maanantai 8. lokakuuta 2012

Tästä se alkaa!

Olen aina pitänyt kädentaitoja tärkeinä. Arvostanut taitavia käsityöläisiä ja heidän tuotteitaan. Olen neulonut, virkannut ja kutonut. Ommellutkin olen. Olen melko taitava verhon käänteiden ompelija ja lahkeen lyhentäjä. Tyttöjen ollessa pieniä surruuttelin helppoja hameita, mekkoja ja huiveja. Mutta nyt jäädessäni kotiin hoitamaan kolmatta lastamme sain herätyksen. Haluan oppia oikeasti ompelemaan ja tekemään vaatteita.

Muutaman viikon haudoin unelmaa ja ajatusta, jonka jälkeen päätin toimia. Luettuani kymmeniä blogeja lastenvaatteiden ompelusta tulin vakuuttuneeksi siitä, että selvitäkseni kunnialla lasten vaatteiden ompelusta tarvitsen saumurin. Saumurin hankita oli raastavaa. Malleja ja vaihtoehtoja on paljon ja vain taivas tuntuu olevan hintakattona.

Tässä se nyt sitten on. Kone, jonka kanssa aion sukeltaa lastenvaatteiden maailmaan itse tehden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti