sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ihminen, jolla on labradorinnoutajan sielu

Minä en kärsi ikäkriisistä, tai niin olen julistanut läheisilleni. Ei pidä uhoilla, kun ei elämästä tiedä. Viimeiset viikot olen rypenyt elämäni suurimmassa ikäkriisissä. Tarkastellut peilistä tummentuneita viiksikarvoja, venytellyt silmäluomia ja surrut rutistuvia sormiani. Mutta onneksi töissä oli fysioterapeutin kuntotestit, jotka osoittivat minun olevan lihaksiltani erinomaisessa kunnossa. Mutta niinhän minä olen; olen aina ollut "vanttera jässikkä" ja voimakas. Minä siirrän kirjahyllyt ja kannan raskaimmat esineet, kehoni ei pelkää rasitusta tai mustelmia. Noh, täytyy myöntää, että vuodet ovat lisänneet kaaria ja kuhmuroita, mutta edelleen tunnen olevani vahva.

Sisäistä Jane Fondaa tuskin löydän. En pysty kuvittelemaan itseäni trikoissa jumppaamassa tai joogaamassa. Mutta eilen tuskan ollessa suurimmillaan tajusin, että minullahan on labradorin sielu! Minua ja tuota sympaattista koirarotua yhdistää monet asiat. Ensinnäkin pallo, en ole tavannut labbista, joka ei rakastaisi palloa. Minäkin rakastan palloilua. Kun valkoinen reikäpallo iskeytyy maahan syttyy silmiini hullun katse ja jaksan juosta vaikka maan ääriin ja olen valmis taistelemaan pallosta vartalo mustelmilla. Labradorin noutaja. Liikunnan jälkeen rupean välittömästi ajattelemaan ruokaa, ja ihan mikä tahansa ruoka tekee minut onnelliseksi. Labradorin noutaja. Minun ei ole vaikeaa maata ja nauttia läheisteni huomionosoituksissa. Lisäksi olen erittäin uskollinen niin parisuhteessa kuin ystävyydessä. Kiinnyn ihmisiin, joskus liikaakin. Labradorin noutaja. Vartaloni on lihaksikas ja vanttera. En ole sulava tai elegantti. Liikkeeni ovat enemmänkin kömpelöitä ja esineet tuppaavat tippumaan. Labradorin noutaja.

Ah, miten vapauttavaa on olla labradorin noutaja. Tämän vuosikymmenen viimeinen ikävuosi saa alkaa. Täältä tullaan uusi kymmen!

Olen minä ommellutkin ja aika paljonkin. Jotenkin vaan en ole saanut aikaiseksi kuvata ja bloggailla. Herra U on alkanut puhumaan ja kasvamaan samaan tahtiin. Perusvaatteita ommeltiin akuuttiin tarpeeseen. Tarhasetti ja yöpukuja. Meidän kamera vetää viimeisiään ja minua harmittaa, että kuvaukset menevät enemmän tai vähemmän kameran kanssa taajoessa. Ei minun hermoilla jaksa sellaista pelleilyä, joten onneksi jaksoin nämä kuvata.








Lisäksi paikallisessa ompeluryhmässä oli salainen vaateystävätempaus, johon osallistuin. Ommellessani toisille kaikki meni pieleen. Ihan yksinkertaisimmatkin asiat, jotka yleensä sujuvat omissa ompeluksissa noin vaan, menivät taajomiseksi. Kainalot kosteana päätin, etten koskaan enää osallistu mokomaan tempaukseen, ennen seuraavaa kertaa ainakaan. Mutta mihinkä siitä pääsee, sunnuntai ompelija on sunnuntai ompelija.

Tälläiset setit minä sain vaihdossa....


 Kiitos http://piikuompeloo.blogspot.fi/. Nämä ovat ihanat!


Ihan mielettömän herkullinen puutarhasetti. Kiitos  http://eetukkajataapero.blogspot.fi/.


9 kommenttia:

  1. Voi miten ihana teksti! Olet kyllä sellainen ihminen, josta pitää väistämättä, vaikkei koskaan ole tavannutkaan :) Onnea kohti seuraavaa vuosikymmentä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti labbikset on herkkiäkin. Tämä ainakin liikuttui sanoistasi.

      Poista
  2. Voi ihanuus sua ja sun juttuja! Jos siella on ikakriisi vuosikymmenen viimeisen vuoden alkaessa (ONNEA ONNEA miljuunasti halien kera) niin arvaapa vaan minkalainen RIISI taalla on kun se viimeinen vuosi siita vuosikymmenesta on loppumaanpain! KAAAAAAK! Ihan selkea labbis olet. :) Eika parempaa rotua voisi ollakaan. Ole vaan ihan rauhassa onnellinen labradorinnoutaja. Muhunkin noi kuvaukset osuu aika nappiin. Tosin vieressa makaa tappijalkainen makkarakoiruus! Itepainen orvelo, ikiliikkuja jos antaisi mahdollisuuden, rakastaa leluja, nauttii auringosta. itse voisin noista kuvauksista napata ton auringonrakastajan ja lelut (siis ompelukoneet, kankaat, puikot/koukut ja langat).

    VastaaPoista
  3. Pakko ihan ryhtyä lukijaksi, nämä sinun tekstisi ovat niin hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi. Ja hauskaa kuulla, että jaksoit lukea rustaamani tekstin!

      Poista
  4. Voi, ikäkriisi! Milloinkahan minulle tulee? Seuraava pyöreä luku on nimittäin 50! Ihan hurja! Labradorinnoutaja on kyllä sen verran ihana koira, että sitä minäkään en pelkää, vaikka aika koirapelkuri olenkin. :)

    VastaaPoista
  5. Ikäkriisi täälläkin oli ja meni,sehän on vaan numero :D Noutajat ovat aivan ihania koiria ja ehkä noista määritelmistä jotain piirteitä itsestänikin löydän...
    Ihania ompeluksia olet jälleen värkännyt ja tekstejäsi on aina ilo lukea !

    VastaaPoista
  6. Ihminen on just niin vahna, jollaiseksi itsensä tuntee ;) käyhän ikinuori kurkkaamassa sähköpostisi - voitit blogini arvonnassa!

    VastaaPoista