaiset eivät lainkaan tykkää siitä, että ulkomailla juodaan panimoteollisuutemme tuotteita ja yrittävät ostaa laivat tyhjiksi. Sitä vaan mietin, että voisivat kyllä tilata samaan erään muutaman vissylaatikon, jos nimittäin joskus haluaisivat sammuttaa janon ilman alkoholia. Ja on se sääli ettei osa suomalaisista huomaa edes ihailla kaunista ja vanhaa kaupunkia, kun kiire hoitaa viimeiset juomaostokset. Mutta eipähän mitä, kyllä minä itseni yllätin, kun en sukeltanut käsityötavaroiden toivemaahan Karnaluksiin. Kolmen lapsen ja rattaiden kanssa oli nöyrryttävä realiteettien edessä. Näillä itikan mittaisilla hermoilla ei kannata lähteä seikkailemaan Karnaluksin kapeille käytäville.

Matkan jälkeen minä viimeistelin Unton asun. Juu, en tykkää siitä yhtään, mutta tulipahan tehtyä. Minulle tuli nimittäin mieleen kokeilla tereen ompelua. Koska olin lähestulkoon varma siitä, että teoriassa tiedän miten sellainen ommellaan, en vaivautunut lukemaan minkään sorttisia ohjeita. Juu, ihan hyvin se meni muuten, mutta unhohdin mitata tereen leveyden huolellisesti. Tätä kadun kyllä pitkään ja hartaasti, mutta opinpahan taas jotakin. Ja kokokin oli väärä ja kaula-aukko jotenkin omituinen. Housuihin onnistun leikkaamaan reiän, jonka sitten peitin pandalla. On viime aikoina ollut enemmän näitä "hermot leikkaa juuri kiinni"-ompeluita kuin niitä, joissa kaikki sujuu. Rouva ratkoja lienee ompeluläävän ainoa henkilö, joka taputtaa käsiään. Otan illalla revanssin, ihan varmana otan.

Ja lopuksi todettakoon, että minä ja nepparit ei oikein tulla juttuun. Tämänkin paidan ylin neppari irtosi jo sovitusvaiheessa. Pah, voisivat insinöörit keskittyä välillä olennaiseen ja keksi idiootinompelijan nepparin. Sellaisen joka kiinnittyy 100%:lla varmuudella oikein ja kestää kiinni. Ei luulisi olevan ihan kamalan vaikeaa.

Sain tunnustuksen Vaahtokarkkimonsterilta, jonka blogia itsekin ahkerasti seuraan. Hän pyysi minua kertomaan mikä on ompelussa tai bloggaamisessa omin tai spesiaalein juttu. Olipas haastava kysymys. Ompelijana olen enemmän Singer kuin Ambition. Ihan perusompelija, joka on erityisen taitava ratkomaan. Blogissani saan eniten palautetta teksteistäni, joten kai minun tekstini ovat spesiaalia blogissani.