perjantai 31. toukokuuta 2013

Kun ompelija kangaspinon käänsi!

Kankaat ovat pinoissa ja minä olen pinoihminen. Toiset tekee listoja, minä teen pinoja. Tekemättömien kotitöiden pino, työpino, laskupino, vaatepino, vino pino! Pino on listaa huomattavasti helpompi hallita. Pinosta näkee hyvin muutaman päällimmäisen ja  asiat voi vaan tehdä yksi kerrallaan. Listassa näkee koko ajan sen pitkän tekemättömien tai tehtävien töiden listan, vähemmästäkin hyperventiloi tai saa ahdistusta.

Kangaspinot ovat kasvaneet viime kuukausien aikana aivan liikaa. Olen antanut pinojen vaan olla ja unohtanut mitä pinojen pohjilta löytyykään. Ystäväni ihastui Noshin apinakankaaseen keltaisena ja kysyi haluaisinko ommella siitä hänen tyttärelleen. Siinä samassa mieleeni jouhtui kangas, jonka olin jo unohtanut. Samalla kun hain kangasta, käänsin kangaspinot toisin päin. Ihan kuin olisin saanut uusia kankaita. 

Tässä kohtaa huolestuin lähimuistini tilasta. Kuinka ihminen voi unohtaa mitä hänen kangashyllystään löytyy. Rakas selkäranka, voisitko vihdoinkin kaivautua esiin, niin että en tilaisi uusia kankaita hetkeen vaan ompelisin jo olemassa olevia pois. Onneksi tätä tilannetta avittaa se, että minulla on froteeähky, kangasähky ja kuosiähky. Lisäksi puutarha kaipaa kitkijää ja kesälomalle jäävät lapset äidin seuraa.

Mutta älkää pelätkö. Iltaisin minä ompelen.
Olen saanut taas lukijoita lisää, se ilahduttaa ja hämmästyttää aina yhtä paljon!

Noshin Monke kangas on tilattu Noshshopista ja kaavana tässä on On the Road tunikaksi muutettuna. Resori on omista kätköistä kaivettu.
Tein kaaritaskut käyttämällä avuksi lautasia. En olekaan siis turhaa kerännyt erilaisia Iittalan lautasia. Tänne saa keräillä kiviä ja muita aarteita.





Tänään pitäisi ehtiä ompelemaan U:lle juhla-asu huomisiin ylioppilasjuhliin. Tämä on pinojen ongelma, jotkin asiat hautautuvat pinoihin ja yllättävät sitten viime hetkellä....


25 kommenttia:

  1. Minä olen kanssa pinojen tekijä! =D Kangaspinoista tekee välillä löytöjä kun ei edes muistanut omistavansa kyseistä kangasta. Hieno ompelus, hyvät taskut aarteiden keräilyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie oon hirveen onnellinen näistä taskuista. Olen tähän saakka riippunut ohjeissa ja nyt tein kaavat näihin ihan itse. Kehitys kehittyy. Ihanaa, että on muitakin pinoilijoita <3

      Poista
  2. Heh, minä en ainakaan muista mitä kaikkia kankaita laatikoista löytyy :D Eilen sain inspiksen kääntää laatikkoja ja totesin, että paljon joutaa kiertoon kun ei enää iskekkään samaan malliin kun ostohetkellä.

    Kiva tunika ja hyvät taskut. Kelpaa kerätä kiviä ja muita aarteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en edes muista miksi mie oon jotain kangasta tilannut. Osa varmaan joutaisikin ihan hyvin kiertoon....

      Minäkin yllätyin, että tunika onnistui taskuineen melko hyvin.

      Poista
  3. Hieno paita ja hienot taskut siinä!
    Hauskasti kirjoitettuja juttujasi on ilo lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Taskut ilahduttivat myös minua. Ja hyvä, että tekstini viihdyttävät.

      Poista
  4. Ihanan pirteä paita :) Mulla on myös paha tapa kerätä pinoja... Kankaiden yönä tuli pinoihin aika paljon lisää korkeutta.. Vielä kun vuorokaudessa olis enemmän tunteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama ongelma. Ompelijoille kuuluisi 25. tunti, joka olisi käytettävä koneen äärellä. Näin olisi maailmassa edes hitusen oikeudenmukaisuutta. Sitä odotellessa pitää jatkaa sanuma silloin ja toinen tällöin ompelua.

      Poista
  5. Kiva tunika! Ja sehän on vain hyvä, että on pieni dementia, saa uusia kankaita ja ihan ilmatteeks! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Nytkin löytyi monta "uutta" kangasta. Vain ompeluaikaa on nirkosesti U:n löydettyä sisäisen tutkimusmatkailijansa.

      Poista
  6. Kiva tunika! Pahinta kangaspinoissa on ehkä sem kun huomaa ostaneensa kangasta, jota jo löytyykin valmiiksi jemmasta... :D

    VastaaPoista
  7. Voi kun olisinkin pinoihminen! Mutta ei. Mie olen läjäihminen. Läjät eivät ole siistejä, niitä ei voi kääntää ympäri, niistä korkeintaan voi tonkia jonkin mytyn pohjalta ja katsella kuinka läjä samalla leviää entistä laajemmaksi. Eikä läjistä synny näin hienoja tunikoita! Kivat taskut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, pinohan on läjän esiaste. Kuulun salaa läjäihmisiin, joka roikkuu vielä toistaiseksi kiinni pinoissa. Kiitos, taskut onnistuivat, ihme.

      Poista
  8. Kiva idea käyttää kenno-ommelta noissa taskuissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minusta tuo kenno sopii tähän tarkoitukseen. Minulla ei ole peittaria ja en ole ajatellut sitä hankkiakaan, joten ompelukoneella mennään :D.

      Poista
  9. Ihana luomus ja ihanaa tekstiä jälleen kerran :)

    Kankaani olisivat varmaan myttyläjänä ellen omistaisi avohyllyä jossa pinoissa ovat, kunnes se joku ne taas kerran sekottaa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kankaiden olomuoto vaihtelee pinosta läjiin. Vaikka vakaasti olen luvannut pitäväni hyllyt järjestyksessä.

      Poista
  10. Oi kuinka ihana tuo tunika on! Niin pirtea ettei tosi! Mina teen paperipinoja mutta muuten kirjoitan listoja. Kotitoita on vaikea pinota niin mina kirjottelen niista listoja. On hirmuisen tyydyttavaa saada kynalla vedettya niita asioita yli siita. :D Tytot harrastaa lajia ja mies on kanssa silla linjalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen yrittänyt opetella listojen tekemistä, mutta nekin hukkuvat :).

      Poista
    2. Mulla on hyva keino: teippaan listani seinaan sellaseen paikkaan etta ne nakee koko ajan. :) Ei ole toistaseks hukkunut.

      Poista
  11. Nuo ihanat taskut sopii tähänkin paitaan hienosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Taskuja voisi melkein alkaa harrastamaan...

      Poista
  12. Pinot (ja listatkin) on täälläkin suosittuja! :D
    Luulen, että lapset tykkäävät kaikista vaatteista, joissa on taskuja. Pirteä kesävaate todellakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ilmeisesti vaatteesta piti myös sen saaja. Se onkin kikista parasta!

      Poista