perjantai 3. toukokuuta 2013

Hermot - ratkoja 0-6

Toisinaan on vaikea uskoa ettei koneet ime itseensä käyttäjänsä mielenlaatua. Tänään istuin ompelukoneen ääreen ärtyneenä ja samassa tilassa tuntui olevan sekä Pena että Varamies P. Onneksi rakas ystäväni ja menttoorini Rouva Ratkoja oli sentään terässä ja täydessä iskussa. Voin sanoa, että ratkottu on. Voin kuitenkin todeta kehittyneeni myös ratkonnan saralla, kolme kertaa hutkin saman kohdan ratkojalla ja ei reikää trikoossa. Pääseekö tällä ennätysten kirjaan?

Keskustelin tässä viikko takaperin puolituttuni kanssa kaupassa. Hän kysyi miten olen saanut aikani kulumaan kotona. Vastasin ajan menneen siivillä, kiitos rikkaan pään sisäisen maailmani ja ompelun. Tuttavani alkoi siinä samassa taivastella uutta harrastustani. Ompelu oli hänen mielestään turhaa touhua, koska vaatteita saa H&M:stä pilkkahintaan ja ovat kuulemma huomattavasti itseommeltua parempia. Jäin sanattomaksi. Jälkeenpäin tuli mieleen montakin nokkeluutta, kuten se, ettei lenkkeilykään ole maailmankaikkeuden järkevintä puuhaa; juosta nyt verenmaku suussa päästäkseen ei mihinkään. Tai onko mitään järkeä harrastaa viinejä, ruuanlaittoa tai vesijuoksua. Ei ole, mutta silti ne parantavat joidenkin meidän elämänlaatua. Jotta tiedoksenne vaan ystävät, tutut ja kadunmiehet, lapseni pukeutuvat tästä eteenpäinkin niin kaupan, kuin minun ompelemiini vaatteisiin. Nih.

Tässä jo hetki sitten valmistunut setti. Täytyy sanoa, että housuja jouduin ompelemaan kaksin kappalein, sillä suuruudenhulluus iski ensimmäisten kohdalla.

Housut on Triteksin ohkaisesta collegesta (joka on minusta loisto materiaali) ja raitaresori Pehemiältä. 

Tämä kangas on Metsolan kakkoslaatua, joka minusta oli parasta laatua ikinä Metsolalta. Hassua. Kaavana Kisuliini.

Sitten elämäni ensimmäinen valenappilista. Tälläkin kertaa opeteltiin ratkojan kautta, mutta ei tämä ihan kamala ole. Hermot vs ratkoja 0-6.

Viikinki trikoo on Seliasta. Paidan kaava on  On the Road 1/13 ja malliin lisätty tuo valenappihärpäkkä.




Voi kun oppisi vielä kanttaamaan niin ettei tuo ommel mutkittelisi ihan näin paljoa.

26 kommenttia:

  1. Ihania vaatteita, ei HM:stä tämmöisiä saa ikinä! Pojille siellä on vaan ihme monsteriprinttilötkyröitä. Toki yksiväriset peruspaidat on järkevää ostaakin sieltä, jos ei häiritse tuotannon kyseenalainen eettisyys.
    Minulla on muuten myös to do -listalla tuo valenappilista, miten sinä teit sen? Onko tuo tuo resori yksinkerroin ja reunat vain taitettu, tukikangas alla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksin kertainen resori ja silitin (kaksi kertaa ratkottuani) alle tukikankaan ja sitten vaan tikkasin kiinni. Oli oikeastaan helppoa, kunhan lopetin oikomisen ja otin silitysraudan kauniiseen käteeni. Näissä itse ommelluissa vaatteissa ei ole pelkoa lapsityövoimasta ja tiedän mistä kankaat tulee. Ainakin minä arvostan sitä :D

      Poista
  2. Kivoja tuotoksia taas. Ja H&M vaatteet ei todellakaan ole itseommeltuja parempia, koska itseommellut on PARHAITA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin ajattelen, mutta tokikin jokainen saa ajatella miten tahtoo.

      Poista
  3. Ai mutkitteleva ommel kantissa?! Missä! Hienoja töitä ja aika tyhmä kaveri! Jos harrastus tuo mielihyvää, niin se jos mikä on järkevää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja tässä harrastuksessa tulee lisäksi käyttöhyödykkeitä. Voisihan sitä tietenkin punttisalillakin iskeä johdot kuntopyöriin ja valaista vaikka saunan.

      Poista
  4. Argh, millainen tyyppi (pakko tosin todeta, että ihan omasta lähipiiristä löytyy näitä "mitä järkeä on ommella ja muita klassisia töksäytyksiä" -tyyppejä... )Niin mie taidan kuulua samaan heimoon siun kanssa, eli ompeleminen (ja käsillä tekeminen yleensä) on parasta stressinpurkua ja pääntyhjennystä... Ja saapas sitten itselleenkin iloa, kun muksut pyörii "omannäköisissä" vaatteissa (niiden H&M ynnämuiden pikkuaikuisten vaatteiden sijaan..:) Niin ja se tärkein: onpas ihania vaatteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsillä tekeminen on parasta mitä tiedän. Jotenkin lämmittää mieltä katsoa omaa lasta itse tehdyissä vaatteita ja ajatella, että tuonkin tein.

      Poista
    2. Erinomaisesti sanottu, olen täsmälleen samaa mieltä :-)

      Poista
  5. Ihania vaatteita! Ja ihan höpöjä puhui tuttavasi, tai ei ainakaan tiennyt asiasta tuon taivaallista. Henkkamaukan vaatteet ei ole laadullisesti mitenkään itsetehtyjen vertaisia, kiertyvät ja kutistuvat pesussa. Eikä näin ihania kuoseja edes löydy heiltä. Onneksi on näitä ompelijaystäviä/tuttavia jotka tietää että tämä harrastus on kannattavaa. Ja vaikkei aina niin rahallisesti kannattavaa(kalliit kankaat, hamstraus..) niin mielellisesti kyllä, pysyy äitee järjissään kun saa ommella pienokaisilleen.
    Ja pakko vielä sanoa että ihailen niin näitä sun tekstejäsi (niin hauskaa luettavaa), kumpa omakin 'kynä'pystyisi samaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kirjoittamisen ilo on ollut kauan kadoksissa ja löytyi taas blogin myötä. Samalla olen huomannut kuinka paljon maailmassa on ihmeteltävää ja ajateltavaa.

      Poista
  6. Aivan upea tuo valenappilista! Mulla on ollut yhden kankaan kanssa pitkään mietintä, miten sitä saisi vähän tuunattua pirteämmäksi. Tuo toimii hyvin! Mä jo ehdin nappilistan kanssa menettää hermoni, mutta jospa tekisinkin kans huijausversion:) Olet kyllä mahtis. Ja kaiken kruunaa tuo oranssi lanka nappien kiinnityksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasitkin tuon oranssin langan. Mietin ihan hurjan kauan millä värillä kiinnitän napin :). Koko vaatteen vaikein päätös. Valenappilista oli kyllä kiva tehdä, kun vain lopetin oikomisen.

      Poista
  7. Ihania vaatteita jälleen kerran :) Taitaa olla niin, että ihmiset, jotka eivät itse ompele joko pitävät sitä täysin turhana ajan haaskauksena tai sitten niin helppona hommana, että niitähän voi surautella tosta vaan vaikka kaikille tutuillekin. No mukavaahan se on, jos joku haluaisi tehtyjä vaatteita pitää.

    Kurkkaapa varamiehen laatikkoon, löytyykö sieltä jotain toista paininjalkaa kanttaukseen, jolloin paininjalka pysyisi paremmin "suorassa" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onhan siellä Varamies P:n laatikossa paininjalkoja, mutta mistä tunnistaa sen oikean?

      Poista
  8. ihania ompeluksia, jälleen :)
    Mulla myös tuota metsolan "kakkoslaatuista".ihan olemattoman pieniä virheitä,saa oikein etsimällä etsiä että hoksaa kakkoslaatuiseksi.
    Nuita kyllä kuulee, miks ommella kun saa halavalla kaupasta. Vaan eipä ne olekkaan rakkaudella valmistettuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samaa mieltä. Jokainen vaate on rakkaudella ja vaivalla tehty, ja siksi niiden arvo on erilainen valmisvaatteiden kanssa. Äh, miksi kaikki hyvät ajatukset tulee myöhässä?

      Poista
  9. Ihania on! Kyllä meilläkin H&M vaatteita ostellaan ja käytetään mutta myös niitä äidin tekemiä. Nuo sinun tämänkertaiset "harrastelusi" ovat oikeasti onnistuneita, eipä huomaa ratkojan käyneen asialla. Tai sitten juuri siksi ne näyttävät hyviltä, kun olet malttanut ratkoa ja tehdä uudelleen. Se on niin vaikeasti opittava taito, ainakin minulle. Ja miten helposti sen reiän saakaan aikaan! Maailmanennätys todellakin :-) JA tuo valenappilistakin on niin kiva! Minulla vielä tuo kakkoslaatuinen musti odottelee kaapissa, en vaan ole raaskinut sitä leikata. Sopisi kyllä tähän keltainen toukokuu suunnitelmaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen huomannut oppivani ratkomalla. Ratkon niin kauan, että opin. Taidan kyllä olla tavallista paksukalloisempi sen verran taajaan Rouva Ratkoja huiskii menemään.

      Poista
  10. Hienoja ompeluksia! Valenappilista on tosi kiva. Antaa vähän ilmettä peruspaitoihin. Minä olen kanssa kova ratkomaan ja purkamaan, välillä monta kertaa peräkkäin samaa kohtaa :-D Oon huomannut että jos omaan silmään riitelee niin paree purkaa heti. Valmiista vaatteesta se on jo huomattavasti työläämpää ja purkuun se häiritsevä kohta ennemmin tai myöhemmin kuitenkin menee :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut parhaaksi vain ratkoa. Jos virheet jäävät vaatteisiin niin ne jäävät helposti käyttämättä. Ompelu on nostanut minussa pintaan perfektionistin, jota en edes tiennyt olevan olemassa. Kaikkea sitä oppii itsestäänkin...

      Poista
  11. Pakko minunkin kommentoida, että ihme tyyppi, kun noin kommentoi! Työn kannattavuutta kyllä moni on minultakin udellut, ja aina vastaan, ettei tämä ompelu rahallisesti varmaankaan juuri HM:n tms. vaatteisiin verrattuna kannataa ole, mutta minun hermojen, kankaiden ja työn laadun (kyllä, arvostan oman työni jälkeä -tähän on jo tultu!) ja persoonallisten vaatteiden osalta on kyllä kannattavaa ehdottomasti! Maailmassa on jo liikaakin lapsityövoimalla tuotettuja halpavaatteita, mieluummin tuen omaa harrastustani ja olen tukematta tätä riistotyötä. Näin. :)
    Niin ja hieno setti, jotenkin tuo musti on niin ihanaa ja raitaresori piristää noita housuja hienosti! Ja pisteet sulle Ratkojan käytöstä, itse puran vain pakon edessä ja se valitettavasti joskus kostautuu valmiissa vaatteessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minäkin pikkuhiljaa oppinut arvostamaan omaa jälkeäni. Persoonalliset vaatteet, äidin mielenterveys ja tiedostava kuluttaminen liputtavat ompelun puolesta. Ratkoja on mun mentori, joten kai minun on siitä tykättävä.

      Poista
  12. Söppänöitä on :) Paremmat ne itte ommellut on, henkkamaukan paidasta vetää saumat kieroon heti ekan pesun jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Vaikka varmaan jatkossakin osa vaatteista tulee kaupasta, mutta mahdollisimman paljon yritän tehdä itse.

      Poista
  13. Nää on kyllä paljon hienompia kuin jotkut H&M:n rätit! :) Ja varmasti laatukin on parempaa. :)

    VastaaPoista