sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystäväni

Minä olen onnellinen ihminen, sillä vierelläni on aina ollut ihmisiä, jotka ovat rakastaneet minua ehdoitta. Lapsuuden perhe, nykyinen perheeni ja etenkin ystäväni. Lämmöllä he ovat seuranneet purjehtimistani hupsusta tilanteesta toiseen ja osanneet ampua minut alas, juuri kuin meinaan pakahtua omaan erinomaisuuteeni. He ovat uskaltaneet sanoa, että olen ääliö ja olleet viisaasti hiljaa, kun sanoja ei ole tarvittu.

Mutta olenko minä hyvä ystävä? Tuskin. Iltaisin olen sosiaalisesti tyhjä. En jaksa soittaa tai mesettää. Vaan kyllä minun ystäväni tietävät, että he tekevät minusta onnellisen ja olen aina paikalla, kun he minua tarvitsevat. Kyllä ihminen tarvitsee ystäviä ja jokaisella pitäisi olla ainakin yksi sellainen ihminen, jonka kanssa nauraa lirahdukseen saakka.

Minä ilmoittauduin Homma ja huone-blogin haasteeseen intoa piukassa. Oliko viisasta olla lukematta värihaasteen suunnitelmat - ei ollut. Toisena haasteena oli jo minulle niin vaikeat paste(i)llit. Ei sitä sisälukutaitoa suotta Suomen koululaitoksesta painoteta ja ihan olisi hyvä keskittyikin. Mutta ilmoittaudutte on ja se siitä.

Tälläistä siitä tuli, kun paste(i)llit ja minä kohtasimme.


 Hyvää ystävänpäivää!

32 kommenttia:

  1. Ihana setti! Juuri oikeassa suhteessa pastellin sävyä :)

    VastaaPoista
  2. Ihana setti! Juuri oikeassa suhteessa pastellin sävyä :)

    VastaaPoista
  3. Vitsit kuinka hieno tuo paita on, ihan mahtava!

    VastaaPoista
  4. Tykkään lukea sun blogia, kirjoitat kiinnostavasti, lupsakasti. Mutta heh, naurattaa tuo "pastillit". Se värisävy on pastelli. Mutta mitäpä siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Automaattikorjaus toimii näemmä hyvin, mutta oikolukija huonosti! En ollenkaan huomannut!

      Poista
  5. Kaunis setti. Ihanan kekseliäästi käytetty pastellia :)

    VastaaPoista
  6. Tykkään! Kivasti käytetty pastelleja sävyjä ja lopputulos on kiehtova.

    VastaaPoista
  7. Eikös tuo ollut hyvä kohtaaminen?

    Mulla alkais olla energiaa kohtailla ystäviä enemmän, mutta ystävät ei meinaa ehtiä. Sekin on jännä vaihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisen elämä on täynnä jänniä vaiheita. Tuokin on varmasti minullakin edessä.

      Poista
  8. Mahtava paita, ihan oma Jussi-kuosi. Laitanpa blogisi linkin tuonne sivuille :)

    VastaaPoista
  9. Upea paita! Sanoisin, että vallan onnistunut kohtaaminen :)

    VastaaPoista
  10. Tosi kiva setti, paita on niin hieno! Ei tule toista samanlaista heti vastaan. :)

    VastaaPoista
  11. Tyylikkään yksinkertainen lopputulos, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin tykkään ja etenkin lapsi.

      Poista
  12. Todella hyvännäköinen setti! Kiitos blogistasi, kirjoitat niin mainiosti, että lirahdus nauruntyrskähdysten välillä on vaarana. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Tosi kiva setti! turkoosit salmiakit toimivat tosi hyvin harmaan kanssa!

    VastaaPoista
  14. Ihan tosi kiva idea nuo kuviot ja leikkaukset!! Värit sointuu yhteen tosi hyvin! :)

    VastaaPoista