maanantai 21. joulukuuta 2015

Terveyttä ja laskeutumista jouluun

Minä olen ihminen, joka kehuskelee voimillaan. Tiedättehän tyypin, joka työntää yksin auton pois lumihangesta, ryymsteeraa ilman apua ja kantaa kaksi lasta ja kauppakassit sisäisesti kiroillen autoon. Lisäksi vihaan sairastamista ja jään pois töistä vain pakon edessä.

Sellaisille ihmisille maailmakaikkeus pitää oppitunteja ja osa meistä joutuu tukiopetukseen jästipäisyyttään. Minä olen ollut kahden viikon intensiivikurssilla ja nyt alkaa valjeta flunssan ja todellisen keuhkotaudin ero. Voin sanoa, että keuhkokuume ajaa tälläisen tarmokkaan naisihmisen alle kahdessa vuorokaudessa konttaavaksi, huumorintajuttomaksi ihmisraunioksi. Onneksi maailmassa on äidit, jotka tulevat ja vievät ärsyttävän itselliset tyttärensä lääkäriin ja pakottavat lepäämään. 

Mutta voiko tauti osua pahempaan saumaan, kuin joulunalusaikaan. En nyt ihan keksi, kun häätkin on juhlittu. Tänä vuonna internetin ihmeellinen kauppataivas tarjoaa perheemme joululahjat ja ensi vuonna panostetaan itsetehtyihin. Onneksi sain ommeltua edes yhden paidan ja muutaman yllätyslahjan - jotka voinkin paljastaa vasta aattoillan jälkeen, koska epäilen saajien kurkkivat tänne. 

 
Tässä omalle supersankarille paita, jonka silityskuvan sain hyvältä ompeluystävältä.

Ja sitten Selian sienistä tehty tarhapusero.

Maatessa on hyvää aikaa neuloa ja ensimmäistä kertaa ikinä neuloin itselle villatakin. Ja yllätyin itsekin värivalinnastani, joka on aika kirkas ihmiselle, joka pukeutuu lähinnä vaalean mustaan ja tumman mustaan.



Ihmisen piti elää neljäkymmentä vuotta oppiakseen, että villatakin voi neuloa kokonaan pyöröpuikoilla ja ilman osien yhdistelyä. Olisipa joku kertonut tämän minulle aikaisemmin!

tiistai 17. marraskuuta 2015

Pimeyttä ja kurjuutta torjumassa

Minä olen yrittänyt olla välittämättä syksyn pimeydestä ja kurjuudesta. Täytyy sanoa, että tämä vuonna se on ollut keskimääräistä haastavampaa, kun joka tuutista puskee mustia uutisia. Maailmankaikkeus on tainnut vaan päättää kitkeä luonteestani ylettömän iloisuuden ja turhan hupsuttelun. Mutta minä pistän vastaan, jokaista huonoa lukemaani tai kuulemaani uutista vastaan olen päättänyt tehdä hyvän teon. Ihan pienikin riittää. Siinä saa maailmankaikkeus kärvistellä ja miettiä omaa toimintaansa, kun minä taistelen pimeyttä ja kurjuutta vastaan hyvällä. Ei se varmaan maailmanrauhaa saa aikaiseksi, mutta onpahan ainakin yritetty.

Olen minä ommellutkin, vähän ja kieroa, mutta ommellut. Lähinnä olen keskittynyt maailmansodan syttymiseen hamstraamalla ommeltavaa. Onpahan ainakin mitä tehdä, jos sellainen joskus tulee. Käsitöiden kanssa ei tunnu löytyvän kultaista keskitietä millään. Lisäksi edessäni tuntuu olevan loputon uusien tekniikoiden ja sitä kautta hankintojen suo. Nytkin ompelimossa odotellaan suursiivousta ja kangaspuiden siirtämistä sinne, nurkassa hikottelee nypläystyyny ja verkkokalvoilla siintelee jatkuva diasarja kansallispuvuista ja ryijyistä. Eläkeikää (tervettä sellaista) odotellessa.









Pyydän anteeksi kurjia kuvia. Nikon seikkailee maailmalla takuukorjauksessa ja aurinkokin tuntuu jättäneen meidät.





tiistai 13. lokakuuta 2015

Silkkii ja ruskeaa kastiketta

Minulle soitti monta kertaa viikossa iloisella ja pirteällä äänellä lehtimyyjä. Joka kerta hän markkinoi minulle Glorian ruokaa ja viiniä tai Gloriaa luksuslahjojen  kanssa. Joka kerta sanon olevani sisäfilee ihmisen sijaan arkisen jauhelihakastikkeen laittaja, joten jätän tilauksen tekemättä.

Mutta sitten se kävi, kuten kankaidenkin kanssa selkärankani taipui ja tilasin lehden. Muutaman numeron luettuani tykästyin lehteen ja erityisesti sen kuviin. Minussa asunee siis syvällä piilossa silkkiin pukeutunut ruokahifistelijä, joka haaveilee viinimatkasta Italiaan ja seuraa samalla arkisen makaronilaatikon kypsymistä. Tilaus loppui ja koko jakson aikana tein lehdestä yhteensä yhden ruoan - pastaa sekin. Kyllä on surkeaa, jos kuudesta lehdestä ei tee kuin yhden ruuan. Mutta arjessa on vaikeaa kuvitella tekevänsä ankanrintaa tai pieniä makupaloja.

Nyt voin sanoa pirteällä lehtimyyjälle, että olen jo kokeillut palaa luksusta ja pysyin ruskeassa kastikkeessa. Taidan sijoittaa säästyneet kolikot käsityölehteen ja luksussuklaaseen.




Kokeilin uutta vetoketjun kiinnitystapaa tähän hupparin. Vetoketju on siis kantattu kiinni kantinkääntäjällä ja idea Facebookin ompeluryhmässä. Hyvä tuli. Lisäksi ompelin kesällä pituutta kasvaneelle Pääjohtajalle Ainolan Kalastaja-kankaasta ja Selian joustokollarista setin. Paidassa uusi luottokaava ja housuissa Saimit muutettuna sivusaumallisiksi ja taskutettuna.




Olen pitänyt kirjaa käsitöistäni tänä vuonna ja huppari oli sadas tuote. 

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Maailman epävarmuudesta ja muutama poikeus

Viime aikoina on käynyt selväksi, että maailma on vallan epävarma paikka ja paljon voi tapahtua lyhyessäkin ajassa. Ihmisen ei auta kuitenkaan jäädä maahan makaamaan, vaan sopeutua. Julkisuudessa velloneesta keskustelusta voisin päätellä ettei se ole helppoa, ei edes maamme johdolle tai ehkäpä vähiten juuri heille.

Onneksi maailmassa on muutamia pysyviä asioita. Niitä tuntuu olevan ympärillämme tuskastuttavan paljon; aina tulee uusi salarakaskohublondi ja tositeevee, jossa ainakin pussataan humalassa. Ja sitten on ne mielensäpahoittajat, jotka tekstiviestillä lähestyvät lähimmäistään suivaantuneena lehtipuhaltimista tai maton tamppaamisesta sunnuntaina. Siinä ei paina maailman kriisit, leikkauslistat tai pakolaisuus, kun suomalainen ojentaa naapuriaan. Meidän perheessä tuntuu pysyvyyttä edustavan Herra Larry, joka uskollisesti kolkuttaa oveen säännöllisin väliajoin ja on se sitten tuttua ja turvallista, kun saa lastaan yötä myöden ulkona nukuttaa. Vaan ompelulla lähtee pienet pahat mielet ja ratkomalla loput. Näin se on.

Noshin kapeista poikainhousuista sain inspiraation kaavoittaa herra U:lle housut. Tällaiset niistä tuli. Ommeltu Selian jc:stä.


Poseeraukset ovat nykyään ihan huippuja.
Onnistuneesta kaavoituksesta hurmaantuneena ompelin toisetkin housut ja tuikkasin ihan ulkosaumat. Kyllä kelpaa.

Ja housuille kaveriksi raitapaita kyynärpaikoilla. Arvostan Noshissa sitä, että kaikki mätsää, vaikka sama se arjessa on, kun Herra Insinööri kiskoo pinojen ensimmäiset lapsen niskaan sävyistä välittämättä.

Ota kuva, kun mä irvistelen.
Melkein näitä ommellessa unohdin, että ratkoja on olemassa. Onneksi tänään palasin takaisin maanpinnalle katastrofiompeluksen myötä. Hätäiseen on kainalot kuivuneet neljässä tunnissa - mutta siitä lisää kunhan ensin toivun.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Supervoimaa putelista?

Maailma olisi huomattavasti parempi paikka, jos jokainen meistä omaisi kolmivuotiaan maailmankuvan ja itsevarmuuden. Herra U on vakuuttunut siitä, että isona hänestä kasvaa Hämähäkkimies tai dinosaurus. Toivon hartaasti, että ensimmäinen vaihtoehto olisi lähempänä totuutta. Mieluummin näen poikani viheltävän menemään sinisessä lycra-asussa kuin hampurilaisbaarissa tekohampaita kolistavana dinona.

Kahden tytön jälkeen on nautinnollista irtautua prinsessaleikeistä ja tempautuu testosteronia tihkuviin seikkailuihin. Harmillisesti luonneroolikseni on valikoitunut kuollut vihollinen, jonka suurin saavutus on korista ja anoa armoa. Toinen suosikkiroolikseni valikoitunut hahmo on pullea dinosaurus, joka ei jaksa edes juosta, saati pelastaa maailmaa. Herra U:lla taas on leikeissään käytössä kaikki superaseet, jotka maa päällään kantaa. Yhtään leikkipyssyä meille ei ole koskaan ostettu, mutta lapseni tekee sellaisen vaikka herneenpalosta. Se siitä asettomasta kasvatuksesta.

Näillä rooleilla lienee osuutta siihen, että olen päätynyt hankkimaan kuntosalikortin ja aloittanut epätoivoisen ja hikisen vyötärönmetsästyksen. Olen jopa oppinut nauttimaan liikunnasta ja en enää käytä kaikkia aikaani kanssakuntoilijoiden vaatteita ja niiden leikkauksia tarkkaillen. Katsotaan milloin ensimmäiset jumppatrikoot eksyvät paininjalan alle.

Selian Homemade hero-jersey oli kuin tehty herra A:lle. Päätin applikoida suoralla muutaman putelin raitatrikoolle, jonka ompelun oli taas merkkiä kohdistushelvetti.


Hihassa on tähti samasta kankaasta.

Ja taakse puteli.
Velour lienee poissa muodosta niin vähän sitä löytyy kaupoista. Minusta se on edelleen loistava housumateriaali!

ps. Ompelijaksi, joka inhoaa raitoja paininjalan alle eksyy todella paljon raitaa....

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Katumusta tai oppimistilanne

Kyllä olin tyytyväinen mieheni hääpäivälahjaan, ainakin ensimmäiset kaksi viikkoa. Enää en pidä ideaani lähes lainkaan nerokkaana, saati ovelana. Kyllä on kuukausi ihan liikaa remonttia ja loppua ei näy. Harmillisesti vastuunkantajana ei ole Herra Insinööri, joka tuskin olisi repinyt keittiön yläkaappeja seinästä ja irroittanut astinlautoja portaista. Mutta mitäpä tähän voi sanoa, tilanteet vai johtivat toisiin ja nyt meillä on uudet portaat ja keskeneräinen keittiöhässäkkä ilman yläkaappeja. Ei ole iltaisin tarvinnut hakeutua ompelimoon, kun kädet on täynnä laastia ja suteja.

Yritän ensi vuonna muistaa ostaa kauluspaidan tai Bossin dödön, sekä kirjoittaa kauniin kortin, jossa vilisee ylisanoja. Itseni tuntien vuodessa ehdin unohtaa tämänkin vaiheen ja ostan taas jotain vänkää ja omaperäistä. Tänään minun olisi pitänyt hioa seinää, mutta karkasin ompelemaan. Pakko oli käydä kokeilemassa osaanko enää saumuroida tai kantata. Osasinhan minä, joten voin nyt jatkaa remontointia ja unelmointia kaaoksen taltuttamisesta.


Teemaan sopien seinään iskettiin valmistuneet vaatteet maalarinteipillä. Paidassa kokeiltiin Raide-kaavaa ja housut muokatut Saimit.

Supermiehen suosikkikangas.

Ja välittömästi päällä.


Jatkan mantran luettelemista "Tämä remontti valmistuu, tämä on vain väliaikaista".

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Pientä pintaremonttia

Minä en saanut tänäkään kesänä kesäkeittiötä, koska maailmankaikkeuden kaikki sade päätti löytää Suomeen. Loman viimeisen viikon kiljuessa nurkan takana, päätin saada edes jotain uutta kotiin. Oikeastaan menin fiilistelemään rautakaupan alennusmyyntejä ilman suuria hankintalistoja. RAutakaupan alet ovat minusta aivan parhaita ja voittavat kaikki vaatekauppojen alet ja hullut päivät mennen tullen. Mutta kuten arvata saattaa ei tilanne päättynyt fiilistelyyn.

Hetken kuluttua marssin ulos kaupasta mukanani 18l seinämaalia, muutama litra lattiamaalia ja sekalainen sarja suteja. Saattoi mennä överiksi, mutta säästö oli merkittävä, koska kaikki tuotteet olivat alennettuja. Mieheni oli todella otettu ja yllättynyt hääpäivälahjastaan, jonka varjolla kannoin eteiseen täyteen remonttivälineistöä. Kyllä on avioliittoa taas voideltu, kun Insinööri on saanut vaimon hellässä ohjauksessa sutia uutta väriä seinään. Suosittelenkin tätä Tee se itse remontti-lahjaa kaikille miehille. Ei tarvitse odottaa, että puoliso innostuisi, kun ostaa maalia, jossa päiväys on muutaman kuukauden sisään. Kyllä alkoi ripeästi seinät vaaleta.

Nyt on sitten maalattu ja sudittu. Onneksi maailmankaikkeudella on silmää huumorille ja kesän ainoat hellepäivät osuivat meidän remonttiviikkoon. 
Meidän alueen ompeluryhmässä on jo kolmen vuoden ajan muistettu pienellä lahjalla jokaista syntyvää vauvaa. Surkastuneet munasoluni huusivat hoosiannaa minun ommellessa pientä bodya ja housuja. Lisäksi olen katkera siitä, että en kolme vuotta sitten osannut ommella mitään näin siistiä.






Ja sen vaan sanon, että kerrankin raidat kohdistuivat ja nämä ovat varmaan ensimmäiset vaatteet koko ompelu-uralla, joissa en ratkonut senttiäkään. Onneksi tiedän tämän olevan yhtä harvinaista kuin lottovoiton, ja en naputellut  vielä ratkoja-armeijaani huuto.net:iin myyntiin. Mutta yhden lähetin lahjan kylkiäisinä ompeluystävälle...


Remontti vie ompeluajatukset ja kangasrahat. Hyvä niin, koska ylituotanto ongelma helpottuu ja minä pysyn tekemisen syrjässä kiinni.

ps. Maailmassa ei ole sellaista asiaa kuin pieni pintaremontti.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Ompelijan itsetunto

Ihmisen itsetunto on jännittävä asia. Usein pystyn analyyttisesti ja melko realistisesti ajattelemaan mihin rahkeeni riittää. Sitten on niitä päivä, joskin harvoin, kun minua vaivaa yltiöpäinen optimismi. Ja maailmankaikkeus, jonka toimilla on minusta hyvin vähän tekemistä oikeudenmukaisuuden tai järjen kanssa, onnistuu järjestämään minulle näille päiville mahdottomasti haasteita. Eräänä tällaisena "pystyn melkein mihin vaan"-päivänä ystäväni pyysi minua ompelemaan mekon. Huomasin vastaavani kyllä ennen ajattelua ja se oli virhe.
 
Malliksi sain valmismekon kuvan ja siitä minä sitten lähdin kaavaa suhraamaan. Kaavoitus, josta tässä kohtaa yleensä puhutaan, kuulostaisi liian hienolta. Kamalaa suhraamista ja mittailua - ärsytystä ja muutama kirosana. Ompelukin takkusi ja sain purkaa niin, että yksi uskollisimmista Rouva Ratkojista katkesi, mutta mekko siitä lopulta syntyi. Valmiista mekosta lähetin kuvan ystävälleni ja vastaus oli rehellinen; "En tiedä onko tuo kuitenkaan mun juttu". Kyllä jouduin nielemään oman kaikkivoipaisuuteni ja turhantärkeyteni nielusta alas ja istumaan hiljaisena ompelukoneen eteen.

 Edelleen arvostan ystäväni rehellisyyttä ja tulipahan opittua läksy niin omasta kaikkivoipaisuudesta ja höveliydestä. Mutta kaikista eniten arvostan ystävääni, joka ei ottanut mekkoa omaan kaappiin vain siksi ettei minulle tule paha mieli. Nyt minulla on kiva taskumekko ja hyvä kaava. Ja ehkä aika paikkaa ompelijan henkiset kolhutkin.


Tässäpä tämä mekko. Ja taskuihin rakastuin.


Kolme tuntia myöhemmin pystyy tilanteelle jo hymyilemään.

Koska olen miehelleni luvannut ommella tarpeeseen, joskin tarpeitahan on monenlaisia ja ne ovat alati vaihtuvia, olen joutunut neulomaan ompeluhimoon. Perjantaina kuitenkin Facebookin ompeluryhmässä heitettiin haaste, jossa piti hakea netistä kuva ja inspiroitua. Tällainen mekko siitä syntyi ja alla olevasta kuvasta näet myös inspiraationi lähteen, joka on siis Lumoan mekko.
 
 






Nyt on tarpeet täytetty tällä erää ja jatkan neulomista. Nuolen mekkohaavoja hetken ja ompelen itselle syksyyn muutaman mekon. Ja olen pahoillani, että joudutte tyytymään kännykkäkuviin. Meidän uusi Nikon lähti takuukorjaukseen. Epäilen, että siihen oli asennettu liian voimakas apinasuodatin ja se lopetti kuvien ottamisen sopivasti kesälomamatkalla. Maailmankaikkeus.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Ylituotanto-ongelma

Minä olen lomalta palattuani aloittanut läpikäymään komeroita. Tavarat ovat vuoden aikana lisääntyneet kuin citykanit. Kuka ihme meille kantaa kaikennäköistä muovihilputinta, joka katoaa kaappiin pahimmassa tapauksessa ennenkuin pääsee edes näyttämään taitojaan käytännössä. Minusta alkaa tuntua, että perustan 25vuoden kulutta rompetorin, jonka päätuotteita ovat muoviset pikkuhärpäkkeet, vajaat lankarullat, sukkapuikot neljällä puikolla ja kangassilppu. Kyllä olisi menestyksekäs firma.

Nuorimmaisen vaatekaapin tyhjentäminen teki myös selväksi, että ompelimossani on vakava ylituotantotilanne. Lapseni vaatteilla vaatettaisi muutaman päivän kokonaista tarharyhmää sävy sävyyn, tokikin. Mutta miten tähän on tultu? Viime talvi oli minulle aivan onneton, koska aika jonka olin aikaisemmin tuhlannut liikuntaan säästyi Rellun työnnettyä nokkansa lumivalliin. Myös allekirjoittaneella taisi olla oma osuutensa tilanteessa, mutta se oli häviävän pieni. Joten minulla oli aikaa, joko syödä tai ommella. Muutaman massakuukauden jälkeen valitsin jälkimmäinen ja tulokset on nyt nähtävissä. Koska en usko koskaan selkärankani muuttuvan titaaniseksi päätin lähestyä ylituotantoa uudesta vinkkelistä ja ostin syksyksi salikortin. Jospa vähitelleen saisi tuotantomäärät tolkulliselle tasolle ja samalla löytyisi ompelimoon hukattu vyötärö ja liikuntafiilis.

Ennen suuria muutoksia voin ommella ehkä hieman jotain pientä varastoon, noin niikuin varmuuden varaksi.





Lomalle lähtiessä ompelin itselle hihattomia mekkoa, hukkaan meni sekin aika ja olisin voinut käyttää nämäkin hetket villavaatteiden neulontaan. Ei tule helteitä ei, mutta mekot odottavat ensi kesää.
 


Molemmat kankaat meinasin jo myydä, mutta onneksi kukaan onneton ompelusisko ei niitä halunnut. Tykkään molemmista Majapuun kuoseista valmiina vaatteena todella paljon.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Pottupellosta

Minä luen naistenlehtiä aina kun se on mahdollista. Lisäksi kuulun puhelinmyyjien TOP1000-asiakkaisiin, ainakin jos suosiota mitataan saapuneiden puheluiden määrässä. Olen huomannut, että mitä onnettomampi on myyjä ja mitä lannistuneemmalta hän puhelimessa kuulostaa, sitä varmemmin tilaan puolen vuoden pätkän melkein määräaikaista Annaa ja saan satumaisen hienon silkkihuivin, joka melkein on Marja Kurki. Mutta ei ole rahat virranneet hukkaan näissäkään tilauksissa. Sen lisäksi, että olen kannattanut suomalaisia telemarkkinoijia, lehtikustantamoita, toimittajia ja kauneuden asiantuntijoita, osaan neuvoa lähimmäistä parisuhteissa, meikkaamisessa ja muissa käytännön asioissa. Itse toikikin olen kuin petolinnun peräpuolesta, mutta teoriassa osaan melkoisen määrän jokanaisen niksejä. Lisäksi osaan tunnistaa miehissä piilevän petollisuuden, luonnevikaisuuden ja herkkyyden. Onko muka turhaa tietoa - ei muuten ole!

Ilman Me Naisia, Anna, Gloriaa ja Kodin kuvalehteä en luultavasti tietäisi edellä luoettelemistani asioista paljoakaan. Mutta ihan olen nyt päätynyt siihen lopputulemaan, että nyt olen täysin oppinut. Enää ei mikään mitä naistenlehdet minulle tarjoilevat yllätä. Olenkin tomerasti lopettanut kaikki aviisit ja laittanut vireille telemarkkinointikiellon. En tiedä tulenko kaipaamaan sitä tuntematonta numeroa ja aloitusta "Hei, on siellä Rouva Pikkupippuri. Olette olleet meille hyvä asiakas ja nyt haluammekin tarjota teille....". Ja jos ulkomuotoni, vaatetukseni tai muu ulkoinen habitukseni alkaa epäilyttävästi murenemaan pyöräilen kirjastoon.

Kesällä ihminen joutuu pitämään taukoa ompelusta, koskan vesiheinä ei anna armoa. Onneksi tämä kesä on antanut ompelijalle armollisesti aikaa ommella ja säätänyt sadehanat täysille. Valitettavasti sateen ropina ei rauhoita melkein kolmivuotiasta tehopakkausta, ei ole helppoa. Olen yrittänyt kaavoittaa itselle sopivaa hametta ja nyt se melkein onnistui. Lisäksi kyseisen vaatteen ompelu vie leikkauksineen noin 15min. Ah, loistotuote.

Koot.fi on ottanut mallistoon Miinullekko blogin Julian Pottupelto-kuosin. Ihana, ihana.

En ehtinyt saamaan kelta-mustaa, mutta lisää on kuulemma tilattu. Jes.

Toppi on myös itse ommeltu, mutta toimii ainoastaan kaukaa kuvattuna...

 Perheemme ohjelmapäällikölle ommeltiin yöpukuja, tarpeeseen.



Tämä Jenni Mäensivun "Vapaa kuin taivaan lintu"-kuosi on aivan ihana <3.


Pottupeltokangas muistuttaa minua erittäin rakkaan ystäväni isästä, joka viljeli perunaa. Tämä hieno herra kutsui meitä kerran Pottupellon prinsessat-nimellä . Hieno mies ja kauniit muistot. Loppuun vielä hamekaavan ensimmäinen koevedos ja pienenä muistutuksena itselle. Hameen voi ommella vartissa, mutta toppiin menee kolme tuntia.



torstai 18. kesäkuuta 2015

Onnellisuus vai tyytyminen siihen mitä on

Minun ympärillä pyörii parisuhdeturbulenssi. Neljänkympin tehopesussa ja kuivausrummussa, jossa imetään viimeisetkin mehut perhe- ja työelämän uurastajista, tuntuu loppuvan tehot parisuhteista. Erojahan siitä syntyy ja paljon muretta. Jokainen eroa harkitsevista tuttavistani on puhuneet samaa mantraa,  että he eivät ole onnellisia ja kasvoimme erilleen. Olenkin tässä miettinyt onnellisuutta, koska harvoin minäkään arjessa huomaan olevani onnellinen. Päivän onnellisin hetki on usein se, kun lapset on saatu nukkumaan ja istuu hiljaa herra Insinöörin kanssa sohvalla. On se minustakin vaikeaa löytää onnea pyykkivuoresta, ruskeasta kastikkeesta ja imuroinnista, mutta ehkäpä se onni ja onnellisuus löytyy hetkistä noiden välistä.

Parisuhteessa olen aivan onneton. En kestä julkisia rakkaudenosoituksia ja olen muutenkin hieman äkkiväärä. Mutta toisaalta lienen uskollista ja vähääntyytyvää vaimosorttia. Vaikka olisihan ajatus romantillisesta rakkaussuhteesta paljon upeampi kuin meidän mullalle ja jalkapallosukalle tuoksuva arkirakkaus. Ja sitä erilleen kasvamistakin olen miettinyt, että kyllä puhumattomuus ja erillisyys on helppoa, mutta ei se ole ihan mahdotonta löytää taas toisensa uudelleen. Vaikka olen minä niinkin ajatellut, että ei se eroaminen huonoa kaikille tee. Onhan meillä nelikymppisillä vielä laskennallinen toinen mokoma edessä, joten kannattaa olla itselle rehellinen. Juhannuksena voikin sitten uudet sinkut tehdä taikojaan. Minä keskityn ruokaan ja arkionneen. Näin on hyvä.

Ompelu on hauska harrastus kopissa, mutta satumaisen mieluisaa sitä tulee, kun saa ommella laneilla muiden samanlaisten kanssa. Ja mieluiten tietenkin vuorokauden yhteensoittoon ja ilman keskeytyksiä (ruokaa ja seurustelua ei lasketa keskeytyksiksi). Alkukankeuksien jälkeen sain jotain valmistakin...

Selian Shalk Starsit ovat edelleen ihanat!

Ompeluystävältä saatu autokangas on herra U:n lempivaate. Kiitos ihana <3.

Selialta ostettu Laurenin kettukuosi on ihanaa.

Tämäkin kangas on ompeluystävältä, kiitos T-E!


Kankaiden yön kangasostos on yllätyksekseni erittäin mieluisa. Nappinjan kuosit ja kangaslaatu yllätti minut positiivisesti.


Ikasyriltä tilattu kangas pääsi vihdoinkin paidaksi.

Viljamin puodin pandat on tältä erää loppuun kaluttu. Viimeinen pikkupala pääsi paitaan, jossa muuten on raitaa kaikin päin.


Siinäpä ne lanien tuotokset perusvaatetta perusnaisen paininjalan alta.