Ompelua kilpaa joulukalenterin kanssa

Minulla oli yksi päivä aikaa. Ihan vaan istua ja odottaa lasta saapuvaksi. Kulutin aikaani neulomalla autossa kuntoklubin parkkipaikalla ja tuijottelin valaistujen ikkunoiden  edessä huseeraavia kanssakulkijoita. Ilma olisi ollut mainio, muutama pakkasaste ja heleä alkutalven ilta. Kyllä minä siinä autossa lasit huurtuen istuessa ajattelin ihmisen olevan kummallinen eläin. Ensin suuri osa ihmisistä istuu toimistossa 8h 15min ja sitten he pukevat päälleen pinkeät urheiluvermeet ja menevät juoksemaan matolla tai polkemaan pyörällä sisätiloihin kuntoklubille. Siinä ne juoksivat ja singersivät ihmiset vierekkäin sisällä ja katselivat televisiota. Kukaan ei katsonut toisiaan saati puhunut. Enkä minä tuntenut itseäni sen normaalimmaksi. Kuka tervejärkinen istuu autossa ja neuloo sen sijaan, että reippailisi raittiissa ilmassa. Minulla ei edes kunto kasvanut, toisin kuin kanssaeläjillä yläkerrassa.

On tästä ompelusta hurjasti hyötyä. Ei tarvitse untuvatakissa seisoa kaupan kassalla satojen muiden kanssa ja kainalot kastuneena miettiä minne rynnisi seuraavaksi. Tietenkin vielä helpompaa tämä olisi, jos ymmärtäisi aloittaa ajoissa, esimerkiksi kesäkuussa lahjojen ompelun tai edes suunnittelun. Kiireessä ei aina tule ajateltua loppuun saakka....

Tälläistä on lähtenyt pakettiin (ja ne jotka odottavat saavansa minulta paketin, voivat painaa ruksia tuolta oikeasta yläkulmasta TAI leikkiä yllättynyttä jouluaattona). Ensimmäinen asukokonaisuus lähti hyväntekeväisyysprojektin kautta yksivuotiaalle Amandalle! Toivottavasti asu ja pupu ovat mieluisia.

Tämän asun kaikki kankaat ovat Seliasta.

Näitä pussukoita on valmistunut kymmeniä. Miten niin olisin helposti innostuva?
Ja voi kuinka surkeaa onkaan huolehtia siitä, että saa kynäpenaaleihin materiaalia. Mieli kiittää, lanteet ja nivelet ei!

Pipoja, pipoja...

Ja ihanalle kummitytölle ja hänen pikkuveljelleen paidat.

Marimekon raitakangasta ja resoria.

Metsolan kangasta ja Selian resoria.

Osa lahjoista laitettiin matkaan ennen kuvausta ja osa pääsee vasta nyt paininjalan alle. Mutta hei, vielä ei ole edes aatto!

Auvo Pietarin kosioretki

Minulla on uusi ompelukone. Tehokas, kaunis ja käyttäjäänsä monipuolisempi. Ei ole helppoa olla huolimaton ompelija, kun edessä on ompelukone, josta olen vain salaa osannut haaveilla. Uuden koneen myötä jouduin sanomaan Varamies P:lle hyvästit. Minulla on ikävä tuota väsymätöntä työjuhtaa, jonka kanssa opin ompelemaan. Kiitos ompeluystäväni S, olet painosi arvoinen kultaa. Ilman ompeluystävääni olisin varmasti lopettanut ompelemisen Sigun hyydyttyä kalkkiviivoille. Toivottavasti Paff Ambition 1.0 alias Auvo Pietari palvelee minua yhtä uskollisesti.

Joulun alusaika on aina yhtä kamalaa. Minä tunnustan olevani hetkessä eläjä ja koen kaiken suunnittelun vaivalloiseksi ja äärimmäisen epämiellyttäväksi. Jos minusta olisi kiinni juoksisimme mieheni kanssa ostamassa joululahjoja aattoaamuna ja joulumme olisi täynnä sponttaaneja virityksiä. Mutta koska toinen minäni, se vastuullinen ja rakentava perheenäiti, haluaa antaa lahjoiksi itsetehtyä ja huolella valittua on minunkin nöyrryttävä tekemään suunnitelmallisia jouluvalmisteluja. Ihan hyviä nuo minun suunnitelmat ovat, mutta ainoa ongelma on tuo toteutus. Kiireen keskellä, kun apumiehet Huiski ja Haiski tuppaavat syöksymään paikalle Ei minua suotta valittu paikallisen ompeluryhmän Vuoden ratkojaksi. Minä olen niin ansainnut tuon kunnianimen.

Minä pidän Noshin kankaista ja vaikka päätin olla tilaamatta talvimalliston kankaita....noh, niitä nyt sattui ilmestymään kaappiin. Heikolle luonnolle ei voi mitään. Tälläisen setin minä surautin...

Kun ei osaa päättää kumpaa kangasta käyttää, on varmista laittaa molempia.

 

Kaavana jälleen kerran On the Road ja housuissa kaavana Saimi, jonka pienensin omin pikku kätösin.

  Samoilla lämpimillä tein samoihin housuihin sopivan kakkospaidan.

Lopuksi sovituskuvia...

 

Me ollaan nyt sitten ihan kavereita minä ja Auvo. Siinä on vaan hurjasti näppäimiä ja vipstaakeja, joten hetki meillä menee ennen kuin ollaan ystäviä. Mutta on se ihana, oma ompelukone.

Voi pyhä jysäys!

Olen pitänyt itseäni varsin päättäväisenä ihmisenä. Onneksi elämä opettaa enemmän kuin uskoisikaan. Ompelukoneen valinta on minulle yhtä vaikeaa kuin aivokirurgia, tai ainakin siltä tuntuu. Vuoden verran olen ajellut rakkaan ompeluystäväni viehkeällä ikäneidolla Varamies P:llä. Saman ajan olen käyttänyt erilaisiin ompelukone haaveisiin, vertailuun ja mietiskelyyn.

 

Järkevänä päivänä olen ostamassa  mekaanista peruskonetta ja tunnepäivänä kaikilla mahdollisilla toiminnoilla varustettua herkkumasiinaa. Koskaan ei tule valmista. Olen jopa sortunut heittämään noppaa ja toivomaan, että joku muu ottaisi homman hanskaansa ja ompsuun ilmestyisi kone kuin taivaasta heittäen. Eniten minua mietityttää elektronisen koneen kestävyys. Valitettavan usein ompeluhuoneeseeni eksyy joukko hyviä ystäviäni, jotka ajalevat saumureilla nuppineuloihin, katkovat katsoisneuloja ja surauttelevat säädöistä välittämättä kaasu pohjassa - sellaisten ompelukavereiden kanssa olisi hyvä olla pomminvarma kone.


Kuitenkin nyt olen saanut tehtyä päätöksen joka on kestänyt melkein 24h:ta. Voidaanko aplodeerata. Seuraava setti valmistui jo hetki sitten ja housuihin on hurjan tyytyväinen. Onneksi purin ja kirosin, nyt nimittäin yksikään sauma ei repsota tai käy silmiin. Ihanaa.

Housujen kaavana muokattu High Jumping ja bodyssä Kisuliini. Housujen ohut ja joustava fakkukangas on EK:sta palalaarista ja ratikkakangas Viljamin puodista.

 

 

Uusi kone, vanha minä

Minulla on sormieni alla uusi valkea ja linjakas tietokone, Anja. Se on litteä, hienostuneen kompakti ja kovin kevyt. Kaikkea sitä mitä minä en ole, mutta kyllä me toimeen tullaan. Kunhan vaan opin kaikki uudet hienoudet, enkä jatkuvasti pompi ihmeellisillä internetsivuilla tai kirjoita mitä sattuu, koska sormet edelleen etsiytyvät vanhoille paikoilleen. Salaa minä ikävöin hieman vanhaa konetta, se oli ruma kohlake. Minä vaan satun pitämään sellaisista hieman vinksahtaneista ja rumankauniista esineistä.

Sekin sitten harmittaa etten koneen uusien ominaisuuksien myötä muuttunut lainkaan uudeksi. Olisi upeaa saada lisää muistia, suorituskapasiteettia ja tehokas viilennystoiminto. Kaikille näille olisi tarvetta allekirjoittaneen taloudessa. Vaikka blogia ei ole voinut päivittää, olen minä ommellut. Pena on saanut tässä välissä pahalaatuisen murrosiän. Tikki herkesi suorastaan letkajenkaksi ja jouduin nöyrtyen viemään Penan hoitoon. Nyt hän on sitten hermolomalla paikallisessa huoltamossa ja minä kärvistelen kamalassa ompelupoltteessa kotona.

 

 

Tälläistä täällä on valmistunut. Huomenna sitten toinen erä paininjalan alta....Selian ihana Kaverukset-joustocollege surautettiin jumpsuitiksi tarhaan. Myös resori ja hupun tähtitrikoo on Seliasta.

 

 

 

 

 

Tämä on ihana kangas.



Kun ei mikään toimi!

Blogissa on ollut hiljaista. Ompeluhuoneessa on tasaisesti huristeltu, mutta tietokoneemme (hyvin palvellut sellainen) päätti sanoa sopimuksensa irti. Ihailen vanhan kannettavamme päämäärätietoisuutta tässä asiassa. Vanha rouva ei sortunut vinkumaan ja varoittelemaan, vaan lopetti kerralla aukeamasta. Nyt sitten metsästetään hänelle seuraajaa....Millainen megabloggaus uudella koneella syntyykään?

Ensimmäinen ompeluvuosi meni jo!

Ompeluharrastukseni alkoi siitä lokakuisesta päivästä 2012, kun Pena muutti meille. Käsistä harrastus lähti välittömästi. Ompelu on sangen koukuttavaa ja tulee melkein yhtä kalliiksi kuin uhkapelit. Onneksi tässä lajissa sentään jää käyttövaatetta rahojen vastineeksi, toisin kuin yksikätistä rosvoa veivatessa. Vuosi meni nopeasti saumuroiden. Äitiyslomakin lennästi ohitseni ja ensimmäinen blogivuosikin pärähti bittiavaruuteen. Ja kaiken tämän keskellä U kasvoi taaperoksi. Melko mahtava vuosi! Nyt voin sanoa ensin oppineeni ratkomaan ja sitten ompelemaan (ainakin jossain määrin ja hetkellisesti). Toisaalta nyt näen kaiken sen mitä en osaa. 

Nopeutta minulle ei ole tullut lisää, päinvastoin. Tämä postauksen setin valmistuminen kesti luovine taukoineen 32 vuorokautta. Miten vaikeaa voikaan olla kuminauhojen pujoitus ja neppien hakkaaminen paikalleen. Aika vaikeaa, sanoisin. Tämän sunnuntain tavoite on ollut saada valmiiksi keskeneräisiä ompeluksia, ja olenkin onnistunut siinä mainiosti. Kaikki leikelty on ommeltu valmiiksi ja uutta materiaalia leikelty ommeltavaksi.

Olen miettinyt pääni puhki arvontaa. Kyllä ensimmäinen vuosi ompelijana ansaitsisi jonkin sorttisen juhlahumun. Minulla vaan on aika korkea kynnys ommella muille. Hmm, kai tämäkin asia pitää työstää valmiiksi ja rohkaistua tässäkin suhteessa. Olkoon se seuraava tavoitteeni. Toivon sen kuitenkin olevan realistisempi kuin ikuinen -5kg.

Bodyn kaava on Kisuliini ja muokkausia on vaikka kuin. Resorit ovat omasta pakasta ja kangas hetken aikaa vuoroaan odottaneet Sukellusveneet Noshilta.

Housujen kaava oma muokkaus ja velour on Käpyseltä tilattua. Kaava on järjettömän pitkä. Menee kaappiin odottamaan vuoroaan.

Ja loppuun kuva, joka oikasti on minusta hienoin koko sarjassa.

Suomalaiset - maailman janoisin kansa?

Minä vietin äitini ja lasten kanssa kaksi päivää Tallinnassa. Ja kyllä olen nyt varma siitä, että suomalaiset ovat maailman janoisin kansa. On se niin kamala se jano, että pitää trukkilavoittain kärrätä Suomessa valmistettua olutta takaisin kotimaahan. Tai sitten suomalaiset eivät lainkaan tykkää siitä, että ulkomailla juodaan panimoteollisuutemme tuotteita ja yrittävät ostaa laivat tyhjiksi. Sitä vaan mietin, että voisivat kyllä tilata samaan erään muutaman vissylaatikon, jos nimittäin joskus haluaisivat sammuttaa janon ilman alkoholia. Ja on se sääli ettei osa suomalaisista huomaa edes ihailla kaunista ja vanhaa kaupunkia, kun kiire hoitaa viimeiset juomaostokset. Mutta eipähän mitä, kyllä minä itseni yllätin, kun en sukeltanut käsityötavaroiden toivemaahan Karnaluksiin. Kolmen lapsen ja rattaiden kanssa oli nöyrryttävä realiteettien edessä. Näillä itikan mittaisilla hermoilla ei kannata lähteä seikkailemaan Karnaluksin kapeille käytäville.

Matkan jälkeen minä viimeistelin Unton asun. Juu, en tykkää siitä yhtään, mutta tulipahan tehtyä. Minulle tuli nimittäin mieleen kokeilla tereen ompelua. Koska olin lähestulkoon varma siitä, että teoriassa tiedän miten sellainen ommellaan, en vaivautunut lukemaan minkään sorttisia ohjeita. Juu, ihan hyvin se meni muuten, mutta unhohdin mitata tereen leveyden huolellisesti. Tätä kadun kyllä pitkään ja hartaasti, mutta opinpahan taas jotakin. Ja kokokin oli väärä ja kaula-aukko jotenkin omituinen. Housuihin onnistun leikkaamaan reiän, jonka sitten peitin pandalla. On viime aikoina ollut enemmän näitä "hermot leikkaa juuri kiinni"-ompeluita kuin niitä, joissa kaikki sujuu. Rouva ratkoja lienee ompeluläävän ainoa henkilö, joka taputtaa käsiään. Otan illalla revanssin, ihan varmana otan.

Ja lopuksi todettakoon, että minä ja nepparit ei oikein tulla juttuun. Tämänkin paidan ylin neppari irtosi jo sovitusvaiheessa. Pah, voisivat insinöörit keskittyä välillä olennaiseen ja keksi idiootinompelijan nepparin. Sellaisen joka kiinnittyy 100%:lla varmuudella oikein ja kestää kiinni. Ei luulisi olevan ihan kamalan vaikeaa.

Sain tunnustuksen Vaahtokarkkimonsterilta, jonka blogia itsekin ahkerasti seuraan. Hän pyysi minua kertomaan mikä on ompelussa tai bloggaamisessa omin tai spesiaalein juttu. Olipas haastava kysymys. Ompelijana olen enemmän Singer kuin Ambition. Ihan perusompelija, joka on erityisen taitava ratkomaan. Blogissani saan eniten palautetta teksteistäni, joten kai minun tekstini ovat spesiaalia blogissani. 

Haasteita blogille

Sain haasteen jo hetki sitten LimeMursulta ja saman haasteen minulle heitti myös Sirpa. Haaste menee seuraavanlaisesti:

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Jokaisen haastetun pitää vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Haastajan tulee valita 11 blogia jossa on alle 200 lukijaa.

5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut, ja kenet sinä haastat.

6. Ei takaisin haastamista.

 Tässä on LimeMursun kysymykset vastauksineen:

1. Missä haluaisit olla juuri NYT? Olen juuri siellä missä haluankin olla eli kotona. Hyvässä seurassa ystävien ja perheen ympäröimänä.
 2. Mikä on lempivärisi? Haluaisin vastata punainen, koska se on voimakas ja elämänhaluinen väri. Mutta kyllä minä mustasta ja iloisen harmaasta pidän aina vaan.
3. Lande vai kaupunki? Kaupunki, katselen kaihoten kyllä sisustuslehtien kuvia maalaisidylleistä ruutuikkunoin varustetuissa perinnetaloissa. Minä vaan en osaa elää ilman katuvaloja ja lähikauppaa. 4. Kuinka monta huonekasvia omistat? Laskin juuri, että niitä on kahdeksan ja jokainen kukkani kärsii jonkin sorttista puutostilaa. 
5.Kesä vai talvi? Kesä. En pidä palelemisesta. 
6. Osaatko tehdä kärrynpyörän? Osaan, mutta en pidä niiden tekemisestä. Rintavalla ihmisellä niiden tekemisessä on omat hasteensa. 
7. Minne matkustit viimeksi? Tallinnaan ja unessa Roomaan.
8. Kuinka montaa kieltä osaat puhua? Suomea, venäjää, ruotsia, englantia, saksaa ja saamea auttavasti. 9.Luetko juorulehtiä? Mitkä lehdet lasketaan sellaisiksi. Luen naisten lehtiä huomattavan hyvällä halulla. 10. Paras TV-sarja? Solsidan. 
11.Kinkku vai kalkkuna? Kalkkuna

Sitten Sirpan ksymykset:
1. Tykkäätkö ommella mieluiten helppoa ja nopeaa vai haastavampaa? Haluaisin vastata tähän haastavaa, mutta nykyään ompelen ihan vaan perusjuttuja tutuista kaavoista. Töihin paluun jälkeen ompeluaikaa on huomattavan vähän ja minulla on pakottava tarve saada annetussa ajassa myös valmista.

1. 2. Milloin aloitit käsityöharrastuksen? Ompelun olen aloittanut muutamaa hairahdusta lukuunottamatta noin vuosi sitten. Virkannut, neulonut ja kirjonut olen ala-asteelta saakka.
   3.Asutko omakoti-, rivi- vai kerrostalossa? Omakotitalossa.
   4. Luetko kirjoja, jos luet mikä on lempikirjasi? Minulla on monta lempikirjaa ja rakastan lukemista. Tällä hetkellä luen paljon pohjoismaisia dekkareita, mutta tavoitteenani on vuoden loppuun mennessä matkustaa maailman ympäri kirjojen avulla. Tällä hetkellä olen Ranskassa.
   5. kirppari vai marketti? Marketti ja ruokakärryt.
   6. lemppari vuodenaika? Kesän kaksi päivää, jolloin koivujen silmut ovat pullistuneet niin, että silmiä siristämällä voi nähdä huikean vihreän kajon.
   7. ostatko kankaita vain tarpeeseen vai kertyykö niitä kaapit täyteen? Valitettavasti kangastarpeeni ei tarkoita samaa kuin ompelusuunnitelma. Joten kankaita on kertynyt.
   8. paras käsityölehti mielestäsi? Ottobre
   9.Oletko opiskellut käsityöalaa vai oletko itseoppinut ompelija? Täysin itseoppinut ja sen huomaa. Olen ratkojan opettama ompelija.
   10. mitä muuta teet "omalla ajalla" kuin käsitöitä? Luen, kuskaan lapsia, pelaan jalkapallo ja salibandyä. Ja tietenkin haaveilen, se on lempiharrastukseni.
   11. pidätkö matkustelusta? Pidän, mutta koti on kuitenkin ihmisen paraspaikka.
   
   
   En nyt laita haastetta eteenpäin, koska niin monessa blogissa tämä haaste on jo kiertänyt. Kiitos LimeMursu ja Sirpa haasteesta <3

Ommellaan ne pöljämykset, jookos? Eiku Neropatit.

Minä olen tehnyt ilmeisen huonon diilin yläkertaan, koska tuppaan sairastelemaan ainoastaan lomilla. Jokaisen loman alkaessa pelaan mielessäni leikkiä "arvataan lomasairaus". Oikeasta arvauksesta saan jättipussin karkkia. Ja ei ole montaa kertaa, kun olen ilman sokeria jäänyt. Ainoastaan mahatauti yllättää....

Minä kävin melkein Hulluilla päivillä, mutta meno oli niin villiä, että tälläinen tavallinen kuluttaja totesi, ettei mikään tavara ole mokoman ryysimisen arvoinen. Käännyin pois ovelta ja tunsin itseni melko hyväksi ihmiseksi. Muutenkin viime aikoina olen pystynyt kieltäytymään ompeluryhmäni kimppatilauksista. Epäilen saaneeni aivovamman, kasvaneeni ihmisenä tai kangaskiintiöni on vaan täynnä. Kallistuisin viimeisen vaihtoehdon puoleen. Tällä hetkellä aikaa ompelulle ei ole entiseen malliin ja vinot kangaspinot ahdistavat joka kerta astuessani ompeluläävääni. Noh, kyseessä lienee hetkellinen osittainen lobotomia, josta toipuminen piakkoin. Siihen saakka aion nauttia hetkellisestä "harkitseva kuluttaja"-statuksestani ja ommella varastoja pienemmäksi.

Keskimmäinen pyysi minua ompelemaan paidan hänelle Pöljämys-kankaasta. Meni hieman aikaa ennen kuin tajusin hänen taroittavan Käpysen Neropatteja. Koska kangasta oli metri saivat keskimmäinen ja nuorin samistelupaidat. Jään odottamaan milloin Herra Insinööri ja minä sauvomme lähimetsässä samanlaisissa tuulipuvuissa.

Tällä kertaa ompelin ihan peruspaidat. Oli ilo huomata, että osaan ommella.

Ja tälläistä meidän kuvauksissa oikeasti oli...