lauantai 27. huhtikuuta 2013

Haastoin itseni ja sitten taas ajattelin ajatuksen.

Olisikohan ihmisillä vähemmän paha mieli, jos jokaisella olisi jokin harrastus mitä miettiä. Niin kuin ompelu. Aina voi upota ajatuksiin ja miettiä tärkeitä kone- tai kangasjuttuja. Ei siinä elämää suurempia asioita pohtiessa niin kauheasti viitsi hermostua väärin pysäköidyistä autoista tai korjaamattomista koirankakoista. Keskittyy vaan olennaiseen ja antaa ajatusten risteillä.

Voisinkin markkinoida tätä ajatusta vaikka kansalaisopistoihin: Harrastustoimintaa pahanilman linnuille. Olisi mahtavaa mennä kurssille, jonka nimi olisi "Perhonsidontaa ammattivalittajille" tai "Ristipistotöitä taloyhtiöiden naakoille". Juu, olisi näillä kursseilla kysyntää tässä maassa. Samaan aikaan voisi laittaa vähemmän rahaa masennuslääkkeisiin, kun kurssilla ihmiset paranisivat ihan ykskaks. Tai sitten ei, kuka tietää, kun tämä elämä on niin kummallista.

Jotta jos jossain kansanopistossa on vapaana suunnittelijan paikka, niin ei kannata ottaa yhteyttä. Ei ole minulla tämän enempää annettavaa.

Meidän FB:n ompeluryhmässä oli huhtikuun haasteena ylittää itsensä. Tässä haasteessa ei ollut vaikeaa keksiä mitä tekisi vaan valinnassa iski runsauden pula. Tälläinen itseoppinut ompelija, jolla on takana vasta 8kk:ta ompelua ylittää itsensä lähes joka kerta, kun koneet jyrähtävät käyntiin. Päätin haastaa itseni varmuuden vuoksi kahteen kertaan, ensimmäinen haaste oli applikaatio ja toinen raitojen kohdistus. Minä vaan en osaa applikoida siististi ja raidat menevät aina enemmän tai vähemmän mutkalle.

Lopputulos on tässä, päätelkää itse onnistuinko...

Kisuliini-kaava pääsi jälleen kerran käyttöön. Ei nyt sentään haasteta  itseä joka osa-alueella. Kankaana Selian ihanaa  Sateenkaariraita, joka on kyllä superkivaa kangasta ommella.

Värikästä, ihanaa!
Bodyn kaveriksi Fabriinan harmaasta justofroteesta  housut.



Lopuksi sovituskuvia....






20 kommenttia:

  1. Ihana!! Moni onkin sanonut, että tässä on helppo kohdistaa raidat =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä varmaan normaalia helpompi oli, kun minäkin melkein onnistuin...

      Poista
  2. On hieno kuva! Ihanan värikäs tuo raita ja harmaa alaosa ihan nappivalinta!

    VastaaPoista
  3. Pitsinnypläystä stressaantuneille! Sitä minä olen yrittänyt markkinoida veljelleni, mutta vielä on prätkä vienyt voiton. Hmph.
    Vaatteet on somat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi olisikin hyvä. Pitsinnypläys kiinnostaisi minua ihan oikeasti. Kävin jopa tutustumassa nypläyspiiriin, mutta totesin, että minun täytyy marinoitua vielä muutama vuosi.

      Poista
  4. Oi kuinka hyvin se onnistui :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinoonhan tuo nallen pää meni, mutta kuplat pelastaa! Meinasi into loppua kesken, mutta päätin kuitenkin sinnitellä loppuun saakka.

      Poista
  5. Ihana setti! Kivat värit ja applikaatio on söpö!
    Käsityöt kelpaa terapiasta toden totta! Ja mä ilmeisesti olen joka päivä terapian tarpeessa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma. Kovin tasainen ei siis minunkaan luontoni ole.

      Poista
  6. Ihanan pirteä tuo raitakangas! Ja malli myöskin ylisöpö! :)

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtava setti. Minä joskus päästin suustani että koskaan en pitsiä nyplää. Niinhän sitä sitten löysi parin kuukauden päästä itsensä nyplyhommista. Äidiltä sain vanhan nypläystyynynsä ja täti opetti. Nyt tuo on tauolla, kun puiset nypylät on kuopuksen mielestä oivia järsiä, mutta eiköhän taas pari. Vuoden päästä ole Pakko saada tehdä vähän reunapitsiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin olisi vehkeet valmiina....joskohan minäkin joskus aloittaisin nypläyksen.

      Poista
  8. Tosi kiva setti ja upeesti raidat kohdistettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kerrankin raidoilla ja minulla oli hyvä hetki.

      Poista
  9. Aivan huippu koirabody! Ja nämä kirjoituksesi ovat monesti kuin omia ajatuksia lukisi hauskassa muodossa (ompelu yhdistää :)). Liityin lukijaksi.

    VastaaPoista
  10. Onpas ihana! Tuo värikäs body on kyllä huippu. Ja hienosti kohdistettu raidat. :)

    VastaaPoista
  11. Siis jos käyttäjä on noin tyytyväisen näköinen, niin kyllä silloin on onnistuttu jo ihan huippuhyvin! :)

    VastaaPoista
  12. Ihan pakko sen verran kommentoida, että pikkuisesi on niin suloinen! Rakas! Aivan ihana söppänä <3
    Kirjoituksesi ovat viihdyttävää luettavaa. On lahjakkuutta kyetä pukemaan asiat ja ajatukset näin upeaan asuun :) miten hienoa että moni, myös minä, pääsee nauttimaan tuotoksistasi! Terv. Sattumalta blogiisi löytänyt

    VastaaPoista