Ompelijan itsetunto

Ihmisen itsetunto on jännittävä asia. Usein pystyn analyyttisesti ja melko realistisesti ajattelemaan mihin rahkeeni riittää. Sitten on niitä päivä, joskin harvoin, kun minua vaivaa yltiöpäinen optimismi. Ja maailmankaikkeus, jonka toimilla on minusta hyvin vähän tekemistä oikeudenmukaisuuden tai järjen kanssa, onnistuu järjestämään minulle näille päiville mahdottomasti haasteita. Eräänä tällaisena "pystyn melkein mihin vaan"-päivänä ystäväni pyysi minua ompelemaan mekon. Huomasin vastaavani kyllä ennen ajattelua ja se oli virhe.
 

Malliksi sain valmismekon kuvan ja siitä minä sitten lähdin kaavaa suhraamaan. Kaavoitus, josta tässä kohtaa yleensä puhutaan, kuulostaisi liian hienolta. Kamalaa suhraamista ja mittailua - ärsytystä ja muutama kirosana. Ompelukin takkusi ja sain purkaa niin, että yksi uskollisimmista Rouva Ratkojista katkesi, mutta mekko siitä lopulta syntyi. Valmiista mekosta lähetin kuvan ystävälleni ja vastaus oli rehellinen; "En tiedä onko tuo kuitenkaan mun juttu". Kyllä jouduin nielemään oman kaikkivoipaisuuteni ja turhantärkeyteni nielusta alas ja istumaan hiljaisena ompelukoneen eteen.

 Edelleen arvostan ystäväni rehellisyyttä ja tulipahan opittua läksy niin omasta kaikkivoipaisuudesta ja höveliydestä. Mutta kaikista eniten arvostan ystävääni, joka ei ottanut mekkoa omaan kaappiin vain siksi ettei minulle tule paha mieli. Nyt minulla on kiva taskumekko ja hyvä kaava. Ja ehkä aika paikkaa ompelijan henkiset kolhutkin.

Tässäpä tämä mekko. Ja taskuihin rakastuin.

Kolme tuntia myöhemmin pystyy tilanteelle jo hymyilemään.

Koska olen miehelleni luvannut ommella tarpeeseen, joskin tarpeitahan on monenlaisia ja ne ovat alati vaihtuvia, olen joutunut neulomaan ompeluhimoon. Perjantaina kuitenkin Facebookin ompeluryhmässä heitettiin haaste, jossa piti hakea netistä kuva ja inspiroitua. Tällainen mekko siitä syntyi ja alla olevasta kuvasta näet myös inspiraationi lähteen, joka on siis Lumoan mekko.

 

 

Nyt on tarpeet täytetty tällä erää ja jatkan neulomista. Nuolen mekkohaavoja hetken ja ompelen itselle syksyyn muutaman mekon. Ja olen pahoillani, että joudutte tyytymään kännykkäkuviin. Meidän uusi Nikon lähti takuukorjaukseen. Epäilen, että siihen oli asennettu liian voimakas apinasuodatin ja se lopetti kuvien ottamisen sopivasti kesälomamatkalla. Maailmankaikkeus.

Ylituotanto-ongelma

Minä olen lomalta palattuani aloittanut läpikäymään komeroita. Tavarat ovat vuoden aikana lisääntyneet kuin citykanit. Kuka ihme meille kantaa kaikennäköistä muovihilputinta, joka katoaa kaappiin pahimmassa tapauksessa ennenkuin pääsee edes näyttämään taitojaan käytännössä. Minusta alkaa tuntua, että perustan 25vuoden kulutta rompetorin, jonka päätuotteita ovat muoviset pikkuhärpäkkeet, vajaat lankarullat, sukkapuikot neljällä puikolla ja kangassilppu. Kyllä olisi menestyksekäs firma.

Nuorimmaisen vaatekaapin tyhjentäminen teki myös selväksi, että ompelimossani on vakava ylituotantotilanne. Lapseni vaatteilla vaatettaisi muutaman päivän kokonaista tarharyhmää sävy sävyyn, tokikin. Mutta miten tähän on tultu? Viime talvi oli minulle aivan onneton, koska aika jonka olin aikaisemmin tuhlannut liikuntaan säästyi Rellun työnnettyä nokkansa lumivalliin. Myös allekirjoittaneella taisi olla oma osuutensa tilanteessa, mutta se oli häviävän pieni. Joten minulla oli aikaa, joko syödä tai ommella. Muutaman massakuukauden jälkeen valitsin jälkimmäinen ja tulokset on nyt nähtävissä. Koska en usko koskaan selkärankani muuttuvan titaaniseksi päätin lähestyä ylituotantoa uudesta vinkkelistä ja ostin syksyksi salikortin. Jospa vähitelleen saisi tuotantomäärät tolkulliselle tasolle ja samalla löytyisi ompelimoon hukattu vyötärö ja liikuntafiilis.

Ennen suuria muutoksia voin ommella ehkä hieman jotain pientä varastoon, noin niikuin varmuuden varaksi.

Lomalle lähtiessä ompelin itselle hihattomia mekkoa, hukkaan meni sekin aika ja olisin voinut käyttää nämäkin hetket villavaatteiden neulontaan. Ei tule helteitä ei, mutta mekot odottavat ensi kesää.

 

Molemmat kankaat meinasin jo myydä, mutta onneksi kukaan onneton ompelusisko ei niitä halunnut. Tykkään molemmista Majapuun kuoseista valmiina vaatteena todella paljon.

Pottupellosta

Minä luen naistenlehtiä aina kun se on mahdollista. Lisäksi kuulun puhelinmyyjien TOP1000-asiakkaisiin, ainakin jos suosiota mitataan saapuneiden puheluiden määrässä. Olen huomannut, että mitä onnettomampi on myyjä ja mitä lannistuneemmalta hän puhelimessa kuulostaa, sitä varmemmin tilaan puolen vuoden pätkän melkein määräaikaista Annaa ja saan satumaisen hienon silkkihuivin, joka melkein on Marja Kurki. Mutta ei ole rahat virranneet hukkaan näissäkään tilauksissa. Sen lisäksi, että olen kannattanut suomalaisia telemarkkinoijia, lehtikustantamoita, toimittajia ja kauneuden asiantuntijoita, osaan neuvoa lähimmäistä parisuhteissa, meikkaamisessa ja muissa käytännön asioissa. Itse toikikin olen kuin petolinnun peräpuolesta, mutta teoriassa osaan melkoisen määrän jokanaisen niksejä. Lisäksi osaan tunnistaa miehissä piilevän petollisuuden, luonnevikaisuuden ja herkkyyden. Onko muka turhaa tietoa - ei muuten ole!

Ilman Me Naisia, Anna, Gloriaa ja Kodin kuvalehteä en luultavasti tietäisi edellä luoettelemistani asioista paljoakaan. Mutta ihan olen nyt päätynyt siihen lopputulemaan, että nyt olen täysin oppinut. Enää ei mikään mitä naistenlehdet minulle tarjoilevat yllätä. Olenkin tomerasti lopettanut kaikki aviisit ja laittanut vireille telemarkkinointikiellon. En tiedä tulenko kaipaamaan sitä tuntematonta numeroa ja aloitusta "Hei, on siellä Rouva Pikkupippuri. Olette olleet meille hyvä asiakas ja nyt haluammekin tarjota teille....". Ja jos ulkomuotoni, vaatetukseni tai muu ulkoinen habitukseni alkaa epäilyttävästi murenemaan pyöräilen kirjastoon.

Kesällä ihminen joutuu pitämään taukoa ompelusta, koskan vesiheinä ei anna armoa. Onneksi tämä kesä on antanut ompelijalle armollisesti aikaa ommella ja säätänyt sadehanat täysille. Valitettavasti sateen ropina ei rauhoita melkein kolmivuotiasta tehopakkausta, ei ole helppoa. Olen yrittänyt kaavoittaa itselle sopivaa hametta ja nyt se melkein onnistui. Lisäksi kyseisen vaatteen ompelu vie leikkauksineen noin 15min. Ah, loistotuote.

Koot.fi on ottanut mallistoon Miinullekko blogin Julian Pottupelto-kuosin. Ihana, ihana.

En ehtinyt saamaan kelta-mustaa, mutta lisää on kuulemma tilattu. Jes.

Toppi on myös itse ommeltu, mutta toimii ainoastaan kaukaa kuvattuna...

 Perheemme ohjelmapäällikölle ommeltiin yöpukuja, tarpeeseen.

Tämä Jenni Mäensivun "Vapaa kuin taivaan lintu"-kuosi on aivan ihana <3.

Pottupeltokangas muistuttaa minua erittäin rakkaan ystäväni isästä, joka viljeli perunaa. Tämä hieno herra kutsui meitä kerran Pottupellon prinsessat-nimellä . Hieno mies ja kauniit muistot. Loppuun vielä hamekaavan ensimmäinen koevedos ja pienenä muistutuksena itselle. Hameen voi ommella vartissa, mutta toppiin menee kolme tuntia.

Onnellisuus vai tyytyminen siihen mitä on

Minun ympärillä pyörii parisuhdeturbulenssi. Neljänkympin tehopesussa ja kuivausrummussa, jossa imetään viimeisetkin mehut perhe- ja työelämän uurastajista, tuntuu loppuvan tehot parisuhteista. Erojahan siitä syntyy ja paljon muretta. Jokainen eroa harkitsevista tuttavistani on puhuneet samaa mantraa,  että he eivät ole onnellisia ja kasvoimme erilleen. Olenkin tässä miettinyt onnellisuutta, koska harvoin minäkään arjessa huomaan olevani onnellinen. Päivän onnellisin hetki on usein se, kun lapset on saatu nukkumaan ja istuu hiljaa herra Insinöörin kanssa sohvalla. On se minustakin vaikeaa löytää onnea pyykkivuoresta, ruskeasta kastikkeesta ja imuroinnista, mutta ehkäpä se onni ja onnellisuus löytyy hetkistä noiden välistä.

Parisuhteessa olen aivan onneton. En kestä julkisia rakkaudenosoituksia ja olen muutenkin hieman äkkiväärä. Mutta toisaalta lienen uskollista ja vähääntyytyvää vaimosorttia. Vaikka olisihan ajatus romantillisesta rakkaussuhteesta paljon upeampi kuin meidän mullalle ja jalkapallosukalle tuoksuva arkirakkaus. Ja sitä erilleen kasvamistakin olen miettinyt, että kyllä puhumattomuus ja erillisyys on helppoa, mutta ei se ole ihan mahdotonta löytää taas toisensa uudelleen. Vaikka olen minä niinkin ajatellut, että ei se eroaminen huonoa kaikille tee. Onhan meillä nelikymppisillä vielä laskennallinen toinen mokoma edessä, joten kannattaa olla itselle rehellinen. Juhannuksena voikin sitten uudet sinkut tehdä taikojaan. Minä keskityn ruokaan ja arkionneen. Näin on hyvä.

Ompelu on hauska harrastus kopissa, mutta satumaisen mieluisaa sitä tulee, kun saa ommella laneilla muiden samanlaisten kanssa. Ja mieluiten tietenkin vuorokauden yhteensoittoon ja ilman keskeytyksiä (ruokaa ja seurustelua ei lasketa keskeytyksiksi). Alkukankeuksien jälkeen sain jotain valmistakin...

Selian Shalk Starsit ovat edelleen ihanat!

Ompeluystävältä saatu autokangas on herra U:n lempivaate. Kiitos ihana <3.

Selialta ostettu Laurenin kettukuosi on ihanaa.

Tämäkin kangas on ompeluystävältä, kiitos T-E!

Kankaiden yön kangasostos on yllätyksekseni erittäin mieluisa. Nappinjan kuosit ja kangaslaatu yllätti minut positiivisesti.

Ikasyriltä tilattu kangas pääsi vihdoinkin paidaksi.

Viljamin puodin pandat on tältä erää loppuun kaluttu. Viimeinen pikkupala pääsi paitaan, jossa muuten on raitaa kaikin päin.

Siinäpä ne lanien tuotokset perusvaatetta perusnaisen paininjalan alta.

Yksi lomalobotomia, kiitos.

Minä olen lomalla, vaikka aivoni ja kehoni luulevat edelleen tekevänsä töitä. Sisäinen toimistokelloni soittaa toki aamulla vartin myöhempään, mutta päässä pyörii edelleen työvuoden asiat. Kyllä tarvitsisi ihminen loman aluksi lobotomian tai vähintään kolmen vuorokauden nukutuksen, jotta pääsisi loman tuntuun hukkamatta ensimmäistä viikkoa turhan pohdintaan. Lomalla oleminen on muutenkin kamalan stressaavaa, kun siihen kiteytyy minulla kaikki vuoden aikana tekemättä jääneet taloushommat. Joka vuosi kesäloman aluksi sukellan piilotussiivouksen ja arkikiireen täyttämiin komeroihin ja käyn tavaroita läpi apinan raivolla. On se kyllä kiva yskiä vaatepölyä keuhkoistaan ja tuntea itsensä tehokkaaksi kotirouvaksi. Mutta siitä se alkaa, minun lomani, komerosta.

Kuusi vuotta on minun selkärankani kestävyys. Näin monta kesää jaksoin vastustaa trampoliinia, tuota lapsiperheiden pakollista puutarhan kaunistusta. Nyt meidänkin takapihalla sinertää. Vastoin kaikkia odotuksia olen rakastanut hankintaamme, huikea vehje. On se mahtavaa pomppia ja opetella volttia - ja hei, se onnistuu jo. Lisäksi puutarhan hoitaminen on huomattavasti helpompaa, kun pienin asisstentti on rajatussa kehässä ilman pakomahdollisuuksia.

Viime yönä minun piti viimeistellä paikallisen ompeluryhmän laneilta kotiutuneita kesävaatteita herra U:lle, mutta uudet kankaat ja ideat iskivät verkkokalvoille ja homma karkasi käsistä ja viimeistely muuttui ompeluksi. Tänään menen ompelimoon ja tulen ulos vasta, kun loputkin ompelukset ovat viimeistelty.

Käpysen Jokaiselle jotakin-trikoo ja Kngaskapinan gollege muuttuivat kesäsetiksi.

Paidassa on yhdistetty Sausage dog kaava luottokaavaan On the Road.

Takana ja hihassa kahleita.

Yritin ensimmäisen lomaviikon kunniaksi kaavoittaa itselle hihatonta paitaa. Kannattaa aina aloittaa kalleimmista kankaista, kun aloittaa kaavakokeilut. Siispä kaksi Noshin kesäuutuutta saksittiin...

Ja lopuksi huivi, joka on valmistunut aikaa sitten ja on ollut kaulassa lähes päivittäin. Kamala lanka neuloa, mutta lopputulos palkitsee.

Kevään ihanuudesta....

Kevät on kamalan rasittavaa aikaa. Töissä tuntuu tonnilasteittain velvoitteita kaatuvan niskaan ja mentaaliharjoitteiden avulla päivästä toiseen sinnittelevä työmyyrä, joutuu  vielä iltapäivisinkin valintojen ristituleen. Koko ajan pitäisi puuhastella kaikkea; puutarha huutelee rapsuttajaa, esiteinin hormonit hyrräävät, ikkunoissa kiiltelee klähmäiset kädenjäljet ja lapsen T-paidat ovat talvisäilössä kutistuneet napamittaan. Nauti siinä sitten uudesta vihreydestä, lisääntyvästä valosta ja lasten kasvusta. Minulla pukka leukaperiin stressimuhkuloita ja vyötärö häviää lopullisesti, koska sokerilla se naisen kone käy.

En pysty ymmärtämään slowshiftingiä tai kiireetöntä arkirakkautta, kun pölyrätti vaihtuu kuokkaan lennossa ja jokapaikka huutaa siivoamista. Ja sitten on laitettu kaikki merkittävät tv-tapahtumat samalle ajakohdalle, nimittäin "THE EUROVIISUT" ja jääkiekon MM-kisat. Joutuu vielä stressin päälle karsimaan yöunista. 

Jotta jos joskus saan selville sen ihmisen, joka keksi käsitteen ruuhkavuosi, laitan sille omin käsin ommellun pipon menemään ja kirjoitan myssyyn isolla "Einstein". Se ihminen on nimittäin pystynyt yhteen sanaan kasaamaan kaiken sen, minkä kourissa itse päivittäin kamppailen. On se ihminen tiennyt mistä puhuu.

Tässä viimeiset "kevätsetit". Kankaat raidallista resoria lukuunottamatta alles für shussenschössenistä, joskin paidan superihmiset lunastettu ompeluystävältä.

TAskunsuiden resoreista tuli vähän vahingossa leveä, mutta miellyttää silmää. Ja kaavana yllättävät Mock denim ja On the Road.

Onnit kummittelivat minun mielessä kankaan ollessa loppuunmyyty. Sain sitä sitten palan ja se ei sitten sytyttänytkään kankaana...onneksi paitana toimii.

Ikasyriltä kankaiden yönä tilatut Lunnit valmiina paitana. Ihana kuosi ja väri.

Seuraavaksi siirryn kesäsesonkiin. Katsotaan kypsyykö omenat ennen shortsejen valmistumista....

Nelikymppinen

Täytin neljäkymmentä vuotta muutama viikko sitten. On vaikeaa ymmärtää vanhenevansa, kun seesteisyys ja tasapainoisuus tuntuvat olevan yhtäkaukana kuin NASA:n luotaimet maapallosta. Ei taida minusta tulla onnellisesti hymyilevää ja tasapainoista keski-ikästä, joten suuntaan toiveeni vanhuusikään. Muutama muutos on kuitenkin tapahtunut. Kosmetologilla ei riitä enää kevyt kasvonkuorinta vaan naamalle levitetään happoa. Marketin hyllystä valitaan tukisukkahousut ja vakuutetaan koko elämä - rumaa naamaa ja roikkuvia tissejä lukuunottamatta.

Mutta on tässä etunsakin. Biologinen kello lopettaa nakuttamasta ja munasolut näivettyvät nopeammin kuin reilunkaupan ruusut. Ei tarvitse yrittää päteä töissä, kun tietää jo omat vahvuutensa ja etenkin ne heikkoudet. Ikänäkö korjaa miinusta ja lääkärit teitittelee. Onhan tämä sitten ihan hyvä, kunhan vaan saisi syödä enemmän lihomatta.

Ompelin jo hetki sitten U:lle hupparin, koska lapseni on löytänyt oman tyylinsä, johon kuuluu jalkapalloasun lisäksi vetoketjuhupparit. Täytynee aloittaa kirjekurssimuotoinen suggestio, jotta iki-inhokki vetoketjusta tulisi edes siedettävä.

Tämä on Herra U:n lempivaate, joka menee pesusta päälle.

Juhlahumusta on selvitty, joten taidan päästä taas pian ompelukoneelle. Materiaalia on hankittuna taas kerran riittämiin.