Tahti pahenee, otetaan aikalisä!

Minä jouduin käymään tänään puhelinkaupassa. Rakastamani nokialainen päätti ryhtyä lopullisesti toimintalakkoon ja minun hermoni ei enää riittänyt maanitteluun. Puhelinkaupassa minua palveli ystävällinen nuori herra. Kärsivällisesti hän selitti minulle uusimpien mallien hienouksia, mutta mitä pidemmälle hän ominaisuuksien luettelussa pääsi, sitä kiintynemmäksi minä vanhaan Niemiseen (puhelimeni kutsumanimi) kävin. Siinä minä valitsin kauniisti kiiltelevää Lumiaa ja samalla silitin hellästi Niemistä, jonka kolhuinen kuori ja paksu vyötärö oli minulle niin tuttu. Ääni väristen kerroin myyjälle, että oma puhelimeni oli upea yksilö ja että tunnen suurta nostalgiaa sitä kohtaan. Nuori herra sanoi yhtyvänsä nostalgiaani, koska minun puhelimen malli on nykyään jo harvinainen. Siinä me seisottiin vanhat ja väsyneet, minä ja Nieminen. Huomenna Nieminen lakkaa toimimasta, ovat kutistaneet tässä välissä SIM-kortitkin. Minä yritän tulla toimeen Lumian kanssa, ehkäpä joskus tunnen sitä kohtaa samaa kiintymystä.

Olemme lähdössä lomalle. Piti pakata. Minä ihan vähän ompelin, salaa. Esittelen salavaatteet tuonnenpana, mutta nyt eilen bloggaamatta jääneet vaatteet. Nyt minä ja koneet huokaisemme hieman, ennenkuin U:n vaatetilanne menee ylitarjonnan puolelle. Ilman sähköä on hankalaa ommella, joten ensi viikon ajan laulakoon virkkuukoukku.

Pitää vielä kertoa teillekin, U:n ensimmäiset askeleet on nähty. Minä olen nyt taaperon äiti. Ilo sekoittuu haikeuteen, oi elämää.

Kisuliini kauan marinoituneesta Metsolan kankaasta.

Tilkkukorista tilattu Hurja kuningas-kankaasta body. Ihana Kangas ja kuosi.

Bodyille kumppaniksi EK:n ohuesta farkusta lökärit omalla kaavalla.

Ja sitten ihan vaan loppuun Seliasta tilatusta Kroko-kankaasta valmistunut setti.

Ompele kuin viimeistä päivää!

Viime sunnuntaina se jysähti. Minusta tulee työssäkäyvä ihminen ihan muutaman viikon päästä. Ohi ovat ajat, kun saa U:n päiväunien aikaan kampeutua ompeluläävään ja suruutella. Iski pakokauhu ja ahdistus. Ei töistä, sillä olen siitä harvinainen ihminen, että pidän työstäni suurimman osan aikaa. Mutta välttämättäkin kuva kiireisestä ja aikataulutetusta arjesta sai palan nousemaan kurkkuun. Melkein rupesin itkemään, kun ajattelin yksinäistä ompeluhuonetta, Penaa ja varahenkilö P:tä. Ne kun ovat tottuneet äkkiväärän ompelijan seuraan ja minä päässyt kiintymään heihin. 

Paniikinomaisesti minä aloin ompelemaan. Ihan vaan varastoon. U:lle tarhavaatteita selitin. Heikkopäistä, sanon minä. Seuraavaksi surffasin ompelukoneliikkeiden sivulla, otetaan paras kone markkinoilta, huokailin. Koska jos ihmisellä on kallis kone, kaikista kallein, on sen pakko ommella. Sekopäistä, sanoin minä. En tilannut konetta, tilasin kankaita. Ihan vaan vähän, hellitelläkseni levotonta mieltäni.

Viisi vaatekappaletta myöhemmin voin sanoa, että jatkan ompelua töistä huolimatta. Eihän töitä tehdä ympäri vuorokauden. Kiitollisena saa taas aloittaa ruoanlaittoa.
Tälläistä jälkeä syntyy, kun ompelee "varastoon".

Päätin pistää kuosit sekaisin. Kalastaja-trikoossa on kivissä raitaa ja palloa, joten olkoon tässäkin.

Bert-body (OB4/12) koossa 86, liian iso. Kalastaja-trikoo on Majapuulta ja pallotrikoo Triteksiltä. Raidat ovat Marimekkoa ja saatu rakkaalta ystävätä.

Housut harmaata joustista ja ommeltu ompelijaystävän piirtämällä ja lahjoittamalla kaavalla. ihanat.

Settinä.

Sovituskuvia...

Tästä syystä siivoaminen puhuttaa. Ensin syötiin lautaselta ja pöydältä. Jälkiruoka nautitaan suoraan lattialta, minulla on ikävää koiraa....

Kun ei mieli näistä vielä tasaantunut ompelin jumpsuitin Mussukoiden Sienitalojoustiksesta. Ihana, mutta sopinee pitkään tämäkin. Vetskaria ei tietysti ollut varastossa, joten vaihdoin nepparit keskelle suittia. Kiva tämäkin.

Lopuksi muutama sovituskuva.

Kaksi viimeistä vaatetta täytyy esitellä myöhemmin, loppui niin ompelijalta kuin mallilta maltti.

Quick and easy, jepulis!

Kävin alennusmyynneissä, ei olisi pitänyt. Alkoi vaan ahdistamaan oman vyötärön lisäksi vaatteiden hinnat. Lasten vaatteet eivät maksa mitään, kun hinnat on leikattu puoleen. Miten kukaan Intiassa voi saada reilun korvauksen työstään, kun body maksaa 3€. On kyllä vaikeaa olla kuluttaja ja tehdä oikeita valintoja. Ainoa tie taitaa olla ommella itse.

Samalla reissulla menin vessaan. Käsienpesualtailla oli kaksi nuorta äitiä, jotka puhelivat ajankäytöstä. Eivät kuulema ehtineet tekemään mitään muuta kuin siivoamaan ja laittamaan ruokaa. Kyllä minä pöntöllä pyörittelin silmäni, kun kertoivat kaksi kertaa viikossa pesevänsä lattiat, imuroivansa joka päivä ja pyyhkivänsä pölyt kerran päivää. Olivat ihan kauhean rasittuneita, nuo pikkuäidit. Siinä minä sitten istuin miettimässä valintoja. Meidän kotona saattaa olla sotkuista ja joskus jopa läikkäistä, mutta minulla on aikaa ommella ja leikkiä. 

Kun aloitin ompelemaan viime syksynä tilasin Ottobrelta kaavasetin, jonka nimi oli harhaanjohtavasti Quick and easy. Kaava-arkissa oli body ja haalarit.  Ei tiennyt aloitteleva ompelija ettei kanttaaminen ole helppoa tai haalarin olkainten siististi ompeleminen on edelleen osastoa "hankalaa". Jotta ihan oli harhaanjohtava nimi tuollakin paketilla. Mutta kehitys kehittyy ja nykyään kanttaaminen onnistuu usein miten hyvin, etenkin kun olen saanut hankittua kantinkääntäjän ja asentanut sen viereen patentin, jotta tulee kaunista kanttia.

Haalarin kaava on siis Ottobren Quick and easy ja kangas on Verson puodin Sokerihiirtä.

Haalarin alle puettavaksi peruspaita, johon tikkasin helmaan koristetta. Aika kiva.

Settinä.

 Sovituskuvia...

Ja lopuksi kantinkääntäjäkikka. Kantinkääntäjä on ihana vehje, mutta tiukoissa kurveissa saa ohjailla kangasta ettei tikki tipu resorilta. Aluksi työntelin kangasta ratkojalla ja pienellä ruuvarilla, kunnes välähti! Teippasin paininjalan alhaalla ollessa sen viereen ompelukoneen neulalaatikon kannen nurinniskoin. Aivan huippua, ei tarvitse tökkiä ja tikki pysyy prikulleen kohdallaan!

Ensin se ompeli ja sitten se rokkasi pohkeensa helliksi

Ihmisen, jopa puolihuolimattoman ompelijan, on hyvä käydä festivaaleilla. Jättää lapset puolisolleen ja nauttia vapaudenhuumasta, joka syntyy ystävistä ja hyvästä musiikista. Tai ei sen musiikinkaan tarvitse olla niin hyvää, huonompikin kelpaa hyvän ystävän kanssa. Onnistuneen illan tunnistaa siitä, että seuraavana aamuna suussa maistuu sopivasti happamalta, pohkeet huutavat tanssimisesta ja poskiin sattuu jatkuvan nauramisen takia. Elämä on kuulkaa paljon parempaa, kun käy välillä hengittämässä elämää ennen lapsia. On kyllä seuraavana päivänä huomattavan paljon mukavempaa olla taas tylsä äiti ja ompelija.

Mutta olen minä muuttunut. Rokissa kävin sanomassa viidelle ihmiselle, etä heillä on kivasti itseommellut vaatteet. Kehuin ompelijan Aita-kankaasta ompelemaa paitaa ja kysyin kuuluuko hän veispuukin ompeluryhmiin. Vaklasin itseommeltujen vaatteiden nimilappuja ja tunnistin kaksi plogistin tekemää vaatetta. Ei näemmä pääse ihminen festareillakaan täysin irti ompeluhuumastaan. Kai minä olen sitten ihan vinksahtanut, kai tällekin löytyy jokin diagnoosi? Ompelumania tai jotain? Ja jos sellaista ei ole niin hyvä olisi kehittää, ei ole hyvä olla ihmisen ihan terve.

Ennen reissua ompelin, tai siis luulin ompelevani lahjaa, Käpysen uutuuskankaista. Mikä ihme siinä on, että omille tehdessä vaatteet onnistuu, mutta lahjat tuppaavat menevän säännönmukaisesti ihan vinksalleen? Ei tätä settiä kenellekään voi antaa, luulevat minun vitsailevan ompeluharrastuksellani. Eipä mitä, kyllä tämä setti tulee käyttöön U:lle ensi keväänä tai seuraavana....

Hupparin kangas on Käpysen salmiakkia ja body on saman liikkeen. Kaavat ovat vanhat tutut Stardust ja Kisuliini....

Lopuksi vielä Herra Insinöörin mielestä paras body ikinä. En ehtinyt sitä edes kuvata ennnen käyttöä.