Kalevalainen monikäyttövaate

 

Minä kävin leikkikentällä, ei olisi pitänyt. Olen viime aikoina tullut siihen tulokseen, että leikkikentällä kannattaa keskittyä lapseen tai pitäytyä tutuissa ihmisissä.  Kuten suurimassa osassa lapsiperheitä, on meilläkin sairastettu menneenä syksynä ja etenkin vuoden vaihteen jälkeen todella paljon. Välillä tuntuu, että äitiys on sairaanhoitajan, lääkärin ja laitoshoitajan hommaa univajeella ryyditettynä. Päivittelin asiaa tuntemattomalle äidille, joka kysyi välittömästi kuinka pitkään täysimetin lastani. Rehellisenä ihmisenä vastasin, että U on saanut pulloruokaa sairaalasta saakka. Minun piti lisätä, että en voinut imettää fysiologisista syistä, mutta en ehtinyt vetää ilmaa edes sisään, kun uusi tuttavuuteni alkoi pitää monologiaan infektioiden ja täysimetyksen kiistattomasta yhteydestä. Siinä minä kiltisti kuuntelin seikkaperäisen selvityksen ryyditettynä sopivasti tilastotiedoilla. Hyvä puhe. Valmisteltu, ytimekäs ja sisälsi sopivassa suhteessa faktaa ja omia mielipiteitä. Lukioaikainen äidinkielen opettajani olisi puheen jälkeen hypännyt pystyyn ja osoittanut suosiotaan seisaallaan.

 

Kotiin kävellessäni mietin, että monia asia on varmasti syytäni. Mutta lapseni taudeista syntymästä hautaan saakka en aio kantaa syyllisyyttä. Minäkin olisin mielelläni valinnut täysimetyksen, kestovaippailun, luomuruoan ja lapsentahtisuuden , mutta aina valinta ei ole meidän kädessä. Hyvä niin.

 

Kävin Tampereen kalevalaisten naisten järjestämällä ompelukurssilla, jossa ommeltiin kalevalainen vaate. Olen nyt kaksi päivää väännellyt vaatetta uusiin ja taas uusiin malleihin. Aivan mielettömän nerokas vaate!

 

Kannan vaatetta ylpeänä, olenhan Kalevalainen nainen.

Saamaton ompelija ompeli ja bloggasi.

Tunnustan olevani tällä hetkellä saamaton. Ompelukoneet eivät pärise, imuri ei hurise ja kattilankansia kolistellaan vain nälänhädän välttämiseksi, kulinaarisista nautinnoista viis. Kukkaro on ainoa, joka kiittää tästä. En ole innostunut kevään uusista kuoseistakaan, joita tuppaa ilmestymään monen kankaan viikkovauhtia. Herra Insinööri pitänee minua vihdoinkin täysjärkisenä ja minä itse olen huolestunut mielenterveydestäni.

Noshin kevätkankaisiin minä kuitenkin sorruin. Ihan vaan siitä syystä, että kyseisen firman kankaat ovat ompelijan urani ensimmäisiä WOW-kankaita. Meillä onkin selkeä rakkaussuhde kyseisten kankaiden kanssa. Edes pieni nuhjaantuminen pesussa ei haittaa suhdettamme, me vaan ollaan hyvä tiimi. Lisäksi laiskanpulleana ihmisenä, joka ei jaksa etsiä sitä täydellisen väristä resoria tai raitakangasta, arvostan paketti ajattelua. Kuinka kätevää onkaan tilata kuosikankaat, raidat ja joustikset yhdellä kertaa. Ei siinä mielikuvituksella keulita, mutta saapahan kerralla valmista. Vähällä ajalla ja aivokapasiteetilla varustettu ompelija kiittää ja palaa klikkaamaan kerta toisensa jälkeen.

Onneksi kevätaurinko lataa taas akkujani. Jospa tästä lähdettäisiin uuteen käsityömaniaan. Katsotaan. Kankaiden puutteesta se ei ainakaan jää kiinni, sen vannon.

Noshin norsuja ja viime vuotista raitaa. Joustokollege on Kestovaippakaupasta.

SAin vihdoinkin ommeltua Noshin talvivellun takiksi.

Toinen setti on U:lla päällä varmaan ensimmäisenä koulupäivänä. Miksi ihmeessä en osaa ommella sopivaa vaan kaikessa on kymmenien merien kasvuvara.

Noshin kevät uutuuksissa seikkailee valas.

 Kolmas setti onkin taas lyhythihainen. On varmaan sopiva kesällä 2015, joten ajaton raita valintana ihastuttaa erityisesti.

Raidalle sopii kaveriksi hyvin Käpysen Herrasmiehistä ommeltu takki. Tykkään.

Ja lopuksi kevätfiilistelyä...

Mitä tänään ajattelit?

Minä arvostan ihmisiä, jotka osaavat ajatella ennen kuin toimivat. Tai sellaisia ihmisiä, jotka ratkovat ongelmia pelkästään ajattelemalla. Sillä aikaa, kun minä kaivan mootorisahaa varastosta ja uhkaan purkavani koko tuusannuuskan viimeiseen tiileen, nämä ajattelijat istuvat ja ratkaisevat ongelman. Kyllä sitten harmittaa, kun on feispuukissa julistanut insinöörien typeryyttä ja liian kapeita ovia. Seuraavalla kerralla, kun jokin tavara ei näytä mahtuvan ovista sisään lupaan istua kahville, enkä kainalot kosteana huhki itseäni uuvuksiin. Raaka voima ei auta, ei. Enkä puhu pahaa insinööreistä, ehkä. Minä istun ja ajattelen. Täytyy vain toivoa, että tulee sitten mieleen joku kelpo ajatus, muuten menee hukkaan tämäkin opetus.


Minulta kysyttiin tässä hetki sitten, että miksi ihmeessä teen niin paljon käsitöitä. Minulta kysyttiin myös, että olenko ajatellut kuinka paljon minulla olisi aikaa muuhun, jos ostaisin vaatteet kaupasta. Totta, voin hetken hekumoida ajatuksella, että lopetettuani aikasyöpöt  ompelun, neulomisen ja muun näpräyksen keittiöni kiiltelisi. Miehelle ja lapsille olisi tarjolla courmet-ruokaa tasan klo 17 ja joka paikassa lentelevät langan pätkät olisivat vain muisto. Mutta ruokaa tarjoilisi todennäköisesti 150-kiloseksi itsensä syönyt takakireä rouva, joka hartiat korvissa kimittäisi lapsille kuinka lasin alla pitää käyttää alustaa. Olisipa se onnea, oi joi. Jokainen meistä tarvitsee jotain omaa, minulle se on käsillä tekeminen. Ompelu, leipominen tai neulominen ovat minun tapani ilmaista itseäni sekä saada hetki omaa rauhaa. Lisäksi itse tehty vaate on rakkauden osoitus. Se, että teet toiselle jotain kaunista pyyteettä on välittämisen teko.


Minusta tuntuu etten nykyään ehdi ommella lähes lainkaan. Mutta kyllähän minä ompelen, mutta valmista ei tule enää hetkessä, kun illan tunnit ovat rajallisia.

Viljamin puodin Sateentekijä-kangas ei ehtinyt marinoitumaan. Jes. Kisuliini-body koossa 86+.

Yrmeä ilmeinen kisu on aivan paras hahmo kankaassa, voi harmi, että tämä ilmeikäs veijari ei näy valkoisena. Mutta tärkeintä on, että minä näen hänet. Huippu tyyppi!

Bodyn kaveriksi ompelin uusimmasta Relaxed fit koossa 92. Isot ovat, mutta hauska malli. Sain jopa ommeltua taskut ja yllättävän siististi.

Ja hupmatkaa takatasku. Päätin tehdä vain yhden, koska kaksi oli silmiini liikaa.

Koska ompelu sujui tällä kertaa kuin tanssi, surautin housuille toisen paidan kaveriksi. Nanu, joka on uusi juttu kangasmarkkinoilla on tehnyt jo kaksi aivan ihanaa kangasta. Toisen jo ompelin ja nyt pistin paininjalan alle Linnut-kankaat.

Ja lopuksi ihanalle I:lle tehty mekko. Mallina on uusimman Ottobren Owl Princess pidenettynä ja helma kantattuna resorilla. Kiva kaava.

Rusetteja ja olympialaisia

Minä olen oppinut uuden taidon ja kyllä, se tuntuu huumaavalta. Ainoa haitta on, että uusi taitoni on pitsineuleen neulominen, joten ompelukoneet ovat joutuneet yskimään käyttämättöminä ompeluläävässä. Ranteita pakottaa ja silmissä sumenee, kun laji toisensa jälkeen lipuu televisiosta verkkokalvojeni ohi ja lanka juoksee puikoilla. Voi kuinka mielenkiintoista voi curling:kin olla, kun siinä sivussa saa tehdä langankiertoja.

Vaan olen minä ehtinyt ajattelemaankin, esimerkisiksi sprinttihiihtoa ja halfpipeä. Miten vaikeaa on muka hiihtää neljä minuttia ihan täysillä, ei voi olla ylitsepääsemätöntä. Ja sitä miten sillä Peetu-riepukalla hävisi se laskutuntuma ihan vasta Sotsissa. Että voiko muka olla niin kamalan hankalaa lasketella lumilaudalla rinteessä ja vähän kieppua ilmassa. Sitäkin olen ajatellut, että Enni:stä voisivat ottaa mallia. Menee rinteeseen paikat kipiänä ja tekee temppuja, joita ei ole koskaan kisoissa edes yrittänyt. Ja on se hyvä, että olympialaisiin on otettu uusia lajeja mukaan. On niin mukavaa seurata snoukkakilpailuja, joissa kisan aikana iloitaan onnistujien mukana ja kilpailijat onnittelevat toisiaan reippaasti! Toisaalta olisihan se vähän vistoa, jos kymmenen kilometriä räkä naamalla hiihtäneet ihmiset rupeisivat toisiaan maaliviivan jälkeen halimaan. Olisi tilaa lähtörivissä seuraavassa kisassa, kun oltaisiin laitettu taudit kiertoon.

Mutta on se hyvä, että olympialaiset ovat vain joka neljäs vuosi. Leviäsi minun takamukseni, jos joutuisin joka vuosi seuraamaan skeletonia, kaukalopikaluistelua ja curlingia. Mutta käväisin minä ompeluhuoneessakin lapseni pyynnöstä ja ompelin rusettikankaan uusimman OB:n kaavalla huppariksi keskimmäiselle. Ihana kaava ja kangaskin on huikean hieno. Ja ensimmäistä kertaa ompelin framilonia ilman kiroilua; kehitys kehittyy.

Parisuhdeterapiaa ompelukoneen ääressä

Minä olen aloittanut tämän päivityksen kirjoittamisen viisi kertaa ja yhtä monta kertaa poistanut. Joskus vaan kynä ei liiku tai ajatus. Viidennellä kerralla kirjoitus oli jo melkein lähetty, kun laitoin sen odottamaan. Seuraavana päivänä teksti ei enää vaikuttanutkaan yhtä rennon lennokkaalta kuin edellisenä iltana väsymyksen surkastuttamin aivoin. Kirjoittaminen on edelleen minulle kovin rakasta, mutta tuskaisaa.

Lähipiirissäni on ollut viime aikoina myllerrystä parisuhdesektorilla. Olenkin pohtinut paljon parisuhteita ja suhteettomuutta. Olen onnellinen, että Herra Insinööri tuntuu yhteisten vuosien jälkeen edelleen pitävän minua parahultaisen siedettävänä tyyppinä. Tiedän olevani aika usein rasittava, liian nopea ja kärsimätön. Lisäksi en perusta julkisista rakkauden osoituksista ja -julistuksista. Minusta on tarpeeksi suurta rakkautta tarjoilla aamukahvia, laittaa toisen auto lämmitykseen tai silittää selästä. Minä en pohdi myöskään onnellisuuttani tai sitä saanko suhteesta tarpeeksi. Tässä on hyvä.

 

 

Ommellessani olen antanut ajatuksieni ja tunteiden seilata vapaasti. Kyllä ompelu on vapauttavaa, samalla kun kone tikkaa menevät myös ajatukset jonoon. Tässä minun parisuhdeterapian tulokset:

 

 

Kaapissa marinoituneet ketut ja Selian huikean pehmeä velour.

Kangashamstereista ostettu työmaatrikoo ja samaiset housut.

 

Tällainen kokonaisuus.

Viimeisiä Viljamin puodin pandoja ja harmaata velouria Fabriinasta.

Käpysen trikoo, joka meinasi jäädä kokonaan ompelematta, koska kuosi on minusta aivan mielettömän ihana.

Kaveriksi Selian velouria sävyssä Jade.

Aivan mielettömän ihana uusi kuosi Nanulta. ja samat pöksyt.

Tässä toinen setti.

 

Herra Insinööri lienee tyytyväinen. Vihdoinkin sopivia vaatteita. Huomatkaa uudet KAM-nepparit, joihin olen aivan hullaantunut. Nämä ostin Kotimäen puodista, suosittelen!