Yes sir, I can boogie

"Yes sir, I can boogie" soi päässäni tänään samaan tahtiin ompelukoneiden kanssa. Voidaanko minun päähäni sijoittaa random-näppäin ja soittaa vain tätä kappaletta ompelun taustamusiikkina, jos se vaikuttaa töihini näin positiivisesti. Oli kyse korvamadosta tai mistä vaan niin tänään ompelu sujui kuin valssi. Unto sai uuden bodyn, joka edustaa minulle täysin uutta mallistoa nimeltää "Ei yhtäkään purettua saumaa".

Se mikä hieman huolestuttaa on kiintymykseni varatoimihenkilöön eli rouva P:hen (laina Pfaff). Tuo vanharouva on kerta kaikkiaan vertaansa vailla. Hiljainen, mutta luotettava kumppani, joka ompelee ohutta, paksua....mitä vaan. Huomaan itsekin, että kyllä leppoisan koneen kanssa tulee toimeen huomattavasti helpommin kuin äkkiväärän. Tämä lienee yleistettävissä myös ihmisiin, jolloin välittömästi tunnen suurta sympatiaa ja kiitollisuutta omaa miestäni kohtaan. No, se tunne meni nopeasti ohitse.

Tällä kerralla paininjalan alle lähetettiin Käpyseltä haettu Znokin Tiikeri kangas. Minulla on samaa kangasta ostettuna myös Seliasta. Jollakin henkilöllä oli tässä muinoin liikaa aikaa ja huomattavan huono muisti. Mutta minusta tämä kangas on ihana ja sopii varmaan seuraaviin kolmeen sesonkiin, ainakin.

Kisuliini-body Ottobre 6/12 koossa 68 Käpyseltä  tilatusta Znokin  Tiikeristä ja siihen yhdistetty Selian tähtijersey..

Jalassa on myöskin tänään surautettua. Crawl and roll pöökät ilman haarakiilaa koossa 68. Tämä kaava löytyy OB 4/12. Hyvin toimii näinkin, kiitos vinkistä TOE:n ompelijat. Musta kangas on Triteksiltä, samoin kuin kaikki resorit.

Tässä vielä Mairen ja Inkerin uudet koltut. Muutamalta viime päivältä. 

Tässäpä tämän päivän ompelukset...

Lopuksi olkaa hyvä, päivän korvamato!!!

Paluu alkuun

Blogillani on kohta 30 lukijaa. Hurjaa! Tervetuloa uudet ja kiitos kaikille kommenteistanne <3.

Olen ommellut puoli vuotta. Ennen Penaa olin ommellut saumurilla vain muutaman kerran ja koko ompelun aloittaminen oli päähänpisto. Makasin U vatsassa lepokäskyn saaneena seuranani internet ja hiilihydraatiton dietti, jota myös "älä syö mitään"-dieetiksi kutsutaan. Leukalihasteni kärsiessä tekemisen puutteesta ja kehon huutaessa herkkuja, sorrmet tekivät työtä ja megabitit kaasuttelivat ohitseni. Huomasin etsiytyväni yhä enemmän käsityöblogeihin. Haluaisin kiittää sitä taitavaa ompelijaa, joka oli ommellut vauvalleen aivan ihanan jumpsuitin. Harmittaa vietävästi, ettei raskausaikana huomiokyky tai muisti ole parhaimmillaan ja imetys on hävittänyt loputkin muistikapasiteetista. Kiitos sinä tuntematon bloggaaja!

Koska minulla ei ollut mitään käsitystä:

a) saumuroinnista

b) kanttaamisesta

c) kuvionkohdistamisesta

 teitä ei varmaan yllätä ettei ensimmäinen ompelukseni onnistunut. Kannattaa aina aloittaa hieman haastavammasta työstä, jotta turhat luulot ropisevat heti alkuunsa, epäonnistuminen heti alkuunsa kasvatta luonnetta. Koska kone oli hankittu ja en ilennyt tunnustaa miehelleni etten osannutkaan ommella, hautasin vaatteen keskeneräisenä yhä kasvavien kangaspinojen alle.

Mutta jotkut asiat eivät vain jätä rauhaan. Viime yönä ompelin jumppia yhdessä keimalevan Neumannin kanssa ja aamulla päätin ottaa kaavan uudelleen esille. Tokikin koko 56 oli muuttunut jo kooksi 68. Oli Neumannista hyötyä tai ei, valmista tuli.

Tässä työssä lukee isolla ONNISTUIN ja EN ANTANUT PERIKSI.

Ja hieman pienemmällä maailmanluokan ajattelijan Matti Nykäsen unohtumaton viisaus "Kehitys kehittyy." 

Ottobren ohjeella ommeltu jumpsui koossa 68. Kankaat Riteksiltä ja resori Seliasta. Ja katsokaa ihmettä vetskari ei kimmerrä tai kupruile. Voisiko tirauttaa muutaman kyyneleen, noh ei nyt selvää, mutta lähellä se on.

 Lopuksi muistutan teitä kaikkia urheilun vaarallisuudesta. Koskaan ei pidä luulla, että on kuusitoista ja painaa 56kg - tai siinä käy huonosti. Blogin hiljaisuus selittyy sillä, että olen viikon ajan parannellut nilkkani nivelsiteitä, jotka eivät sittenkään kestäneen futsalia ja kevyen ruumiini painoa. Noh, kesäksi kentälle ja jääpä aikaa ommella.

Esikoisen synttärilahja. Autumn forrest kaavalla ommeltu huppari, jossa huppu kokoa XXXL. Neulos on Majapuun ankkaa. Ihana ommella ja kivan näköinen hupparina.

Mitähän seuraavaksi ompelisi....

Maire ja Inkeri

Sosiaalisuus on tärkeää, niin kerrotaan kaikissa kasvatuoppaissa ja puolitieteellisissä äitijulkaisuissa. Kasvatuksen ammattilaisena olen ymmärtänyt tämän ja niinpä meille kotiutui joulun jälkeen toinen Disney animator nukke. Selityksen makua, mutta kotona tämä selitys meni läpi, pienellä nauruntyrskähdyksellä kuorruttettuna. Meidän uusin tulokas on Merida eli

VIENO INKERI

 

Kävin naapurini luona kahvilla ja sain ihailla hänen ompelemiaan nukenvaatteita. Kateelliseksihan siinä tuli! En kadehtinut lainkaan vaatteita vaan hänen tapaansa ommella iloisesti suruutellen ilman kaavoja. Minähän piirrän kaikesta kaavat ja seuraan ohjeita, stressaannun jos en ymmärrä ohjeita tai jokin menee pieleen. Joten kotiin tullessa päätimme ommella yhdessä tyttöjen kanssa nukeille vaatteita ilman kaavoja. Täytyy myöntää, että meillä oli hauskaa!

Vienolla jalassa verkkarit ja paita, jonka ompeli hänelle S. Mahtavaa.

Tässä M:n suunnittelema asu Mairelle.

Ja tässä meidän ystävykset.

Ompelumaniaa

Olen saanut lyhyen ajan sisään kolme tunnistusta! Kiitos ChokoKanel (sinun haasteesi on työn alla), Mari ja Petra. Olette elävä todiste siitä, että joku käy täällä ja jopa lukee tekstejäni.

 Sitten asiaan. Olen viime päivinä miettinyt ompelua. Huomaan usein aloittavani ompelukset pienestä sauman oikaisusta tai kesken jääneen työn lopettelusta. Alle puolessa tunnissa eteisen lattia on täynnä kangassilppua, nuppineuloja, kaavoja ja saksia. Kaiken keskellä seison minä, korvat ummistettuna arjen murheilta ja silmissä maaninen ompelukatse. Juuri tuolla satumaisella hetkellä minä olen rentoutunut ja onnellinen, eivätkä koneet ole vielä onnistuneet latistamaan verkkokalvoillani kimmeltävää kuvaa luomuksestani. Tunnettu tosiasiahan on, että Pena ja Sigu osaavat lannistaa pienen ompelijan hetkessä. Onneksi Vanharouva P. on luonteeltaan helpompi ja huomattavan suvaitsevainen. Mutta juuri näiden hetkien takia minä ompelen.

Niin kävi toissapäivänäkin. Minun piti ihan vain suoristaa oman paitani kaula-aukko ja lopputulemana oli neljä uutta vaatetta sekä yksi liian myöhään huomattu kangaskatastrofi, johon liittyi lempikangas, lapset ja sakset. Kuorrutettuna minun liian hitaalla havainnointikyvylläni. Toisin sanoen huomasin vasta lempikankaani saksittuani, että lapset olivat käyneet kangaskasalla ja Selian Runoratsuun oli leikattu palkeenkieli. Tämä palkeenkieli koristaa nyt keskimmäiselle lapselle leikatun hupparin etuosaa. Onneksi kangasta saa vielä.

Majapuun Lohikäärme-kangas kärsi pienistä laatuongelmista, mutta toisaalta niihin on totuttu niin koneiden, kun itse pääsurauttelijankin puolesta. Kangas raidottui ensimmäisessä pesussa ja päätin jättää sen kokonaan ompelematta. Päätöksessä oli mukana luonteelleni niin ominaista pippuria ja eihän tässä mennyt kuin kuukausi niin olin jo tasoittunut.  Keskimmäinen lapsi ei kangasta huolinut, mutta onneksi kasvatus selvästi jalostaa lasta ja esikoinen halusi tämän ihanan kankaan vaatteeseensa.

Koska ihmisen on hyvä oppia asioita ja mieluiten olla rohkea, päätin minäkin leikata kankaan huppariksi. Ensimmäiseksi itsetehdyksi huppariksi. Kaavat olin saanut ompeluystävältä ja tokikaan niissä ei ollut ompeluohjeita. Ja jos joku uskaltaa väittää ettei ompelussa tarvita aivoja niin tervetuloa ompelemaan hupparia ensimmäistä kertaa! Eihän se ihan putkeen mennyt, mutta milloin minulla menisi. Opinpahan paljon ompelusta ja täytyy rukoilla etten unohda ihan kaikkea ennen seuraavaa hupparia.

Majapuun lohikäärme kangas ja Autumn forrest-huppari (Ottobre) koossa 140.

Pieni onnenhetki koettiin samana aamuna, kun molemmat tyttäret olivat valmisvaatteiden sijaan valinneet äidin tekemää ylleen. Päätin kuvat hetken ja tälläisiä kuvista sitten tuli.

Kankaasta minulle tuli ihan ensimmäisenä mieleen ihana kummipoikani ja loppu kankaasta hurautin hänelle peruspaidan.

Kaavana vanha tuttu Papana (86).

Maailmankaikkeus ei kuunnellut

Maailmankaikeuden kanssa ei voi keskustella. Ei ainakaan blogin välityksellä. Joten älkää tekään aloittako, turhaa hommaa. Käyttäkää sekin aika keskustellen ihmisten tai miesten kanssa, ja jos hyvin käy tulette kuulluiksi.

Jos maailmankaikkeus on uppiniskainen niin niin olen minäkin. Jatkan ompelua vaikka kaikki menee pieleen ja saan purkaa sormet rakoilla. Jotta jos siellä yläkerrassa ollaan lainkaan hereillä, niin täällä ollaan! Kiusallanikin ompelen, ja ehkä hieman myös siksi, etten suostu uskomaan että en opi ompelemaan ongelmitta.

Kehnoa se ompelu on ollutkin. Sen lisäksi, että minun harkintani tulee aina askeleen toteutuksen jäljessä, on Sigu heittäytynyt aivan mahdottomaksi. Koneistosta kuuluva klonksutus ja pauke lienee Sigun vieno tapa kertoa ettei koneisto tai henkinen kantti riitä enää. Melskauksen lisäksi vanharouva on alkanut syömään neuloja. Sirkka on aina ollut äkkiväärä ilkimys, mutta nyt meno on mennyt niin hurjaksi, etteivät meidän persoonat mahdu enää samaan koppiin. Onneksi hätiin saapui TOE-ystäväni hyväntuulinen eläkelläisrouva Pfaff. Ihana, kangasta ja vuosia nähnyt hiljainen työjuhta. Voi kuinka virkistävää on ommella koneella, jossa tikki ei pompi ja neulakin kestää ehjänä vartia pidempään. Tämä ei tule halvaksi. Minuun on iskenyt pahalaatuinen ja nopeasti etenevä OMPELUKONEKUUME!

Tässä taisteltu tunika ihanalle esikoiselle. Tässä työssä ei mikään mennyt ensimmäisellä kerralla nappiin. Jouduin pyytämään kangasta lisää ompelunaisilta (kiitos avusta) ja lopuksi laittamaan pääntielle resorin, koska se oli pienelle neidille liian, noh, antava. Pääntien tein viidesti ja siinä oli kolme kierrosta liikaa minun makuuni. Onneksi lapsi tykkää paidastaan, minussa se herättää lähinnä kylmiä väreitä.

Kaava oma. Kankaana Majapuun Raksu. Ihana kangas <3.

Ja lopuksi meidän perheen pikaruokaa. Tämä maistuu erityisen hyvältä pakkassäässä ulkoilun jälkeen. Noh, sohvalla makoilu ja ulos katselukin riittää.

Lisä

Meksikolainen papukeitto

•  400g paistijauhelihaa
• 1 punasipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• 2 vihreää chiliä
• 1 tlk (400 g) kidneypapuja
• 1 tlk (420 g) valkoisia papuja
• 2 rkl öljyä
• 1 tl chilijauhetta
• 1 tl jauhettua juustokuminaa
• 2 laakerinlehteä
• 2 rkl Pirkka tomaattipyreetä
• 8 dl vettä
• 1 lihaliemikuutio
• Lisäksi
• 1 ps (200 g) maissilastuja
• juustoraastetta

Kuori ja hienonna punasipuli ja valkosipulit. Halkaise chilit, poista siemenet ja hienonna. Huuhtele ja valuta pavut. Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa. Paista jauheliha kypsäksi ja lisää sipulit. Lisää valkosipulit, chilit, chilijauhe, juustokumina, laakerinlehdet ja tomaattipyree. Kaada joukkoon vesi ja murenna mausteeksi lihaliemikuutio. Sekoita. Anna hautua kannen alla pari minuuttia. Lisää kattilaan pavut ja sekoita huolellisesti. Anna hautua kannen alla noin 20 minuuttia. Tarkista maku. Tarjoa juustoraasteen ja nachojen kanssa.

Ompeluharrastus vai vuoristorata-ajelu?

Hyvä maailmankaikkeus,

Voisitko olla ystävällinen ja lopettaa iänikuisen rienaamisesi. Jos kerran on niin ettei Sigu ja Pena halua työskennellä näinkään ongelmattoman tyypin, kuin minä kanssa, voisitko hajoittaa ne. Ihan sellainen keskikokoinen sähköpiikki riittänee. Samalla voisit poistaa aivoistani maanisen ompeluosaston. Tähän riittänee ihan pienikin sähköisku.

Mikäli kuitenkin ajattelet, että mielenterveydelleni ja tätä kautta ympäristölleni olisi hyvä, että jatkaisin ompeluharrastustani, niin voisit osoittaa sen muutamalla sangen helpolla keinolla. Ensinäkin anna minun ommella yksi vaate niin, ettei se sisällä massiivisia purkamissulkeisia. Lisäksi anna joskus kohdistusten mennä oikein, ihan vaan tsägällä, koska älykkyyteni ei ilmeisesti riitä niitä hahmottamaan ihan tiedostavassa tilassa. Tämän lisäksi arvostaisin kovasti sitä, että koneet toimisivat moitteetta ja ilman kiristelemistä.

Kiitos.

Niin, kolme työtä. Yksi valmis, muut purkukasassa odottamassa sykkeen ja verenpaineen laskeutumista normaalilukemiin.  Ompelu muistuttaa minusta vuoristorata-ajelua. Ensin odottaa hurjasti pääsevänsä vaunuun ja ajelemaan eli ompelemaan. Parhaimmillaan ajelu on vauhdin hurmaa, sopivia mutkia ja kaarroksia. Kyydin loputtua on hyvä mieli ja lähtee suoraan jonottamaan uudelle kierroksella. Pahimmillaan vaunu jää jumiin ylämäkeen ja takana istuu idiootti pariskunta, joka pussaillee hillittömästi tai alkaa riidellä. Kuski ajelee holtittomasti ja verenpaineesi on katastrofaalisissa lukemissa. Kun kyydin jälkeen oksennat kalliit ranskikset ja hattarat miehesi uusille kengille, toteat ettei koskaan enää. Sellaista se on vuoristorata-ajelu ja ompeleminen.

Jep.

Tunika Nanson trikoosta, joka ostettu Riteksiltä (Triteksiltä). Ommeltu ensin SK:n kaavalla kertaalleen. Purettu takaisin osiin ja ommeltu uudelleen kasaan pienemmällä kaavalla. Hihat menivät liian kapeiksi purkamisen yhteydessä, joten eipä mitä, hihat ovat täysin erilaiset. Muotilehdessä puhuttaisiin villistä raidoittelusta, mutta tässä kohtaa taitaa olla kyse vain pieleen menneestä ompelusta.Myös pääntie ommeltu neljä kertaa ja vieläkään en ole tyytyväinen, mutta johonkin raja on vedettävä. Vetämisestä puheenollen, myös mahaa olisi voinut vetää sisään!

Sivusaumassa nuo raidat menee kivasti. Noh, kyllä minä tätä käytän. Ainakin sen verran, että voi sanoa käyttäneensä. Kaava paitaan on tehty edellisen postauksen tunikan ja jokatyypin kaavakirjan pohjalta. Sellainen kaava piirrettiin, johon purettu kangas riitti!

Ja tervetuloa uudet lukijat! Teitä tulee säännöllisesti lisää ja se ilahduttaa tälläistä peruspessimistiä.

Kiltit tikrut ja itsensä voittaminen

Olenhan jo kertonut, että inhoan vetoketjujen ompelua. Ja Sigugin inhoaa, valitettavasti. Tämä yhteinen inhomme on johtanut siihen, että ompeluun kelpaavien kaavojen määrä alkoi pikku hiljaa kaventua. Mutta älähän mitä! Eilen päätin jälleen kerran ottaa vetoketjua hampaista kiinni ja kokeilla vielä kerran. Ja mitä ihmettä tapahtuikaan! Sigu ja minä ommeltiin lähes täydellinen vetoketju!!!! 

Minä melkein liikutuin ommeltuani haalarin etuosan valmiiksi. Voi kuinka pienestä on  ihmisen onni kiinni. Ja onhan se säälittävää istua ikkunattomassa koirankopinkokoisessa ompeluhuoneessa itkemässä yksin, kuinka ihanasti vetoketju asettuukaan. Jos joku ulkopuolinen olisi näkemässä saattaisi hän jopa huolestua mielenterveyteni tilasta...

Mustikka-haalari vol 3 ja voin vannoa, että näitä tulee lisää. Ja hei hei vetoketju-pelko sinut on virallisesti selätetty ja kohta unohdettu. Voitto! Kankaana Käpysen ihana Tiikeri-velour, miten joku kangas voi ollakaan niin ihana.

Mustikka-haalari Käpysen Tiikeri-velourista koko 74 ja voisiko joskus muistaa, että kaava on leveä. Vähempikin kasvunvara olisi riittänyt niin leveydessä kuin pituudessa. Poika voi mennä tarhaan samassa setissä...

U on puoli vuotta, mihin aika katoaa. Jos joku siellä yläkerrassa kuuntelee niin voisiko nämä päivät ja hetket nauhoittaa muistoihini siten, että ne pysyisivät elävinä kymmeniä, kymmeniä vuosia.

Tunnustan pitäneeni itseäni aina rohkeana ihmisenä. Sellaisena tyyppinä, joka lippu tanassa kiipeää puuhun ja mieluiten hieman korkemmalle kuin muut. Mutta viime aikoina minusta on alkanut tuntua, että rohkeuteni on kumman valikoivaa.  Taidan kuitenkin olla rohkea vain silloin, kun saan pörhistellä omalla mukavuusalueella. Ja harvoin (siis en koskaan) hyppää suinpäin uuteen kitisemättä tai kipuilematta. 

Harmittaa etten aikaisemmin ole valvonut yöllä U:n unta ja pohtinut kaikenlaista. Osa ajatuksista ovat painokelvotonta ja sisältävät hurjasti kirosanoja, mutta muutama hyväkin ajatus tuli mieleen. Ja tätä se sitten tiesi.... Yöllä voimieni tunnossa, päätin ommella itselleni. Heti aamulla. Ja niin myös tein. Leikkaaminen oli ihan kamalaa, Fiskarsit täristen sain saksittua palat irti kankaasta. Jännityksen lamauttamat aivoni eivät vaan huomanneet katsella kuvioiden kohdistuksia, mutta tällä kertaa maailmakaikkeus oli puolellani ja osat sopivat yhteen.

Tälläinen ensimmäisestä itselle tehdystä vaatteesta tuli:

Kaava saatu Päiviltä (kiitos) ja muutettu hieman pidemmmäksi ja leveämmäksi. Kangas Nansoa ja haettu Triteksiltä.

Ei minusta parempaa ompelijaa tullut, saatikka ihmistä, mutta uskallusta sain lisää. Jes.

Ompeluttaa, mutta mitä ompelisi?

Ah, paluu arkeen. Rakastan juhlia, koska tällöin on usein tarjolla hyvää ruokaa ja seuraa, joista molemmista tykkään. Valitettavasti lanteeni pitävät myös rasvasta, sokerista ja valkoisesta jauhosta. Joten tervetuloa arki niin ruokalautaselle kuin ompelusoppeen!

Tunnustan, että olen myös tullut kaapista. Ystäväni syntymäpäiväjuhlissa Oslossa huomasin mainitsevani ensimmäisenä harrastuksena ompelun ja vasta tämän jälkeen liikunnalliset suoritteet. Eli kaipa minä sitten harrastan ompelua, tai ompelua ja purkamista.

Vein kummitytölle mukanani lahjan. Ikasyrin pallokankaasta ommellun tunikan. Onpas mukavaa, että tätä mainiota kangasta saa Tampereeltakin, Nukkekoti-nimiseltä lastenvaatteisiin erikoistuneelta kirpputorilta. Minulla oli taas suuret visiot valmiista tunikasta, mutta matemaattiset taitoni ovat imetyksen ruostuttamat, jotan kangasta oli liian vähän. Ja sanomattakin lienee selvää, että tunikan teko aloitettiin silloin, kun lähtöhetki oli käsillä. Koska mielikuva oli niin voimakas joutunen ostamaan kangasta lisää (helmikuussa) ja ompelemaan tunikan uudelleen.

Tunika omalla kaavalla koossa 134. Kangas Ikasyrin hankittuna Nukkekodista Tampereelta. Resorit omasta varastosta.

Minulla on ompeluahdistus. Tekisi mieli ommella vaikka mitä, mutta lasten tarpeet alkavat olla täytetyt. Lisäksi mikään kangasvaraston kankaista ei inspiroi, vaikka hankintahetkellä ne olisivat olleet kankaita, jotka on aivan välttämätöntä saada. Taas kerran yksi kohta, jossa maailmankaikkeus ei ymmärrä pienen ihmisen parasta.

Maire suoraan Ameriikan mailta

Hyvää Uutta vuotta kaikille lukijoille ja blogiin piipahtaville!
Tervetuloa myös uudet lukijani. Kohta teitä on jo 20!

Viime vuosi oli täynnä onnea ja ompelurintamalla vuoden viimeiset kuukaudet lähestyivät jo ompelumanian rajaa. Tuo terveen kiinnostuksen ja maanisen tuottamisen raja on kovin häilyvä. Pidettyäni muutaman viikon joululomaa koen tervehtyneeni pahimmista psyykkisistä vaurioista ja voinen jatkaa ompelua.Kohtuus ja siinä pysyminen ei ole vahvimpia puoliani.

Joulupukki, tuo kaikkien kilttien ja ilmiselvästi hieman vähemmänkin kilttien ihmisten ystävä, toi meille Ameriikan mailta Disney Animator- nuken, joka oli tuolla valtameren takaisessa valtiossa ristitty Belleksi. Olihan sekin kelpo nimi, mutta tälläisen tavallisen tallukan suussa tuo Belle luisuu helposti Pelleksi. Pidimme sitten nimitalkoot ja saanko esitellä, tötterötöö,

Maire Tuulikki

Koska Maire-riepu joutui jättämään kotimaansa yhdessä koltussa, oli meidän perheen naisten pakko tarttua puikkoihin ja antaa Penan ja Sigun moottoreille kyytiä. Voiko ihminen kokea suurempaa iloa, kuin ommella omien lapsien kanssa? Kyllä varmasti voi, mutta aika ihanaa yhdessä ompelukin on. Harmi vaan, että jälkikasvu ei osannut arvostaa yli puolen tunnin kestävää ompelusessiota, mutta jostain on alettava, eikös?

Tämmöisiä vaatteita meille valmistui....

Mairelle pallokolttu. Kaava on muokattu Ninnuskan-blogista löytyvästä peruspaidan kaavasta. Kangas on palakassista pengottu.

Paidan ompelin selästä aukeavaksi. Kaava muokattu taas samasta peruspaitakaavasta. Legginssit ommeltu tyttöjen vanhoista housuista ja nämä ompeli alusta loppuun saakka 10-vuotias tyttäreni M. Aika hienot totesi tytär ja äiti huokasi ylpeydestä.
Paidan kangas on Aamu satamassa Käpyseltä. Ihana kangas <3.

Lopuksi matka-asu ja matkalaukku, jossa Mairen koltut lepäävät. Perushousut ommeltu netistä löytyneillä legginskaavoilla mustatsta velourista ja paita oma kaavamuunnos, joka toteutettu Muru neuloksesta.

Ihana nukke ja eikö se olekin niin, ettei nukella voi olla liikaa vaatteita? Ah, taas saa ommella. Ainoa mitä nukkeen kaipaisin olisi pistävä vaniljantuoksu. Sain lapsena lahjaksi Kaalimaan kakara-nuken, jonka jalat tuoksuivat ihanasti vaniljalle. Niitä sitten nuuskuttelin.