lauantai 29. marraskuuta 2014

Odotuskuusta valoon

 
 
Marraskuu on minun odotuskuu. Minä huomaan pimeinä ja kosteina marraskuisina iltoina odottavani lunta, valoa ja joulukuuta. Joulukuuhun päästessäni huokaan jo helpotuksesta, koska valonjuhla on jo nurkan takana. Silloin odotuskuu muuttuu "To do"-kuuksi, joka huipentuu jouluviikon epätoivoiseen ryntäilyyn.
 
 
Päätin viime joulun jälkeen, että teen lahjoja ajoissa. Tällä hetkellä valmiina on tasan yksi. Otin talteen maailmakaikkeuden ylikodinhoitajien eli Marttojen joulumuistilistan. Kaikki hienot vinkin ennakoivasta lahjojen hankinnasta, marraskuun joululaatikkovalmistuksesta ja komeroiden järjestämisestä ovat menetettyjä mahdollisuuksia. Ihminen ei vaan muutu. Olen omassa päässäni nyt asetellut ajatukseni niin, että hasardipirkkous ei koske ainoastaan ompelua vaan kaikkea mitä teen. Minun juhlamieleni on kostutettu kainalohiellä, viimetipalla ja toteutumattomilla suunnitelmalla. Ja mikäs siinä, joka vuosi joulu on tullut. Kiireestä ja hiustenrepimisestä huolimatta olen saanut joululaatikot tehtyä, siivottua ja syötyä suklaaöverit. Oivallukseni on poistanut ahdistuksen, jonka olen saanut kehitettyä lukiessani FB-päivityksiä, joissa jouluun valmistautuminen on jo täydessä vauhdissa. Odottakaahan joulupirkot, minä aloitan kiihdyttämisen 15.12. Siihen asti nautin arjesta.
 
Nämä kaksi settiä ovat valmistuneet jo aikoja sitten. Saamattomuuteni bloggaamisessa on ollut väsymyksen ja laiskuuden ylistystä. Pimeässä minun tehoni laskee 50% ja iltaisin muistutan lobotomian läpikäynyttä hiihtäjää. Joten ainoa joululahjatoiveeni on lumi, valoa kohti!
 
Selian raitakangas yhdistettynä Tuikkeen Hukan perintö-kankaaseen.

Housut mustaa joustokollaria (Seliasta).



Tämä on herra U:n lempipaita ja aika ihana se onkin.

Lopuksi laneilla valmistunut ja jostain syystä edellisestä postauksesta pudonnut merellinen setti.
 

Ainolan kangasta paidassa ja jälleen Selian joustokollaria housuissa.
 
 

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Väsynyt ja turhautunut, juuri oikea hetki ompelulle?

Olen hengissä ja melkein täysissä sielun voimissakin. Tämä syksy on imenyt minusta mehut niin tehokkaasti, että ameeballa on parempi muisti kuin minulla ja punapersepaviaani näyttää prinsessalta rinnallani. Herra U on sairastellut siihen tahtiin, että juuri kun olemme toipuneet edellisestä taudista kolkuttaa seuraava jo ovella. Olen oppinut tekemään diagnooseja, arvioimaan tarvitsemmeko sairaalahoitoa ja nukkumaan toinen silmä auki.
 
 
Minun onnekseni kirjoitustaito säilyy vaikka menettäisit aivojesi kapasiteetistä 90%. Töissä olen selvinnyt muistilapuilla ja huumorilla. Epäilen, että Spencer Silver ja Arthur Fry olisivat jo nobelisteja, jos niitä olisi jakamassa väsyneet kotiäidit. Post it-laput ovat pelastaneet minut niin monesta pulasta tämän syksyn aikana, että harkitsen kiitoskortin lähettämistä valtameren toiselle puolelle.
 
 
Olen minä ommellutkin ja purkanut. On ärsyttävää, että väsymys ja kiire lisäävät virheitä myös ommellessa. Tässä hetki sitten ompelin omasta mekostani helmakäännettä puolitoista kierrosta, ennen kuin tajusin ompelevani ilman lankoja. Nyt tuo mekko on elämäni ensimmäinen keskenjättämäni ompelus. Meidän alueen ompeluryhmällä oli lanit. Ommeltiin yhdessä koko viikonloppu, naurettiin ja syötiin. Oli huikeaa. Harmi vaan, että tällaiset tapaamiset saattavat tulla kalliiksi. Tarpeita pamahtelee puolelta jos toiselta; kankaita, saumureita ja Cameo. Oi, Cameo. Kiitos nettipankin tulin järkiini ja jatkan haaveilua.
 
Noshin raitatrikoo ja kiitos Osifa leikkurin lainasta. Housut on Käpysen meleerattua harmaata vellua.
 
Täydellisen punainen pesukarhukangas Selialta.


Paapiin joustokollaria ja omeluystävältä saadut tädet, kiitos Miinullekko
 
Nyt on enää kuusi vaatetta bloggaamatta. Toivottavasti te lukijat olette vielä täällä, vaikka minä harhailen väsymyksen laaksossa.