lauantai 14. joulukuuta 2013

Ompelua kilpaa joulukalenterin kanssa

Minulla oli yksi päivä aikaa. Ihan vaan istua ja odottaa lasta saapuvaksi. Kulutin aikaani neulomalla autossa kuntoklubin parkkipaikalla ja tuijottelin valaistujen ikkunoiden  edessä huseeraavia kanssakulkijoita. Ilma olisi ollut mainio, muutama pakkasaste ja heleä alkutalven ilta. Kyllä minä siinä autossa lasit huurtuen istuessa ajattelin ihmisen olevan kummallinen eläin. Ensin suuri osa ihmisistä istuu toimistossa 8h 15min ja sitten he pukevat päälleen pinkeät urheiluvermeet ja menevät juoksemaan matolla tai polkemaan pyörällä sisätiloihin kuntoklubille. Siinä ne juoksivat ja singersivät ihmiset vierekkäin sisällä ja katselivat televisiota. Kukaan ei katsonut toisiaan saati puhunut. Enkä minä tuntenut itseäni sen normaalimmaksi. Kuka tervejärkinen istuu autossa ja neuloo sen sijaan, että reippailisi raittiissa ilmassa. Minulla ei edes kunto kasvanut, toisin kuin kanssaeläjillä yläkerrassa.

On tästä ompelusta hurjasti hyötyä. Ei tarvitse untuvatakissa seisoa kaupan kassalla satojen muiden kanssa ja kainalot kastuneena miettiä minne rynnisi seuraavaksi. Tietenkin vielä helpompaa tämä olisi, jos ymmärtäisi aloittaa ajoissa, esimerkiksi kesäkuussa lahjojen ompelun tai edes suunnittelun. Kiireessä ei aina tule ajateltua loppuun saakka....

Tälläistä on lähtenyt pakettiin (ja ne jotka odottavat saavansa minulta paketin, voivat painaa ruksia tuolta oikeasta yläkulmasta TAI leikkiä yllättynyttä jouluaattona). Ensimmäinen asukokonaisuus lähti hyväntekeväisyysprojektin kautta yksivuotiaalle Amandalle! Toivottavasti asu ja pupu ovat mieluisia.

Tämän asun kaikki kankaat ovat Seliasta.


Näitä pussukoita on valmistunut kymmeniä. Miten niin olisin helposti innostuva?
Ja voi kuinka surkeaa onkaan huolehtia siitä, että saa kynäpenaaleihin materiaalia. Mieli kiittää, lanteet ja nivelet ei!



Pipoja, pipoja...


Ja ihanalle kummitytölle ja hänen pikkuveljelleen paidat.

Marimekon raitakangasta ja resoria.


Metsolan kangasta ja Selian resoria.


Osa lahjoista laitettiin matkaan ennen kuvausta ja osa pääsee vasta nyt paininjalan alle. Mutta hei, vielä ei ole edes aatto!

maanantai 2. joulukuuta 2013

Auvo Pietarin kosioretki

Minulla on uusi ompelukone. Tehokas, kaunis ja käyttäjäänsä monipuolisempi. Ei ole helppoa olla huolimaton ompelija, kun edessä on ompelukone, josta olen vain salaa osannut haaveilla. Uuden koneen myötä jouduin sanomaan Varamies P:lle hyvästit. Minulla on ikävä tuota väsymätöntä työjuhtaa, jonka kanssa opin ompelemaan. Kiitos ompeluystäväni S, olet painosi arvoinen kultaa. Ilman ompeluystävääni olisin varmasti lopettanut ompelemisen Sigun hyydyttyä kalkkiviivoille. Toivottavasti Paff Ambition 1.0 alias Auvo Pietari palvelee minua yhtä uskollisesti.

Joulun alusaika on aina yhtä kamalaa. Minä tunnustan olevani hetkessä eläjä ja koen kaiken suunnittelun vaivalloiseksi ja äärimmäisen epämiellyttäväksi. Jos minusta olisi kiinni juoksisimme mieheni kanssa ostamassa joululahjoja aattoaamuna ja joulumme olisi täynnä sponttaaneja virityksiä. Mutta koska toinen minäni, se vastuullinen ja rakentava perheenäiti, haluaa antaa lahjoiksi itsetehtyä ja huolella valittua on minunkin nöyrryttävä tekemään suunnitelmallisia jouluvalmisteluja. Ihan hyviä nuo minun suunnitelmat ovat, mutta ainoa ongelma on tuo toteutus. Kiireen keskellä, kun apumiehet Huiski ja Haiski tuppaavat syöksymään paikalle Ei minua suotta valittu paikallisen ompeluryhmän Vuoden ratkojaksi. Minä olen niin ansainnut tuon kunnianimen.

Minä pidän Noshin kankaista ja vaikka päätin olla tilaamatta talvimalliston kankaita....noh, niitä nyt sattui ilmestymään kaappiin. Heikolle luonnolle ei voi mitään. Tälläisen setin minä surautin...

Kun ei osaa päättää kumpaa kangasta käyttää, on varmista laittaa molempia.
 

Kaavana jälleen kerran On the Road ja housuissa kaavana Saimi, jonka pienensin omin pikku kätösin.


  Samoilla lämpimillä tein samoihin housuihin sopivan kakkospaidan.

Lopuksi sovituskuvia...




 

Me ollaan nyt sitten ihan kavereita minä ja Auvo. Siinä on vaan hurjasti näppäimiä ja vipstaakeja, joten hetki meillä menee ennen kuin ollaan ystäviä. Mutta on se ihana, oma ompelukone.