torstai 4. syyskuuta 2014

Viileää harkintaa etsimässä....

Viimeisen viikon aikana olen saanut tuta mitä tapahtuu silloin, kun ihminen innostuu sydänjuuriaan myöten jostain asiasta. Siltä katoaa täysin kyky ajatella ja hillitä impulsseja. Kangaspinoja mittaillessa ja ahdistuksen kasvaessa kiitin hiljaa mielessäni sitä etten ole koskaan kiinnostunut tällä intesiteetillä alkoholista, sikareista tai lambadasta. Pieni onni sekin, tosin ajatuksen tuoma helpotus oli lyhytaikainen.

Jotta kyllä minä meinasin hävetä silmäni päästäni, kun Insinöörin lempeällä kannustuksella rupesin kankaitani lajittelemaan. Pitää ihmisen olla puolihullu, että sen on täytynyt kaikki maailman kuosit tilata. Onneksi kankaista voi myös luopua. Nyt olen myynyt varastoja pienemmiksi ja voi kuinka keveältä oloni tuntuu. Mutta miten oppisi viileän harkitsevaksi, kun on syntynyt syttymään? Katsotaan opittiinko tästä vai manaanko vuoden päästä uudelleen tursuavia kangashyllyjä?


U:lla oli tarhakuvaus, ihanaa ommella kun siihen on oikea tarve. Tein kaksi settiä ja oikeastaan en edes tiedä, kumpi asuista löytyy kuvista. Jää nähtäväksi.


Viljamin Kuokkavieraat joustokollegea (IIIIHANAAA <3) ja Selian harmaata joustokollaria housuiksi ommeltuna.

Paidan kaava on uusimmasta lasten OB:n body katkaistuna paitamittaan.



 
 
 
 
Toinen yläosa on Selian uutuuskuosia, jossa pesukarhut puhaltelevat saippuakuplia.
 
 
 
 

 
Ompeluhuoneen siivous jatkuu varmasti. Samoin jatkan viileän harkinnan etsimistä sisältäni, ei ole ihan helpoin homma.
 
 


6 kommenttia:

  1. Ihanaa tarmoa keventää kangaspinoja, ihana U ja ihanat vaatteet <3

    VastaaPoista
  2. Söpöt setit! Minäkin perkasin kangaspinoja myymällä ja lahjoittamalla. Tuli tavallaan lupa ostaa uusia. ;)

    VastaaPoista
  3. Oi että mikä ihanuus tuosta kuokkiksista tuli, aivan mahtava! Ihania!
    Mä laittasin sen (mut mä oonki ny tällänen :D )
    Ihana pesukarhu paitakin on. Ja U :)

    VastaaPoista
  4. Kivoja paitoja! Kirjoitat aina niin mainioita juttuja, että blogisi on ihana piristys!

    VastaaPoista