Loma on ihmisen parasta aikaa....

Elämä on aika ajoin aika kuormittavaa. Plussa tikussa muuttaa kokonaan sinun elämäsi ja kolme plussaa tekee sinusta aikatauluttamisen mestarin. Arjen harmaassa huurussa alkaa tahtomattaankin odottamaan lomaa samaan tapaan, kun labradorin noutaja odottaa kuivia raksujaan. Kuola valuu suupielistä ja pää tekee innokkaita nyökkäyksiä. 

Onhan se loma ihanaa, mutta pakkaaminen ei vaan ole minun juttu. Yritän aina laskea kuinka monet pikkarit, sukat, paidat ja housut pakkaan kellekin. Apinan raivolla teen kasoja ja pidän kamalaa meteliä, jotta perhe todellakin tietää minun uhrautuvan. Lopuksi paiskon kassit täyteen keräilyeriä ja puhisen etupenkillä tuskanhikeä pois ensimmäiset sata kilometriä. Lomalta palattua saan purkaa kasien sisällöistä noin 98% takaisin omille paikoilleen ilman pitstoppia pesukoneessa. Kyllä se perhematkailu on ihanaa.

Herra U on tehnyt lomailusta vielä asteen jännempää. Viimeinen rakkautemme hedelmä on nimittäin ansioitunut tulehdustautien asiantuntija. Lisäksi lapsemme osaa ajoituksen jalon taidon ja ette varmaan ylläty tiedosta, että tämäkin loma alkaa muutaman päivän lasarettiseleirillä. Kyllä on perhelomailukin kivaa.

Piti sitten ommella, kun lomaillaan näin alkuun kotona.

Tämän pupun piti tallustella ihan muissa maisemissa. Sattumalta nämä kankaat olisivat vierekkäin ja näin niille kävi. Kiitos ihanalle ompeluystävälleni A:lle kankaista <3

Tämäkin Käpysen kangas on ompeluystävältä.

Nappinjan kuosi on mielestäni todella onnistunut ja onneksi tätä jäikin vielä reilusti.

Selian huippulaatuisesta joustokollarista tein vielä yhdet Mock Denim-housut taskuilla. Muokkasin mallin sivusaumallisiksi, koska muuten taskujen ompelu olisi ollut uuvuttavaa.

Noshin uutuuskuosi ommeltiin heti, raksi seinään. Kaikki paidat ovat On the Road-kaavan muunnoksia.

Ja huomenna pakaan ja hikoilen.

Täh, täh...tähtiä!

Tänään päätin kuumeettoman päivän kunniaksi siivota tilkkulaatikoita. Pääsin ehkä toiseen tilkkuun saakka, kun saumuriin ja päähäni syttyi valo. Tilkkulaatikossa oli Selian Shalk Star-paloja ja joustocollegesta leikattu paidan etukappale, josta kuitenkin löytyi reikä keskeltä. Muistan kironneeni asiaa ja paiskanneeni kappaleen tilkkuihin. Noh, elähän mitä. Siitä se tilanne lähti kehkeytymään siten, että kaksi tuntia myöhemmin oli tilkut ommeltu vaatteiksi. En muista milloin viimeksi olen ommellut näin intoa piukassa ja fiiliksellä.

Mutta se täytyy sanoa, että fiilisompeluksien siivoaminen laskee ompelueuforian nopeammin kuin ydinpommi. Käsittämätöntä kuinka paljon ompelusta lähteekään jätettä ja roskaa. Vastentahtoisesti jouduinkin tarttumaan imuriin ja käyttämään viimeiset toipilastunnit roskien ja langanpätkien häätämiseen. En tiedä johtuuko tämä keväästä ja lisääntyneestä valosta, mutta meinaan kirjoittaa ihanaa, joka toiseksi sanaksi. Tälläisen peruspessimistin on vaikeaa sulattaa tälläistä euforista tikkipirkkoa, joten päätän kirjoitelmani seuraavaan tiivistykseen;

ompelu on ihanaa, mahtavaa ja hitsit, tunnen oppineeni paljon tai ainakaan en joudu tanssimaan poskitangoa enää niin taajaan Rouva Ratkojan kanssa.

Paita ommeltu On the Road-kaavalla. Hihassa tähti, jossa ensimmäistä kertaa kokeilin tuota päällekkäin ompelu-leikkaus tekniikkaa. Ihan vaan itselle muistutukseksi, ei kannata leikata liian läheltä reunaa.

Taakse lisäsin taas kaarrokkeen, olen ihan jumissa tässä asiassa.

Housuissa kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa sirkkarenkaisen asentamista ja Mock Denim kaavaa.

Tässä settinä.

Valitettavasti sovituskuvia ei nyt ole tarjolla. Tahtoikäinen ei vaan tahdo ja äiti ei vaan jaksa.

Viro ei virka mitään - väärässä ovat.

Olen viime viikon kurkkukipuilun jälkeen sairastanut koko tämän viikon. Lääkäri neuvoi olemaan hiljaa, juomaan kylmää ja lepäämään. Siis aikuisten oikeasti makaaminen käy työstä ja en varsinaisesti ole hoitanut työtäni järin menestyksekkäästi. Aina tämän hetkisen pääravintoni eli Buranan, kadotettua hetkeksi kuumeen olen ommellut muutaman sauman. Kuka oikeasti pystyy makaamaan mikäli kuumetta on inan alle 38C tai on tajuissaan? En pysty vaikka kuinka yritän.

Verson piuhat ovat odottaneet minua hetken. Olen käännellyt kangasta kuin lobotomian läpikäynyt mielisairaalan potilas, ilman ajatuksen häilyvää varjoa. Tämä on melkoinen pettymys, sillä hetkellisen selkeän ajattelukauden aikana taisin luvata, että tilaan vain niitä kankaita, joihin minulla on idea. Sittemmin harkintani ja ajatteluni ovat sumentuneet normaliin olotilaansa ja hermojärjestelmä napsusormen ja viileän harkinnan välillä näyttää jälleen olevan vaikeuksissa. Miksi nettikaupoissa ei myydä ompeluaikaa, viileää harkintaa ja säästäväisyyttä, kyllä ostaisin.

Tämmöinen tästä nyt sitten tuli....

Verson Pitkät piuhat ja musta farkkucollari (muistaakseni Nosh) tapasivat. Kaava on oma. Lue olen taas kaavoittanut.

Käytin tikkauksia tehostamaan saumoja.

Taakse lisäsin kaaren, jonka saumuroin ensin ja kaksoistikkasin sitten kiinni. Tuli aika kiva.

Kaveriksi paidalle uusimmasta OB housut pyöreällä haaraleikkauksella. En oikein tiedä mitä ajatella. Päällä kivemmat kuin tässä tasolla.

Ja yhdessä kuvattuna.

Ja lopuksi sovituskuvat, jotka maksoivat minulle paketillisen rusinoita ja keksin. Tällä kertaa pidän korvausta kohtuullisena.

Supernanny ja kalsaritehdas

Kolmannen lapsen kohdalla olen pystynyt luopumaan turhan kireistä kasvatuksellisista  päämääristä ja tavoitteistani. Meillä katsellaan sujuvasti lastenohjelmia pöydässä, lahjon lastani rusinoilla, olen tarjonnut karkkia alle kaksivuotiaalle ja lisäksi tuo uhmakauden huipulla seilaava maailmankuningas nukkuu poikittain välissämme. Yritän lohduttautua sillä, että ainakin U saa läheisyyttä, joka paikannee puuttuvaa rintaruokintaa.

Minä en pystyisi osallistumaan uuteen televisiosarjaan, jossa äidit kilpailevat toistensa kanssa paremmuudesta.Minulle riittää tällä hetkellä se, että lapseni on terve ja viihtyy kanssani. Lisäksi arvostan jokaista hetkeä, jolloin lapseni ei tahdo koko ajan ja kaikkea tai huuda naama punaisena palvelua. Vähään se ihminen loppujen lopuksi tyytyy, kun uhmaikäinen häntä hetken koulii. Ja on se kuulkaa kumma kuinka paljon alle metrin mittaisesta hukkapätkästä lähtee ääntä ja pissaa.

Lapsentahtinen vessailu ei myöskään ole ollut minun juttu. Mistä minä voin tietää milloin palomies aikoo roiskia ja milloin ei. Olenkin malttavaisesti odotellut, että lapseni oppisi itse ilmaisemaan tarpeitaan, joskin olisin toivonut ilmaisun olevan jokseenkin hiljaisempaa ja sisältävän vähemmän eritteitä. Mutta taktiikkani on ollut loistava, koska yhtäkkiä Herra U oppi kuivaksi. Noin vain, ihan itsestään. Hetken ajan tunsin itseni Supernannyn haastajaksi tai ainakin jotain sinne päin. Kuivaksi oppiminen sai aikaan uuden tarpeen ja viuh vaan ompelimossa syntyi kasa kalsareita.

 

Niin ja pyjama Nanson kankaasta. Tarpeeseen sekin.

 

Sovituskopissa ulvova hyeena

Minusta on tulossa keski-ikäinen. Kampaamossa minulle myytiin ikääntyville hiuksille sopivaa shamppoota ja myyjät rouvittelevat. Nautin siitä, että alan vihdoinkin näyttää pontenttiaaliselta asiakkaalta myös vähän fiinimmässäkin liikkeessä ja saan koko ajan parempaa palvelua. Valitettavasti asiakkaana henkinen kehitykseni ei ole pysynyt muutoksen mukana. Sovituskopissa nauran edelleen pissit housussa ylipursuileville tisseille, mahamakkaroille ja vesiraja hameille.  Mikään ei ole niin hauskaa, kuin sovittaa todella epäistuvia vaatteita ja pullistella peileille. Ja sekin pysyy muuttumattomana, että joka kerta unohdan, ettei verho pidättele hyeenanaurua.

Lisäksi huomaan kulkevani joka paikkaan käsityö mukana, koska aina on aikaa muutamalle silmukalle. Hetkittäin luulen ohittavani kultaisen keski-iän ja siirtyvän samoin tein mummovaiheeseen kutimineen ja virkkuukoukkuineen. Onneksi Herra U ja teini-ikäiset rakkauden hedelmät pitävät minut tässä hetkessä, saa keski-ikäinen paheksunta ja totaalinen mummous vielä odottaa. Mutta ompelukoneen huristessa ja puikkojen kilkattaessa tänään ajattelin, että elän elämäni parasta aikaa.

Herra Pääjohtajalle setti Käpysen ihanasta uutuustrikoosta, jossa on aivan mieletön tuntu.

Huomaan hinkuttavani yhä enmmän ja paitoihini tuntuu ilmestyvän yhä enemmän niskakarrokkeita ja muita yksityiskohtia. Koska vaatteiden määrää ei enää voi nostaa, täytyy saumojen määrää korottaa. Sama määrä ommelta, vähemmän kappaleita.

Aivottomana ryhmäsieluna olen viimeaikoina ommellut lähinnä JC:tä. Tähän settiin ompelin housut velourista ja olipa se ihana materiaali pitkästä aikaa. Lämmin ja pehmeä - kuin tehty talvikeleille.

Itselleni olen ommellut muutaman työvaatteen Selian kankaista. Koska sovituskopissa joutuu toteamaan olevansa isompaa kokoa kuin tahtoo myöntääkään, niin itse ommellessa saa aina olla kokoa S. Helppo tapa laihduttaa ja todella paljon nopeampi kuin Nutrilett-kuuri. Tokikin tämän kuurin jälkeen kannattaa varoa pelikuvaa ja valokuvattana oloa.....

Ja lopuksi muutama neulomus...

Uusi vuosi

Uusi Vuosi tuli taas ja sai naistenlehtien mukaan kaikki kanssasisaret lupaamaan terveempiä elämäntapoja,  hoikistelua, jumppaa ja joogakursseja. Minä en luvannut mitään noista. Lupaaminen on siitä kenkkua, että loppujen lopuksi huomaan kolmannen jäätelöannoksen jälkeen unohtaneensa sokerilakon tai yrittää kymmenettä vuotta etsiä sisäistä Jane Fondaa. Kyllähän se turhauttaa. Minä lupasin tulla itseni kanssa toimeen ja kohdella läheisiäni niin hyvin kuin osaan. Ja jos yläkerrassa on rahtunenkaan oikeudenmukaisuutta lähetetään perheeseemme hitunen terveyttä ja ämpärillinen huumoria. Tulkoon tästä hyvä vuosi.

 

 

Minä olen ollut kangaslakossa kuukauden. Ja onnistuneesti. Ihme. Olen kuukaudessa oppinut ymmärtämään miksi toiset onnistuvat laihduttamisessa tai säästämisessä. Alun kankeuden jälkeen opin nauttimaan kieltäytymisestä, joka on minulle ruoan kuin kankaidenkin osalta täysin käsittämätöntä. Kuukauden jälkeen huomaan tulleeni harkitsevammaksi ostamisen suhteen, ehkäpä tämä on uusi alku. Onneksi varastoja on kertynyt siihen malliin ettei ompelukoneiden tarvitse pölyttyä ainakaan kangaspulan tähden. Jokseenkin laiskanlaisesti olen saanut varastojani purettua armottomasta uhoilustani huolimatta.

PaaPiin ihanat Reppunallet ja niskakaarroke hifistelyä.

Pikkuhippu ihanana minttuna ja siihen joustokollarista housut sivutaskulla.

Pikkupiltin kasettitrikoo 80-lukulaisen jälkikasvulle. Jotain ajasta kertoo se, että lapset kysyivät "Mitä noi muka on?".

 Edelleenkin blogini on keskittynyt ompeluun, mutta haluan muistiin myös muut käsityöni, joten yrittäkää kestää. Tässäpä menneen vuoden viimeiset tuotokset.

 

 

Hyvää alkanutta käsityövuotta!

Ompeluryhmämme teki hyvää!

Reilu viisikymmentä Facebookin yhdistämää pirkanmaalaista kotiompelijaa. Yhdeksäntoista suomalaista yritystä. Yhden koulun käsityöluokka. Kilometreittäin lankaa, sadoittain neppareita, mittaamaton määrä hyvää mieltä ja ompelemisen iloa. Kahdeksansataakaksitoista vaatekappaletta. Näistä aineksista syntyi tempaus, joka tuottaa iloa ja hyvää mieltä kymmenille, jopa sadoille ihmisille vielä pitkän aikaa.

Ompeluryhmässä heräsi keväällä keskustelua siitä, miten huono Taysin LO5-osaston ja vastasyntyneiden teho-osaston vaatetilanne oli. Liian pieniä tai liian isoja, kuluneita, jopa rikkinäisiä vaatteita. Hoitajan tai äidin piti miettiä, viitsiikö vaihtaa vähän puklussa oleva body puhtaaseen, koska vaatteita ei yksinkertaisesti meinannut olla. Monet toivat sairaalaan omia vaatteitaan ja merkkasivat ne maalarinteipillä. Miten ihana olisikaan pukea vauvat kauniisiin vaatteisiin! Yksin pikkupotilaiden vaatettaminen tuntui mahdottomalta urakalta. Jos sinne ompelisi muutaman vaatteen porukalla? Löytyyhän tuolta kangashyllyltä materiaalia, mistä ommella. Jos nyt muutaman kymmenen taisi tehtyä. Lähtisikö joku mukaan?

 

Aloitimme Tays-keräyksen pikkuhiljaa, ja pian kuvaketju alkoi täyttyä ihanampaakin ihanammista pienistä vaatteista ja pipoista. Yritysten avokätisyys yllätti: kankaita ja tarvikkeita tuli huikeat määrät, ja pian huomasimme, että tästä ei tulekaan mikään ihan pieni tempaus. Deadlinen venyivät, jotta joka ikinen vaate saataisiin ommeltua valmiiksi. Muutamaan kertaan kokoonnuttiin Nokian koululle ompelemaan, nepittämään ja painamaan kangasväreillä Taysin logoa vaatteisiin. Parhaimmillaan yli 30 naista ompeli yhdessä: osa leikkasi kankaita, toiset saksivat resorisoiroa, seuraavat saumuroivat, kanttasivat ja nepittivät, ja linjan päässä vaatteeseen painettiin Tays-logo ja lopulta vaate silitettiin. Valmista tuli, ja vauhdilla!

Suurin osa vaatteista ommeltiin kotona. Jos jollain uhkasi jäädä jokin vaate kesken, toinen ompelija otti kopin ja teki vaatteen loppuun. Kuva valmiista vaatteesta julkaistiin Facebookin tapahtumassa, kaavoja jaettiin netissä ja piirrettiin kahvireissulla. Ryhmähenki ja yhdessä tekemisen meininki toivat hyvän tekemiseen aivan oman lisänsä. Osa ompeli monta kymmentä vaatetta, ja osa tsemppasi ja kantoi lahjoituskankaita ja valmiita vaatteita paikasta, jopa kunnasta toiseen ja nepitti muutaman bodyn. Joka ikisen panos on arvokas ja tarpeen, ja lopputulos on ollut kaiken sen vaivan arvoinen.

 

Kuvissa esiintyvät vaatteet ovat vain pieni osa valmistuneista vaatteista. Kaikki eivät millään mahtuneet samaan kuvaan!

Jos tekemämme vaatteet voivat ilostuttaa jonkun pikkupotilaan vanhempia surun ja huolen keskellä, tai jos vaate on käytännöllinen, kaunis ja hyvä käyttää, silloin olemme onnistuneet. Sydämellinen kiitos jokaiselle osallistuneelle yritykselle ja kotiompelijalle! Aamulehden jouluaaton numerossa ilmestyneen jutun tempauksestamme voi lukea täällä: Joulumieli saapui Taysiin.

Toivotamme Taysin henkilökunnalle ja pikkupotilaille ihanaa ja lämmintä joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta!

Suurkiitokset tempaukseen osallistuneille yrityksille:

Evelinka

Fabriina

Hämeen ompelu- ja neulekone

Lankamaailma

Metsola

Myllymuksut

Nanu

Nosh

Ompelukonekeskus Koivu

Orneule

Paapii

Pehemiä

Polkkaponi

Pompula

Selia

Tarvike Friman

Tekstiili Fihl

Triteks

Viljamin puoti

 

Alkuperäinen teksti Lauriidan näppäimistöltä ja sen löydät täältä.

 http://lauriida.blogspot.fi/2014/12/joulumielta-taysiin.html

Oltiin me lehdessäkin ;)
 Aamulehti