tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kevät sotkee ompelijan aikataulut!

Juuri edellisessä postauksessa niin retostelin kuinka ihanaa aikaa kevät on. Eikä ole, tuumaa ompelija viisastuneena. On kyllä kaikkea muuta tekemistä kuin suruttelu. Katko talventörröttäjät, haravoi piha, tsuumaile aurinko, kanna pöllejä, harjaa saumahiekkaa, leikkaa ruusut ja kaikki tämä ulkoilmassa. Illalla ei jaksa ommella, kun silmiä tikuttaa auringon takia ja lihaksia särkee mokoma hyötyliikunta. Ei jaksa, vaikka mieli tekisi.

Maanantaina päätin taas kerran kokeilla tuota "raivopäähikikainalo"-tekniikkaa. Suoritin ulkohommia raivoisasti saadakseni leikattua U:n uniajasta edes häviävän pienen siivun ompeluksille, mutta oliko maailmankaikkeus ompelijan puolella. No ei ollut. Kun sain haravoitua tavoitteena olleen puoli pihaa niiin vaunuista kuului häly. Että turhautti palata sisälle kainaloita kuivattelemaan ilman ompelu aikaa. Life is life, sanoisi suuri ajattelija Nykänen.


Onneksi illalla sain tarmonpuuskan ja leikkelin valmiiksi Tiikeri housut ja Kisuliini-bodyn. Otinpa sitten oikein kokoakin lisää suurellisuuksissani ja leikkasin molemmat koossa 80. Vaatteiden valmistuttua hieman naurattaa, on nimittäin kasvunvaraa.

 Luonteeni hätäisyys näkyy ompeluksissani, sitä tehdään mikä päiväunien aikaan valmistuu. Perushousua ja paitaa tulee tuutista, mutta applikoinnin olen jättänyt taitavammille ja pitkähermoisemmille kollegoille. Mutta tällä tällä kertaa minun oli pakko saada visiot tuotteeksi ja tälläistä siitä seurasi...


Nightfox kangas on tilattu Seliasta ja resori on omasta varastosta pengottu. Kaavana Kisuliini OB 6/12.
Hihansuu kantattu. Ja eipä tässä vielä kaikki...
Myös alaosa on kantattu!!!!


Täytyy vielä sanoa, että minä olen oikeasti oppinut kanttamaan! Innostuneena aiheesta kanttasin myös kädensuut ja koko bodyn alaosan kolminkertaisella resorilla. Ja onnistuin ja kyllä, olen liekeissä! Tämä on aivan mahtavaa!!!


Ja sitten vielä se applikaatio.
Housujen lahkeeseen applikoin tälläisen nukkuvan ketun.
Harmittaa, että koko on aivan liian iso, mutta kai tämäkin käyttöön tulee ennen kouluikää.
Kerrankin olen tyytyväinen.


22 kommenttia:

  1. Hieno on setti ja aplikaatio siisti ja onnistunu!! Kyllä se 80 cm sieltä tulee, luulin myös ettei meidän pikkupirpana ikinä kasva sen kokoisiin vaatteisiin, mutta niin vain näyttää siltä, että kesällä ei enää 74 sovi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti. Mutta malttamattomana ihmisenä en jaksaisi odottaa. Etenkin, kun kerrankin olen tyytyväinen työnjälkeen!

      Poista
  2. Aivan ihana setti! Niin kiva applikaatio :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin tykkään tästä. Vaikka ei tämä mikään luovuuden ruumiillistuma olekaan.

      Poista
  3. Aivan ihana aplikaatio ja juu, kanttaukseen voi jäädä koukkuun :) Se, mikä ennen oli vastenmielistä muuttuu taitojen kehittyessä mukavaksi puuhaksi. Onneksi näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä ja on ihanaa huomata oma kehityksensä. Ei sitä ole turhaa surauteltu.

      Poista
  4. tosi ihania!!!ja syystä olet kyllä tyytyväinen!aivan täydellistä jälkeä ja tuo kettu <3 <3 niin hieno!!!

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtava setti :) Voi kun oppis itekki joskus kanttaamaan ees kelvollisesti. Tai edes applikoimaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi, usko pois kanttamaan ja applikoimaan oppii. Toistamalla ja toistamalla. katselin juuri viime syyskuussa ommeltuja ensimmäisiä vaatteita. Kaikessa kömpelyydessään ne olivat hellyttäviä - niissä luki "innolla tehty". Tsemppiä!!!

      Poista
  6. Olen niin samaa mieltä sun kanssa tuosta kevään tulosta. Ei juurikaan huvittaisi mennä tuonne ulos tiluksia ruoputtamaan. Ja kun se homma ei lopu ikinä! Ihanan kettusetin olet tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jotenkin rasittavaa, että yhden pihahomman tehtyä niin sata odottaa rivissä. Tämä kettusetti on minustakin ihana.

      Poista
  7. Ihana aplikaatio ja niin hienot kanttaukset ja tietysti vaatteet myös :) Minulta ne kanttaukset ei edelleenkään onnistu ja syy on kyllä Eva rouvan.....jos sitä raaskis investoida kunnon koneeseen niin tuo kanttauskin tuntuis mielekkäältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo kanttaus koneesta kiinni. Vanhalla Sigulla ei meinannut tulla hommasta mitään, mutta varahenkilöllä kaikki onnistuu. Ompelukonekuumeen kanssa tässä iysekin pyörii...

      Poista
  8. Ihana setti! Alkaa itseäkin houkuttaa tuo kangas, vieläköhän sitä on... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selialla ainakin on... tämä on ihanampaa luonnossa kuin kuvissa :D

      Poista
  9. Valloittava setti! Hienosti on onnistunut applikaatio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen itsekin ihmeissäni, että applikaatio onnistui.

      Poista
  10. Ihana kettu!! Ja muutenkin tosi hieno setti! :)

    VastaaPoista
  11. Tosi hieno applikaatio!! Ihana asu.

    VastaaPoista
  12. Kerrassaan upea setti! Aivan ihana :)

    VastaaPoista