Täytin neljäkymmentä vuotta muutama viikko sitten. On vaikeaa ymmärtää vanhenevansa, kun seesteisyys ja tasapainoisuus tuntuvat olevan yhtäkaukana kuin NASA:n luotaimet maapallosta. Ei taida minusta tulla onnellisesti hymyilevää ja tasapainoista keski-ikästä, joten suuntaan toiveeni vanhuusikään. Muutama muutos on kuitenkin tapahtunut. Kosmetologilla ei riitä enää kevyt kasvonkuorinta vaan naamalle levitetään happoa. Marketin hyllystä valitaan tukisukkahousut ja vakuutetaan koko elämä - rumaa naamaa ja roikkuvia tissejä lukuunottamatta.
Mutta on tässä etunsakin. Biologinen kello lopettaa nakuttamasta ja munasolut näivettyvät nopeammin kuin reilunkaupan ruusut. Ei tarvitse yrittää päteä töissä, kun tietää jo omat vahvuutensa ja etenkin ne heikkoudet. Ikänäkö korjaa miinusta ja lääkärit teitittelee. Onhan tämä sitten ihan hyvä, kunhan vaan saisi syödä enemmän lihomatta.
Ompelin jo hetki sitten U:lle hupparin, koska lapseni on löytänyt oman tyylinsä, johon kuuluu jalkapalloasun lisäksi vetoketjuhupparit. Täytynee aloittaa kirjekurssimuotoinen suggestio, jotta iki-inhokki vetoketjusta tulisi edes siedettävä.
Tämä on Herra U:n lempivaate, joka menee pesusta päälle.
Juhlahumusta on selvitty, joten taidan päästä taas pian ompelukoneelle. Materiaalia on hankittuna taas kerran riittämiin.
