Ompeluahdistusta ja valmistuneita

Työt alkoivat ja samaan tahtiin kuluneiden työpäivien kanssa laski minun jaksamiseni. Työpaikan oven sulkiessa ja kulkiessa pimeyden läpi autolle ei päässä liiku säkenöivää tai ainutlaatuista ompeluideaa, vaan jauhelihapaketteja, kaatuneita nokkamukeja ja joka paikkaan vyöryviä pyykkikasoja. Arki on ihanaa, mutta kyllä ikuiset kotityöt sylettävät välillä. Kun ei saa ommeltua sairastuu ompeluahdistukseen. Oireet ovat seuraavanlaiset: käyt vähän väliä ompelukoneiden luona, mittailet kaavoja ja kankaita saamatta aikaiseksi mitään. Puhut enemmän ompelusta kuin ompelet ja näet sekavia unia ompeluun liittyen. Ompeluahdistus poistunee ompelemalla.

 Pyykkejä viikatessa on aikaa ajatella. Ompeluahdistukseenkin ehdin löytämään syyn, kotityöt. Vaikka miehenikin osallistuu kotitöihin, tuntuu niiden määrä kasvavan jatkuvasti. Tänään yrittäessäni taltuttaa kodinhuoneen yhä pahenevaa "tuomionpäivän tilaa" muistin muutaman vuoden takaisen mainospätkän. Mainoksessa hekumoitiin pesuvapaita ikkunoita, jotta ihan turha keksintö. Kenen arkea likaiset ikkunat tai niiden peseminen kuormittavat. Ei ainakaan minun. Mutta rakkaat insinöörit, keksikääpä itsestään peseytyvä laatta- ja parkettilattia, iIkipuhto kaakelit tai pölyvapaa viilupinta. On nimittäin naista K-raudan edessä jonoksi asti. Ja mikäli en saa itsestään siivoutuvia tasoja tai lattioita niin elähän huoli, lottovoittokin kelpaisi. Kyllä minä sitten muutaman ihmisen lupaisin työllistää ja ilolla. Edellä mainittuja odotellessa kotityöt verottavat ompeluaikaa ja ainakin ideointia.

Selian laulukalat olivat minun ensimmäisiä "ihan pakko saada- kankaita". Onneksi minulla on arviointikykyä omien luomusteni suhteen ja päätin säilöä kangasta kunnes olen oppinut ompelemaan edes auttavasti. En tiedä halusiko maailmankaikkeus opettaa minulle jotakin vai mistä johtuu, että laulukalajumpperia ommellessa Pena meni rikki, kaksoisneula katkesi ja ompeluksesta tuli ompeluhuoneeni ensimmäinen UFO. Haalari huuteli minulle keskeneräisyyttään marraskuusta lähtien, mutta minä olin loukkaantunut koko vaatteelle. Tammikuussa uuden elämän aikakaudella viimeistelin haalarin loppuun. Ja kyllä minä siitä tykkään, vaikka enää en koskaan haudo kankaita, sen olen oppinut. Ommeltavaksi kankaat on tehty!

Laulukala jumpsuit Ottobren kaavoilla ja koossa 80cm. Hupun raitakangas Triteksiltä ja muut Saliasta.

Koska minusta pienet pojat jumpsuiteissa ovat ihania ja pelkään, että lapseni ei muutaman vuoden päästä haluakaan käyttää äidin ompelemia pukuja vaan pukeutuu kaupan hirviövaatteisiin, päätin ommella vielä toisen jumpsuitin. Tällä kertaa käytin Metsolan froteeta ja jätin hupun ompelematta. Ehkä hieman yökkärimäinen lopputulos, mutta ei haittaa.

Lopuksi ennen joulua bloggaamatta jäänyt tonttuasu. Valmistui kuusi tuntia ennen määräaikaa. Ennakoiminen ja minä emme edelleenkään asu samassa osoitteessa.

Yläosassa Kisuliini-body ja ompeluystävän (Mari <3) avulla leikattu tonttuhattu.
 Trikoo tilattu Seliasta.

Housut ovat Fabriinan velouria. Täydellinen väri.

Nyt ompeluahdistus on selätetty. Kunhan ompelen kangaspinoja pienemmäksi vapaudun kangasahdistuksestakin. Tervetuloa tervemielinen ompeluvuosi 2014!


Uusi vuosi vanhoilla mausteilla

Selvisin joulusta ja sain tehtyä joululahjat melkein ajoissa. Muutama aikuisten lahja valmistui välipäivinä, mutta aikuisten tontut voivat olla puolivallattomia ja holtittomia. En olisi koskaan uskonut tunnustavani tätä, mutta viimeiseten kukkaroiden ompelu oli jo silkkaa pusertamista. Ompeluilo, joka yleensä kuplii minussa oli kokonaan hukassa. Mutta niinhän se on, pakko tappaa tekemisen ilon aika tehokkaasti. Kyllähän sen jokainen peruskoulun käynyt tietää.

Olen vuosi kehuskellut noudattavani Marttojen vanhaa ohjetta "Siivoa komerot jouluksi, jos aiot viettää aattoiltaa siellä.". Tänä vuonna vielä aatonaattona näytti siltä, että perheemme nauttii kinkkua keittiön kaapeissa tai puhtauttaan kiiltävässä mikrossa. Valtava joulusotku ei tänä vuonna siistiytynyt kuin itsestään. Koska syyllinen on aina löydettävä, niin tällä kertaa sen täytyy olla lumeton luonto. Eihän ihminen voi ymmärtää tekevänsä joulusiivoa vesisateessa ja vihreiden nurmikoiden ympäröimänä. Mutta joulu tuli ja vei stressin.

Uuden vuoden lupaukseni on sama kuin viimekin vuonna. Lupaan sanoa ääneen mieleeni tulevat hyvät asiat. Viime vuoden aikana olen kehunut Siwan kassan kampausta, kertonut kassajonossa edellä olevalle mummolle hänen virkatun myssyn olevan täydellinen ja muistanut sanoa lähimmilleni kuinka onnelliseksi he minut tekevät. Hyvä lupaus. Ja loppu vuodesta lupauksesta oli tullut luonteva tapa. On oikeastaan helppoa löytää toisista hyvää, ihan tuntemattomistakin. Toinen lupauksistani koskee kuvankäsittelyä, jota lupaan opetella tulevan vuoden aikana.

Tässä vielä muutama joululahja. Valloittavalle, uniikille ja iso sydämmelliselle kummipojalle ommeltu paita. Hahmon valitseminen oli hankalaa, mutta valitsin lopuksi oman lempparini- Harmaa college on Triteksin ja loput kankaat varastoista.

Lisää kuvateksti

Serkkuni pojalle ompelin hupparin. Kerrankin kaikki sujui alusta loppuun saakka hyvin ja en joutunut tekemään yhteistyötä Rouva Ratkojan kanssa. Tähän saattaisi jopa tottua. Kangas on Majapuun .

Majapuun kaivurikangas on harmaa keltainen, ei sitä näistä kuvista uskoisi :D.

Aikaa ei jäänyt omien lasten lahjojen ompelemiseen, joten he saivat lahjakortit. Tälläiset kankaat ja mallit lapsille kelpasivat. Molemmat saivat väritellä omaa paitaansa ja paras kiitos oli, että paidat menivät välittömästi päälle.

Timantit käpyseltä ja siilit majapuulta.

Keskimmäiselle siilejä...

Lopuksi, kiitos kaikille lukijoille viime vuodesta ja mennään täyttä höyryä eteenpäin. Olkoon 2014 ompelun vuosi!

Ompelua kilpaa joulukalenterin kanssa

Minulla oli yksi päivä aikaa. Ihan vaan istua ja odottaa lasta saapuvaksi. Kulutin aikaani neulomalla autossa kuntoklubin parkkipaikalla ja tuijottelin valaistujen ikkunoiden  edessä huseeraavia kanssakulkijoita. Ilma olisi ollut mainio, muutama pakkasaste ja heleä alkutalven ilta. Kyllä minä siinä autossa lasit huurtuen istuessa ajattelin ihmisen olevan kummallinen eläin. Ensin suuri osa ihmisistä istuu toimistossa 8h 15min ja sitten he pukevat päälleen pinkeät urheiluvermeet ja menevät juoksemaan matolla tai polkemaan pyörällä sisätiloihin kuntoklubille. Siinä ne juoksivat ja singersivät ihmiset vierekkäin sisällä ja katselivat televisiota. Kukaan ei katsonut toisiaan saati puhunut. Enkä minä tuntenut itseäni sen normaalimmaksi. Kuka tervejärkinen istuu autossa ja neuloo sen sijaan, että reippailisi raittiissa ilmassa. Minulla ei edes kunto kasvanut, toisin kuin kanssaeläjillä yläkerrassa.

On tästä ompelusta hurjasti hyötyä. Ei tarvitse untuvatakissa seisoa kaupan kassalla satojen muiden kanssa ja kainalot kastuneena miettiä minne rynnisi seuraavaksi. Tietenkin vielä helpompaa tämä olisi, jos ymmärtäisi aloittaa ajoissa, esimerkiksi kesäkuussa lahjojen ompelun tai edes suunnittelun. Kiireessä ei aina tule ajateltua loppuun saakka....

Tälläistä on lähtenyt pakettiin (ja ne jotka odottavat saavansa minulta paketin, voivat painaa ruksia tuolta oikeasta yläkulmasta TAI leikkiä yllättynyttä jouluaattona). Ensimmäinen asukokonaisuus lähti hyväntekeväisyysprojektin kautta yksivuotiaalle Amandalle! Toivottavasti asu ja pupu ovat mieluisia.

Tämän asun kaikki kankaat ovat Seliasta.

Näitä pussukoita on valmistunut kymmeniä. Miten niin olisin helposti innostuva?
Ja voi kuinka surkeaa onkaan huolehtia siitä, että saa kynäpenaaleihin materiaalia. Mieli kiittää, lanteet ja nivelet ei!

Pipoja, pipoja...

Ja ihanalle kummitytölle ja hänen pikkuveljelleen paidat.

Marimekon raitakangasta ja resoria.

Metsolan kangasta ja Selian resoria.

Osa lahjoista laitettiin matkaan ennen kuvausta ja osa pääsee vasta nyt paininjalan alle. Mutta hei, vielä ei ole edes aatto!

Auvo Pietarin kosioretki

Minulla on uusi ompelukone. Tehokas, kaunis ja käyttäjäänsä monipuolisempi. Ei ole helppoa olla huolimaton ompelija, kun edessä on ompelukone, josta olen vain salaa osannut haaveilla. Uuden koneen myötä jouduin sanomaan Varamies P:lle hyvästit. Minulla on ikävä tuota väsymätöntä työjuhtaa, jonka kanssa opin ompelemaan. Kiitos ompeluystäväni S, olet painosi arvoinen kultaa. Ilman ompeluystävääni olisin varmasti lopettanut ompelemisen Sigun hyydyttyä kalkkiviivoille. Toivottavasti Paff Ambition 1.0 alias Auvo Pietari palvelee minua yhtä uskollisesti.

Joulun alusaika on aina yhtä kamalaa. Minä tunnustan olevani hetkessä eläjä ja koen kaiken suunnittelun vaivalloiseksi ja äärimmäisen epämiellyttäväksi. Jos minusta olisi kiinni juoksisimme mieheni kanssa ostamassa joululahjoja aattoaamuna ja joulumme olisi täynnä sponttaaneja virityksiä. Mutta koska toinen minäni, se vastuullinen ja rakentava perheenäiti, haluaa antaa lahjoiksi itsetehtyä ja huolella valittua on minunkin nöyrryttävä tekemään suunnitelmallisia jouluvalmisteluja. Ihan hyviä nuo minun suunnitelmat ovat, mutta ainoa ongelma on tuo toteutus. Kiireen keskellä, kun apumiehet Huiski ja Haiski tuppaavat syöksymään paikalle Ei minua suotta valittu paikallisen ompeluryhmän Vuoden ratkojaksi. Minä olen niin ansainnut tuon kunnianimen.

Minä pidän Noshin kankaista ja vaikka päätin olla tilaamatta talvimalliston kankaita....noh, niitä nyt sattui ilmestymään kaappiin. Heikolle luonnolle ei voi mitään. Tälläisen setin minä surautin...

Kun ei osaa päättää kumpaa kangasta käyttää, on varmista laittaa molempia.

 

Kaavana jälleen kerran On the Road ja housuissa kaavana Saimi, jonka pienensin omin pikku kätösin.

  Samoilla lämpimillä tein samoihin housuihin sopivan kakkospaidan.

Lopuksi sovituskuvia...

 

Me ollaan nyt sitten ihan kavereita minä ja Auvo. Siinä on vaan hurjasti näppäimiä ja vipstaakeja, joten hetki meillä menee ennen kuin ollaan ystäviä. Mutta on se ihana, oma ompelukone.

Voi pyhä jysäys!

Olen pitänyt itseäni varsin päättäväisenä ihmisenä. Onneksi elämä opettaa enemmän kuin uskoisikaan. Ompelukoneen valinta on minulle yhtä vaikeaa kuin aivokirurgia, tai ainakin siltä tuntuu. Vuoden verran olen ajellut rakkaan ompeluystäväni viehkeällä ikäneidolla Varamies P:llä. Saman ajan olen käyttänyt erilaisiin ompelukone haaveisiin, vertailuun ja mietiskelyyn.

 

Järkevänä päivänä olen ostamassa  mekaanista peruskonetta ja tunnepäivänä kaikilla mahdollisilla toiminnoilla varustettua herkkumasiinaa. Koskaan ei tule valmista. Olen jopa sortunut heittämään noppaa ja toivomaan, että joku muu ottaisi homman hanskaansa ja ompsuun ilmestyisi kone kuin taivaasta heittäen. Eniten minua mietityttää elektronisen koneen kestävyys. Valitettavan usein ompeluhuoneeseeni eksyy joukko hyviä ystäviäni, jotka ajalevat saumureilla nuppineuloihin, katkovat katsoisneuloja ja surauttelevat säädöistä välittämättä kaasu pohjassa - sellaisten ompelukavereiden kanssa olisi hyvä olla pomminvarma kone.


Kuitenkin nyt olen saanut tehtyä päätöksen joka on kestänyt melkein 24h:ta. Voidaanko aplodeerata. Seuraava setti valmistui jo hetki sitten ja housuihin on hurjan tyytyväinen. Onneksi purin ja kirosin, nyt nimittäin yksikään sauma ei repsota tai käy silmiin. Ihanaa.

Housujen kaavana muokattu High Jumping ja bodyssä Kisuliini. Housujen ohut ja joustava fakkukangas on EK:sta palalaarista ja ratikkakangas Viljamin puodista.

 

 

Uusi kone, vanha minä

Minulla on sormieni alla uusi valkea ja linjakas tietokone, Anja. Se on litteä, hienostuneen kompakti ja kovin kevyt. Kaikkea sitä mitä minä en ole, mutta kyllä me toimeen tullaan. Kunhan vaan opin kaikki uudet hienoudet, enkä jatkuvasti pompi ihmeellisillä internetsivuilla tai kirjoita mitä sattuu, koska sormet edelleen etsiytyvät vanhoille paikoilleen. Salaa minä ikävöin hieman vanhaa konetta, se oli ruma kohlake. Minä vaan satun pitämään sellaisista hieman vinksahtaneista ja rumankauniista esineistä.

Sekin sitten harmittaa etten koneen uusien ominaisuuksien myötä muuttunut lainkaan uudeksi. Olisi upeaa saada lisää muistia, suorituskapasiteettia ja tehokas viilennystoiminto. Kaikille näille olisi tarvetta allekirjoittaneen taloudessa. Vaikka blogia ei ole voinut päivittää, olen minä ommellut. Pena on saanut tässä välissä pahalaatuisen murrosiän. Tikki herkesi suorastaan letkajenkaksi ja jouduin nöyrtyen viemään Penan hoitoon. Nyt hän on sitten hermolomalla paikallisessa huoltamossa ja minä kärvistelen kamalassa ompelupoltteessa kotona.

 

 

Tälläistä täällä on valmistunut. Huomenna sitten toinen erä paininjalan alta....Selian ihana Kaverukset-joustocollege surautettiin jumpsuitiksi tarhaan. Myös resori ja hupun tähtitrikoo on Seliasta.

 

 

 

 

 

Tämä on ihana kangas.



Kun ei mikään toimi!

Blogissa on ollut hiljaista. Ompeluhuoneessa on tasaisesti huristeltu, mutta tietokoneemme (hyvin palvellut sellainen) päätti sanoa sopimuksensa irti. Ihailen vanhan kannettavamme päämäärätietoisuutta tässä asiassa. Vanha rouva ei sortunut vinkumaan ja varoittelemaan, vaan lopetti kerralla aukeamasta. Nyt sitten metsästetään hänelle seuraajaa....Millainen megabloggaus uudella koneella syntyykään?