lauantai 18. toukokuuta 2013

Timantit hioutuvat paineessa, tai sitten ei! (SavaWay1)

Voi että minä sitten rakastan Euroviisuja. Ihan kaikkea niissä. Turhanpäiväisiä jollotuksia, ihania buustattuja naisia upeine äänineen ja yhä enemmän mitä mielikuvituksellisimpia asuja. Ihanat asukarnevaalit ja keveää musisointia. Voiko parempaa viihdettä olla? Mutta siitä minä olen huolissani, että Euroopassa kangasvarat jakautuvat epätasaisesti. Toisilla mailla kangasta on niin paljon, että laulajan pitää nousta mekkoineen kahteen metriin laulun aikana ja polttaa helmat. Ja toisilla mailla on kangasta hädin tuskin pikkuhousuihin. Jotta eikö ne EU:ssa voisi keskittyä hoitamaan tätäkin asiaa, kun ovat jo hoitaneet lasten hiekkalaatikot ja keinujen turvallisuusiat kuntoon. Kai siinä sivussa hoituisi nuo Kreikan ja muiden kriisimaiden taloudetkin kuntoon.
Minulla sitä kangasta on sitten niidenkin edestä. Kyllä minä ajattelin, että täytyykö sitä lähettää avustausta viisujen jälkeen. Onhan noiden tissimekkojen lämpöarvo aika olematon.

Sitten ompeluun. Minä sitten osallistuin Saumanvara-ompeluryhmän SavaWay ompeluhaasteeseen. Mysteeripaketti tuli Ikasyriltä ja aikaa ompeluun oli kaksi tuntia. Aivan huikea idea ja etukäteen ajateltuna mahtavaa viihdettä ompelijalle. Mutta todellisuus ei taas vastannut mieleni romantisoimaa kuvaa. Tosiasiassa kangas ei inspiroinut, myöhästyin alusta ja puolitoista tuntia kului kostein kainaloin ommellen sisäisten kirousten saattelemana. Timantit hioutuvat paineessa, mutta minä taidankin olla ihan vaan perus graniittia.
Mutta kivaa minulla oli, ensi kerralla tiedän jo mitä on edessä, joten sitä odotellessa.


Paniikiratkaisu nro1: peruspaita nappilistalla.
Illalla valmistui myös hattu, johon lisäsin ruskean napin, jotta yllätymomenttikin tulisi käytettyä. Housut ehdin leikata, mutten ommella.


Hattu on 1/12, housut ovat Tiikerit 1/13 ja paita On the road 1/13. Hirmuisen kivoja kaavoja kaikki. 



Kiireessä ei tule mistään mitään. Peruspaidassakin miljoona asiaa meni pieleen ja rakas ystäväni Rouva Ratkoja sai piikki vinossa suihkia. Minä en käsitä miksi aivojen toiminta lakkaa kiiresektorin tullessa estraadille? Selvisin tästäkin hengissä, joten alan odotella seuraavaa SavaWay:ta.

23 kommenttia:

  1. Ihanan raikas setti ja suloiset kuvat :)

    VastaaPoista
  2. Ihana pikkuinen ja ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
  3. Ihana väriyhdistelmä ja toteutus :) Itse en ole vielä uskaltautunut osallistumaan, mutta ehkä joku kerta. Vai pitäisikö toteuttaa yhteisompelut Savawayn yhteydessä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava idea <3, sehän olisikin hauskaa. Valitettavasti tuossa ompeluajassa ei jää hetkeäkään ruokailuun....joka on suorastaan syntiä.

      Poista
  4. Tykkaan kovasti tuosta sininen/keltanen yhdistelmasta. kovin on iloinen! Paaasiahan on etta on kivaa vaikka ei kaikkea ihan ajassa saakaan valmiiksi ja jos sita rouva ratkojaa joutuu kayttelemaan. Ja lopputulos on vallan mainio pikkumiehen ylla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin yhdistelmä on raikas, vaikka se alussa arvelutti. Kun minulta kysyy miten olen oppinut ompelemaan niin vastaan ratkomalla. Ja en valehtele yhtään! :D

      Poista
  5. On kyllä kiva asukokonaisuus, kuin karkki pienen päällä. Tosi herkulliset värit!

    VastaaPoista
  6. Kaunis asu, nuo eri väriset napit kruunaavat kokonaisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen nyt hulluna nappeihin. Saa nähdä mikä villitys seuraavana iskee.

      Poista
  7. Kivan kesäinen väriyhdistelmä! Taidan varastaa idean värikkäästä nappisuorasta, tulisi käytettyä ne parittomatkin kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideat saa napata käyttöön, hyvä jos kelpaaa. Sehän kertoo vain, että idea on ollut hyvä. Minulla on pääsääntöisesti parittomia nappeja :)

      Poista
  8. Kiva setti, hyvät ja värit ja hauskat kuvat :D

    VastaaPoista
  9. Ihana setti ja nappi oivallus Euroopan kangastilanteesta :D

    VastaaPoista
  10. Pakko todeta toistamiseen, että nappeja - ihanaa!

    VastaaPoista
  11. Ihanan raikas ja kesäinen setti :)

    VastaaPoista