perjantai 30. elokuuta 2013

Ompelumoka nro 1

Minun ei pitänyt tilata Noshin sahramivelouria. Mutta sitten tilasin, koska minulle harvinaiseen tapaan sain pakkomielteen tehdä siitä U:lle taskullisen haalarin. Ei pitäisi ihmisen innostua vaan kuunnella sisäistä ääntään ja tilata vaan ne tuotteet, jotka ensimmäisten minuuttejen aikana laskeutuu ostoskoriin. Amen.

Tein kaavan muokkaamalla valmista kaavaa. Onnistuin. Tässä kohtaa olin haalarin suhteen varovaisen toiveikas. Ompelin taskut ja purin vain toisen. Olo alkoi olla jo varovaisen luottavainen. Kanttaukset sujuivat hyvin ja haalarista tuli ihana. Ompeluminäni taputti itseään olkapäälle ja kävin ihastelemassa haalaria kolme kertaa illan aikana. Aloin puhkua itsevarmuutta. Mutta mitä tapahtuu viimeisessä kurvissa. Liiallisen onnistumisenilon ja itsevarmuuden siivittämänä isken KAKSI reikää haalarin etuosaan hakatessani neppejä kiinni! Ompelun tuottama ilo on tiessään ja masennus valtasi pienen ompelijan sielun.

Ei ole edes kangasta revanssiin. Leikoin sen jo joululahjoihin. Ei ole elämä oikeudenmukaista, mutta varsin opettavaista se on. Opin nimittäin tästä ettei pidä a) innostua, b) ihastua omaan työhönsä tai c) ainakaan luulla osaavansa jotain yksinkertaista kuten neppien kiinnittäminen.

Kyllä olen pettynyt. Tästä en pääse hetkeen yli, en varmasti pääse. Mutta kangas on ihanaa, kauniin väristä ja ah niin pehmoista. Paremmalla onnella kohti seuraavaa ompelusta.

Tälläinen on lopputulos:


Sahramivelour on aivan mielettömän ihanaa. Taskussa saman firman raitaribbiä. Ihana materiaali sekin.

Noshin alesta hankittu raitatrikoo sopi oivallisesti haalariin.

Sovituskuvia: 








Ja sitten lähikuva paikatuista rei'istä. Kyllä harmittaa. Saa nähdä otanko koko vaatetta käyttöön, kun reiänkohdat iskevät heti silmään...


Loppuun vielä aikaisemmin ommeltujen farkunsinisten velourhousujen kaveriksi ommeltu lentokonepaita. Taas kerran kangas Noshilta. Tämä sai marinoitua hetken, ennen lempemme syttymistä.



Että näin.

25 kommenttia:

  1. :-/ Ymmärrän - harmituksen tunteen nimittäin. Mut tiedätkö, ei parsimus MINUSTA pahalta näyttänyt, uppos sinne kankaan sisään. Mut mitä tuumit jos tekisit haalariin joitain aplikointijuttuja jotenkin toispuoleisesti? Usko pois, kyllä se päivä vielä paistaa: minunkin katastrofikangas värjäytyi kuin ihmeen kaupalla tasaisen mustaksi! Mutta siitä blogissa myöhemmin lisää! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi värjäys onnistui! Itsekin pohdin applikointia, mutta yritän nyt ensin päättää jaksanko vatvoa enää tämän parissa. Kyllä kai tämä ketutus tästä laskee...

      Poista
  2. Voi itku kun tiedän ton tunteen! MUTTA Aivan ihana haalari, ihan täydellinen, reikineen kaikkineen! Bodykin on tosi suloinen ja tuo lentsikkapaita ihan ihana! Älä nyt lannistu ja pidä tuo haalari käytössä, se on liian ihana pysymään kaapissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä haalarin laitoin jo pojalle päälle. Mutta joka kerta, kun katson lasta muistan reiät. Katsotaan pääsenkö tästä yli lainkaan ;)

      Poista
  3. Pakko kommentoida:tiedän niiiiiiiiin ton tunteen. Meillä oli tytöllä ekaa kertaa päällä uusi velourtunika. Ihana. Täydellinen. Ja eikö saanut siihen jostsin reiän keskelle eteen. O_0 ei saanu parsittua niin ettei tullu hirvee ryppy. Nyt se on pilkottu hameeksu. En ole toipunut vieläkään. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kankaasta sai vielä hameen. Tämä nyt on NIIIN tätä.

      Poista
  4. ei noi reijät sieltä mihinkään näy =D sun silmiin vaan. Sahramivelour näyttää kyllä todella ihanalta.

    Kivoja vaatteita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä väri on herkullinen. Juu, ei ne reiät varmaan eroitu enää hetken kuluttua :D

      Poista
  5. Ei kukaan tosiaan ehdi noin siististi paikattuja reikiä huomata, vaan ihailee hienoja taskuja ja suloisen pikkumiehen ilmeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivotaan, että U vetää katseet puoleensa.

      Poista
  6. Mitäs jos laittaisit noiden reikäkohtien päälle jotkut kivat littanat napit? Menet nappikauppaan ja valitset jotkut superihanat, vaikka semmoset mustat, joissa on valkeita pilkkuja. Terveisin Nappifani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta ihana haalarihan tuo on - reiäthän ei pistä kuin tekijän silmään.

      Poista
    2. Mallasin nappejakin (jota itsekin rakastan), mutta reiät on tosi hassuissa paikkoissa....ehkä siis mennään vain parsituilla paikoilla.

      Poista
  7. Ihania ovat :) ja tiedän kans hyvin ton tunteen kun se perusjuttu ei mee niinku piti...

    VastaaPoista
  8. Tosi kivoja vaatteita,itsellä lentokone vielä marinoituu kaapissa ja kohta huomaan sen olevan jo liian pieni pala meidän poitsulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lentsikkakangas on ihanaa. Kannattaa siis ommella ennen kuin pala on liian pieni <3

      Poista
  9. Juu reikiä on isketty neppareilla kankaaseen täälläkin. Ottaa kyllä aivoon ja hartaasti, mutta näitä sattuu. Ihana haalari joka tapauksessa. Päälle vaan! Oma silmä hakeutuu siihen korjattuun kohtaan, mutta ei välttämättä muiden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en käsitä miten mie onnistuin noissa rei'issä. Onneksi joku muukin onnistunut tuossa hommassa. <3 <3

      Poista
  10. Ihana haalari, virheestä huolimatta. Mie tappelin itsekin just neppareiden kanssa ja saan taas kiinnittääkin uuden jo irronneen tilalle... ja muutenkin tän päivän ompelukset oli kaikki vähän epäonnisia, joten tuttu on tunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minusta tuntuu, että nepparit ovat todella mystisiä. Osa pysyy hienosti kiinni, mutta osa irtoilee ensimmöisessö mutkassa.

      Poista
  11. Aina ei mene putkeen, mutta pakko yhtyä edellisiin siinä, että ihana haalari jokatapauksessa ja ehkä tuska haalenee, kun aikaa kuluu, joten käyttöön ehdottomasti.
    Minähän välttelen neppareita kuin ruttoa ja arvaat varmaan miksi ;) Nyt pitäisi harpata tästäkin kuopasta yli ja saada aikaiseksi pari vauvanvaatetta. Hirvittää. Olikos sulla muuten ne neppipihdit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On minulla nepparipihdit, mutta minusta tuntuu, että niilläkin laittamalla nepit irtoilevat sangen usein, joten hakkaan ne vielä uudestaan kiinni kankaaseen. Tyhmää, tiedän. Ainakaan pesussa reiät ei suurentuneen, joten kai minä tämänkin haalarin käyttöön otan :D

      Poista