Kevään varmat merkit

Maailma on hyvä ja viisas monella tapaa. Joka kevät voin luottaa siihen, että lehtien mielipideosastolta ja tekstiviestipalstalta voi aukottomalla varmuudella lukea milloin kevät on virallisesti täällä. Kevät alkaa minulla siitä, että luen ensimmäisen viestin katupölystä tai koiranajätöksistä. Kyllä on sitten kiva aloittaa siitä kevään vietto, kun huomaavaiset kanssaeläjät ovat saaneet minut tuijottelemaan penkanpieliä. 

Toinen varma merkki on se, että omakotialueilla kaivetaan painepesurit naftaliinista ja aloitetaan suhauttelemaan autoja puhtaaksi katupölystä. Siinä ne perheenisät suihkivat letkuillaan peltiystäviään ja morjenstelevat naapurin isännille, joita ei ole nähnyt kuin vilaukselta talvikauden aikana.

Kolmas varma merkki on tokikin oksenustautirintaman laaja leviäminen taaperoperheisiin. On se pyhä Yrjö sellainen velikulta. Kaikesta päätellen kevät on siis täällä, yhtä varmasti kuin takatalvi on nurkan takana. Ompelin kevään kunniaksi pois viimeisen talvipaitani ja päätin siirtyä kevätompeluihin.

Kavensin itselle piirrettyä luottokaavaa kolme kertaa ja tykkään nyt tästä hieman kapeammasta mallista! Olen hieman yllättynyt, että tämä Noshin kangas ei reikiintynyt ommellessa. Moukallakin on joskus tuuria.

Muutama viikko sitten osallistuin ompeluhaasteeseen netin ompeluryhmässä. Valkea ei ole minun juttuni, mutta tämä teksti! Osui.

Ja viimeiseksi tämän kevään kengät! Kyllä kelpaa auringon paistaa!

Ystäväni

Minä olen onnellinen ihminen, sillä vierelläni on aina ollut ihmisiä, jotka ovat rakastaneet minua ehdoitta. Lapsuuden perhe, nykyinen perheeni ja etenkin ystäväni. Lämmöllä he ovat seuranneet purjehtimistani hupsusta tilanteesta toiseen ja osanneet ampua minut alas, juuri kuin meinaan pakahtua omaan erinomaisuuteeni. He ovat uskaltaneet sanoa, että olen ääliö ja olleet viisaasti hiljaa, kun sanoja ei ole tarvittu.

Mutta olenko minä hyvä ystävä? Tuskin. Iltaisin olen sosiaalisesti tyhjä. En jaksa soittaa tai mesettää. Vaan kyllä minun ystäväni tietävät, että he tekevät minusta onnellisen ja olen aina paikalla, kun he minua tarvitsevat. Kyllä ihminen tarvitsee ystäviä ja jokaisella pitäisi olla ainakin yksi sellainen ihminen, jonka kanssa nauraa lirahdukseen saakka.

Minä ilmoittauduin Homma ja huone-blogin haasteeseen intoa piukassa. Oliko viisasta olla lukematta värihaasteen suunnitelmat - ei ollut. Toisena haasteena oli jo minulle niin vaikeat paste(i)llit. Ei sitä sisälukutaitoa suotta Suomen koululaitoksesta painoteta ja ihan olisi hyvä keskittyikin. Mutta ilmoittaudutte on ja se siitä.

Tälläistä siitä tuli, kun paste(i)llit ja minä kohtasimme.

 Hyvää ystävänpäivää!

Sinistä

Maailmassa pitäisi ehdottomasti olla tuotevalvontakeskus, johon saisi valittaa maailman epäkohdista. Minä valittaisin välittömästi perheemme sairaskierteestä, selluliitista takamuksesta ja ynseästä proviisorista. Kyllä ovat kaikki kolme aiheuttaneet kohtuutonta kärsimystä viime aikoina. 

Proviisorin kanssa olemme tavanneet niin tiuhaan joulu-tammikuussa, että hän on huolissaan perheemme (erityisesti minun) suolen nukasta. Huutakoon televisio ja radio peräpukamavoidemainoksia vaikka yötä päivää, mutta minä en apteekissa avaudu. Syön vaikka sata antibioottikuuria, mutta en kyllä keskustele ulosteesta. Piste.

Hommajahuone-blogissa oli värihaaste, johon päätin osallistua. Maailmankaikkeus oli jälleen kerran sitä mieltä, että ihmisen pitää sairastaa vielä hieman lisää ja niinpä toteutus jäi helmikuulle, mutta tässä nämä ovat. Mitäs tähän sanot maailmankaikkeus?

Sinisen paidan kangas on tilattu Ruotsista ja siinä on täydellinen sininen, sellainen vanhahtava.

Näiden housujen tummansininen farkkujc on Saksasta. 

Sinisten housujen kaveriksi oli ommeltua hieman keltaista. Ihanat värit!

Jopas tästä saisi taas ompelu ja käsityömoodin avatuksi. Ainakin näiden ompelu tuotti suurta mielihyvää.

Uuteen vuoteen

Naistenlehtien kansia lukemalla saa hyvän kuvan siitä, mitä jokainen itseään arvostava nainen lupaa uutenavuotena tähtisadetikun loisteessa. Laihdutusta, laihdutusta ja laihdutusta. Joka tammikuu aloitamme vimmaisesti juoksemaan rantakunnon perässä, kyllä on rasittavaa hommaa. Minä yritän yhä vaan löytää kohtuutta ja liikunnan iloa, joka syksyllä löytyikin, mutta katkesi keuhkokuumeeseen.

Viime aikoina olen todennut ompeluksistaan olevan ylituotantoa. Miksi himo-ompelija on saanut kitukasvuisen jälkeläisen, jonka pituuskasvu muistuttaa vaivaiskoivun kehitystä. En kyllä opi koskaan maailmankaikkeuden huumorintajua. Mutta ei hätää, koska lapsen komero on täynnä, voi heittäytyä omien vaatteiden ompeluun. Olen yrittänyt viime viikkoina kaavoittaa itselleni peruspaitakaavaa ja sen variaatioita. Kyllä ei ole helppoa sekään homma, että istuvaa ja rentoa ompelisi.

Ja lopuksi I love sava-kankaasta ommeltu "wannabe Marimekko"-kolttu.

Ja seuraavaksi hieman muokattuna sama kaava.

Seuraavaksi isketään alaosan kimppuun.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Terveyttä ja laskeutumista jouluun

Minä olen ihminen, joka kehuskelee voimillaan. Tiedättehän tyypin, joka työntää yksin auton pois lumihangesta, ryymsteeraa ilman apua ja kantaa kaksi lasta ja kauppakassit sisäisesti kiroillen autoon. Lisäksi vihaan sairastamista ja jään pois töistä vain pakon edessä.

Sellaisille ihmisille maailmakaikkeus pitää oppitunteja ja osa meistä joutuu tukiopetukseen jästipäisyyttään. Minä olen ollut kahden viikon intensiivikurssilla ja nyt alkaa valjeta flunssan ja todellisen keuhkotaudin ero. Voin sanoa, että keuhkokuume ajaa tälläisen tarmokkaan naisihmisen alle kahdessa vuorokaudessa konttaavaksi, huumorintajuttomaksi ihmisraunioksi. Onneksi maailmassa on äidit, jotka tulevat ja vievät ärsyttävän itselliset tyttärensä lääkäriin ja pakottavat lepäämään. 

Mutta voiko tauti osua pahempaan saumaan, kuin joulunalusaikaan. En nyt ihan keksi, kun häätkin on juhlittu. Tänä vuonna internetin ihmeellinen kauppataivas tarjoaa perheemme joululahjat ja ensi vuonna panostetaan itsetehtyihin. Onneksi sain ommeltua edes yhden paidan ja muutaman yllätyslahjan - jotka voinkin paljastaa vasta aattoillan jälkeen, koska epäilen saajien kurkkivat tänne. 

 

Tässä omalle supersankarille paita, jonka silityskuvan sain hyvältä ompeluystävältä.

Ja sitten Selian sienistä tehty tarhapusero.

Maatessa on hyvää aikaa neuloa ja ensimmäistä kertaa ikinä neuloin itselle villatakin. Ja yllätyin itsekin värivalinnastani, joka on aika kirkas ihmiselle, joka pukeutuu lähinnä vaalean mustaan ja tumman mustaan.

Ihmisen piti elää neljäkymmentä vuotta oppiakseen, että villatakin voi neuloa kokonaan pyöröpuikoilla ja ilman osien yhdistelyä. Olisipa joku kertonut tämän minulle aikaisemmin!

Pimeyttä ja kurjuutta torjumassa

Minä olen yrittänyt olla välittämättä syksyn pimeydestä ja kurjuudesta. Täytyy sanoa, että tämä vuonna se on ollut keskimääräistä haastavampaa, kun joka tuutista puskee mustia uutisia. Maailmankaikkeus on tainnut vaan päättää kitkeä luonteestani ylettömän iloisuuden ja turhan hupsuttelun. Mutta minä pistän vastaan, jokaista huonoa lukemaani tai kuulemaani uutista vastaan olen päättänyt tehdä hyvän teon. Ihan pienikin riittää. Siinä saa maailmankaikkeus kärvistellä ja miettiä omaa toimintaansa, kun minä taistelen pimeyttä ja kurjuutta vastaan hyvällä. Ei se varmaan maailmanrauhaa saa aikaiseksi, mutta onpahan ainakin yritetty.

Olen minä ommellutkin, vähän ja kieroa, mutta ommellut. Lähinnä olen keskittynyt maailmansodan syttymiseen hamstraamalla ommeltavaa. Onpahan ainakin mitä tehdä, jos sellainen joskus tulee. Käsitöiden kanssa ei tunnu löytyvän kultaista keskitietä millään. Lisäksi edessäni tuntuu olevan loputon uusien tekniikoiden ja sitä kautta hankintojen suo. Nytkin ompelimossa odotellaan suursiivousta ja kangaspuiden siirtämistä sinne, nurkassa hikottelee nypläystyyny ja verkkokalvoilla siintelee jatkuva diasarja kansallispuvuista ja ryijyistä. Eläkeikää (tervettä sellaista) odotellessa.

Pyydän anteeksi kurjia kuvia. Nikon seikkailee maailmalla takuukorjauksessa ja aurinkokin tuntuu jättäneen meidät.

Silkkii ja ruskeaa kastiketta

Minulle soitti monta kertaa viikossa iloisella ja pirteällä äänellä lehtimyyjä. Joka kerta hän markkinoi minulle Glorian ruokaa ja viiniä tai Gloriaa luksuslahjojen  kanssa. Joka kerta sanon olevani sisäfilee ihmisen sijaan arkisen jauhelihakastikkeen laittaja, joten jätän tilauksen tekemättä.

Mutta sitten se kävi, kuten kankaidenkin kanssa selkärankani taipui ja tilasin lehden. Muutaman numeron luettuani tykästyin lehteen ja erityisesti sen kuviin. Minussa asunee siis syvällä piilossa silkkiin pukeutunut ruokahifistelijä, joka haaveilee viinimatkasta Italiaan ja seuraa samalla arkisen makaronilaatikon kypsymistä. Tilaus loppui ja koko jakson aikana tein lehdestä yhteensä yhden ruoan - pastaa sekin. Kyllä on surkeaa, jos kuudesta lehdestä ei tee kuin yhden ruuan. Mutta arjessa on vaikeaa kuvitella tekevänsä ankanrintaa tai pieniä makupaloja.

Nyt voin sanoa pirteällä lehtimyyjälle, että olen jo kokeillut palaa luksusta ja pysyin ruskeassa kastikkeessa. Taidan sijoittaa säästyneet kolikot käsityölehteen ja luksussuklaaseen.

Kokeilin uutta vetoketjun kiinnitystapaa tähän hupparin. Vetoketju on siis kantattu kiinni kantinkääntäjällä ja idea Facebookin ompeluryhmässä. Hyvä tuli. Lisäksi ompelin kesällä pituutta kasvaneelle Pääjohtajalle Ainolan Kalastaja-kankaasta ja Selian joustokollarista setin. Paidassa uusi luottokaava ja housuissa Saimit muutettuna sivusaumallisiksi ja taskutettuna.

Olen pitänyt kirjaa käsitöistäni tänä vuonna ja huppari oli sadas tuote.