lauantai 25. kesäkuuta 2016

Maksimaalista iloa

Viime viikkoina olen pohtinut kuinka kuivettunutta ja arkipäivästä oma ajatteluni nykyään on. Arjen mankelista nuivettuneet aivosoluni tuntuvat virittyvät ääritilaansa jo pelkästä ruokalistan ajattelusta. On se onni ettei minusta tullut neurokirurgia tai ydinvoimainsinööriä. Ei olisi näillä aivoituksilla katastrofi kaukana.

Jotta välttyisin totaaliselta henkiseltä lobotomialta, olen loman alkaessa yrittänyt lukea kaiken mahdollisen vapaa-aikani. Mutta onko se sitten parempi tilanne, että aivot virkeänä potee maailmantuskaa. Väsyneenä ja aivotoiminta nollassa on helpompi käsitellä pakolaisuutta, EU-kriisiä tai ihmismielen synkkyyttä. Onneksi aina voi paeta kavalaa maailmaa ompelukoneen ääreen tai kangaskasan taakse.

Tämän kesän selkeä hittiasu on minulla maksimekko - kyllä, olen ainakin kaksi kautta muotia jäljessä. Tilanne lähti vyörymään toppikaavasta, jonka tein kyllästyttyäni etsimään pulleahkolle pygmille sopivaa valmispaitaa. Seuraavaksi olinkin ommellut maksimekon tai kaksi. Ja katsos, sieltä löytyi myös ompeluflow ja kaukana pysyi hetken synkeä maailma.

Mutta kuinka monta maksimekkoa on liikaa? Sitä ei näivettyneet aivoni pysty ratkaisemaan.

Tästä se tilanne lähti:

Ja tähän se päätyi:


Ja tähän:

maanantai 23. toukokuuta 2016

Maailmankaikkeus opettaa nöyryyttä

Viime syksystä lähtien meidän elämä on ollut melkoista sairaskertomusta. Enää ei nuhakuume tunnu missään ja ehtoisa arki saa tyytyväisen hymyn naamalle. On kuulkaa hienoa päästä aamulla töihin ja illalla laittaa harmaata makkarakastiketta terveelle pesueelle. 

Olen oppinut myös sietämään läikkäistä kotia ja avoimia kaapin ovia. Tai noh, jälkimmäisiä opettelen sietämään. Minä en edelleenkään ymmärrä, miksi ovia ei voi sulkea, kun on ottanut sieltä jotain ja miksi likainen kuppi jätetään tiskikoneen päälle, kun sen voisi laittaa samalla vaivalla koneeseen. Ei pysty edes maailmankaikkeus minusta näitä ärsytyksen aiheita poistamaan. Ilmeisesti koulutukseni on kesken, joten muutama keuhkokuume, laryngiitti ja lentokuppa taitaa olla vielä edessä!

Viimeiset yöt olen valvonut lapsen hengitystä. Ensimmäisenä yönä söin kokonaisen melonin ja seuraavana ompelin t-paidan. Hyvin pysyi hereillä molemmilla tavoilla.



Onneksi muutaman viikon päässä siintää kesäloma...

Edit. Löysin lisää ompeluksia, jotka ovat väsymyksen takia jääneet laittamatta tänne.


Ja sitten toinen tänään viimeistelty mekko kesän kuumiin päiviin.




tiistai 19. huhtikuuta 2016

Sulokas norsu

Minä en koskaan ole kuvitellutkaan kuuluvani siihen ihmisryhmään, joka liitelee paikasta toiseen elegantisti ja äänettömästi. Sulokkuus on ominaisuus, joka on minulta jäänyt täysin kehittymättä.   Viime aikoina olen kuitenkin enenevissä määrin ajautunut tilanteisiin, jossa sulokkuudesta olisi hyötyä. Jumppatunnilla ei edes viimeinen rivi pelasta norsun erottumista jos tavoitteena on pitkä ja sulokas venytys tai äänetön laskeutuminen yli kymmenen sentin hypystä.

Olenkin huomattavasti luonnollisempi jalkaprässissä naama punaisena ja 250kg  vastassa. Mutta jollain kamalalla ja kieroutuneella tavalla olen alkanut nauttia tanssimisesta tai kaikesta sen suuntaisesti toiminnasta. Olen oppinut sulkemaan silmäni ja katsomaan pelissä olevan hahmon koomista vääntyilyä armollisen huvittuneesti. Ei minusta balleriina tule, mutta aistillinen norsu riittäisi. Harjoitukset jatkuu!

Viime viikkoina ompeluaika on ollut vähäistä, mutta onneksi olen taas löytämässä tekemisen ilon! Kyllä ompelu aina voittaa ikkunan pesun!

Käpysen ihanuutta omalla kaavalla.



Kohta on pakko aloittaa pienelle miehelle kevätvaatteiden ompelu, mutta jospa ensin vielä yksi tällainen huppari!

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Kevään varmat merkit

Maailma on hyvä ja viisas monella tapaa. Joka kevät voin luottaa siihen, että lehtien mielipideosastolta ja tekstiviestipalstalta voi aukottomalla varmuudella lukea milloin kevät on virallisesti täällä. Kevät alkaa minulla siitä, että luen ensimmäisen viestin katupölystä tai koiranajätöksistä. Kyllä on sitten kiva aloittaa siitä kevään vietto, kun huomaavaiset kanssaeläjät ovat saaneet minut tuijottelemaan penkanpieliä. 

Toinen varma merkki on se, että omakotialueilla kaivetaan painepesurit naftaliinista ja aloitetaan suhauttelemaan autoja puhtaaksi katupölystä. Siinä ne perheenisät suihkivat letkuillaan peltiystäviään ja morjenstelevat naapurin isännille, joita ei ole nähnyt kuin vilaukselta talvikauden aikana.

Kolmas varma merkki on tokikin oksenustautirintaman laaja leviäminen taaperoperheisiin. On se pyhä Yrjö sellainen velikulta. Kaikesta päätellen kevät on siis täällä, yhtä varmasti kuin takatalvi on nurkan takana. Ompelin kevään kunniaksi pois viimeisen talvipaitani ja päätin siirtyä kevätompeluihin.

Kavensin itselle piirrettyä luottokaavaa kolme kertaa ja tykkään nyt tästä hieman kapeammasta mallista! Olen hieman yllättynyt, että tämä Noshin kangas ei reikiintynyt ommellessa. Moukallakin on joskus tuuria.

Muutama viikko sitten osallistuin ompeluhaasteeseen netin ompeluryhmässä. Valkea ei ole minun juttuni, mutta tämä teksti! Osui.


Ja viimeiseksi tämän kevään kengät! Kyllä kelpaa auringon paistaa!





sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystäväni

Minä olen onnellinen ihminen, sillä vierelläni on aina ollut ihmisiä, jotka ovat rakastaneet minua ehdoitta. Lapsuuden perhe, nykyinen perheeni ja etenkin ystäväni. Lämmöllä he ovat seuranneet purjehtimistani hupsusta tilanteesta toiseen ja osanneet ampua minut alas, juuri kuin meinaan pakahtua omaan erinomaisuuteeni. He ovat uskaltaneet sanoa, että olen ääliö ja olleet viisaasti hiljaa, kun sanoja ei ole tarvittu.

Mutta olenko minä hyvä ystävä? Tuskin. Iltaisin olen sosiaalisesti tyhjä. En jaksa soittaa tai mesettää. Vaan kyllä minun ystäväni tietävät, että he tekevät minusta onnellisen ja olen aina paikalla, kun he minua tarvitsevat. Kyllä ihminen tarvitsee ystäviä ja jokaisella pitäisi olla ainakin yksi sellainen ihminen, jonka kanssa nauraa lirahdukseen saakka.

Minä ilmoittauduin Homma ja huone-blogin haasteeseen intoa piukassa. Oliko viisasta olla lukematta värihaasteen suunnitelmat - ei ollut. Toisena haasteena oli jo minulle niin vaikeat paste(i)llit. Ei sitä sisälukutaitoa suotta Suomen koululaitoksesta painoteta ja ihan olisi hyvä keskittyikin. Mutta ilmoittaudutte on ja se siitä.

Tälläistä siitä tuli, kun paste(i)llit ja minä kohtasimme.


 Hyvää ystävänpäivää!

perjantai 5. helmikuuta 2016

Sinistä


Maailmassa pitäisi ehdottomasti olla tuotevalvontakeskus, johon saisi valittaa maailman epäkohdista. Minä valittaisin välittömästi perheemme sairaskierteestä, selluliitista takamuksesta ja ynseästä proviisorista. Kyllä ovat kaikki kolme aiheuttaneet kohtuutonta kärsimystä viime aikoina. 

Proviisorin kanssa olemme tavanneet niin tiuhaan joulu-tammikuussa, että hän on huolissaan perheemme (erityisesti minun) suolen nukasta. Huutakoon televisio ja radio peräpukamavoidemainoksia vaikka yötä päivää, mutta minä en apteekissa avaudu. Syön vaikka sata antibioottikuuria, mutta en kyllä keskustele ulosteesta. Piste.

Hommajahuone-blogissa oli värihaaste, johon päätin osallistua. Maailmankaikkeus oli jälleen kerran sitä mieltä, että ihmisen pitää sairastaa vielä hieman lisää ja niinpä toteutus jäi helmikuulle, mutta tässä nämä ovat. Mitäs tähän sanot maailmankaikkeus?


Sinisen paidan kangas on tilattu Ruotsista ja siinä on täydellinen sininen, sellainen vanhahtava.
Näiden housujen tummansininen farkkujc on Saksasta. 

Sinisten housujen kaveriksi oli ommeltua hieman keltaista. Ihanat värit!

Jopas tästä saisi taas ompelu ja käsityömoodin avatuksi. Ainakin näiden ompelu tuotti suurta mielihyvää.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Uuteen vuoteen


Naistenlehtien kansia lukemalla saa hyvän kuvan siitä, mitä jokainen itseään arvostava nainen lupaa uutenavuotena tähtisadetikun loisteessa. Laihdutusta, laihdutusta ja laihdutusta. Joka tammikuu aloitamme vimmaisesti juoksemaan rantakunnon perässä, kyllä on rasittavaa hommaa. Minä yritän yhä vaan löytää kohtuutta ja liikunnan iloa, joka syksyllä löytyikin, mutta katkesi keuhkokuumeeseen.

Viime aikoina olen todennut ompeluksistaan olevan ylituotantoa. Miksi himo-ompelija on saanut kitukasvuisen jälkeläisen, jonka pituuskasvu muistuttaa vaivaiskoivun kehitystä. En kyllä opi koskaan maailmankaikkeuden huumorintajua. Mutta ei hätää, koska lapsen komero on täynnä, voi heittäytyä omien vaatteiden ompeluun. Olen yrittänyt viime viikkoina kaavoittaa itselleni peruspaitakaavaa ja sen variaatioita. Kyllä ei ole helppoa sekään homma, että istuvaa ja rentoa ompelisi.



Ja lopuksi I love sava-kankaasta ommeltu "wannabe Marimekko"-kolttu.

Ja seuraavaksi hieman muokattuna sama kaava.


Seuraavaksi isketään alaosan kimppuun.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!