tiistai 13. lokakuuta 2015

Silkkii ja ruskeaa kastiketta

Minulle soitti monta kertaa viikossa iloisella ja pirteällä äänellä lehtimyyjä. Joka kerta hän markkinoi minulle Glorian ruokaa ja viiniä tai Gloriaa luksuslahjojen  kanssa. Joka kerta sanon olevani sisäfilee ihmisen sijaan arkisen jauhelihakastikkeen laittaja, joten jätän tilauksen tekemättä.

Mutta sitten se kävi, kuten kankaidenkin kanssa selkärankani taipui ja tilasin lehden. Muutaman numeron luettuani tykästyin lehteen ja erityisesti sen kuviin. Minussa asunee siis syvällä piilossa silkkiin pukeutunut ruokahifistelijä, joka haaveilee viinimatkasta Italiaan ja seuraa samalla arkisen makaronilaatikon kypsymistä. Tilaus loppui ja koko jakson aikana tein lehdestä yhteensä yhden ruoan - pastaa sekin. Kyllä on surkeaa, jos kuudesta lehdestä ei tee kuin yhden ruuan. Mutta arjessa on vaikeaa kuvitella tekevänsä ankanrintaa tai pieniä makupaloja.

Nyt voin sanoa pirteällä lehtimyyjälle, että olen jo kokeillut palaa luksusta ja pysyin ruskeassa kastikkeessa. Taidan sijoittaa säästyneet kolikot käsityölehteen ja luksussuklaaseen.




Kokeilin uutta vetoketjun kiinnitystapaa tähän hupparin. Vetoketju on siis kantattu kiinni kantinkääntäjällä ja idea Facebookin ompeluryhmässä. Hyvä tuli. Lisäksi ompelin kesällä pituutta kasvaneelle Pääjohtajalle Ainolan Kalastaja-kankaasta ja Selian joustokollarista setin. Paidassa uusi luottokaava ja housuissa Saimit muutettuna sivusaumallisiksi ja taskutettuna.




Olen pitänyt kirjaa käsitöistäni tänä vuonna ja huppari oli sadas tuote. 

15 kommenttia:

  1. Voi, minä aivan raivostun, kun joku lehtimyyjä alkaa pommittamaan oikein urakalla. Antakaa ihmisten olla rauhassa!( .... vaikka olisinkin kullanarvoinen kanta-asiakas ja vaikka olisin saamassa, miten upeita lehtiä juuri minun makuuni ja kalliita kylkiäisiä...) Heh, vaikka joskus kyllä tilaan jonkun lehden aivan kylkiäisen perusteella. Eli taivun ja ostan.

    Mutta onpa vaan kivanmallinen paita. Mikä tämä sinun luottokaava onkaan? Sanoitko sen jossain edellisessä postauksessa? Sama pää kesät talvet jne.... :D

    VastaaPoista
  2. Kivat pökät ja raikas huppari. Olisipa vielä tuollainen pieni poika, jolle tehdä :)

    VastaaPoista
  3. Kivat pökät ja raikas huppari. Olisipa vielä tuollainen pieni poika, jolle tehdä :)

    VastaaPoista
  4. No, minä lainaan aina vinot pinot kässälehtiä kirjastosta ja harvemmin toteutan mallin. Sanoisin, että harrastus se on haaveilukin – lisäksi vielä ilmainen sellainen! Tai melkein, tässä tapauksessa ilmeisesti lehden tilauksen hintainen :P

    VastaaPoista
  5. Voi että mää tykkään susta ja tyylistä kirjottaa! :)
    Makeita on vaatteet, minäkin ihastelin tuota vetoketjun kiinnitystä, vielä kun uskaltaisi kokeilla.

    VastaaPoista
  6. Voi että mää tykkään susta ja tyylistä kirjottaa! :)
    Makeita on vaatteet, minäkin ihastelin tuota vetoketjun kiinnitystä, vielä kun uskaltaisi kokeilla.

    VastaaPoista
  7. Kivan näköinen setti ja huppari! Pitäisi itsekkin kokeilla tuota vetoketjun kiinnitystä, ensin varmasti pitäisi hieman tutustua tuohon pölyttyneesen kantinkääntäjään ;) Minä aina mukavasti keskustelen lehtimyyjien kanssa. Olen ajatellut, että työtään hänkin vain tekee. Toisinaan erehdyn jopa tilaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantinkääntäjä mullisti minun ompelumaailmani, joten suosittelen kokeilemaan!

      Poista
  8. Huppari näyttää hyvältä, tykkään! Minä en koskaan tilaa lehtimyyjiltä mitään, sitten käyn irtonumeroita ostamassa kuitenkin..en tiedä onko se järkevää vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että irtomyynnissö lehdet usein halvempia, mutta siinä jää ilman ihania kaupanpäällishilavitkuttimia 😆

      Poista
  9. Mistä tuo haamukangas on? Olisi varmasti mieleinen meidän 6v. pojalle myös :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haamukangad taitaa olla Versolta, mutta ei enää löydy valikoimista!

      Poista
  10. Hyvännäköinen huppari! Ja tuo setti kans! Nuo olkapään tilkut tuo kivasti ilmettä ja jujua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaan yhä useammin kikkailevani ja nämä olkapääpaikat ovat nyt näemmä in meidän ompelimossa 😊

      Poista
  11. Heippa! Eksyin blogiisi etsiessäni ohjetta kantikääntäjällä ommeltuun vetoketjuun. Tiedätkö onko siihen muualla netissä ohjetta, videota tms. kuin vaan facebookin ryhmässä? :) ihana tuotoksia! Täytyys lukea sun blogia enemmän. :)

    VastaaPoista