Ei kannata ihmisen suunnitella liikoja....

Maailmani kaatuu harvoin mihinkään ulkoiseen, mutta viime viikolla se oli lähellä. U:lla oli tarhassa ensimmäinen kuvaus ja illalla, aivan liian myöhään, sain idean ommella uudet Majapuut kuvausasuksi. Virheitä oli kaksi, ensimmäinen oli se ettei ompelukoneeseen pidä koskea kymmenen jälkeen illalla vaan siihen aikaan kannattaa avata televisio ja antaa aivojen seikkailla tyhjiössä. Toinen virhe oli se, että en sanonut haluavani lapseni kuvattavaksi asussa, jossa hänet aamulla tökkäsin tarhaan. 

Nyt minun, armottoman ompelijan, lapsi tököttää tarhakuvassa Lindexin liian pienessä ostobodyssä. Jeps. Hukkaan meni ne yöllä Penalle heitetyt uhkaukset ja ärräpäät. Olisi saanut olla tuokin kone rauhassa yöunillaan, jos tämän olisin tiennyt. Niin maailmankaikkeus on taas antanut opetuksensa. Ei kannata ihmisen tehdä suotta suunnitelmia, kun maailmankaikkeus on jo laatinut omansa.

Koska en oikeastaan osannut päättää ompelenko loppuun edelliset vaatteet vai teenkö kokonaan uuden asun, tein molemmat. Korjausmiehet valittiin lopulta kuvausasuksi.
Melkein meinasin olla bloggaamatta vaatteita, mutta hei, jäin henkiin.

Ja kukas se siellä pylvään takana heiluttaa vasaraa? Jälleen kerran suunnittelun kukkanen.... Tämän asun kanssa sopii mukavasti noin 8kk:ta sitten ommellut kirkkaan vihreät pöksyt. Ai, oliko niissä kasvun varaa?

Paidan kaava on On the road ja kangas Majapuulta. Nappilistan kohdistus on kyllä huippu!

Ja toinen...

Tässä Noshin ihanaa skootteria sahramin värissä. Hassu juttu, että kuvissa väri vaikuttaa enemmänkin keltaiselta. Ja kaverina tällä bodyllä on aikaisemmin valmistuneet siniset lökärit.

Seuraavalla kerralla pistän kuvausvaatteet erikseen pakettiin ja ison lapun päälle. Tai sitten en. Oikeastaan lienee ihan sama missä asussa oma lapsi loppujen lopuksi on kuvattu. Kuitenkin oma lapsi on kuvassa kaunis, oma ja ihmeellinen.

Me niin hävittiin tämä sota....

Minusta syksyn pimenevissä illoissa on oma kauneutensa. Voiko minään muuna vuodenaikana siivoaminen olla näin helppoa kuin syksyllä. Kaataa itselle lasin valkoviiniä ja sytyttää kynttilöitä, ja katsos kotona näyttää heti paljon puhtaammalta. Harmi ettei Ikean Ingvar-setä huomaa myydä tuoksukynttilöitä "Puhdas koti (Ajax-tuoksulla)". Annettakoon anteeksi. Ingvar-sedällä on ollut kamala kiire noiden litteiden laatikoiden ja expedittejensä kanssa.

Harmillisesti vain yksi luomakuntamme suurimmista vitsauksista tulee häiritsemään syyskodin rauhaa. Nuo siivekkään taistelulentäjät, banaanikärpäset. Kyllä on kaikki niksipirkan ja netin "näin pääset eroon banaanikärpäsistä"-vinkit koluttu. Olen jopa käynyt kemiallista sotaa Raid-pullon kanssa, mutta turhaan. Jään odottamaan ainoaa oikeaa asetta, pakkasta. Sittenpähän nähdään kuka tämänkin sodan voitti. Siihen saakka täytynee vaan jatkaa epätoivoista metsästystä ja muistaa hymyillä aamulla keittiönkaapeilla iloisena istuksiville syksyn kuokkavieraille.

Vanhin rakkautemme hedelmä muistutti minua viimeisen postauksen jälkeen, että hänkin haluaisi uusia itseommeltuja vaatteita. Myönnän viime aikaisten ompelusten keskittyneen itseeni ja U:hun. Osui ja upposi, joten tänään aloitin aamun leikkelemällä lapsen toivekankaista hänelle kotiasun (jota kuulemma tullaan pitämään myös koulussa).

Kankaat on Triteksiltä. Paita Nansoa ja housut harjattua collegea. Paidan kaavana Ruler (146) ja housujen kaavan olen piirtänyt itse käyttäen pienempää kaavaa apuana. Hyvät tuli.

Huono työntekijä ompeli puudelia.....

Minä pidän työstäni. Ihan oikeasti pidän. U puolestaan ei pidä siitä, että minä käyn töissä ja viis veisaa aamuisin päiväkotielämästä. Mielipiteensä hän ilmoittaa kovaa ja korkealta. Päivisin U leikkii ihan rauhassa, mutta aamuja pelkään minä yhtä paljon kuin U. Huutavan lapsen tarhaan jättäminen on kamala aloitus päivälle. Ja kiitos vaan kaikille niille, jotka hokivat lapsen tottuvan nopeasti tarhaan viemiseen. Ei totu helposti tai pian.

U on tehnyt minusta myös osa-aikaisen työntekijän. Tilastollisesti olen tehnyt sairaanhoitajan hommia lähes yhtä taajaan, kun olen tehnyt täyden työviikon. Tunnen itseni huonoksi työntekijäksi, kun joudun jäämään hoitamaan sairasta lasta. Se on kuitenkin helpompi kestää kuin sen, että kokisin itseni huonoksi äidiksi ja jättäisin sairaan lapsen muille hoidettavaksi. Kukaan ei ole sanonut minulle mitään poissaoloista, minulla on näet suuremmoisia työkavereita. Olen onnellinen siitä, että saan ympäröityä itseni itseäni paremmilla ihmisillä. Osaan syyllistää itse itseni suorastaan kadehdittavan hyvin. Minun järkähtämätön yliminä ulvoo lähes taukoamatta poissaoloistani, voisi tuokin hetkeksi hiljetä.

Viime perjantaina Saumanvara-ryhmässä oli huikea SavaWay. Sain sen kautta tutustua kahteen ompelijaan, joiden kanssa muodostimme ryhmän. Kiitos seurasta Marja-Liisa ja Eija. Kahdessa tunnissa ryhmämme "Ratkoja hukassa" ompeli sauhuten. Tämä setti lähtee ihanalle I:lle myöhästyneenä synttärilahjana.

Puudeli-trikoo oli se rypyssä tai ei on Viljamin puodin huipputuote. Leggarit on Marimekon trikoota.

Paineessa ne timantitkin hiotuu, joten tässä elämäni ensimmäinen pisarahalkio ja helmaan tein tuollaisen sipulimallin ihan vaan kanttaamalla. Minä niin rakastan kantikääntäjää.

Tasku kalleuksia varten. Kaava on muokattu On the Roadin pohjalta.

Älypuhelin, älyttömin nimi ikinä

Joskus minä kaipaan "vanhoja hyviä aikoja". Siis niitä aikoja, kun torin puhelinkopista soitettiin kohmeisin sormin isää hakemaan tai sovittiin treffit kaverin kanssa kahvilaan. Ei nimittäin ollut vielä älypuhelimia, joita rapsutella koko ajan, ihan vaan jouduttiin keskustelemaan ja keskittymään toiseen ihmiseen. Minä nimittäin olen ruvennut pohtimaan tuota yhdessäolon käsitettä. Yhä useammin ihmiset istuvat lähekkäin, mutta sen sijaan että keskittyisivät olemaan yhdessä tsättäillään 300 muun ihmisen kanssa internetissä. Jotta onko se sitten sitä yhdessäoloa, no ei ole.

Ja kyllä se minua ihmetyttää, että samassa paikassa olevat ihmiset laittavat ilmoituksen naamakirjassa seinälle, jotta ovat samassa paikassa ja kehuvat hauskuutta toistensa feispuuksivuilla. Jotta ei ole kuitenkaan niin hauskaa, että toiselle sitä viitsisi ihan sanoa. Niin on mennyt ihmeelliseksi maailma. Ja älkää luulko, että olisin pekkaa parempi tässä asiassa. Tunnustan räplääväni ihan liikaa puhelinta, sen sijaan, että olisin ihan vaan läsnä. Ei kasvanut minunkaan äly älypuhelimen myötä. Niin, että välillä tuumin tuon älypuhelinnimityksen olevan kuluttajan harhaanjohtamista. Tai sitten sillä tarkoitetaan sitä, että käyttäjän täytyy olla älykäs hallitaksensa vekotinta, eikä toisin päin. Paljon on ihmisellä opittavaa tässäkin suhteessa.

Uusi työ on ihana. Mutta kauhean väsyttävä. Ja ei ole minusta ompelemaan saumaa maanantaina ja seuraavaa tiistaina. Meinaavat keskeneräiset ompelukset karata uniin. Joten olen sitten ommellut ihan perusvaatteita. Mussukoiden kankaat tilasin hetki sitten. Ensin pidin niitä hieman tyttömäisinä, mutta eikös tuo lehmä ole aika kiva myös pojalle ja siilit myös. U kiittää häissä, kun laitetaan kuvakimara rullaamaan.

Mussukoiden ihana jersey ja Triteksin musta resori. Kaavana moneen kertaan muokattu On the road, joka on saanut himpun verran pituutta helmaan ja jotain muutakin....en vaan muista mitä.

Mustat velluhousut, kaikkien värikkäiden paitojen kaverit.

Samalla kaavalla Mussukoiden Siili-kankaasta. Ensi oli hieman epäileväinen tämän kankaan suhteen, mutta lehtien muututtua punaisiksi tämä onkin minusta yksi ihanimmista kankaista.

Postaus tällä kertaa ilman sovituskuvia. Parhaatkan mallit eivät aina pysty työskentelemään, etenkään kuumeisina.

Poika vie äitinsä kauneuden, mutta jotain rajaa sentään!

U on kauan kaivattu ja odotettu lapsi. Hyvää kannattaa ilmeisesti odottaa, sillä U on ihana. Niinhän jokaisen lapsen  pitäisi vanhempiensa mielestä olla. Raskausaika ei ollut mieltäylentävä; raskausdiabetes, makuuttamista ja naama kukki jatkuvalla syötöllä. Ihmiset lohduttivat ja sanoivat, että poikaa pukkaa. Mutta eikö mikään riitä? Naamani ei ole palautunut ennalleen synnytyksen jälkeenkään. Nytkin leuka on kipeänä ja punaisena paiseista. Ärsyttää. Toisaalta teini-iässä en saanut lainkaan nauttia Clerasil-elämää, joten joskus kai tämäkin on koettava. Maailmankaikkeudella on omituinen huumorintaju.

Melkein kuukauden töissä olleena voin todeta jääneeni henkiin. Edelleen olen kateellinen tarhantädeille, jotka saavat nauttia lapseni seurasta päivän parhaat tunnit. Minä onneksi saan leikkiä edes ne muutamat hetket illasta ja katsella tuota ihmettä nukkuvana. Töiden alkuun tein muutaman uuden vaatteen. En laittanut niitä tänne, koska aluksi tuntui, että näiden vaatekappaleiden paikka on kierrätyskeskuksessa. Mutta naisen mieli on muutoksille altis ja olen ottanut molemmat vaatteet aktiivikäyttöön.

Jemma-trikoo on Verson puodista. Tunika on kaavamuunnossa jostain OB:n naistenpaidasta.

Vankeinhoitolaitoksesta päivää. Trikoo on Triteksin pala ja tuollaista laskeutuvaa ja ohutta. Kaava on sama kuinylemmässä vaatteessa.

Kerrankin raidat kohdistuivat aika nappiin. Harmi, että unohdin vetää tässä kuvassa vatsaa sisään, mutta menköön. Kaunis iho on mennyttä, mutta pullea pallea pysyy vaan.