maanantai 20. lokakuuta 2014

Uusi ja uljas elämä

Meidän U istuu potalla. Pitäisi varmaan päivittää feispuukkiin ja kaikille sukulaisille, että U on aloittanut ison pojan touhut saniteettipuolella. Ja kyllä minä oikeasti olen iloinen, että näköpiirissä on vaipaton aikakausi. Mutta silti kuulen huhuilua jostain munasarjojen liepeiltä, joka kirkuu viimeisen vauvan kasvaneen isoksi ja uusien tulokkaiden hyppivän innosta sisälläni. Mutta meidän perhe on täysi, minun munani ovat surkastuneet ja biologinen kello surauttanut hedelmällisten aikojen ohi. Haikeaa ja lopullista. Nyt pinnasänkykin on roudattu varastoon ja minä olen saanut kuivattua eiliset Niagaran putoukset. Tässä on ihan hyvä.

Vauvan muuttuessa taaperoksi on myös pakko todeta ettei vauva-aika laihduttanutkaan minua. Ei tässä iässä riitä enää puolipäiväinen terveellisyys. Pitäisi ihan iltaan saakka jaksaa tomerasti valvoa koukistajalihaksia, jotka jokaisen keksin kohdalla supistelevat holtittomasti. Eilenkin viidennen keksin kohdalla muistin aamulla aloitetun sokerilakon. Minkä minä noille koukistajille voin? Ainoa keino on olla ostamatta mitään makeaa, vaikka sekin on aika turhaa sillä työpaikan kahvihuoneen herkut vyöryvät heti aamusta verkkokalvoille. Tänään onnistuin kuitenkin ohittamaan kaikki kiusaukset, jospa se tästä alkaisi. Uusi, uljas ja tervellinen elämä.

Viime vuotinen Myllymuksujen tähtimerino muuttui paidaksi. Pakko oli ommella pois, kun uusi satsi on jo tulossa. Ja aivan ihanaahan tämä merinokangas onkin.
Noshin harmaa seeprakangas paidaksi ja housuiksi ompelin ompeluystäväni superkaavalla housut.


 Verson puodin musta-valkoinen Jemma on ihana kangas ja ompelemani mekko on tämän syksyn luottovaate. Tämä on valmistunut jo hetki sitten, mutta unohtunut pois blogista. Tämä mekkokaava on ihan itselle muunneltu ja moneen kertaan uusiksi piirretty. Onpa ihanaa, että nyt on luottokaava valmiina. Ei näy jokainen muhkura ja välillä saa rentouttaa pallealihaksetkin ilman, että olo on kuin sumopainijalla.



8 kommenttia:

  1. Kivoja vaatteita! Ja tuo sinun mekko, ihana! Tsemppiä terveelliseen elämään. Se on kyllä vaikeata, mutta aika kiva sekin fiilis, kun on onnistunut ne houkutukset välttämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo toinen päivä ilman kahviherkkuja ja ei ollut edes vaikeaa. Muistuttaa pitää itseä koko ajan, että koukistajat eivät pääsisi määräämään tahtia, mutta pieniä onnistumisia silläkin rintamalla.

      Poista
  2. Ihana Jemma-mekko ja poitsulin vaatteet kans. Minun pitäisi haastaa sinut ja sinun minut sokerittomaan elämään vaikka marraskuun loppuun - jotain haastekampanjaa kyllä tarvis, että sais taas otteen laihduttamisesta. Nimimerkillä "Olis kiva mahtua muihinkin kuin mammavaatteisiin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miltäs kuulostaisi, jos oltaisiin marraskuun alusta joulukuun puoleenväliin ja lahjottaisiin toisemme jollain kivalla.....metrillä yllärikangasta 😉. Kyllä me tästä vielä noustaan!

      Poista
    2. Mihin se mun vastaus katosi? Höh!

      Poista
    3. No, minä vastaan uudestaan?

      Yes, innostuit! Hauskaa! Mulle sattuu tuolle ajanjaksolle kolmet juhlat: Neidin syntymäpäivät, Sukulaisen valmistujaiset ja Ystävän häät. Sovitaanko, että juhlissa saa herkutella, mutta hillitysti ja heti, kun palaa kotiin, niin pitää palata ruotuun. Minkälaiset herkut pannaan pannaan? Sokeriset ja sipsiset? Onko muita ehtoja? Sakotetaanko repsahduksista (, vaikka eihän niitä tietenkään tule)?

      Poista
  3. Jee hyva U! Siita se miehen tie alkaa! :) Ja helpottaa huomattavasti aitia ja niita koukistajia myos kun ei tartte vaippoja kaupasta roudata. Ihanat paidat oli nuori herra saanut. Erityisesti tuo tahti paita. Ja ai jai jai jai tuo jemma!!!!!!! IHANA! Mista kaavasta olet lahtenyt tuota kaavaa muokkaamaan? jos saa kysasta? Mun tartteis kanssa loytaa joku kaava josta lahtis jotain tekemaan. Onion 2035 on ollut mulla kaytossa mutta sita pitais fiksata. En oikein vaan tieda etta miten. Ylaosa on jees. Alaosa ei! Ja tilasinpa sitten juuri taalta Ameriikasta yhdesta putiikista Paapiin kankaita. :D Tuskin maltan odottaa etta saan ne hyppysiin. Eli pitais saada taasen jotain ommeltavaa. Itelle tietty. Lapset jaa paitsioon. Mamma tartte vaatetta.

    VastaaPoista
  4. Hienoja tyylikkäitä settejä! Harmaa on kyllä kaunis väri!

    VastaaPoista