sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Miksi kukaan ei kertonut?

Kyllä olen kuullut kaiken ehkäisystä ja seksin vaaroista. Ja olen onnistunut sekä ehkäisemään, että välttämään vaarat, kiitos suomalaisen peruskoulun laadukkaan seksivalistuksen. Mutta hieman katkera olen siitä, että lasten saamisen yhteydessä ei kehotettu laskemaan ja suunnittelemaan perheen kokonaisuutta paremmin. Että olen minä välillä ihmeissäni, kun murkkuikään laakista tuupattu teini kalisuttaa koulupäivän aikana teroittuneita hampaitaan alakerrassa ja uhmaikäinen makaa lattialla yläkerrassa. Ei ole kyllä hääppöistä. Ruskista siinä sitten jauhelihaa ja laita rakkaudella laitettua terveellistä ruokaa.
 
Onneksi kehitys kehittyy ja minä olen tehnyt taidetta siitä, että voin "ymph" huokaukseen sisällyttää henkisen lobotomia. Kyseinen huokaus sulkee minut hetkeksi pois sekä henkisesti, että fyysisesti. Saavat meidän kaksi kullanmurua lasketella rauhassa paineensa ja räiskiä ovenkarmit uuteen uskoon. Minä juon kahvia ja mietin Pasta Bolognesen syvintä olemusta.
 
Minä olen aina pyrkinyt olemaan samistelematta, mutta nyt sorruin lievään sellaiseen ja oikeastaan ei tämä kummempaa ole.
 
Minulle Ikaryrin Pitsistä A-linjainen mekko ja keskimmäiselle Peplum suurennettuna kokoon 146.

Samisteluosuus löytyy olkapäältä. Pitsitamppi on tikattu vain suoralla olkapäille.


 
Herra A sai hetki sitten asennepaidan, johon en vieläkään ole saanut aikaiseksi ommella sopivia housuja. Ehkä joskus...
 


 
Vetoketju hieman kupruilee huolimatta tukikankaasta ja silityksestä, mutta otan vielä uusinnan tästä hommasta.

Ja loppuun tämän hetken lempisukkani.
 


12 kommenttia:

  1. Tsemppiä arjen keskelle!!! Ihania vaatteita taas :) hauska idea nuo pitsiolat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kannatti samistella. Pitsiolkaiminen paita on nyt keskimmäisen lempiavaate.

      Poista
  2. Hurmaava pitsimekko ja täydellisen ihanat sukat!

    VastaaPoista
  3. Jaksaa jaksaa! Mä en ehkä kestäis tähän vielä teiniä, välillä tuon yhden uhmakin on tarpeeksi... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin teinien kanssa on välillä superihana, kun saa jutella ja vaihtaa ajatuksia...mutta vastapainoksi on ne ei niin mukavat ajat.

      Poista
  4. Jaksamista ja tsemppiä! Molemmat mekot on kauniit, pitsit olalla <3. Paidasta tykkään kanssa, voisi mennä meidänkin taloudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Suunnitelmallisuus ei taida olla minun valttini, mutta luonne varmasti jalostuu tässä elämäntilanteessa.

      Poista
  5. Mahtavat vaatteet! Siis sun tyyli kirjoittaa on ihan loistava! :) Kadehdin ihmisiä, jotka osaavat kirjoittaa nasevasti ja hauskasti. Sinä osaat. Jaksamista arkeen. Ihmeesti niitä hyviäkin päiviä tulee ja unohtaa ne huonot. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihmisen muisti toimii juuri kuvailemallasi tavalla, muutenhan armen harmaus lyyhistäisi meistä jokaisen. Kirjoittaminen on aika ihanaa, koska silloin päänsisäinen kaaokseni tuntuu hetkeksi asettuvat lauseiksi ja kokonaisiksi ajatuksiksi.

      Poista
  6. Lensi teet näppikselle tuon jauhelihakastikkeen kohdalla. Osui ja upposi! Hienoja ompeluksia ja upeat sukat. Sait minusta uuden lukijan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan TinaV. Toivottavasti näppis toimii vielä ;)

      Poista