Saamaton ompelija ompeli ja bloggasi.

Tunnustan olevani tällä hetkellä saamaton. Ompelukoneet eivät pärise, imuri ei hurise ja kattilankansia kolistellaan vain nälänhädän välttämiseksi, kulinaarisista nautinnoista viis. Kukkaro on ainoa, joka kiittää tästä. En ole innostunut kevään uusista kuoseistakaan, joita tuppaa ilmestymään monen kankaan viikkovauhtia. Herra Insinööri pitänee minua vihdoinkin täysjärkisenä ja minä itse olen huolestunut mielenterveydestäni.

Noshin kevätkankaisiin minä kuitenkin sorruin. Ihan vaan siitä syystä, että kyseisen firman kankaat ovat ompelijan urani ensimmäisiä WOW-kankaita. Meillä onkin selkeä rakkaussuhde kyseisten kankaiden kanssa. Edes pieni nuhjaantuminen pesussa ei haittaa suhdettamme, me vaan ollaan hyvä tiimi. Lisäksi laiskanpulleana ihmisenä, joka ei jaksa etsiä sitä täydellisen väristä resoria tai raitakangasta, arvostan paketti ajattelua. Kuinka kätevää onkaan tilata kuosikankaat, raidat ja joustikset yhdellä kertaa. Ei siinä mielikuvituksella keulita, mutta saapahan kerralla valmista. Vähällä ajalla ja aivokapasiteetilla varustettu ompelija kiittää ja palaa klikkaamaan kerta toisensa jälkeen.

Onneksi kevätaurinko lataa taas akkujani. Jospa tästä lähdettäisiin uuteen käsityömaniaan. Katsotaan. Kankaiden puutteesta se ei ainakaan jää kiinni, sen vannon.

Noshin norsuja ja viime vuotista raitaa. Joustokollege on Kestovaippakaupasta.

SAin vihdoinkin ommeltua Noshin talvivellun takiksi.

Toinen setti on U:lla päällä varmaan ensimmäisenä koulupäivänä. Miksi ihmeessä en osaa ommella sopivaa vaan kaikessa on kymmenien merien kasvuvara.

Noshin kevät uutuuksissa seikkailee valas.

 Kolmas setti onkin taas lyhythihainen. On varmaan sopiva kesällä 2015, joten ajaton raita valintana ihastuttaa erityisesti.

Raidalle sopii kaveriksi hyvin Käpysen Herrasmiehistä ommeltu takki. Tykkään.

Ja lopuksi kevätfiilistelyä...

Mitä tänään ajattelit?

Minä arvostan ihmisiä, jotka osaavat ajatella ennen kuin toimivat. Tai sellaisia ihmisiä, jotka ratkovat ongelmia pelkästään ajattelemalla. Sillä aikaa, kun minä kaivan mootorisahaa varastosta ja uhkaan purkavani koko tuusannuuskan viimeiseen tiileen, nämä ajattelijat istuvat ja ratkaisevat ongelman. Kyllä sitten harmittaa, kun on feispuukissa julistanut insinöörien typeryyttä ja liian kapeita ovia. Seuraavalla kerralla, kun jokin tavara ei näytä mahtuvan ovista sisään lupaan istua kahville, enkä kainalot kosteana huhki itseäni uuvuksiin. Raaka voima ei auta, ei. Enkä puhu pahaa insinööreistä, ehkä. Minä istun ja ajattelen. Täytyy vain toivoa, että tulee sitten mieleen joku kelpo ajatus, muuten menee hukkaan tämäkin opetus.


Minulta kysyttiin tässä hetki sitten, että miksi ihmeessä teen niin paljon käsitöitä. Minulta kysyttiin myös, että olenko ajatellut kuinka paljon minulla olisi aikaa muuhun, jos ostaisin vaatteet kaupasta. Totta, voin hetken hekumoida ajatuksella, että lopetettuani aikasyöpöt  ompelun, neulomisen ja muun näpräyksen keittiöni kiiltelisi. Miehelle ja lapsille olisi tarjolla courmet-ruokaa tasan klo 17 ja joka paikassa lentelevät langan pätkät olisivat vain muisto. Mutta ruokaa tarjoilisi todennäköisesti 150-kiloseksi itsensä syönyt takakireä rouva, joka hartiat korvissa kimittäisi lapsille kuinka lasin alla pitää käyttää alustaa. Olisipa se onnea, oi joi. Jokainen meistä tarvitsee jotain omaa, minulle se on käsillä tekeminen. Ompelu, leipominen tai neulominen ovat minun tapani ilmaista itseäni sekä saada hetki omaa rauhaa. Lisäksi itse tehty vaate on rakkauden osoitus. Se, että teet toiselle jotain kaunista pyyteettä on välittämisen teko.


Minusta tuntuu etten nykyään ehdi ommella lähes lainkaan. Mutta kyllähän minä ompelen, mutta valmista ei tule enää hetkessä, kun illan tunnit ovat rajallisia.

Viljamin puodin Sateentekijä-kangas ei ehtinyt marinoitumaan. Jes. Kisuliini-body koossa 86+.

Yrmeä ilmeinen kisu on aivan paras hahmo kankaassa, voi harmi, että tämä ilmeikäs veijari ei näy valkoisena. Mutta tärkeintä on, että minä näen hänet. Huippu tyyppi!

Bodyn kaveriksi ompelin uusimmasta Relaxed fit koossa 92. Isot ovat, mutta hauska malli. Sain jopa ommeltua taskut ja yllättävän siististi.

Ja hupmatkaa takatasku. Päätin tehdä vain yhden, koska kaksi oli silmiini liikaa.

Koska ompelu sujui tällä kertaa kuin tanssi, surautin housuille toisen paidan kaveriksi. Nanu, joka on uusi juttu kangasmarkkinoilla on tehnyt jo kaksi aivan ihanaa kangasta. Toisen jo ompelin ja nyt pistin paininjalan alle Linnut-kankaat.

Ja lopuksi ihanalle I:lle tehty mekko. Mallina on uusimman Ottobren Owl Princess pidenettynä ja helma kantattuna resorilla. Kiva kaava.

Rusetteja ja olympialaisia

Minä olen oppinut uuden taidon ja kyllä, se tuntuu huumaavalta. Ainoa haitta on, että uusi taitoni on pitsineuleen neulominen, joten ompelukoneet ovat joutuneet yskimään käyttämättöminä ompeluläävässä. Ranteita pakottaa ja silmissä sumenee, kun laji toisensa jälkeen lipuu televisiosta verkkokalvojeni ohi ja lanka juoksee puikoilla. Voi kuinka mielenkiintoista voi curling:kin olla, kun siinä sivussa saa tehdä langankiertoja.

Vaan olen minä ehtinyt ajattelemaankin, esimerkisiksi sprinttihiihtoa ja halfpipeä. Miten vaikeaa on muka hiihtää neljä minuttia ihan täysillä, ei voi olla ylitsepääsemätöntä. Ja sitä miten sillä Peetu-riepukalla hävisi se laskutuntuma ihan vasta Sotsissa. Että voiko muka olla niin kamalan hankalaa lasketella lumilaudalla rinteessä ja vähän kieppua ilmassa. Sitäkin olen ajatellut, että Enni:stä voisivat ottaa mallia. Menee rinteeseen paikat kipiänä ja tekee temppuja, joita ei ole koskaan kisoissa edes yrittänyt. Ja on se hyvä, että olympialaisiin on otettu uusia lajeja mukaan. On niin mukavaa seurata snoukkakilpailuja, joissa kisan aikana iloitaan onnistujien mukana ja kilpailijat onnittelevat toisiaan reippaasti! Toisaalta olisihan se vähän vistoa, jos kymmenen kilometriä räkä naamalla hiihtäneet ihmiset rupeisivat toisiaan maaliviivan jälkeen halimaan. Olisi tilaa lähtörivissä seuraavassa kisassa, kun oltaisiin laitettu taudit kiertoon.

Mutta on se hyvä, että olympialaiset ovat vain joka neljäs vuosi. Leviäsi minun takamukseni, jos joutuisin joka vuosi seuraamaan skeletonia, kaukalopikaluistelua ja curlingia. Mutta käväisin minä ompeluhuoneessakin lapseni pyynnöstä ja ompelin rusettikankaan uusimman OB:n kaavalla huppariksi keskimmäiselle. Ihana kaava ja kangaskin on huikean hieno. Ja ensimmäistä kertaa ompelin framilonia ilman kiroilua; kehitys kehittyy.

Parisuhdeterapiaa ompelukoneen ääressä

Minä olen aloittanut tämän päivityksen kirjoittamisen viisi kertaa ja yhtä monta kertaa poistanut. Joskus vaan kynä ei liiku tai ajatus. Viidennellä kerralla kirjoitus oli jo melkein lähetty, kun laitoin sen odottamaan. Seuraavana päivänä teksti ei enää vaikuttanutkaan yhtä rennon lennokkaalta kuin edellisenä iltana väsymyksen surkastuttamin aivoin. Kirjoittaminen on edelleen minulle kovin rakasta, mutta tuskaisaa.

Lähipiirissäni on ollut viime aikoina myllerrystä parisuhdesektorilla. Olenkin pohtinut paljon parisuhteita ja suhteettomuutta. Olen onnellinen, että Herra Insinööri tuntuu yhteisten vuosien jälkeen edelleen pitävän minua parahultaisen siedettävänä tyyppinä. Tiedän olevani aika usein rasittava, liian nopea ja kärsimätön. Lisäksi en perusta julkisista rakkauden osoituksista ja -julistuksista. Minusta on tarpeeksi suurta rakkautta tarjoilla aamukahvia, laittaa toisen auto lämmitykseen tai silittää selästä. Minä en pohdi myöskään onnellisuuttani tai sitä saanko suhteesta tarpeeksi. Tässä on hyvä.

 

 

Ommellessani olen antanut ajatuksieni ja tunteiden seilata vapaasti. Kyllä ompelu on vapauttavaa, samalla kun kone tikkaa menevät myös ajatukset jonoon. Tässä minun parisuhdeterapian tulokset:

 

 

Kaapissa marinoituneet ketut ja Selian huikean pehmeä velour.

Kangashamstereista ostettu työmaatrikoo ja samaiset housut.

 

Tällainen kokonaisuus.

Viimeisiä Viljamin puodin pandoja ja harmaata velouria Fabriinasta.

Käpysen trikoo, joka meinasi jäädä kokonaan ompelematta, koska kuosi on minusta aivan mielettömän ihana.

Kaveriksi Selian velouria sävyssä Jade.

Aivan mielettömän ihana uusi kuosi Nanulta. ja samat pöksyt.

Tässä toinen setti.

 

Herra Insinööri lienee tyytyväinen. Vihdoinkin sopivia vaatteita. Huomatkaa uudet KAM-nepparit, joihin olen aivan hullaantunut. Nämä ostin Kotimäen puodista, suosittelen!

Toppahousut ja sukupolvien välinen kuilu

Toppahousut, vaatekappale joka jakaa ikäpolvet kahtia. Katselen lämmöllä ja kaikkitietävänä esiteini-ikäistä lastani, joka potee joka aamu pahalaatuista toppahousuangstia. Tiedän motkottavani aivan turhaa, mutta joka aamu kerron munuaisten hyvinvoinnista ja mainostan "virtsiksen pelko, on viisauden alku". Ja aivan yhtä usein toivon, että lapseni muistaa nämä hetket toistaessaan samaa mantraa omalle jälkikasvulleen. Kai jokaisen teinin on palellutettava omat kinttunsa, korvansa ja sormensa pystyäkseen aikuisena nauttimaan lämmöstä. Minä pidän ylpeänä toppahousuja ja villasukkia, tuntuu etuoikeutetulta olla iässä, jossa palelu ei ole enää coolia.

 

 

Viime viikolla se viimein tapahtui. Herra insinööri totesi U:n tarvitsevan lisää vaatteita. Toden totta, pikku-ukko on vihdoinkin kasvanut ulos kesäisen ompelumaniani tuotoksista. Ah, vihdoinkin voin ommella oikeaan tarpeeseen. Viime viikolla sainkin ommeltua yllättävän paljon, mutta kaikki vaatekappaleet jäivät viimeistelyä vaille. Miksi ihmeessä leikattuja kappaleita on vaikeampi sietää kuin päättelyä vaille olevia?

 

 

 

Onneksi sain yhden setin pääteltyä valmiiksi. Tämän setin valmistuminen vei ainakin neljä kuukautta. Aarrekidin kankaat ovat ihania, mutta minun saumurini rei'itti saumat inhottavasti. Heitin leikin sikseen ja menetin hermoni. Onneksi muistini toimii toistaiseksi moitteetta ja muistuttaa minua säännöllisesti keskeneräisyyksistä. Myönnän olevani pahimman luokan suorittaja. Niinpä suoritin tämänkin loppuun, rahalla tästäkin selvittiin. Saumuriin uudet neulat ja koko setti uusiksi. Esikoinen hoiti väritykset ja U valitsi värejä.

 

 

 

Sovituskuvia saatte myöhemmin. Herra "Enainakaanseisotaiolepaikallani" ei suostunut yhteistyöhön. Ihme.

 

 

Bodyssä kaavana Kisuliini.

Housuissa kaavana Saimi, joista katkaistu lahje ja lisätty pitkä resori.
Bodyn kangas Aarrekid ja housujen kankaat Nosh.



Ompeluahdistusta ja valmistuneita

Työt alkoivat ja samaan tahtiin kuluneiden työpäivien kanssa laski minun jaksamiseni. Työpaikan oven sulkiessa ja kulkiessa pimeyden läpi autolle ei päässä liiku säkenöivää tai ainutlaatuista ompeluideaa, vaan jauhelihapaketteja, kaatuneita nokkamukeja ja joka paikkaan vyöryviä pyykkikasoja. Arki on ihanaa, mutta kyllä ikuiset kotityöt sylettävät välillä. Kun ei saa ommeltua sairastuu ompeluahdistukseen. Oireet ovat seuraavanlaiset: käyt vähän väliä ompelukoneiden luona, mittailet kaavoja ja kankaita saamatta aikaiseksi mitään. Puhut enemmän ompelusta kuin ompelet ja näet sekavia unia ompeluun liittyen. Ompeluahdistus poistunee ompelemalla.

 Pyykkejä viikatessa on aikaa ajatella. Ompeluahdistukseenkin ehdin löytämään syyn, kotityöt. Vaikka miehenikin osallistuu kotitöihin, tuntuu niiden määrä kasvavan jatkuvasti. Tänään yrittäessäni taltuttaa kodinhuoneen yhä pahenevaa "tuomionpäivän tilaa" muistin muutaman vuoden takaisen mainospätkän. Mainoksessa hekumoitiin pesuvapaita ikkunoita, jotta ihan turha keksintö. Kenen arkea likaiset ikkunat tai niiden peseminen kuormittavat. Ei ainakaan minun. Mutta rakkaat insinöörit, keksikääpä itsestään peseytyvä laatta- ja parkettilattia, iIkipuhto kaakelit tai pölyvapaa viilupinta. On nimittäin naista K-raudan edessä jonoksi asti. Ja mikäli en saa itsestään siivoutuvia tasoja tai lattioita niin elähän huoli, lottovoittokin kelpaisi. Kyllä minä sitten muutaman ihmisen lupaisin työllistää ja ilolla. Edellä mainittuja odotellessa kotityöt verottavat ompeluaikaa ja ainakin ideointia.

Selian laulukalat olivat minun ensimmäisiä "ihan pakko saada- kankaita". Onneksi minulla on arviointikykyä omien luomusteni suhteen ja päätin säilöä kangasta kunnes olen oppinut ompelemaan edes auttavasti. En tiedä halusiko maailmankaikkeus opettaa minulle jotakin vai mistä johtuu, että laulukalajumpperia ommellessa Pena meni rikki, kaksoisneula katkesi ja ompeluksesta tuli ompeluhuoneeni ensimmäinen UFO. Haalari huuteli minulle keskeneräisyyttään marraskuusta lähtien, mutta minä olin loukkaantunut koko vaatteelle. Tammikuussa uuden elämän aikakaudella viimeistelin haalarin loppuun. Ja kyllä minä siitä tykkään, vaikka enää en koskaan haudo kankaita, sen olen oppinut. Ommeltavaksi kankaat on tehty!

Laulukala jumpsuit Ottobren kaavoilla ja koossa 80cm. Hupun raitakangas Triteksiltä ja muut Saliasta.

Koska minusta pienet pojat jumpsuiteissa ovat ihania ja pelkään, että lapseni ei muutaman vuoden päästä haluakaan käyttää äidin ompelemia pukuja vaan pukeutuu kaupan hirviövaatteisiin, päätin ommella vielä toisen jumpsuitin. Tällä kertaa käytin Metsolan froteeta ja jätin hupun ompelematta. Ehkä hieman yökkärimäinen lopputulos, mutta ei haittaa.

Lopuksi ennen joulua bloggaamatta jäänyt tonttuasu. Valmistui kuusi tuntia ennen määräaikaa. Ennakoiminen ja minä emme edelleenkään asu samassa osoitteessa.

Yläosassa Kisuliini-body ja ompeluystävän (Mari <3) avulla leikattu tonttuhattu.
 Trikoo tilattu Seliasta.

Housut ovat Fabriinan velouria. Täydellinen väri.

Nyt ompeluahdistus on selätetty. Kunhan ompelen kangaspinoja pienemmäksi vapaudun kangasahdistuksestakin. Tervetuloa tervemielinen ompeluvuosi 2014!


Uusi vuosi vanhoilla mausteilla

Selvisin joulusta ja sain tehtyä joululahjat melkein ajoissa. Muutama aikuisten lahja valmistui välipäivinä, mutta aikuisten tontut voivat olla puolivallattomia ja holtittomia. En olisi koskaan uskonut tunnustavani tätä, mutta viimeiseten kukkaroiden ompelu oli jo silkkaa pusertamista. Ompeluilo, joka yleensä kuplii minussa oli kokonaan hukassa. Mutta niinhän se on, pakko tappaa tekemisen ilon aika tehokkaasti. Kyllähän sen jokainen peruskoulun käynyt tietää.

Olen vuosi kehuskellut noudattavani Marttojen vanhaa ohjetta "Siivoa komerot jouluksi, jos aiot viettää aattoiltaa siellä.". Tänä vuonna vielä aatonaattona näytti siltä, että perheemme nauttii kinkkua keittiön kaapeissa tai puhtauttaan kiiltävässä mikrossa. Valtava joulusotku ei tänä vuonna siistiytynyt kuin itsestään. Koska syyllinen on aina löydettävä, niin tällä kertaa sen täytyy olla lumeton luonto. Eihän ihminen voi ymmärtää tekevänsä joulusiivoa vesisateessa ja vihreiden nurmikoiden ympäröimänä. Mutta joulu tuli ja vei stressin.

Uuden vuoden lupaukseni on sama kuin viimekin vuonna. Lupaan sanoa ääneen mieleeni tulevat hyvät asiat. Viime vuoden aikana olen kehunut Siwan kassan kampausta, kertonut kassajonossa edellä olevalle mummolle hänen virkatun myssyn olevan täydellinen ja muistanut sanoa lähimmilleni kuinka onnelliseksi he minut tekevät. Hyvä lupaus. Ja loppu vuodesta lupauksesta oli tullut luonteva tapa. On oikeastaan helppoa löytää toisista hyvää, ihan tuntemattomistakin. Toinen lupauksistani koskee kuvankäsittelyä, jota lupaan opetella tulevan vuoden aikana.

Tässä vielä muutama joululahja. Valloittavalle, uniikille ja iso sydämmelliselle kummipojalle ommeltu paita. Hahmon valitseminen oli hankalaa, mutta valitsin lopuksi oman lempparini- Harmaa college on Triteksin ja loput kankaat varastoista.

Lisää kuvateksti

Serkkuni pojalle ompelin hupparin. Kerrankin kaikki sujui alusta loppuun saakka hyvin ja en joutunut tekemään yhteistyötä Rouva Ratkojan kanssa. Tähän saattaisi jopa tottua. Kangas on Majapuun .

Majapuun kaivurikangas on harmaa keltainen, ei sitä näistä kuvista uskoisi :D.

Aikaa ei jäänyt omien lasten lahjojen ompelemiseen, joten he saivat lahjakortit. Tälläiset kankaat ja mallit lapsille kelpasivat. Molemmat saivat väritellä omaa paitaansa ja paras kiitos oli, että paidat menivät välittömästi päälle.

Timantit käpyseltä ja siilit majapuulta.

Keskimmäiselle siilejä...

Lopuksi, kiitos kaikille lukijoille viime vuodesta ja mennään täyttä höyryä eteenpäin. Olkoon 2014 ompelun vuosi!