Kankaita ja arskaa!

Minä olen tässä viime aikoina miettinyt tätä kankaiden sielunelämää oikein urakalla. Nykyiset kankaat taitavat olla melkoisia hienohelmoja. Jo ensimmäisessä pesussa toiset kankaat kitsahtavat, vetävät kieroon, värit leviävät, pinnalle syntyy pesunukkaa....mokomat puuvillaletut ovat ailahtelevampia kuin allekirjoittanut huonona päivänä. Ja se on paljon se. Pyykinpesijöiden pitää puolestaan olla kemian ja fysiikan tohtoreita, joiden täytyy osata valita juuri oikea pesulämpötila ja pesuaine. Koneeseen täytyy tämän lisäksi työntää värinkerääjä ja lähettää hiljainen rukous yläkertaan, jotta tällä kertaa kangas tulisi ommeltavassa kunnossa ulos koneesta. Ja sitten, kun vahinko on tapahtunut ja valitat harmaantuneesta tai väriviallisesta kankaasta saat joko superhyperhyvää palvelua tai sitten sen perinteisemmän "ei meille ole tullut yhtään muita rekloja tästä kankaasta" tai "oletko pessyt kankaan väärässä lämpötilassa/väärällä aineella tai liian tummien vaatteiden kanssa". "Kyllä minä en tätä ymmärrä", sanoisi mielensäpahoittaja ja sanon minä.

Juu, jotta joutuu tässä jännittämään aina niin oman ompelutaidon lisäksi kankaiden sielunelämää. On tämä ompelu siis melkoista jännitysnäytelmää. Joten kaikki, jotka haluavat elämäänsä suuria tunteita voivat suunnata kangaskaupoille ja kaivaa ompelukoneet esiin. Eipä tarvitse etsiä jännitystä baareista tai nyrkkeilykehistä, jos joku niistä sitä etsii. Pysyy nenäkin suorassa.

Onneksi on ihania kangaskauppoja, joissa ymmärretään palvelun päälle. Ja aivan upeita pieniä kangasliikkeitä, joiden omat kankaat jaksavat yllättää laadulla ja kuoseilla. Niille minä nostan malja!

Miehen tauti jatkuu. Ja minä jatkan talviloman viettoa ommellen. Minusta tämä Onni & Ilonan Aurinko-kuosi on ihana.

Kisuliini kaava koossa 80, joustofrotee Naperonutusta ja musta resori Seliasta. Miikkareista kopioidut haaremihousut omalla kaavalla. Takamukseen laitoin yhden auringon. Housut ovat gollegea ja kangas on omista varastoista kaivettu. Raidallinen resori on Majapuusta.

Kamera meni pilaamaan minun hyvät kuvat. Oikeasti lahkeet ovat yhtä leveät ja saman malliset. Mutta eipä siltä näytä tässä kuvassa.

Ja jos minä joskus jään työttömäksi toivon, että Eurokangas palkkaa minut mainossuunnittelijaksi. Ensimmäiseksi tuotteekseni ottaisin heidän myymänsä kaksipuoleisen liimakankaan. Sille keksin tänään osuvan mainostekstin:

Vihdoinkin tuote niille, jotka tahtovat applikoida huonosti tai purkaa helvetisti.

Minulle myyty liimakangas ei tarttunut, ei mihinkään. Kokeilin jopa vessapaperiin. Ei tartu.

Pieni askel ihmiskunnalle....

mutta suuri askel minulle. Aloittaessani ompelemaan vannoin etten ainakaan bodyja ompele, niitähän saa H&M:ltä muutamalla eurolla. Bodyja olen sittemmin ommellut melkein urakalla. Seuraavana vannoin etten ainakaan itselle ompele, väärin manasin. Viimeisenä ilmoitin itselleni vakaalla rintaäänellä, että ainakaan vuoritettuja vaatteita EN ompele. Juu, nyt on helppo ymmmärtää miksi silava istuu lanteillani ja kaappini tursuilevat tavaraa. Minulla ei ole minkään valtakunnnan päättäväisyyttä tai ainakaan en ajattele ennen sanomista. Harmi, mutta minkä sitä luonnolleen voi.

Koska mieheni päätti sairastaa vielä päivän, päätin minä ommella. Ompeluprosessin aikana kävi selväksi, että luetun ymmärtäminen ei kuulu vahvuuksiini. Yritin tavata Ottobren ohjeita ääneen ja hiljaa mielessäni. Mutta ymmärrys oli melkein yhtä sujuvaa, kuin minut olisi laitettu kiinalaisten keskelle keskustelemaan ohitusleikkauksista. Huppari onkin ommeltu yrityksen ja erehdyksen taktiikalla. Näin jälkiviisaana sanoisin, että ensimmäinen vuoritettu vaate kannattaisi olla jostain muusta materiaalista kuin joustofroteesta. Miksi ainoa viisauden muoto, joka tuntuu minulta löytyvän on tuo jälkiviisaus. Missä minä olen ollut, kun on jaettu harkintaa, pitkää pinnaa ja tarkkuutta. Vessajonossa?

Oikeastaan mikään osa valmiissa hupparissa ei kestä lähempää tarkistelua. Liian lyhyt vetoketju, kupruileva helma....loputon lista virheitä. Niiden luettelu olisi pikkusieluista, sillä oikeastaan minussa kuplii ilo siitä, että uskalsin. Tässä hupparissa ei ole kyse siis täydellisestä ompeluksesta, vaan omien rajojen ylittämisestä ja oppimisesta. Seuraavalla kerralla olen jo paljon viisaampi. Täytyy löytää täydellinen kangas ja kokeilla takin ompelemista uudelleen.

Joustofrotee on Viljamin puodin Mustikka-kuosia. Vetoketju on Nokian omasta puodista Salosen tekstiililtä . Nappi Tiimarista.

U:ta naurattaa. Samaa ilmettä ei näkynyt äidin kasvoilla ommellessa, ellei tuskanirvettä lasketa.

Peppi ja Sateenkaari-ilo

Ompeluhuoneessa on ollut hiljaista. Pyhä Yrjö löysi osoitteemme ja kolusi läpi meidät kaikki vuorotellen. Noh, nyt tuo vänkä kaveri on saanut leikkiä meidän kaikkien kanssa, joten voimme jatkaa lomaa kohden terveinä.

Koska ompelupöksä on ollut luvattoman hiljainen, laitan tänne bodyn, jonka ompelin jo viime viikolla. Tuo Peppi-kangas on aika kivaa, mutta kuvissa se iski minuun enemmän kuin saatuani sen käsiin. Onneksi valmiina vaatteena kangas toimii.

Yhden kerran bodya pitäneenä en voi, kun ihmetellä mitä minun päässäni liikkui, kun tämän kankaan tilasin. Kolme minuuttia pukemisen jälkeen body oli kuningatar Piltissä. Onneksi maailmassa on sappisaippuaa ja Vanishia. Niiden suunnittelussa kemistit ja insinöörit ovat sentään onnistuneet. Kumpa vielä meikäläinen oppisi olemaan tarmokas ja aloittamaan tahranpoistin heti vahingon tapahduttua. Sitä odottaessa.

Lupaan ja vannon loman jälkeen perehtyväni kuvan käsittelyyn edes hiukan. Minähän en jaksa kamalasti sommitella tai miettiä kuvien kanssa. Ja valitettavasti se näkyy otoksistani. Onpahan melkoinen ketju: ensin opettelen ompelemaan ja seuraavaksi avaan blogin. Kohta pitäisi uusia kamera ja opetella kuvan käsittelyä. Mihin kaikkeen tämä hulluus vielä johtaakaan?

Lopuksi muutama sovituskuva....

Tässä Peppi-body.  Peppi-jersey on Seliasta ja tummansininen joustis  samasta paikasta.

Tässä minun lempparinikuosini eli Satu Ahokaisen Sateenkaari-ilo joka myös Seliasta. Pöökät ovat samat kuin edellisessä kuvassa.

Näin iloiseksi tulee ihmisen taimi, kun sillä on äiti joka vääntää naamaa kuin mielipuoli ja sateenkaari-iloa päällä.

Lisää kuvateksti

Tao Tao

Aamulla jouduin miettimään kirjoittaisiko työhakemuksia vai ompelisinko. Töiden hakeminen painoi vaakakupissa tällä kertaa enemmän ja sisäinen kiltti suorittaja nosti päätään. Niinpä istuin alas koneelle ja rupesin täyttämään kymmeniä hakemuksia. Valitettavasti aivoissani oleva "asiallisia tekstejä"-osio ei kytkeytynyt millään päälle tai aivojeni käskyt eivät kantaneet sormiin saakka. Istuin koneella aivojen ruksuttaessa joko tyhjää tai asiattomuuksia. Minun ajatusääneni, joka on huomattavan sarkastinen ja paha suustaan ei ole hyvä kumppani silloin, kun pitäisi kirjoittaa asiallisesti. 

Aikani tuijotettuani ruutua ja hien valuessa selkää pitkin päätin lähestyä työn hakemista kangasterapian kautta. Valitsin terapiakangasta kauan ja päätin ottaa käsittelyyn yhden viime aikaisista suosikeistani. 

Jotkut kankaat ja kuosit iskevät sieluuni kuin tuhat volttia. Tämä Viljamin puodin Pandat-trikoo oli juuri sellainen. Kankaan pandat ovat herkän kauniita, täynnä pieniä ihania yksityiskohtia ja kangas on superpehmeä. Minulla ja kyseisellä kankaalla ei siis ole juurikaan muuta yhteistä kuin tuo pehmeys. Hyvä niinkin.

Pandoista tuli U:lle body ja pipo. Jouduin purkamaan kerran bodyn pääntien, koska valitsin ensin mustan resorin, joka sitten alkoikin näyttää synkeälle. Koska olen kykenemätön oppimaan mitään käytin purkamiseen saksia, mutta joskus onnikin on myötä ja sain purettua sauman ilman suuria vahinkoja. Huh.

Nyt kirjoittamaan hakemuksia. Saas nähdä toimiiko kangasterapia.

Kangas Viljamin puodista ja bodyn kaava vanha tuttu Kisuliini. Pipo on mallia surautus.

Ei sitten tullut ihan sitä mitä lähdettiin hakemaan...

Blogiin ei ole tullut päivitystä vaikka olenkin ommellut. Meillä nimittäin on käynyt niin tehokas piilotussiivoaja, että kameran laturi on ollut kadoksissa useamman päivän. Hyvin tehty piilotussiivous johtikin useiden hyvin sotkuisten kaappejen siivoukseen . Tänään epäilin jo muun perheen perustaneen vastarintaliikkeen tai miehen keksineen pistämättömän keinon selättää kaappien sekamelska. Pätevää henkilökuntaa on tavallisen ihmisen saada, pitää siis tyytyä keskinkertaiseen itseensä.

TOE:ssa oli tammikuussa kankaaton kuukausi. Olihan se arvattavissa mitä käy tälläiselle selkärangattomalle ompeluaddiktille. Muutaman viikon (äh, päivän) kärvistelyn jälkeen nettikauppaan sujahti Sari Ahokaisen suunnittelema Sateenkaari-ilo-kangas ja siihen se sitten karahti. Ihan samalla tavalla, kuin ne satatuhatta laihdutuskuuriani. Itsekuri ja -hillintä eivät vaan ole  minun juttuni. Mutta ehkä se on niiden kanssa sama kuin läskin kanssa. Sen määrä on nimittäin maailmassa vakio. Jos minulta lanteet surkastuisivat, itkisi jossain kaunotar entisten muotojensa perään.  Tai jos minulle annettaisiin kurinalainen luoto ihan vaan lahjana taivaasta, joku piruparka taivastelisi ruokämpäreiden edessä miksei voi lopettaa. Parempi vaan, että pysyn tälläisenä, kun olen jo oppinut itseni kanssa olemaan.

Totuuden nimissä on sanottava, että ei tuokaan sateenkaarikangas vallan tammikuussa loppunut, joten jälkikäteen voin tunnustaa lopettaneeni kankaattoman syyttä suotta. Mutta kyllä minä tuosta kankaasta tykkään. Siinä on kaikki kohdallaan! Tälläisen setin minä siitä Untolle ompelin ja kuulkaa näiden vaatteiden lähellä ei ole ratkoja käynytkään.

Housut on kopiotu itse Me and I-haaremeista. Joustofrotee lienee Seliasta ja Body on luottokaava Kisuliinilla tehty.

Seuraavassa ompelussa ei oikeastaan mennyt mikään putkeen. Purkamiseen meni hermo ja käytin ratkojan sijaan saksia. Ja saksien käyttö turhautumisen tilassa on oikotie turmioon. Niin se on. Tällä kertaa tilanne johti siihen, että aiotusta hupparista tulikin tälläinen jättikauluspaita. Onneksi S:n mielestä kaulus on sikamagee tai sitten lapseni osaa vain valita oikeat sanat lohduttaakseen ompeluahdistuksen riivamaa äitiään. Jalassa äidin ompelemat Hopsis-leggarit, jotka vain  muutin täyspitkiksi.

Pyysin lasta poseeraamaan niin, että kaulus näkyy. Jep. Näkyyhän se. Kaavana Autumn forrest, josta huppu muutettu kaulukseksi. kangas on Selian Runoratsua. Jalassa S:llä Hopsisi 4/12 leggarit, johon kangas on haettu Riteksiltä..

Voisitko hymyillä....onnistui.

Laitoin Tiimarin jättinapin kaulukseen. Tytär tykkää, minä mielä makustelen.

Lopuksi eilen illalla surautettu hattu S:n uuteen talvitakkiin. Tämä on aika kiva ja kyllä tuo Varahenkilö P osaa tikata kaunista jälkeä.

Jotta sellaiset ompelupäivät täällä. Onneksi nuo U:n vaatteet onnistui kerta heitosta, koska muuten olisin pistänyt Penan tänään Huutonettiin myyntiin.

Piti siivota....

Piti siivota ja olla tehokas. Ensimmäistä en saanut aikaiseksi johtuen loputtomasta kyllästymisestä kaikkialla seilaaviin tavaroihin.  Myönnän reilusti hävinneeni sodan turhakkeita vastaan 6-0. Ehkäpä ensi viikolla saan aikaiseksi aloittaa kauan pohtimani "Hävitä turhake päivässä"-kampanjan. Tai sitten en.

Onneksi ompeluhuoneessa taistelut tavarataivasta vastaan laantuvat. Ompelun lisäksi sain kaivettua jostain selkärankani esille ja ennen istahtamista koneen ääreen päätin saattaa loppuun yhden ikuisuusprojekteista, nimittäin kaavakasat.  Upeasta organisointikyvystäni huolimatta olen tähän saakka säilyttänyt kaavojani kasoissa.  Tässä nerokkaassa järjestelmässä on ollut pinot U:n, tyttöjen ja minun kaavoilleni. Valitettavasti "yksi mun kaveri" on sotkenut tuon tehokkaan ja viimeiseen saakka hiotun järjestelmän etsimällä kaavaa menetelmällä heitä ja sekoita. Eilen istuin alas TV-huoneessa ja järjestelin kaavat kansioihin kirjekuorissa, joissa oli kaavan nimet ja mahdolliset koot. Kuka ääliö vaan on kopioinut metritolkulla kaavapaperille kaavoja, viitsimättä lainkaan merkitä kaavan nimeä, kokoa tai muitakaan epäolennaisuuksia. Jos olen ollut paikalla fyysisesti, en ole viitsinyt vaivaantua ajattelemaan. Taas kerran ajattelun merkitys onnistuneissa käsitöissä nousee esille.

Ehdin minä ommellakin. Sain äidiltä Suuri käsityö-lehtiä ja ensimmäinen kaava löytyi sieltä. Jotkut ihmiset valitsevat vartalolleen sopivimmat mallit, mutta minä lähestyin asiaa kaavojen saamien tähtien kautta.  Yhden tähden (kaavoja poropeukaloille) kaavat huutelivat kutsuvasti ja päätin surauttaa lepakkohihaisen paidan. Turhaan ei lehdessä mainostettu mallin olevan XS-kokoisille. Paidan valmistuttua oli todettava, että vartaloni hylkii kyseistä mallia. Tästä voidaan päätellä joko se, että en ole kokoa XS tai että olen viiden tähden luksusnainen. Oli niin tai näin, niin lyhyelle ihmiselle, jolla on hyvin kehittynyt keskivartalo ei lepakkomalli sovi. Myönnetään, mutta paitaa käytetään. Täytyy varmaan laihduttaa tai opetella ompelemaan kunnolla.

Kaava Suuri käsityö. Kangas Triteks.

Toisen paidan ompelin vain siitä riemusta, että U nukkui. Tämä oli vanha tuttu kaava ja toimii. Harmi, että nuo kädet peittävät paidan onnistuneimman osan eli pääntien.

Kaava omepelukaverilta saantu Nanson tunika ja kangas Triteks. Huomatkaa mieletön variointikykyni, nyt  2/3 hihat.

TOE-mekko vol:1

Jotkut asiat ja ajatukset vain jäävät kummittelemaan pitkäksikin aikaa, tai ainakin niin pitkään kuin muistia riittää. Toisinaan se on vuosia ja toisille ajatuksille minuuttikin on liian pitkä aika. Tämä ompelus sai ajatuksensa mekosta, jossa kaikki muu oli paikallaan paitsi hinta. Se oli karmaiseva! Mietin ja mietin mekkoa, kunnes huomasin tilaisuuden karanneen käsistä ja mokomasta koltusta oli jäljellä enää vääriä kokoja, kuten naurettava XXS. Hetkeksi unohdin koko koltun ja maailmankaikkeuden vääryydet, kunnes palasin asiaan.

Etsin mekon kuvan netissä ja rupesin kyselemään Tampereen alueen ompeluelämää-ryhmässä miten tällainen mekko ommellaan. Liikkeelle lähti tapahtumien sarja, jonka myötä unelmieni mekosta tulikin TOE-mekko (jonka taitava Jenna kaavoitti). Niin seilaa unelmakoltun kaavat ympäri pitäjää ja ompelumanian riivaamat naiset tyhjentävät Riteksin laarit trikoista saadakseen TOE-mekon. Sellaista on elämä naisten kanssa, joilla on kyky innostua.

Tässä minun ensimmäinen TOE-kolttu. Ja vaikka kuvista saattaisi saada sellaisen kuvan, että kankaassa olisi mieletön harmaa kuviointi, niin tuotan teille pettymyksen. Kyseiset kuviot löytyvät meidän eteisen peilistä. Mekkoni on tylsästi vain musta.

Ja lopuksi tunnustan olevani turhamainen. Poistin jalasta tuet saadakseni kuvauksia varten jalkaani korkkarit. Viiden kuvan ja muutaman sentin tähden kärsin helvetilliset kivut. Joten nauttikaa kuvista, niiden takana on kipua ja aimoannos naisellista turhamaisuutta. Harmi etten huomannut punata huulia.

Tässä kaunis bodariposeeraus. Lupaan seuraavassa viikkosiivouksessa pyyhkiä myös peilit.... 

Musta tämä on ihana, tälläiselle paksulle pygmillekin!

Näin mie sitten keväällä kärryttelen U:n kanssa.

Lopuksi teille, jotka jaksoitte katsella koko kuvakavalkadin niin lopuksi kummipojan pakettiin surautettu setti. Znokin Tiikeristä ommeltu paita ja housut. 

Papana paita koossa 92 ja Saimit 98. Resorit Majapuulta, Znokin Tiikeri-kangas Seliasta ja musta gollegekangas Riteksiltä.