Kirjoittamisen tuskaa ja ompelun aloittamisen vaikeutta

Minun äitini on puuhastelija. Sellainen ihminen, joka vie jatkuvasti tavaroita paikoilleen, sipaisee pöytää puolihuolimattomasti liinalla ja asettelee piirongin päälle kauniita asetelmia. Minä olen myös puuhastelija, mutta minun puuhani tuottavat sotkua ja epäjärjestystä. Tässähän ei olisi ongelmaa mikäli olisin perinyt äitini taidon sipaisten pitää kunnossa paikat, mutta olen lähinnä erikoistunut piilotussiivoukseen ja kasaorganiseeraukseen. Onneksi minulla on vielä kolmekymmentävuotta aikaa hioa puuhastelijataitojani, peli ei vielä ole menetetty.

Kesäloman ensimmäisinä päivä sain vihdoin siivottua ompeluhuoneen kuntoon. On ilahduttavaa huomata, että ompelutilassani on parketti. Kerrottakoon sen olevan tammenvärinen, mikäli palaan jälleen kasoihin ja unohdan lattian olemassaolon. Nyt en olekaan pystynyt aloittamaan ompelua, koska pelkään kaaoksen palaavan ompeluhuoneeseen ja langanpätkien leijailevan jälleen kerran olohuoneemme tasoilla. Totuushan on, että siellä missä elää minun luovuuteni piilee myös hallitsematon kaaos.

Onneksi on tilanteita, jossa laiskinkaan ihminen ei voi olla ompelematta. Vauva. Ihana, pyöreä, vuosia odotettu ja toivottu ihme. Ystäväni on kulkenut pitkän ja kyynelten kasteleman tien äidiksi. Nyt sain vihdoinkin tavata tämä nuorenherran. Koska ystäväni, joka tuntee minut syntymästäni saakka, arvostaa tekemiäni vaatteita, ompelin ihanalle herra V:lle seuraavan asun. Ah mikä vauva ja miten onnelliseksi hän onkaan tehnyt läheisensä. Tervetuloa maailmaan Herra V.

 

Sateiseen kesään joustokollari (Ainolasta) jumpsuit. Pilvet eivät malttaneet leijailla jonossa, mutta eivätpä ne harrasta sitä taivaallakaan.

 

 

Elämäni ensimmäinen kietaisubody. Ihanaa huomata, että kehitys kehittyy. U:n ollessa pieni tällainen kanttaus olisi ollut mahdottomuus, mutta ei enää. Harmi, että taitaa bodyikäkin olla meillä takanapäin. Koskaan ei taidot tilaukset kohtaa. 

Trikoo Noshilta.

 

Kylmyys näyttää sääennusteiden mukaan väistyvän, joten voin aloittaa puuhasteluharjoitukset puutarhasta....tai ompeluhuoneesta. Ihan miltä minusta tuntuu sellainen on lomalaisen elämä.

 

Ompelutauko ja paluu koneelle

Minulla on ollut paljon tekemistä ja ajateltavaa. Jotta jaksaa on pakko välillä pakko luopua jostain. Minä sammutin koneet hetkeksi ja annoin aikaa muille hommille. Samalla sain hieman etäisyyttä ompeluun. Huomasin, että olin jälleen kerran sortunut luonteelleni hyvin ominaiseen sataprosenttiseen omistautumiseen. Jos olisin syntynyt lähi-itään olisin juuri se lapsisotilas ase tanassa, jota me täällä länsimaissa paheksumme. Minä olen paneutunut ompeluun juuri tuolla intensiteetillä ja lopputulos on se, että kadotin sen keveän, kuplivan alkuaikojen hauskuuden. Ryppynaamalla ei voi nauttia saumurin hyrinästä tai paininjalan polkemisesta. Huomasin vertaavani tekeleitäni ompeluryhmissä julkaistuihin töihin. Etsin tunteja kankaita netistä ja saadessani kankaat paininjalan alle, oli netissä jo kymmeniä kankaista tehtyjä vaatteita ja omissa silmissäni kangas oli jo "kulunut". Unohdin, että suurin osa ihmisistä pukee lapsensa valmisvaatteisiin ja näkee tekemäni vaatteet ihan toisin silmin.

 

Onneksi koneet eivät jääneet pölyttymään vaan kesä pyyhkäisi meille ja samalla tuli tarve tehdä kesävaatteita. Koska kankaat oli ostettu, ei auttanut muu kuin aloittaa ompelu uudestaan. Nyt minulla ei enää ollut ahdistusta kankaista tai malleista. Ompelin vaan lapselle tarpeeseen. Seuraavissa kuvissa on niin bloggaustauon aikana valmistuneita, kuin tuoreita kesävaatteita. Minä olen vapautunut pakko-ompelusta ja nautin taas hommasta. Kyllä ompelu on parhaimmillaan aika ihanaa!


Ensimmäisenä suuri edistysaskel, joka on valmistunut jo hetki sitten. Elämäni ensimmäinen joustavalle kankaalle ommeltu vetoketjullinen vaate. Eikä edes vetoketju kupruile!!!

Sampsukan froteesta ommeltu huppari ja se mainostettu vetoketju.

 

 

Triteksin tennarit bodyna, jonka kaavana on leveämmäksi ja nepilliseksi muutettu Kisuliini.

U on mopomiehiä ja tämä on lempi vaate, jota U osaa pyytää. Opopaata ja kangas Verson puodista.

Rotat Selialta ja caprihousujen frotee Noshilta.

Majapuun työmiehet pitkähihaiseksi ommeltuna ja shortsit Kestovaippakaupan JC:stä.

Lopuksi nostalgiaa. Minä olen lukenut Pupu Tupuna kirjoja. Onneksi ystäväni Heli asuu Oulussa ja sain sitä kautta itselleni pätkän tätä kangasta. Aivan ihana!

 

 Lupaan päivittää blogiani useammin ja istua ompelukoneelle, etenkin sadepäivinä.

 



Kevät on täällä, joten tötteröö!

Minä en koskaan ole ollut romantillinen ihminen. Haluaisin olla, mutta en ole. Käsi kädessä käveleminen on minusta vaivaannuttavaa, samoin julkinen pussailu. Minä arvosta arjen välittämistä. Sitä, että mieheni pesee autoni (ylin rakkauden osoitus) tai sitä, että kerran vuodessa mieheni kuorii minulle perunan. Ei tarvitse suotta toistella rakkauden sanoja tai kehua. Ihan riittää auton pesu, kosketus ohi kulkiessa tai lempeä katse eteisessä.

Keväällä ihmiset tulevat hulluiksi, ihan kahjoiksi. Olen tänä keväänä saanut seurata tuttavieni suhdekiemuroita ja olen läkähdyksissä pelkästään seuraamisesta. Ei minusta olisi uuteen suhteen. Onneksi nykyinen on aivan kelpo ja kestävä. Rakkauden huumassa, kun tuntuu ihmisistä katoavan yöunien lisäksi looginen ajattelu ja arjen hallinta. On se kuitenkin mukava vierestä seurata toisten puuhailuja, kun voi itse kellahtaa Herra Insinöörin viereen illalla ja aamulla herätä varmana siitä, että vielä illallakin ollaan yhdessä. Tunteiden huumaa ei ehkä ole samassa mittakaavassa, mutta enpä sitä kamalasti kaipaakaan. 

Minä olen ommellut ihan kauhean vähän. Kävimme Herra Insinöörin kanssa läpi kaappeja ja kyllä minä hieman pelästyin tehtaani liikatuotantoa. Ei kasvava lapsi tarvitse aivan näin paljoa vaatetta tai minä terapiaa. Tai jos tarvitsen lienee syytä hakeutua ihan oikean terapeutin pakeille ennenkuin lapseni hukkuvat vaatteisiin. Onneksi kohta tulee kesä ja kesävaatteita meillä ei ole liikaa. Taas kerran yksi syy miksi kannattaa asua Suomessa.

Keskimmäiselle ompelin tuuteista hupparin. Uuden OB:n kaava oli mukavasti erilainen.

Verson Tuutti-kankaasta keskimmäiselle huppari. Kahteen tuuttiin tikkasin pinkit tehosteet.

Näihin iloisiin kevätkuviin on hyvä lopettaa!

Ihminen, jolla on labradorinnoutajan sielu

Minä en kärsi ikäkriisistä, tai niin olen julistanut läheisilleni. Ei pidä uhoilla, kun ei elämästä tiedä. Viimeiset viikot olen rypenyt elämäni suurimmassa ikäkriisissä. Tarkastellut peilistä tummentuneita viiksikarvoja, venytellyt silmäluomia ja surrut rutistuvia sormiani. Mutta onneksi töissä oli fysioterapeutin kuntotestit, jotka osoittivat minun olevan lihaksiltani erinomaisessa kunnossa. Mutta niinhän minä olen; olen aina ollut "vanttera jässikkä" ja voimakas. Minä siirrän kirjahyllyt ja kannan raskaimmat esineet, kehoni ei pelkää rasitusta tai mustelmia. Noh, täytyy myöntää, että vuodet ovat lisänneet kaaria ja kuhmuroita, mutta edelleen tunnen olevani vahva.

Sisäistä Jane Fondaa tuskin löydän. En pysty kuvittelemaan itseäni trikoissa jumppaamassa tai joogaamassa. Mutta eilen tuskan ollessa suurimmillaan tajusin, että minullahan on labradorin sielu! Minua ja tuota sympaattista koirarotua yhdistää monet asiat. Ensinnäkin pallo, en ole tavannut labbista, joka ei rakastaisi palloa. Minäkin rakastan palloilua. Kun valkoinen reikäpallo iskeytyy maahan syttyy silmiini hullun katse ja jaksan juosta vaikka maan ääriin ja olen valmis taistelemaan pallosta vartalo mustelmilla. Labradorin noutaja. Liikunnan jälkeen rupean välittömästi ajattelemaan ruokaa, ja ihan mikä tahansa ruoka tekee minut onnelliseksi. Labradorin noutaja. Minun ei ole vaikeaa maata ja nauttia läheisteni huomionosoituksissa. Lisäksi olen erittäin uskollinen niin parisuhteessa kuin ystävyydessä. Kiinnyn ihmisiin, joskus liikaakin. Labradorin noutaja. Vartaloni on lihaksikas ja vanttera. En ole sulava tai elegantti. Liikkeeni ovat enemmänkin kömpelöitä ja esineet tuppaavat tippumaan. Labradorin noutaja.

Ah, miten vapauttavaa on olla labradorin noutaja. Tämän vuosikymmenen viimeinen ikävuosi saa alkaa. Täältä tullaan uusi kymmen!

Olen minä ommellutkin ja aika paljonkin. Jotenkin vaan en ole saanut aikaiseksi kuvata ja bloggailla. Herra U on alkanut puhumaan ja kasvamaan samaan tahtiin. Perusvaatteita ommeltiin akuuttiin tarpeeseen. Tarhasetti ja yöpukuja. Meidän kamera vetää viimeisiään ja minua harmittaa, että kuvaukset menevät enemmän tai vähemmän kameran kanssa taajoessa. Ei minun hermoilla jaksa sellaista pelleilyä, joten onneksi jaksoin nämä kuvata.

Lisäksi paikallisessa ompeluryhmässä oli salainen vaateystävätempaus, johon osallistuin. Ommellessani toisille kaikki meni pieleen. Ihan yksinkertaisimmatkin asiat, jotka yleensä sujuvat omissa ompeluksissa noin vaan, menivät taajomiseksi. Kainalot kosteana päätin, etten koskaan enää osallistu mokomaan tempaukseen, ennen seuraavaa kertaa ainakaan. Mutta mihinkä siitä pääsee, sunnuntai ompelija on sunnuntai ompelija.

Tälläiset setit minä sain vaihdossa....

 Kiitos http://piikuompeloo.blogspot.fi/. Nämä ovat ihanat!

Ihan mielettömän herkullinen puutarhasetti. Kiitos  http://eetukkajataapero.blogspot.fi/.

Kalevalainen monikäyttövaate

 

Minä kävin leikkikentällä, ei olisi pitänyt. Olen viime aikoina tullut siihen tulokseen, että leikkikentällä kannattaa keskittyä lapseen tai pitäytyä tutuissa ihmisissä.  Kuten suurimassa osassa lapsiperheitä, on meilläkin sairastettu menneenä syksynä ja etenkin vuoden vaihteen jälkeen todella paljon. Välillä tuntuu, että äitiys on sairaanhoitajan, lääkärin ja laitoshoitajan hommaa univajeella ryyditettynä. Päivittelin asiaa tuntemattomalle äidille, joka kysyi välittömästi kuinka pitkään täysimetin lastani. Rehellisenä ihmisenä vastasin, että U on saanut pulloruokaa sairaalasta saakka. Minun piti lisätä, että en voinut imettää fysiologisista syistä, mutta en ehtinyt vetää ilmaa edes sisään, kun uusi tuttavuuteni alkoi pitää monologiaan infektioiden ja täysimetyksen kiistattomasta yhteydestä. Siinä minä kiltisti kuuntelin seikkaperäisen selvityksen ryyditettynä sopivasti tilastotiedoilla. Hyvä puhe. Valmisteltu, ytimekäs ja sisälsi sopivassa suhteessa faktaa ja omia mielipiteitä. Lukioaikainen äidinkielen opettajani olisi puheen jälkeen hypännyt pystyyn ja osoittanut suosiotaan seisaallaan.

 

Kotiin kävellessäni mietin, että monia asia on varmasti syytäni. Mutta lapseni taudeista syntymästä hautaan saakka en aio kantaa syyllisyyttä. Minäkin olisin mielelläni valinnut täysimetyksen, kestovaippailun, luomuruoan ja lapsentahtisuuden , mutta aina valinta ei ole meidän kädessä. Hyvä niin.

 

Kävin Tampereen kalevalaisten naisten järjestämällä ompelukurssilla, jossa ommeltiin kalevalainen vaate. Olen nyt kaksi päivää väännellyt vaatetta uusiin ja taas uusiin malleihin. Aivan mielettömän nerokas vaate!

 

Kannan vaatetta ylpeänä, olenhan Kalevalainen nainen.