sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Uuteen vuoteen


Naistenlehtien kansia lukemalla saa hyvän kuvan siitä, mitä jokainen itseään arvostava nainen lupaa uutenavuotena tähtisadetikun loisteessa. Laihdutusta, laihdutusta ja laihdutusta. Joka tammikuu aloitamme vimmaisesti juoksemaan rantakunnon perässä, kyllä on rasittavaa hommaa. Minä yritän yhä vaan löytää kohtuutta ja liikunnan iloa, joka syksyllä löytyikin, mutta katkesi keuhkokuumeeseen.

Viime aikoina olen todennut ompeluksistaan olevan ylituotantoa. Miksi himo-ompelija on saanut kitukasvuisen jälkeläisen, jonka pituuskasvu muistuttaa vaivaiskoivun kehitystä. En kyllä opi koskaan maailmankaikkeuden huumorintajua. Mutta ei hätää, koska lapsen komero on täynnä, voi heittäytyä omien vaatteiden ompeluun. Olen yrittänyt viime viikkoina kaavoittaa itselleni peruspaitakaavaa ja sen variaatioita. Kyllä ei ole helppoa sekään homma, että istuvaa ja rentoa ompelisi.



Ja lopuksi I love sava-kankaasta ommeltu "wannabe Marimekko"-kolttu.

Ja seuraavaksi hieman muokattuna sama kaava.


Seuraavaksi isketään alaosan kimppuun.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!


20 kommenttia:

  1. Mukavia kamppeita itsellesi olet ommellut!
    Onnellista alkanutta vuotta Sinulle! :)

    VastaaPoista
  2. Rentoa vuoden alkua! Mahtavia ompeluksia =) Etenkin wannabe-mekko1

    VastaaPoista
  3. No hei, välillä saa keskittyä ihan itseenkin:) Meillä taas tykkäisin tehdä itselle, mutta jälkikasvu olisi enemmän tarpeessa...

    VastaaPoista
  4. Aivan supertyylikäs tuo alin ompelus!
    Moittimista ei toki muissakaan.

    VastaaPoista
  5. Ihania nuo!! Tykkään kaikista! Ja Savamekko näyttää kyllä ihan Marimekolta sulla <3 <3

    VastaaPoista
  6. Tosi kivan näköisiä vaatteita olet itsellesi ommellut! :) Ei ole helppoa kaavoittaminen, onneksi istuva lopputulos on kuitenkin kaiken vaivan arvoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaavoittamisen on yllättävän vaikeaa, se yllättää minut joka kerta. Luottokanta ovatkin kultaa!!!!

      Poista
  7. Kivoja kaikki! Mekot erityisesti, kun joku mekko vaihe iski minuun. Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää alkanutta vuotta! Minulla on alkamassa näemmä housuvaihe, kun koko viime vuoden kuljin mekoissa. Mutta alimmainen mekko pääsee varmasti tehokäyttöön.

      Poista
  8. Wau, ihana tuo viimeinen mekko - mikä kaava? Onnea ja iloa uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Alimman mekon mittasuhteet ovat Art teacher kaavasta, johon olen muokannut yläosan luottokaavasta ha taskut matkinut Noshilta.

      Poista
  9. Musta naa kaikki on tosi ihania! Itselle viela toistaiseksi oman kaavan suunnittelu ei ole mun hommaa ei ainakaan tassa vaiheessa. Ruskasta on tullut mun luottokaava parin muun ohella. :D hyvaa uutta vuotta viela tatakin kautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luottokaavasta on hyvä lähteä eteenpäin! Hyvää alkanutta vuotta myös sinulle.

      Poista
  10. Voi kuin kivoja! Erityishienoja kuosien takia toisen kuvan harmaa 'pilvi'paita (en muista kuosin nimeä) ja tää vika mekko - vau.

    VastaaPoista