Pottupellosta

Minä luen naistenlehtiä aina kun se on mahdollista. Lisäksi kuulun puhelinmyyjien TOP1000-asiakkaisiin, ainakin jos suosiota mitataan saapuneiden puheluiden määrässä. Olen huomannut, että mitä onnettomampi on myyjä ja mitä lannistuneemmalta hän puhelimessa kuulostaa, sitä varmemmin tilaan puolen vuoden pätkän melkein määräaikaista Annaa ja saan satumaisen hienon silkkihuivin, joka melkein on Marja Kurki. Mutta ei ole rahat virranneet hukkaan näissäkään tilauksissa. Sen lisäksi, että olen kannattanut suomalaisia telemarkkinoijia, lehtikustantamoita, toimittajia ja kauneuden asiantuntijoita, osaan neuvoa lähimmäistä parisuhteissa, meikkaamisessa ja muissa käytännön asioissa. Itse toikikin olen kuin petolinnun peräpuolesta, mutta teoriassa osaan melkoisen määrän jokanaisen niksejä. Lisäksi osaan tunnistaa miehissä piilevän petollisuuden, luonnevikaisuuden ja herkkyyden. Onko muka turhaa tietoa - ei muuten ole!

Ilman Me Naisia, Anna, Gloriaa ja Kodin kuvalehteä en luultavasti tietäisi edellä luoettelemistani asioista paljoakaan. Mutta ihan olen nyt päätynyt siihen lopputulemaan, että nyt olen täysin oppinut. Enää ei mikään mitä naistenlehdet minulle tarjoilevat yllätä. Olenkin tomerasti lopettanut kaikki aviisit ja laittanut vireille telemarkkinointikiellon. En tiedä tulenko kaipaamaan sitä tuntematonta numeroa ja aloitusta "Hei, on siellä Rouva Pikkupippuri. Olette olleet meille hyvä asiakas ja nyt haluammekin tarjota teille....". Ja jos ulkomuotoni, vaatetukseni tai muu ulkoinen habitukseni alkaa epäilyttävästi murenemaan pyöräilen kirjastoon.

Kesällä ihminen joutuu pitämään taukoa ompelusta, koskan vesiheinä ei anna armoa. Onneksi tämä kesä on antanut ompelijalle armollisesti aikaa ommella ja säätänyt sadehanat täysille. Valitettavasti sateen ropina ei rauhoita melkein kolmivuotiasta tehopakkausta, ei ole helppoa. Olen yrittänyt kaavoittaa itselle sopivaa hametta ja nyt se melkein onnistui. Lisäksi kyseisen vaatteen ompelu vie leikkauksineen noin 15min. Ah, loistotuote.

Koot.fi on ottanut mallistoon Miinullekko blogin Julian Pottupelto-kuosin. Ihana, ihana.

En ehtinyt saamaan kelta-mustaa, mutta lisää on kuulemma tilattu. Jes.

Toppi on myös itse ommeltu, mutta toimii ainoastaan kaukaa kuvattuna...

 Perheemme ohjelmapäällikölle ommeltiin yöpukuja, tarpeeseen.

Tämä Jenni Mäensivun "Vapaa kuin taivaan lintu"-kuosi on aivan ihana <3.

Pottupeltokangas muistuttaa minua erittäin rakkaan ystäväni isästä, joka viljeli perunaa. Tämä hieno herra kutsui meitä kerran Pottupellon prinsessat-nimellä . Hieno mies ja kauniit muistot. Loppuun vielä hamekaavan ensimmäinen koevedos ja pienenä muistutuksena itselle. Hameen voi ommella vartissa, mutta toppiin menee kolme tuntia.

Onnellisuus vai tyytyminen siihen mitä on

Minun ympärillä pyörii parisuhdeturbulenssi. Neljänkympin tehopesussa ja kuivausrummussa, jossa imetään viimeisetkin mehut perhe- ja työelämän uurastajista, tuntuu loppuvan tehot parisuhteista. Erojahan siitä syntyy ja paljon muretta. Jokainen eroa harkitsevista tuttavistani on puhuneet samaa mantraa,  että he eivät ole onnellisia ja kasvoimme erilleen. Olenkin tässä miettinyt onnellisuutta, koska harvoin minäkään arjessa huomaan olevani onnellinen. Päivän onnellisin hetki on usein se, kun lapset on saatu nukkumaan ja istuu hiljaa herra Insinöörin kanssa sohvalla. On se minustakin vaikeaa löytää onnea pyykkivuoresta, ruskeasta kastikkeesta ja imuroinnista, mutta ehkäpä se onni ja onnellisuus löytyy hetkistä noiden välistä.

Parisuhteessa olen aivan onneton. En kestä julkisia rakkaudenosoituksia ja olen muutenkin hieman äkkiväärä. Mutta toisaalta lienen uskollista ja vähääntyytyvää vaimosorttia. Vaikka olisihan ajatus romantillisesta rakkaussuhteesta paljon upeampi kuin meidän mullalle ja jalkapallosukalle tuoksuva arkirakkaus. Ja sitä erilleen kasvamistakin olen miettinyt, että kyllä puhumattomuus ja erillisyys on helppoa, mutta ei se ole ihan mahdotonta löytää taas toisensa uudelleen. Vaikka olen minä niinkin ajatellut, että ei se eroaminen huonoa kaikille tee. Onhan meillä nelikymppisillä vielä laskennallinen toinen mokoma edessä, joten kannattaa olla itselle rehellinen. Juhannuksena voikin sitten uudet sinkut tehdä taikojaan. Minä keskityn ruokaan ja arkionneen. Näin on hyvä.

Ompelu on hauska harrastus kopissa, mutta satumaisen mieluisaa sitä tulee, kun saa ommella laneilla muiden samanlaisten kanssa. Ja mieluiten tietenkin vuorokauden yhteensoittoon ja ilman keskeytyksiä (ruokaa ja seurustelua ei lasketa keskeytyksiksi). Alkukankeuksien jälkeen sain jotain valmistakin...

Selian Shalk Starsit ovat edelleen ihanat!

Ompeluystävältä saatu autokangas on herra U:n lempivaate. Kiitos ihana <3.

Selialta ostettu Laurenin kettukuosi on ihanaa.

Tämäkin kangas on ompeluystävältä, kiitos T-E!

Kankaiden yön kangasostos on yllätyksekseni erittäin mieluisa. Nappinjan kuosit ja kangaslaatu yllätti minut positiivisesti.

Ikasyriltä tilattu kangas pääsi vihdoinkin paidaksi.

Viljamin puodin pandat on tältä erää loppuun kaluttu. Viimeinen pikkupala pääsi paitaan, jossa muuten on raitaa kaikin päin.

Siinäpä ne lanien tuotokset perusvaatetta perusnaisen paininjalan alta.

Yksi lomalobotomia, kiitos.

Minä olen lomalla, vaikka aivoni ja kehoni luulevat edelleen tekevänsä töitä. Sisäinen toimistokelloni soittaa toki aamulla vartin myöhempään, mutta päässä pyörii edelleen työvuoden asiat. Kyllä tarvitsisi ihminen loman aluksi lobotomian tai vähintään kolmen vuorokauden nukutuksen, jotta pääsisi loman tuntuun hukkamatta ensimmäistä viikkoa turhan pohdintaan. Lomalla oleminen on muutenkin kamalan stressaavaa, kun siihen kiteytyy minulla kaikki vuoden aikana tekemättä jääneet taloushommat. Joka vuosi kesäloman aluksi sukellan piilotussiivouksen ja arkikiireen täyttämiin komeroihin ja käyn tavaroita läpi apinan raivolla. On se kyllä kiva yskiä vaatepölyä keuhkoistaan ja tuntea itsensä tehokkaaksi kotirouvaksi. Mutta siitä se alkaa, minun lomani, komerosta.

Kuusi vuotta on minun selkärankani kestävyys. Näin monta kesää jaksoin vastustaa trampoliinia, tuota lapsiperheiden pakollista puutarhan kaunistusta. Nyt meidänkin takapihalla sinertää. Vastoin kaikkia odotuksia olen rakastanut hankintaamme, huikea vehje. On se mahtavaa pomppia ja opetella volttia - ja hei, se onnistuu jo. Lisäksi puutarhan hoitaminen on huomattavasti helpompaa, kun pienin asisstentti on rajatussa kehässä ilman pakomahdollisuuksia.

Viime yönä minun piti viimeistellä paikallisen ompeluryhmän laneilta kotiutuneita kesävaatteita herra U:lle, mutta uudet kankaat ja ideat iskivät verkkokalvoille ja homma karkasi käsistä ja viimeistely muuttui ompeluksi. Tänään menen ompelimoon ja tulen ulos vasta, kun loputkin ompelukset ovat viimeistelty.

Käpysen Jokaiselle jotakin-trikoo ja Kngaskapinan gollege muuttuivat kesäsetiksi.

Paidassa on yhdistetty Sausage dog kaava luottokaavaan On the Road.

Takana ja hihassa kahleita.

Yritin ensimmäisen lomaviikon kunniaksi kaavoittaa itselle hihatonta paitaa. Kannattaa aina aloittaa kalleimmista kankaista, kun aloittaa kaavakokeilut. Siispä kaksi Noshin kesäuutuutta saksittiin...

Ja lopuksi huivi, joka on valmistunut aikaa sitten ja on ollut kaulassa lähes päivittäin. Kamala lanka neuloa, mutta lopputulos palkitsee.