keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Mentaalivalmennusta Rouva Ratkojan tahtiin

Voiko olla ärsttävämpää tapaa viettää lapsen päiväuniaikaa kuin purkutalkoot. Ihmisen kuuluisi ommella ja tikata, kun sen tuutales hetkeksi ummistaa silmänsä. Viimeisten päivien aikana olen laskenut ommelleeni enemmän epäonnistustuneita (lue: purettavia) saumoja kuin niitä kerralla onnistuneita. Eipä tarvitse bloggaillakaan sormet verillä, kun jokaisen sauman ajelee kahteen kertaan ja eikä kulu trikoitakaan liikaa. Ihan saa ajella samalla vaatteella monta päivää. Tässä vinkki kaikille kiusallisen itarille, mutta pitkäpinnaisille ompelijoille.
Valitettavasti minä en kuulu penninpihistelijöiden enkä lehmänhermoisten heimoon.

Joten voitte uskoa, että sisäinen simultaanikiroilija on laulanut samaan tahtiin Rouva Ratkojan kanssa. Ei kyllä hymyilytä kolmatta kertaa samaa kohtaa purkaessa. Jotta jos maailmankaikkeus on kuulolla, niin kyllä, olen oppinut läksyni ja lupaan harkita ennen saumurointia. Jälleen kerran olen saanut ompeluharjoituksen lisäksi mentaalivalmennusta Rouva Ratkojalta. Saisi sekin lähteä lakisääteiselle kesälomalle ja pitää samaan syssyyn ylityönsäkin pois. Enkä edes ikävöisi.


Noh, kyllä ne vaatteet valmistui, mutta ei näitä ilokseen katsele. Kuviakin katsoessa takaleuat pureutuvat jämäkästi yhteen ja nenän alle nousee hikipisarat. Tjaa, taidan seuraavaksi ommella päivällä, hyvässä valossa ja harkita ennen paininjalan polkaisua. Ei ole kuulkaa sekään helppoa, harkitseminen näet.

Tämmöinen kesäsetti valmistui. Raitatrikoo on Selian Sateenkaariraitaa ja yksivärinen trikoo  Majapuulta. Ja kyllä pidän Ruotsista, vaikka ne eivät antaneetkaan meille euroviisuissa pisteitä. Kala on Selian Laulukalaa.

Housujen kaava on Summer Sea OB 3/13, tykkään. Body on Baby Whale samasta lehdestä.  Tästä tuli mallia makkarankuori, koska trikoo rullasi kovasti ja minä kammoan silittämistä.

Minä rakastan nappeja. Joskus ne on koristeita ja joskus peittävät virheitä kuten tässä.  Näissä vaatteissa ratkomaan on päästy enemmän kuin tarpeeksi, joten yhden virheen peitin napilla.....



Meillä U on sairastanut. Tänään puin pojalle päälle nämä valmistuneet vaatteet. Tässä potilaan sovituskuvat...





Ei ihan vielä olla kunnossa...

21 kommenttia:

  1. Voi ihana U ja ihanat vaatteet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vähän makkarakuori body, mutta hei näkyypähän lihakset :).

      Poista
  2. Pirteät kesävermeet ja nappi näyttää aivan paikalleen tarkoitetulta.
    Paranemisia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappi sulautuu ihmeen hyvin tuohon kaulukseen...Onneksi en purkanut.

      Poista
  3. voi toista.Pikaista paranemista! Vaatteet on taas aivan ihania!!Voi kun saisi taas joskus loppuun asti jonkun vaatekappaleen.Meillä tällähetkellä kausi jolloin äitin ei todellakaan anneta ommella. Päiväunia ei nukuta (neiti 7 kk) ja yöunille kun suostuu sammumaan, sammuu äitikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuntuu, että nykyään ompelulle on oikein etsittävä aikaa. Mulla sellainen periaate (melkein ainakin), että leikkaan yhden setin ja ompelen pois. Muutamat "lumput", jotka uhmaavat minua, on siirretty hankalien vaatteiden kuritushuoneelle (lue: ompeluhuoneen nurkkaan).

      Poista
  4. Aivan upea setti! Minäkin tykkään ruotsista (sekä kielenä että maana)! Siksi mää kai tilasin sinistä ja keltaista joustista eilen :P saas nähdä miten ne yhdistyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottamaan sinun Sverige-settiä <3

      Poista
  5. Hyvän näköinen setti kaikesta huolimatta! Ja mitä tekstiä, mitä verbaalista ilotulitusta. Pystyn valitettavasti samastumaan joka virkkeeseen. :D

    - SiniP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, en kyllä tuosta ilotulituksesta oikein tiedä...

      Poista
  6. Voi U pieni. :( Paranemisia pikaisesti sinne!

    Nätti kesäsetti. Hyvin sopii nappi pääntielle. Eipä heti tule mieleen, että sillä on vaan peitelty virhe! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onneksi tuon virheen kuitenkin heti tunnustin ja kuulutis ;). Ettei vaan lukijat luule, että tämä ompelija mitään osaisi.

      Poista
  7. Ihana setti! :)Mäkin jouduin tänään applikoimaan sydämen reiän päälle! Toivottavasti poika on paranemaan päin...

    VastaaPoista
  8. Purkaminen se on sitten maailman turhauttavinta hommaa! Mutta sitten kun sen ratkoo ja korjaa ja tulee hyvä, niin sitten on voittajafiilis ;) Hieno setti ja ihanat värit! :) Paranemisia pikkuiselle potilaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhauttavinta, mutta myös opettavaisinta. Kiitos paranemisterkuista, välitän ne U:lle.

      Poista
  9. Ihka ensimmaiseksi paranemishalit pikku-ukolle! Voi pienta repuusia! Toivottavasti olo helpottaa pian. Kiva kuulla etten ole ollut ainoa, jolla on ollut usemapi treffi ratkojan kanssa. ARGH! Niin turhauttavaaa!!!!!! Ihanan setin ompelit kaikista vaikeuksista huolimatta. Voitto kotiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ottelu voitto ja usko meinasi loppua kesken ompelun. Mutta onneksi sain tehtyä. Kiitos, bien paranemisterkut U:lle, jospa se tästä.

      Poista