perjantai 11. tammikuuta 2013

Kiltit tikrut ja itsensä voittaminen


Olenhan jo kertonut, että inhoan vetoketjujen ompelua. Ja Sigugin inhoaa, valitettavasti. Tämä yhteinen inhomme on johtanut siihen, että ompeluun kelpaavien kaavojen määrä alkoi pikku hiljaa kaventua. Mutta älähän mitä! Eilen päätin jälleen kerran ottaa vetoketjua hampaista kiinni ja kokeilla vielä kerran. Ja mitä ihmettä tapahtuikaan! Sigu ja minä ommeltiin lähes täydellinen vetoketju!!!! 

Minä melkein liikutuin ommeltuani haalarin etuosan valmiiksi. Voi kuinka pienestä on  ihmisen onni kiinni. Ja onhan se säälittävää istua ikkunattomassa koirankopinkokoisessa ompeluhuoneessa itkemässä yksin, kuinka ihanasti vetoketju asettuukaan. Jos joku ulkopuolinen olisi näkemässä saattaisi hän jopa huolestua mielenterveyteni tilasta...

Mustikka-haalari vol 3 ja voin vannoa, että näitä tulee lisää. Ja hei hei vetoketju-pelko sinut on virallisesti selätetty ja kohta unohdettu. Voitto! Kankaana Käpysen ihana Tiikeri-velour, miten joku kangas voi ollakaan niin ihana.


Mustikka-haalari Käpysen Tiikeri-velourista koko 74 ja voisiko joskus muistaa, että kaava on leveä. Vähempikin kasvunvara olisi riittänyt niin leveydessä kuin pituudessa. Poika voi mennä tarhaan samassa setissä...

U on puoli vuotta, mihin aika katoaa. Jos joku siellä yläkerrassa kuuntelee niin voisiko nämä päivät ja hetket nauhoittaa muistoihini siten, että ne pysyisivät elävinä kymmeniä, kymmeniä vuosia.

Tunnustan pitäneeni itseäni aina rohkeana ihmisenä. Sellaisena tyyppinä, joka lippu tanassa kiipeää puuhun ja mieluiten hieman korkemmalle kuin muut. Mutta viime aikoina minusta on alkanut tuntua, että rohkeuteni on kumman valikoivaa.  Taidan kuitenkin olla rohkea vain silloin, kun saan pörhistellä omalla mukavuusalueella. Ja harvoin (siis en koskaan) hyppää suinpäin uuteen kitisemättä tai kipuilematta. 

Harmittaa etten aikaisemmin ole valvonut yöllä U:n unta ja pohtinut kaikenlaista. Osa ajatuksista ovat painokelvotonta ja sisältävät hurjasti kirosanoja, mutta muutama hyväkin ajatus tuli mieleen. Ja tätä se sitten tiesi.... Yöllä voimieni tunnossa, päätin ommella itselleni. Heti aamulla. Ja niin myös tein. Leikkaaminen oli ihan kamalaa, Fiskarsit täristen sain saksittua palat irti kankaasta. Jännityksen lamauttamat aivoni eivät vaan huomanneet katsella kuvioiden kohdistuksia, mutta tällä kertaa maailmakaikkeus oli puolellani ja osat sopivat yhteen.

Tälläinen ensimmäisestä itselle tehdystä vaatteesta tuli:

Kaava saatu Päiviltä (kiitos) ja muutettu hieman pidemmmäksi ja leveämmäksi. Kangas Nansoa ja haettu Triteksiltä.


Ei minusta parempaa ompelijaa tullut, saatikka ihmistä, mutta uskallusta sain lisää. Jes.

12 kommenttia:

  1. Vau, saako Triteksiltä tommostakin tai siis onko jouskus saanut (myytyhän ne kaikki on tietysti jo). Tiikeri-velour on minun ehdoton suosikki kankaani, tein perushousut kaikille pojille jotta saan oikein usein ihailla sitä niiden päällä. Hienoja ompeluksia siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli paloina Triteksillä joulun välipäivinä. Siellä in oikeasti tosi kivoja (ja halpoja) kankaita. Tikrut <3

      Poista
  2. Ihana tiikeri-poju =) Ja on muuten tyylikäs äitikin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari, tyylikkyydestä en tiedä, mutta manio poika ainakin!

      Poista
  3. Hyvä, hyvä!!
    Mut yks juttu. Mun pakko sanoa, että kuvan perusteella sä levensit jopa vähän liikaakin tuota kaavaa, sulle menis ja sopis vähän kapeampanakin, usko vaan!:)
    Siltikin mahtava uusi aluevaltaus. Ei muutakun uutta putkeen!
    Ja toi kangas on ihanaa. Mullekin kelpais :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Liian monta kirjoitusvirhettä ensimmäisessä vastauksessa. Mutta minusta tämä kangas on ihana. Pitää helmikuussa käydä katsomassa onko tätä lisää. Minustakin tämä himpun liian leveä, mutta korjaan tämän vian seuraavaan paitaan....

      Poista
  4. Hienoja vaatteita! Mulla on itselläkin tuota ihanaa tiikeriä pala odottamassa, ajattelin myös tehdä haalarihousut, jos vain kangas niihin riittää. :)

    VastaaPoista
  5. Ihana tiikerihaalari ja niin hieno tunika :)

    VastaaPoista
  6. Samaa mieltä edellisten kanssa: ihanat tikrut (ja täydellinen vetskari!), kaunis tunika ja valloittava pikku-U! <3

    VastaaPoista