torstai 5. syyskuuta 2013

Poika vie äitinsä kauneuden, mutta jotain rajaa sentään!

U on kauan kaivattu ja odotettu lapsi. Hyvää kannattaa ilmeisesti odottaa, sillä U on ihana. Niinhän jokaisen lapsen  pitäisi vanhempiensa mielestä olla. Raskausaika ei ollut mieltäylentävä; raskausdiabetes, makuuttamista ja naama kukki jatkuvalla syötöllä. Ihmiset lohduttivat ja sanoivat, että poikaa pukkaa. Mutta eikö mikään riitä? Naamani ei ole palautunut ennalleen synnytyksen jälkeenkään. Nytkin leuka on kipeänä ja punaisena paiseista. Ärsyttää. Toisaalta teini-iässä en saanut lainkaan nauttia Clerasil-elämää, joten joskus kai tämäkin on koettava. Maailmankaikkeudella on omituinen huumorintaju.

Melkein kuukauden töissä olleena voin todeta jääneeni henkiin. Edelleen olen kateellinen tarhantädeille, jotka saavat nauttia lapseni seurasta päivän parhaat tunnit. Minä onneksi saan leikkiä edes ne muutamat hetket illasta ja katsella tuota ihmettä nukkuvana. Töiden alkuun tein muutaman uuden vaatteen. En laittanut niitä tänne, koska aluksi tuntui, että näiden vaatekappaleiden paikka on kierrätyskeskuksessa. Mutta naisen mieli on muutoksille altis ja olen ottanut molemmat vaatteet aktiivikäyttöön.

Jemma-trikoo on Verson puodista. Tunika on kaavamuunnossa jostain OB:n naistenpaidasta.



Vankeinhoitolaitoksesta päivää. Trikoo on Triteksin pala ja tuollaista laskeutuvaa ja ohutta. Kaava on sama kuinylemmässä vaatteessa.

Kerrankin raidat kohdistuivat aika nappiin. Harmi, että unohdin vetää tässä kuvassa vatsaa sisään, mutta menköön. Kaunis iho on mennyttä, mutta pullea pallea pysyy vaan.

18 kommenttia:

  1. Onpas pirtsakat :) Jotenkin noi raidat säväyttää minua. Mulla jäi tytöistä paiseita, joihin ei clerasilit tehoa :( Tai ei ne paiseita ole, jotain verisuonenkatkeamistjuttuja yhdistettynä semmoseen hyvin kypsän finnin ulkonäköön. Ja nenänpielessä vielä.. Tosi hehkeää mut onneks mies ei välitä. Sen syyhän se alunperin on. En mie itekseen raskautunu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin raidat ovat ihania. Ja musta-valkoisena tietty. Onneksi muillekin jää "merkkejä" lapsista. Onneksi täälläkään mies ei välitä muuttuneesta paisenaamasta, mutta minulle se tuntuu olevan isompi juttu.

      Poista
  2. Tuo Jemmatunika on ihana! :D Olen kovasti miettinyt etta olisko tuo kangas mulle mutten ole edelleenkaan varma. Ja sen tanne rapakon taakse saaminen on sitten postikulujen kanssa ihan eri juttu. :) Kiva etta olet selvinnyt hengissa tyonaloituksesta. Mina yritan selvita hengissa taalla lapsen koulun aloituksesta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ina, mietinkin yhtenä päivänä mitä sinulle kuuluu :). tsemppiä koulunaloitukseen. Olen käsittänyt sen olevan sangen erilaista kuin meillä täällä. Olisipa kivaa lukea teidän elämästä siellä, onkos sinulla omaa blogia? Harmi, että postarit rajoittaa kankaiden hankintaa sinne :(. Nyt tuntuu tulvivan kivoja kuoseja ovista ja ikkunoista.

      Poista
    2. Onhan mulla blogi! Tervetuloa vaan kurkkimaan tata meidan elamaa ja sahlaysta taalla. http://teatots.blogspot.com

      Poista
  3. Kylläpäs sattui. Istuin juuri tähän koneelle vasta ommeltu Jemma-tunika päällä :) Oikein kivalta ja tutulta näyttää.
    Onpa onni, ettei mulle ole siunaantunut poikaa. Olen saanut pysyä tällaisena prinsessana. Jep jep.
    Mutta mitäs me noista, huijataan katsojaa aina vaan ihanammilla vaatteilla. Vankilassakin olisit huipputyylikäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, voidaan samistella joskus ;). pakko tunnustaa, että mikään kovanluokan kaunotar minä en ole koskaan ollut, mutta iho on ollut hyvä. Eipähän tarvitse laittaa satoja euroja ihonhoitotuotteisiin, kun paiseet vaan ärtyy kaikesta. Voin pistää säästyneet rahat kankaisiin...

      Poista
  4. Kivat paidat ja mainio teksti taas :)
    Mullakin nassussa jotain ylimääräistä pattia tällä hetkellä. Mietinkin juuri, että olisikohan viikonloppuna mässäillyillä suklailla jotain tekemistä asian kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minulla ainakin suklaa ja pähkinät ovat sopivaa ravinnetta finneille. Toivottavasti sinunkin naama tasoittuisi pian....sitä ihmettä en enää osaa edes odottaa :D

      Poista
  5. Oikein mukavannäköisiä tunikoita olet surruutellut. Mulla ei ole raskaudet näkyny naamassa, mutta mahaan on jäänyt jotain vararenkaita, jotka eivät sitten millään halua muuttaa pois minusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vararenkaat ja pullea pallea ovat tuttuja täälläkin. Mikähän niissäkin on etteivät itsellään katoa?

      Poista
  6. Tosi kivat paidat! Aivan mainiosti kirjotettu! :)

    VastaaPoista
  7. Kauneutta ei näytä kukaan vieneen, mutta kiloja kylläkin!
    Noora

    VastaaPoista
  8. Ihanat paidat, oma vaatekaappi kaipaisi täydennystä juuri tuon tyyppisillä. Ja minä niin tykkään näistä sinun teksteistä. <3 Monesti itsellä on niin samankaltaisia ajatuksia ja tuntemuksia kuin sinä postauksissa kirjoitat.

    VastaaPoista