maanantai 27. toukokuuta 2013

Herra insinöörin toiveesta lyhythihaisia bodyja

Jos kuuntelisitte kärpäsenä katossa, kun minä ja Herra Insinööri (joka on siis rakas aviomieheni) keskustelemme U:n pukemisesta, ette uskoisi, että olemme kolmannella kierroksella. Vauvan pukeminen on meidän perheessä kuin salatiedettä ja meillä molemmilla tuntuu olevan erilaiset noitaliemetkin tässä asiassa.

 Ensimmäisten lämpimien ilmojen saapuessa meille, mieheni huomautti ettei U:lla ole lyhythihaisia bodyja. Ah, miten ompeluhimoisen sunnuntaisuristelijan sielu oikein lauloi, kun mies suorastaan patisti ompelemaan. Suitsait oli kankaat leikattu ja bodytilanne korjattu. Bodyjen valmistuttua nousi lämpölukemat taas hiukan. Tällöin insinööri ilmoitti bodyn olevan liian kuuma, koska selkään ei tuule. Luultavasti väljä pitkähihainen olisikin parempi asu, vaikka koossa 80. Aha, vain niin. Täytyypä miettiä, sanoi sunnuntaisurauttelija, joka tiesi myös kankaiden hinnat. Lopputulema on se, että sunnuntaisuristelijan sielussa ja mielessä käy tuimaa taistelua käytännöllisyys, ompeluhimo ja materiaalikustannukset. Toistaiseksi sota ei ole rauennut ja koneet seisovat hiljaisina, odottaen ompelumaanikon päätöstä.

Nähtäväksi jää, kuinka tässä käy!
Tässä kuitenkin vielä vastaus Herra Insinöörin toiveeseen.

Noshin Monkey jerseystä ommeltu body Bert-kaavalla koossa 74. En tehnyt kaavalle mitään vaikka jätin nepit pois. Hyvin menee päälle. Housut ovat Summer Sea OB 3/2013. 

U on kunnossa taudin siirtyessä minulle.

Tätä se kuvaus meillä aikuisten oikeasti on.

Ikkunoita pesemässä....

Ruskea ohut gollege on Triteksiltä.

Ja eihän tosiompelija tee pyynnöstä vain yhtä settiä vaan kaksi...

Noshin Elephants sini-vihreänä Noshshopin alesta. Tummansininen  frotee muistaakseni seliasta. 

Bodyn kaava sama kuin edellä ja housuissa Easy Piece. Kiva kaava, mutta vähän pitkät lahkeet tuli leikattua. Menee pitkinä housuina.




Ihanaa, että U on taas terve.


36 kommenttia:

  1. Ihana nähdä terve ja iloinen poika kuvissa :) hienoja on ompeluksetkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä meinasi äidin sydän särkyä, kun katseli pienen pojan sairastelua.

      Poista
  2. Voi kun se herra on taas niin ihanan suloinen!

    VastaaPoista
  3. Meillä herra insinööri on täysin pihalla lasten vaatteiden suhteen. Toisen lapsen kohdalla oli vielä jonkin aikaa epäselvää, että mikä on body :D. Tosi kivannäköiset asut olet ommellut ja kyllä body on monesti pienellä kuitenkin paras, muuten löytyy vaipasta hiekkaa ja muita luonnon antimia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän bodyista, koska paidat tuppaavat nousemaan. Mutta kyllä minä ompelustakin pidän....todella paljon.

      Poista
  4. Hyvä, kun tulee toiveita! Saa luvan ommella ja tehdä tarpeeseen. Olen samaa mieltä kanssasi kankaiden hinnoista, vaikka pienille meneekin niin vähän. Tosin hyvänlaatuiset valmisvaatteetkin ovat hintavia. Kivat setit, kyllä noilla kelpaa insinöörinkin tepastella auringossa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta itse ommeltu vaate on aina kankaan hintaa arvokkaampi. Tikeissä asuu äidinrakkaus, ainakin meillä. Ja tosiaan, ihanaa, että saa toteuttaa miehen toiveita!!!!

      Poista
  5. Ihania kuvia pikkumiehestä! :) Lasten pukeminen ON salatiedettä, mutta hienoa, että miehelläsi on kuitenkin mielipide siitä, millaisia vaatteita pikkuherralla pitäisi olla. Eikä ole ensimmäisenä painellut kauppaan sellaisia hakemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieheni on oppinut arvostamaan ompeluksiani ja usein kommentoi niitä minulle. Se on kyllä ihanaa. Valmisvaatteiden ohi meillä kävellään nykyään tyynesti...paitsi jos jotain superhyperihanaa tulee vastaan. Ja kyllä, arvostan mieheni mielipidettä.

      Poista
  6. Ihania ompeluksia ja suloinen pieni poika :)
    Mailläkin valtaosa neidin bodeista on tehty hyväksi todetulla Bert-kaavalla ilman neppejä,jos on tosi napakkaa trikoota tai trikoota ilman elastaania niin olen lisännyt vähän leveyttä taitteelta. Muutoin ei meilläkään muutoksia kaavaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minua jännitti meneekö tämä päälle ilman neppejä. Tämäkin taitaa muodostua oikeaksi lempikaavaksi. Harmi, että löysin sen vasta nyt.

      Poista
  7. Voi miten ihana iloinen malli sulla onkaan. Ja vitsit et toi elefantti printti on ihanaa pienten lasten vaatteissa, voi kun täällä toisella puolella maapalloakin olis noin ihania kankaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minusta Noshin kuosit ovat aivan ihania! Suomessa on nyt oikea ompelubuumi ja ihania kuoseja syntyy suomalaisten suunnittelijoiden käsistä koko ajan.

      Poista
  8. Ihana kun mies arvostaa itsetehtyä. Meilläkin arvostetaan. Tosi kivat vaatteet sai pikkuinen. Kyllä kelpaa hellettä viettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, minä olen onnekas, kun mieheni arvostaa kädentaitoja ja iloitsee siitä, että olen oppinut uuden taidon. U:kin tuntui tykkäävän uusista vaatteistaan tai ainakin ne toimivat kontatessa :D.

      Poista
  9. Onpa kiva etta olet saanut ihan "luvan kanssa" varakta pikkumiehelle vaatetta. :) Ja ihanaa etta sairastelut on nyt sairasteltu ja mennaan taas vauhdilla eteenpain. Mikaan ei ole inhottavampaa kuin seurata oman lapsen sairastelua, kun ei voi oikein auttaa. Meilla kanssa onneksi alkaa jo pikkuneiti olemaan parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi teilläkin aletaan tervehtyä! Toivotaan, että molemmissa perheissä taudit alkaisivat olla takana <3.

      Poista
  10. Ihanaa nähdä pieni mies jälleen terveenä! Hyvän näköinen kaava tuo Bert, pitääpä pistää mieleen ja kokeilla jossain vaiheessa, vaikka meillä ei näitä bodeja tarvittaisikaan enää kovin montaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tehdä. Mukavaa välillä tehdä uudella kaavalla, kun saa jännittää lopputulosta :D.

      Poista
  11. Ihanat setit oletkin tehnyt! Toivottavasti Herra Insinööri on myös tyytyväinen! ;)
    Mahtavaa, että U on terve, vaikkakaan ei ole kiva, että sinä sairastat vuorostasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oma sairastelu on aina helpompaa kuin lapsen. Toivotaan tämän flunssan olevan pikamallia.

      Poista
  12. Niin söpöläinen lapsi ja vaatteet!! :) ihanimpia just tuollaiset touhua ja iloa täynnä olevat kuvat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo valokuvaus on melkein yhtä haastavaa kuin kirjoittaminen. En ole koskaan valokuvannut kotialbumikuvia kummempia, mutta mukavaa kuulla, että kuvat miellyttää :D.

      Poista
  13. Ihania vaatteita ja kuvia! :) Liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
  14. Kylläpä nyt PikkuInsinöörinAlun kelpaa. :)
    Sinulle pikkupippuri olisi minun blogissani Tunnustus.
    Käypä kurkkaamassa. :)

    VastaaPoista
  15. Suloinen pieni insinääri-herra! Ja ihanat ompelukset!

    VastaaPoista
  16. Ihanat bodyt ja kivoja otsikoita sulla blogissa! Mulla on aina se otsikoiden keksimisen vaikeus..

    VastaaPoista