Väsynyt ja turhautunut, juuri oikea hetki ompelulle?

Olen hengissä ja melkein täysissä sielun voimissakin. Tämä syksy on imenyt minusta mehut niin tehokkaasti, että ameeballa on parempi muisti kuin minulla ja punapersepaviaani näyttää prinsessalta rinnallani. Herra U on sairastellut siihen tahtiin, että juuri kun olemme toipuneet edellisestä taudista kolkuttaa seuraava jo ovella. Olen oppinut tekemään diagnooseja, arvioimaan tarvitsemmeko sairaalahoitoa ja nukkumaan toinen silmä auki.

 

 

Minun onnekseni kirjoitustaito säilyy vaikka menettäisit aivojesi kapasiteetistä 90%. Töissä olen selvinnyt muistilapuilla ja huumorilla. Epäilen, että Spencer Silver ja Arthur Fry olisivat jo nobelisteja, jos niitä olisi jakamassa väsyneet kotiäidit. Post it-laput ovat pelastaneet minut niin monesta pulasta tämän syksyn aikana, että harkitsen kiitoskortin lähettämistä valtameren toiselle puolelle.

 

 

Olen minä ommellutkin ja purkanut. On ärsyttävää, että väsymys ja kiire lisäävät virheitä myös ommellessa. Tässä hetki sitten ompelin omasta mekostani helmakäännettä puolitoista kierrosta, ennen kuin tajusin ompelevani ilman lankoja. Nyt tuo mekko on elämäni ensimmäinen keskenjättämäni ompelus. Meidän alueen ompeluryhmällä oli lanit. Ommeltiin yhdessä koko viikonloppu, naurettiin ja syötiin. Oli huikeaa. Harmi vaan, että tällaiset tapaamiset saattavat tulla kalliiksi. Tarpeita pamahtelee puolelta jos toiselta; kankaita, saumureita ja Cameo. Oi, Cameo. Kiitos nettipankin tulin järkiini ja jatkan haaveilua.

 

Noshin raitatrikoo ja kiitos Osifa leikkurin lainasta. Housut on Käpysen meleerattua harmaata vellua.

 

Täydellisen punainen pesukarhukangas Selialta.

Paapiin joustokollaria ja omeluystävältä saadut tädet, kiitos Miinullekko

 

Nyt on enää kuusi vaatetta bloggaamatta. Toivottavasti te lukijat olette vielä täällä, vaikka minä harhailen väsymyksen laaksossa.