sunnuntai 23. joulukuuta 2012


Blogini hiljenee jouluun! Ompelukoneetkin pysähtyvät hetkeksi, mutta vain hetkeksi. Tämän syksyn aikana olen oppinut ompelusta valtavasti ja addiktoitunut surutteluun ja kauniisiin kankaisiin. Purkanut olen, joskus jopa enemmän kuin ommellut. Olen solminut viharakkaussuhteen koneisiini, jotka uskollisesti käyttäytyvät äkkiväärästi, vaikka kuinka yrittäisin heitä hyvitellä ja hoivailla. Olen löytänyt ompeluyhteisön ja huomannut, että en ole ainoa joka ompelee, se on ihanaa.


 Viimeinen joululahja valmistui kymmenen minuuttia sitten. Olen tehnyt lähes kaikki joululahjat itse ja jos ensi vuonna aion tehdä saman urakan, lienee viisainta kääriä hihat juhannuksen jälkeen. Viimeiset joululahjat tehtiin silkalla päättäväisyydellä ja apinanraivolla, joka kieltämättä kostautui laadunvalvonnassa. Mutta lahjat ovat valmiina ja voin taputtaa itselleni. Huoh. Huomenna aamulla en siivoa ompeluhuonetta, mutta käyn antamassa joululahjan Sigulle ja Penalle - puhdistan ne huolellisesti ja peittelen muutamaksi päiväksi. He ovat lomansa ansainneet.
 
Kiitos myös kaikille lukijoilleni, joita olen saanut tasaisesti lisää. Jokainen uusi kävijä on minulle iloinen yllätys! Etenkin jokainen kommentti on lämmittänyt sydäntäni.

Nyt aion syödä, lukea, tallustella yöpuvussa ja rauhoittua ( sekä ehkä ihan vähän vaan ommella).
 Hyvää ja rauhallista Joulua kaikille.

PP, Sigu ja Pena

maanantai 17. joulukuuta 2012

Salarakkaita ja pikkuäitejä

Maailma on taas ihan kelpo paikka. Naapureiden kanssa selvittiin piparitalkoista, joissa jokaiseen perheeseen taiottiin piparikarusellin. Taiottiin ei todellakaan kuvaa prosessia, mutta koska haluan ensikin vuonna loihtia mielettömät piparilinnat, ei kannata edes kirjoittaa miesten kipeistä vesikellukoista tai talkoiden pituudesta. Ihmisen muisti on näet metka juttu, edes kipumuisti ei elä vuotta, niin se on.


Minun koneiden personoiminen on mennyt aivan liian pitkälle. Selailin aamulla netissä ompelukoneita ja minulle tuli syyllinen olo. Aivan kuin katselisin vieraita miehiä, salarakkaita. Tuli sellainen tunne, että Sirkka Impi Irmeli katseli loukkaantuneena, kun ihailin vieraiden ompelukoneiden lukemattomia tikkejä, säädettävää paininjalanpuristusta ja linjakkaita muotoja. Olen morkannut Sigua täällä kaikelle kansalle, mutta salaa olen kiintynyt tuohon helvetinkoneeseen, joka on uppiniskainen ja arvaamaton (ja ehkä hieman ruma ja halpakin). Onhan siinä tekemisen meininkiä, kun kone jyskyttää niin, että pöytä heiluu ja ompelijalla saisi olla kuulosuojaimet. Lisäksi muistan aina kiittää kelvollisesta jäljestä ääneen tuota rakasta taistelukumppania. Jos saisin uuden koneen, juttelisinko sille enää ääneen? Tai saisiko se nimen? Olisiko sillä persoona?


Luettuani tarpeeksi monta pettämistarinaa kaikkitietävistä naistenlehdistä, tiedän petettyjen aavistelevan jonkin muuttuneen parisuhteessa. Sama pätenee myös Siguun. Aamuisten harharetkien jälkeen Sigu päätti yllättää minut ja ompeli ilman temppuilua kaksi tuntia. Ei katkenneita neuloja, sylttyä, hyppytikkiä tai äärimmilleen pingoitettua hermosäikeitä. Tähän voisi tottua, helposti. Kaduin aamuista uskottomuuttani ja kiitin Sirkkaa uskollisuudesta.


Tämmöinen me sitten tehtiin...Sigu ja minä.

Ihana Pikkuäiti-velourmekko keskimmäiselle pukinkonttiin käärittäväksi. Tämä Majapuun kangas oli pakko tilata ihanalle isosiskolle mekkokankaaksi. Huomatkaa Tmi Kuvapalvelu Huiski ja Haiski, varjokuvauksen mestarit palveluksessanne. Huokeasti ja salaa.

Opettajien lahjat paketoituna, toimitusvalmiudessa neljä päivää etukäteen. Minulla on vinksahtanut pahemman kerran. Tämä kuitenkin lienee vain väliaikaista ja korjaantunee pian.
Lopuksi joulusiivouksen kanssa painivat sisareni internetin aalloilla. Lohdutan teitä kertomalla, että olen edelleen siivouksen kanssa alkuvaiheessa. Olen aloittanut mittavan joulusotkun tekemisen. Tiedättehän vaiheen jossa jokainen tavara, jonka olet jo unohtanut, nousee uljaasti tasoille muistuttamaan olemassaolostaan. Kaikki ne tavarat, joiden vuoden aikana toivoit jo kadonneen tavaroiden äärettömyyteen löytyvätkin. Tästä se alkaa, joulusiivous!

ps. Mihin ihmeeseen olet hukkunut ainoa todella tarpeellinen tavarani, ratkoja? Rakas joulupukki, voisitko lähettää paketissasi muutaman ratkojan minulle? Ja mieluiten sillä tavalla kilttejä, että palaavat itsestään käytön jälkeen saumurin oikealle puolelle. Kiitos.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Mustaa valkoisella...

Vauva ei tarvitse joka päivä uutta vaatetta, ei vaikka kuolaisi kuin auki jätetty vesihana. Tämä on ikävä tosiasia, johon olen nyt joutunut törmäämään. Rakas aviomieheni on ottanut vielä ystävälliseksi tavaksi muistuttaa minua tästä valitettavasta realiteetista. Ja oikeassahan hän on, kuten aika usein muutenkin. Kuitenkin maaninen ompeluaivolohkoni ei kerta kaikkiaan tunnu ymmärtävän tätä, vaan ideoita syntyy kuin sieniä sateella. Minusta maailmankaikkeus voisi olla reilu ja hoitaa homman niin, että aivot lopettaisivat liiallisen meuhkaamisen, kun huomaisivat esim. vaatetarpeen täyttyneen. Noh, onneksi isommatkin lapset hyväksyvät päälleen äidin tekemää ja joulukin on tulossa. Isommille ommellessa menetän vain ompelun väriterapia puolen, koska pyyntö ommella sisältää reunaehdot mustaa ja valkoista. Onneksi tontut tuo edes kettuja....


Tässä tämän päiväinen setti. Tuo karvaliivi on jo syksyllä hankittu valmisliivi, johon ompelin paidan ja housut. Tässä paita EK:n pallotrikoota ja housut Triteksin gollegea. Paita on More Grey ja housut Saimit.


Tässä paita ja liivi.


Untolle kuolalappuja, koska valitettavasti maailmankaikkeus on hoitanut tämänkin keissin päin puuta. Antaa nyt kosteutta inhoavalle vauvalle ylitehokkaat sylkirauhaset.

Seuraavaksi toiseen lempilapseeni ruokaan! Jossain postauksessa ihailin ruokablogien kauniita ruoanlaittokuvia. niitä, jossa sokeri on lasipurkissa ja kaikkialla on kaunista ja hallittua. Tältä meillä näyttää, kun minä kokkaan...




Tässä resepti meidän perheen suosikkirisottoon:

Sienirisotto

3dl risottoriisiä
oliiviöljyä
1 sipuli
8dl kanalientä
2dl kuivaa valkoviiniä
tatteja, suppilovahveroita tai kanttarelleja
raastettua parmesania
timjamia
mustapippuria
Kuulota risottoriisit (Arborio) öljyssä ja lisää pieneksi silputtu sipuli. Anna kuulottua vielä hetki. Lisää valmista kanalientä hiljalleen riiseille ja anna imeytyä. Lisää sienet puolessa välissä nesteen lisäämistä ja jatka keittämistä. Lopuksi lisää sekaan valkoviini ja raastettu parmesaani. Mausta mustapippurilla ja timjamilla. Tarjoile heti.

Leivoin myös toista lempiruokaa eli saaristolaisleipää, joka paranee vain vanhetessaan. Hieman leivät ehtivät taas tummua, kun keittiössä päästin taas irti Tmi Huiskin ja Haiskin, jotka onnistuivat tällä kertaa säätämään uunin lämpötilan liian korkeaksi.

Saaristolaisleipä
1l piimää
75g hiivaa
3dl siirappia
3dl vehnäleseitä
3dl kaljamaltaita
3dl ruisjauhoa
n 10dl vehnäjauhoja
1rkl suolaa

sekoita kädenlämpöiseen piimään hiiva. Kun hiiva on kokonaan liuennut lisää suola ja siirappi. Tämän jälkeen lisää kaikki muut aineet taikinaan ja sekoita. Anna kohota 2h. Kaada taikina voideltuihin leipävuokiin (minä tein tästä taikinasta kolme leipää) ja paista 175asteisessa uunissa 2h. Valele paiston aikana siirappi (1/3) vedellä (2/3). Säilytä leipä jääkaapissa. Suosittelen nauttimaan oikean voin tai oivariinin kanssa.



Ja lopuksi. Sain tunnustuksen Miinullekko-blogin Julialta. Kiitos tunnustuksesta Julia, se tuntui mukavalle.

 Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia ja tämän Liebster-palkinnon tarkoituksena on saada huomio blogeille, joissa on alle 200 lukijaa. Eipä jäänyt minun kohdalla osallistumisoikeus tiukille. Minullahan on 15 ihanaa lukijaa!!!

Säännöt kuuluvat näin:

1) Kiitä antajaa ja ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
Kiitos Julia. Tunnustuksesi ilahdutti minua kovasti.

2) Valitse viisi (5) blogia, joissa on alle 200 lukijaa ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3) Toivon, että annat tämän eteenpäin viidelle suosikkiblogillesi. 
Tämä oli vaikein kohta. Ihania blogeja ja bloggaajia on niin monta ja osan kanssa pidetään yhteyttä muutenkin. Mutta nyt valitsin arpapelillä seuraavat blogit.


Pikku-Mameli
Suorat saumat
Emeli
Riinun käsin
CeeDesign

maanantai 10. joulukuuta 2012

Päivän teema, sieni

Taas uusia lukijoita! Tervetuloa mukaan!

Tämä sieniteema tuli nyt hieman myöhässä. Maa on jo valkea ja joulu tulee kuin hiipien eteen. Onneksi joululahjat alkaa olla valmiina ja olen psyykannut itseäni siihen, ettei joulua vietetä komeroissa tai listojen alla. Miksi kuitenkin sisäinen siivousmarttyyri nostaa päätään ja availen komeroiden ovia huolestuneena siitä tosiseikasta ettei komeroiden joulusiivousta ole edes aloitettu?

Koska vaihtoehtoisesti olisin voinut aloittaa joulusiivouksen, päätin sulkea ovet ja piiloutua pajaani. Pajassa Sigun ja Penan kanssa sotkut menettävät merkityksensä ja kangas soljuu paininjalkojen lävitse. Terapiaa, terapiaa.

Tälläistä jälkeä tuli tänään...

Untolle body joululahjaksi. Tämä on taas tehty tutulla kaavalla Kisullini, joka löytyy uusimmasta OB. Tein tällä kertaa bodyn koossa 74, koska pienempiä kokoja meiltä löytyy jo. Tämä kangas on Mussukoiden Sienitalo-joustofroteeta.



Tässä settinä jo jonkin aikaa valmiina olleiden ruskeiden velourhousujen kanssa. Velourhousuihin minulla sattui olemaan ihan samanväristä resoria, mutta harmittaa kovasti, että se oli Neumannin sanoja lainaten, "osastoa lörpähtävä". Tänään sitten jouduin pienentemään resoreita ja itsestä riippumattomasta syystä pääsin taas purkuhommiin. Zen.

Froteeta jäi hieman, joten tein housut. Tuo toinen lahje näyttää kapeammalta kuvassa, mutta samanlaiset ovat! Kuvaussihteeri vaan ei tänäänkään hoitanut hommiaan vaan antoi kuvaajan räiskiä miten sattuu. Taas kerran apulaisiksi pestautuivat minun alteregot Tmi Huiski ja Haiski.

Viimeiseksi tänään siistitty ja päätelty velourista tehty tunika koossa 92. Ihanaa materiaalia ja kuosia. Menossa pakettiin pienelle ja ihanalle neidille.

Häviääkö teillä samat tavarat? Minä vihaan kahta esinettä; mittanauhaa ja ratkojaa. Molempien esineiden suurinta huvia tuntuu olevan piileskely. Ihan käsittämätöntä miten suuri osa minun ompelustani on erinäisten esineiden hakemista tuosta koirankopin kokoisesta tilasta. Saarnaan isommille lapsille koko ajan tavaroiden paikalleen pistämisestä, mutta olen itse täysin kykenemätön huolehtimaan näistä kahdesta esineestä! Ärsyttävää.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Lamput himmennöö eli tajunnan räjäyttävä avokadopasta

Ihan ensimmäiseksi on todettava, että ihmisen tajunnan pysyvyys on ilmeisen yksilöllistä. Tämä seuraava pasta aiheuttaa monille ruokabloggaajille tajunnan räjähtämisen, jonka vuoksi tätä reseptiä oli pakko kokeilla. Olisihan tuo ensimmäinen karta, kun minun tajuntani olisi jysäytetty uusiin muotoihin. Lopputulos oli sangen maukas ja ruoka valmistui noin vartissa, joka on suorastaan ilmiömäistä. Pasta pääsee tästä syystä varmasti suosikkiruokien joukkoon, mutta ei tämä ruoka minun tajunnalleni mitään ihmeitä tehnyt. Ei edes itkettänyt, niinkin on syödessä tapahtunut.

Suosittelen kuitenkin kokeilemaan reseptiä ja koskaanhan ei voi tietää kenen tajunnan tämä laukaisee tähtiin. Alkuperäinen resepti löytyy Alexander ja Hanna Gullichsenin kirjasta Safkaa, parempaa arkiruokaa.

Avokadopasta neljälle

1 valkosipulinkynsi
1/2 chiliä (poista siemenet)
1 limetti
2 kypsää avocadoa
suolaa
mustapippuria
n. 05 dl oliiviöljyä
kourallinen basilikaa
kourallinen lehtipersiljaa
30 g (1 dl) raastettua pecorinoa
30 g (1dl) raastettua parmesania
400-500 g spagetti (me käytimme täysjyväversiota)


Voit tehdä kastikkeen suoraan tarjoilukulhoon, jossa kannat pastan pöytään. Pilko valkosipuli ja chili, laita ne kulhoon. Halkaise avocadot ja poista niistä kivet. Kuutioi avocado kuoressaan ja kaiverra sisus ruokalusikan avulla kulhoon. Purista joukkoon limetin mehu. Silppua joukkoon yrtit, mustapippuri ja suola. Lisää kastikkeen joukkoon al dente-tyyppiset pastat (ota keitinvettä talteen 0.5dl ja lisää se pastaan) ja sekoita. Lisää lopuksi joukkoon oliiviöljy ja raastetut juustot. Nautitaan heti.



maanantai 3. joulukuuta 2012

Kokoa 128 oleva paita, mutta kuinkas sitten kävikään?

Eilen illalla join kupin kahvia, koska luulin sen yhdessä Buranan kanssa häätävän päätäni viime aikoina luvattoman usein häirinneen päänsäryn. Cocktail toimi hyvin, mutta häädettävien joukkoon eksyi myös yöunet. Aamuyöllä valvoessa saan jostain kumman syystä parhaat ideat ja sen lisäksi öiset tuntini ovat täynnä itseluottamusta. Minulla on aamuöisin lähes poikkeuksetta tunne, että "lähes kaikki on mahdollista" ja "osaan mitä vaan".

Aamulla en sitten huomannut ajatella ja se oli koko projektin suurin virhe. Ajattelun merkitystä onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi ei voida koskaan vähätellä. Ajattelin ommella keskimmäiselle pukin konttiin vaakaraitaisen musta-valkoisen tunikamittaisen paidan, jossa olisi leveä helmaresori.... En edes jaksa kertoa mitä kaikkea purin ja ompelin uusiksi. Mutta lopputulos oli tämä....


Paita, jonka koko maksimissaan 100 cm. Kangasmenekki järkyttävä. Lisäksi menetyksiin voidaan laskea mukaan seuraavat seikat: hermot ja ratkoja (kadonnut).
Aikani mietittyäni päädyin muokkaamaan paidasta seuraavanlaisen bodyn....

Ja lopuksi sovituskuvat ja jälleen kerran tuli ommeltua hieman kasvunvaraa...

Ja loppuun vielä viikonlopun aikana surautettu tunika. Toivottavasti myöhemmin siitäkin sovituskuvaa...





Ompelu on siitä jännä laji, että ainakin minulla se usein kääntyy enemmänkin purkamiseksi. Luin eilen Kaksplus- lehdestä Liisa Taivasmaasta, joka karmajoogaa. Tämä karmajoogaa (eli työn jooga) harjoitetaan fyysistä työtä tehdessään. Liisa joogaa hoitaessaan lapsia. Minulle tuo purkaminen toimisi hyvänä karmajoogatyönä ja sitä riittäisi viikon mittaan!


perjantai 30. marraskuuta 2012

Makeaa ompelua

Blogilla on kymmenen seuraajaa!!! Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja kiitos kommentoineille. Kommentit ilahduttavat aina.

Sitten asiaan. Innostuin muutama vuosi sitten ompelemaan karkkipussukoita. Nyt joulun alla muistin taas hyvän ohjeen ja siitä se sitten lähti. Aikaisemmin silitin pinnan läpinäkyvistä muovikasseista, mutta nyt kokeilin kristallimuovia, joka peittoaa tuon silityksen 6-0. Harmillisesti Sigu ei tykännyt tästäkään hommasta vaikka paininjalan alla oli silikoni. Tikki oli kelvotonta ja Marianne-pussi meneekin bloggauksen jälkeen ratkontaan ja kokeilen paksummalla neulalla uudestaan. Mutta näin se tapahtuu...

Tarvitset siis:
Karkkipapereita
Puuvillakangasta vuoreen
Suihkutettavaa liimaa/liimaa (minulla oli ihan vaan Prittiä, mutta suosittelen suihkutettavaa liimaa)
Vetoketju
Kristallimuovia (saa ompelutarvike- ja askarteluliikkeistä) Omani hain Ompelukonekeskus Koivulta, jossa tämä oli huomattavan halpaa.

1. Aloita työskentely keittämällä kahvit ja syö runsaasti paperikäärekarkkeja. Nam.

2. Suoristele paperit niin suoriksi kuin pystyt.

3. Liimaa paperit puuvillakankaalle. Huomaa, että ommellessa pussukan yhdestä kankaasta, täytyy papereiden suuntaa vaihtaa keskellä.

Kannattaa liimata myös keskeltä. Mitä paremmin liimaat ja siloitat sitä parempi lopputulos.


Karkkipaperit kannattaa laittaa hieman limittäin ja kääntäkää paperit keskellä, jos ompelette pussukan yhdestä osasta.


4. Ompele karkkipaperit saumoistaan kiinni.

Koska en liimannut papereita kunnolla, jouduin suoristamaan papereita koko ajan ommellessani. Ei hyvä.

5. Leikkaa kristallimuovista sopiva pala (kangasta isompi) ja ompele kiinni karkkipapereihin. Huomaa kiristää muovia niin, että se on mahdollisimman kireänä kangasta ja karkkipapereita vasten. Ompelukoneen jalkaan voi kiinnittää silikoniteipin, jotta ompelu luistaa paremmin (muovi on melko tahmeaa).

Leikkaan kristallimuovista aina melko reilusti ylimääräistä, koska se helpottaa työskentelyä.

Muista kiristää kunnolla!

6. Leikkaa ylimääräiset kankaat ja muovit pois



7. Ompele pussukka valmiiksi.


Kannattaa kokeilla myös karkkipusseja (työn alla), Maraboun suklaalevyjä (tulee hieno penaali) ja Popcorn-pussin kääreitä!!!

Muoks. Suklaalevyn kääreestä ommeltu penaali


Muoks. Popcorn-pussukka

tiistai 27. marraskuuta 2012

Kun taidot eivät vaan riitä!

Olen päättänyt oppia kanttamaan. Ihan vaan ompelukoneella ja ilman kaksoisneulaa. Harjoittelin kanttaamista aamulla ihan kangassuikaleisiin ja harjoitellessa jälki oli paikoitellen jopa hyvää. Mutta anna olla, kun siirryin keskeneräisenä pitkään maanneisiin haalareihin. Ei onnistunut mikään. Pah. Jos maailmassa olisi edes rahtunen oikeudenmukaisuutta ompelukoneet säälisivät omistajiaan ja riehuisivat vain koetilkkuihin. Mutta ei. Tänään minua odottaakin mittava ratkontaoperaatio.

Onneksi muutama aikaisempi ompelus onnistui, joten on edes jotain mitä kehtaa blogata.

U:lle pukinkonttiin tehty body (OB 5/2012). Liikennemerkkijerseyn jämät meni tähän bodyyn. Tämän kääräisen joulupaperiin, kunhan joudan.

Esikoiselle tehty Musikantti-tunika. Kangas loppui kesken ja sain vain toisen hihan, joten toiseen hihaan päädyin laittamaan tähtijerseytä. Tämäkin laitetaan joulukääreisiin. Kaava on tehty More Grey-paidan pohjalta.

Lopuksi vielä äidiltä saatu salaattiresepti, joka osoittautui oikein makoisaksi. Suosittelen kuitenkin, että maltatte odottaa maustumista (toiset eivät näet malttaneet), joka parantaa makua entisestään. Alkuperäinen resepti on Sikke Sumarin käsialaa.

Panzanella

2 pientä kesäkurpitsaa
4 viipaletta maalaisleipää
2 rkl öljyä
2 tomaattia
250 g kirsikkatomaatteja
1 punasipuli
2 paahdettua paprikaa (tai suippokärkisiä ohutkuorisia)
1 pkt eli 125 g bufalamozzarellaa
2 dl kivettömiä mustia oliiveja
2 rkl kapriksia
1/2 ruukkua basilikaa
Kastike:
4 rkl oliiviöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
mustapippuria
chilihiutaleita

Leikkaa kesäkurpitsat noin 4 mm ohuiksi kolikoiksi. Voitele ne kevyesti öljyllä ja paista muutama minuutti pannulla. Mausta suolalla ja pippurilla. Grillaa tai paista leipäviipaleisiin kaunis väri. Kuutioi viipaleet. Lohko isot tomaatit ja puolita kirsikkatomaatit.Viipaloi paprikat.

Laita kaikki kasvikset tarjoiluastiaan. Kuutioi mozzarella ja lisää se oliivien, kapristen ja leipäkuutioiden kanssa kulhoon. Tee kastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Kaada kastike salaattiin ja anna maustua 30 minuuttia. Viimeistele riivityillä basilikanlehdillä.


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Hiljaista, muttei tekemätöntä

Blogissa on ollut hiljaista. Tämä on johtunut vain siitä, että olen rajannut ompelu- ja bloggausajan U:n päiväuniin. Valitettavasti aika ei riitä sekä ompelemiseen että bloggaamiseen. Olen ommellut muutamia joululahjoja (jotka kuvailen hieman myöhemmin) ja neulonut kolmet villasukat, jotka valitettavasti pyörähtivät papereihin ennen kuvaamista.

Tämän lisäksi olen valitettavasti löytänyt muutossa (5 vuotta sitten) piilottamani KKH (keskeneräisten käsitöiden hautausmaa)-nimisen korin, jonka olen päättänyt tyhjentää. Harmillisesti olen unohtanut osan tekniikoista, mutta uskon motorisen muistin auttavan, kunhan vaan kaivan selkärankani jostain.  Korissa on mm. suurehko kirjailutyö, päättelyä vaille valmiita villasukkia ja -tumppuja sekä ajan/säilytyskorin kutistama villapaita. Miksi neuleiden päättely on niin vaikeaa?

Päätin myös purkaa toisen Möökö-paidan, jonka tein mittojen mukaan. Ensimmäinen mallipaidan mukaan tehty on kuitenkin liian pieni ja nämä kaksi olivatkin sentilleen saman kokoiset, vaikka saajilla on melkein kaksi vuotta ikäeroa. Katsotaan saanko isomman paidan valmiiksi jouluksi vai mennäänkö ompeluksella eteenpäin.

U  nukkuu ja paja herää....

tiistai 20. marraskuuta 2012

Plan 9 from Outer Space

Maailman huonoimmaksi leffaksi kutsuttu Plan 9 from Outer Space toimi innoittajana seuraavaan bodyyn. Olen nähnyt kyseisen elokuvan Joensuussa järjestetyssä maailman huonoimpien elokuvien yössä joskus 90-luvun alkupuolella. Huono oli. Lieneekö pahaa karmaa vai mitä, mutta bodyn ompelukin oli melkoista sirkusta. Eikä lopputulos vieläkään miellytä, mutta olkoon.

Valitsin kankaan oikeastaan siitä syystä, että olen aikaisemmin ommellut sekä siniset että punaiset perushousut. Tämähän astronauttikangas (Liandlo) sattui somasti sopimaan molempiin housuihin, joten se pääsi paininjalan alle. Yritän ommella settejä, jotka olisivat mahdollisimman monikäyttöisiä. U puklaa todella paljon ja kuolaakin erittyy kiitettävästi, joten yläosaa joutuu vaihtamaan monta kertaa päivässä. Onneksi minun olkapäällä pukli ei haise, tai en sitä ainakaan huomaa.

Tässä siis setti punaisilla ja sinisillä housuilla. Sininen Liandlon astronauttitrikoo on Kangashamstereista, siniset resorit ja joustofrotee Seliasta. Punaisen velourin alkuperää en nyt muista...

Tässä on body. Edelliseen bodyyn tein liian löysät kanttaukset alaosaan. Nyt päätin hieman lyhentää resoria ja pussillehan se vetäisi. Katsotaan sovituksen jälkeen lähdenkö purkamaan. Jos istuu hyvin niin annan olla. Bodyn kaava on siis Ottobre 6/2012.

Tässä sinisten housujen kanssa.

Ja punaisina.


 Lisäksi olen ommellut ahkerasti joululahjoja. Yritän antaa jokaiselle kummilapselleni itsetehdyn joululahjan. Tässä yksi jo valmistuneista lahjasta, jonka kangas on Ikasyrin liikennemerkkijerseytä. Tämä kangas minun oli pakko saada, mutta livenä en sitten syttynytkään sille. Kangas jäi hyllyyn odottamaan aikaansa, vaikka yleensä ompelen kankaat nopeasti vaatteiksi. Johtuuko kankaasta vai mistä, mutta aloitin tämän paidan viikko sitten ja jätin kesken, kun omaan silmään se näytti liian levottomalta. Leikkasin jo mustat hihatkin, mutta päädyin lopulta ompelemaan kokoon alkuperäisen ideani. Keltaiset kantit auttavat hieman asiaa. Toivottavasti saaja tykkää.

Ikasyrin liikennemerkkijersey Kangashamstereista ja resorit Hannan kankaasta. Kaava More Grey koko 116.

EDIT Sovituskuva

 

maanantai 19. marraskuuta 2012

Ensimmäinen blogihaaste, jihuu

Sain ensimmäisen haasteen. Handmade Namukas-blogin Petralta. Kiitos ja halaus Petralle! Onpas hauskaa saada vastata kysymyksiin.

Haasteen ohjeet kuuluvat seuraavasti: 

Kiitä ja linkitä bloggaaja jolta sait tämän haasteen. Jokaisen haastetun henkilön täytyy vastata 11 kysymykseen jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa. Valitse sitten viisi uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä jolta sait tämän.

Tässäpä minulle esitetyt kysymykset:

1. Kuinka kauan olet tehnyt käsitöitä ?
Olen tehnyt käsilläni pienestä pitäen. Olen nopeasti innostuva tekijä, joten olen ehtunyt kokeilla vähän kaikkea. Neulominen on minulle kovin mieluista ja tänä syksynä olen saumurin ansioista innostunut ompelemaan oikein urakalla.

2. Mikä sai sinut innostumaan käsitöistä ?
Kun olin lapsi äitini teki käsitöitä, joka sai myös minut kiinnostumaan käsillä tekemisestä.

3. Oletko itseoppinut vai koulutuksen saanut ?
Itseoppinut. Hallitsenkin siis melko hyvin purkamisen jalon taidon!

4. Teetkö käsitöitä harrastuksena vai yrittäjänä ?
Käsityöt ovat minulle suurta terapiaa. Ne ennaltaehkäisevät masennusta ja mökkihöperyyttä tehokkasti. Arjen huolet häviävät saumurin lauluun.

5. Millaisista kädentaidoista pidät ?
Neulominen, ompelu, askartelu, virkkaus, Petit Point-työt, nukkekoteilu, rakentaminen, leipominen.....

6. Mitä kaikkea käsillä tekemiseen liittyvän harrastat/olet harrastanut ?
Olen käynyt taidekoulun (maalaus, grafiikka, valokuvaus), neulominen, Petit poit-työt, ompelu ja virkkaus.

7. Ilahdutatko läheisiäsi Jouluna itse tehdyillä lahjoilla ?
Kyllä, suurin osa tämän vuoden lahjoista on itsetehtyjä. Ja olen siitä salaa iloinen :) ja hiukkasen ylpeäkin.

8. Mitä ompelet juuri nyt ?
Joululahjapaitoja.

9. Mitä aiot ommella seuraavaksi ?
Untolle jonkin ihanan bodyn. Jostain ihanasta kankaasta.

10. Missä olet mielestäsi onnistunut viimeksi ?
Tein loppuun miikkarihaalarit. Jouduin purkamaan kantteja useampaan otteeseen, joten olen ylpeä siitä, että sain haalarit valmiiksi!

11. Miksi aloit pitämään Blogia ?
Halusin muistaa mitä olen saanut aikaan ja toivoin, että blogissa näkyisi myös kehitykseni.
 
Siirrän haasteen seuraaville bloggareille:






Teille esitän seuraavat kysymykset:

1. Mitä käsitöitä teet mieluiten?
2. Ensimmäinen käsityömuistosi?
3. Kenelle teet käsitöitä?
4. Haaveittesi työ eli minkä käsityön haluaisit toteuttaa?
5. Mikä on haastavinta käsitöissä?
6. Mistä ostat käsityötarvikkeesi?
7. Mistä haet/saat inspiraatiosi?
8. Missä työskentelet?
9. Mikä on seuraava käsityöhankintasi?
10. Mikä bloggaamisessa on haastava ja mikä ilahduttaa?
11. Missä olet hyvä? Siis käsitöissä...


perjantai 16. marraskuuta 2012

Kiinalainen syömäpuikko pelastaa Sigun

Tänään aamulla heräsin kesken unien. Unessa minulle tarjottiin venäläistä teetä posliinikupeista, joiden reunat olivat kullatut ja sivuissa koukeroiset kukkakuviot. Ohuempaakin uhuemmalta lautaselta tarjoiltiin kaalipiirakkaa, sitä suolaisen makeaa, jota äitinikin leipoi. Noh, koska en unessa ehtinyt herkkuja nauttia niin päätin leipasta perjantain kunniaksi kaalipiirakkaa ja pikkuisen sitruunaisen rahkajuustokakun.


Löytääkseni ihanan reseptin juustokakulle kävin pläräämässä joukoittain leivontaplogeja. Voi elämä miten ihania kuvia niistä löytyikään. Työpöydillä ei ollut jauho- ja sokerikasoja ja kaikki aineet sievästi rivissä. Ihan kuin tv-kokeilla. Minun todellisuus oli sitten erilaista. Harmi etten ottanut kuvaa! Loppujen lopuksi reseptit löytyivät Valion kirjoista ja tässä lopputulokset.



Leipomusten ollessa uunissa sain idean surauttaa Untolle jouluista päällepantavaa. Bodyn kankaaksi valikoitui Selialta tilattu Orava-kangas. Harmillisesti en juuri nyt muista kankaan valmistajaa. Bodylle kaveriksi punaiset velourhousut.

Bodyn kaava uusimmasta Ottobresta 6/12 ja housut jo aiemminkin esiintyneet Little houses.


Lopuksi vielä päivän huumoriosuus. Sigullä kaksoisneulaaminen on ollut viime aikoina mahdotonta, koska toinen langanpidike otti ja hävisi. Ja ei löydy vaikka kuinka etsisi. Menin ompelukonekauppaan hankkimaan uutta ja minulle kerrottiin ystävällisesti (naurua pidellen), että Sigu on MUKA niin vanha ja vieläpä HALPAMALLI, ettei kyseiseen esihistorialliseen konerahjukseen valmisteta varaosana kyseistä pidikettä. Minulle olisi kyllä myyty aivan mielettömän upea ja kaikki lähes itseompeleva elektroninen huippukone, yli 70:llä tikillä. Vain raha oli este! Kotiin tultuani pyysin insinööriä katsomaan saisiko siihen jonkin tapin pystyyn ja jäin odottelemaan. Ei tullut tappia odottelemalla, joten päätin ratkaista asian itse. Keräsin kaikki kotoa löytyvät pyöreät tapit ja menin sovittelemaan sopivaa. Ja katsokaa, taas toimii. Kiinalaisen hakuruoan mukana tullut syömäpuikko istui kuin valettu. Ja taas tikkaa Sigu ja minusta syömäpuikko sopii Sigun jaloihin muotoihin oikein hyvin. TOIMII!!


Pahoittelen kuvien taustalla näkyvää kaaosta, lapset varmaan käyneet salaa sotkemassa...tai minä.

torstai 15. marraskuuta 2012

Miikkarin malliin

Uudelle lukijalle lämpimät tervetulotoivotukset!

FB:n Ompeluelämää-ryhmässä on puhuttu paljon Me and I haalareista. Hetki sitten ryhmäläisten itsepiirtämät kaavat ilmestyivät tulostettavaan muotoon, joten oli selvää mihin haasteeseen seuraavaksi tartuin.

Päätin applikoida Ottobrestä aikaisemmin kopiomani apinan haalareiden taakse. Applikointi onnistuikin tällä kertaa hienosti. Minusta ruskea apina sopii mainiosti kirkkaan oranssin kanssa. Haalarin kaveriksi surautin ihan nopsasti ruskesta apilatrikoosta uusimmassa Ottobressä olleen raglahihaisen bodyn.

Neppareiden ja kanttausten kanssa meinasi mennä hermo! Kanttauksiin tarvitsin apua useampaan otteeseen Tampereen alueen Ompeluelämää-ryhmästä. Kiitos vaan kaikille apuaan tarjonneille. Ohjeet olivat hyvät, mutta ongelma onkin kankaan ja paininjalan välissä. Tuo siististi ompelukoneella kanttaminen on haastavaa. Seuraavaksi minun on saatava neppipihdit, menee hermo tuohon vasaroimiseen.

Nuppineulojen komea rivi. Kun on purkanut muutaman kerran kanttausta alkaa neulaaminen muuten kiinnostaa.

Haalarien pehmeä velour on Royal-tuotteelta ja ruskea apilakangas Kestovaippakaupasta. Haalarin kaava OE-ryhmästä ja body uusimmasta Ottobrestä.

Applikointi on resoria.

Tässä vielä vierekkäin....

Muutama sovituskuva. Täydelliseen istuvuuteen on vielä hieman matkaa, mutta minä tykkään. Kaappiin odottamaan lisäsenttejä....


Lopuksi esittelen vielä rakkaat taisteluparini. Koneet jotka toimivat kuten omistajansa vaihtelevasti, mutta suurella tunteella...
Paljon puhuttu Pena eli Pentti-Sakari.


Ja Sirkka Impi Irmeli alias Sigu. Mainittu myös hyppy"hell"tikki Singerinä.