lauantai 29. marraskuuta 2014

Odotuskuusta valoon

 
 
Marraskuu on minun odotuskuu. Minä huomaan pimeinä ja kosteina marraskuisina iltoina odottavani lunta, valoa ja joulukuuta. Joulukuuhun päästessäni huokaan jo helpotuksesta, koska valonjuhla on jo nurkan takana. Silloin odotuskuu muuttuu "To do"-kuuksi, joka huipentuu jouluviikon epätoivoiseen ryntäilyyn.
 
 
Päätin viime joulun jälkeen, että teen lahjoja ajoissa. Tällä hetkellä valmiina on tasan yksi. Otin talteen maailmakaikkeuden ylikodinhoitajien eli Marttojen joulumuistilistan. Kaikki hienot vinkin ennakoivasta lahjojen hankinnasta, marraskuun joululaatikkovalmistuksesta ja komeroiden järjestämisestä ovat menetettyjä mahdollisuuksia. Ihminen ei vaan muutu. Olen omassa päässäni nyt asetellut ajatukseni niin, että hasardipirkkous ei koske ainoastaan ompelua vaan kaikkea mitä teen. Minun juhlamieleni on kostutettu kainalohiellä, viimetipalla ja toteutumattomilla suunnitelmalla. Ja mikäs siinä, joka vuosi joulu on tullut. Kiireestä ja hiustenrepimisestä huolimatta olen saanut joululaatikot tehtyä, siivottua ja syötyä suklaaöverit. Oivallukseni on poistanut ahdistuksen, jonka olen saanut kehitettyä lukiessani FB-päivityksiä, joissa jouluun valmistautuminen on jo täydessä vauhdissa. Odottakaahan joulupirkot, minä aloitan kiihdyttämisen 15.12. Siihen asti nautin arjesta.
 
Nämä kaksi settiä ovat valmistuneet jo aikoja sitten. Saamattomuuteni bloggaamisessa on ollut väsymyksen ja laiskuuden ylistystä. Pimeässä minun tehoni laskee 50% ja iltaisin muistutan lobotomian läpikäynyttä hiihtäjää. Joten ainoa joululahjatoiveeni on lumi, valoa kohti!
 
Selian raitakangas yhdistettynä Tuikkeen Hukan perintö-kankaaseen.

Housut mustaa joustokollaria (Seliasta).



Tämä on herra U:n lempipaita ja aika ihana se onkin.

Lopuksi laneilla valmistunut ja jostain syystä edellisestä postauksesta pudonnut merellinen setti.
 

Ainolan kangasta paidassa ja jälleen Selian joustokollaria housuissa.
 
 

6 kommenttia:

  1. Ihanat setit! Ja lunta odotellessa täälläkin. :)

    VastaaPoista
  2. Ihania ompeluksia jälleen kerran! Sun kirjoituksiasi on mukava lukea, samoin kuin kuunnella juttujasi 😊 Tavataan taas!

    VastaaPoista
  3. Ihanat setit! Minäpä olen pakottanut itseni tekemään kummilasten joululahjat marraskuussa, että joulukuussa saan tehdä ihan mitä itse haluan. :) Yksi kauluri tarvii vielä pompulat ja yksi mekko silittämisen.

    VastaaPoista
  4. Hienot setit, varsinkin mustat housut on todella siistit! Minä teen kaikki joulu- (ja muutkin valmistelut ) ihan viime tingassa aina, mutta jostain ihan ihmeellisestä ja poikkeuksellisesta mielenhäiriöstä johtuen siivosin eilen siivouskaapin...

    VastaaPoista
  5. Mitä kaavoja olet näissä käyttänyt? Aivan huiput! :)

    VastaaPoista